Misogynistin muotokuvassaan JoJo kuvaili ansiokkaasti naista, mutta misogynian perusteltavuus jäi yhä riippumaan kuvauksesta, jonka todenperäisyyttä ei siinä keskusteluissa eikä seuraavissakaan riittävästi saatu varmennettua. Niinpä tämän kirjoituksen tarkoitus onkini tuoda substanssia misogyniakeskusteluun perustelemalla millä tavoin ja missä naisen syvä kieroutuneisuus ilmenee. Mitenkään ei ole mahdollista olla kattava aiheen ansaitsemalla tavalla, sillä se on aivan liian laaja tässä käsiteltäväksi. Ongelmana on myös se, että usein naisen pienen kierouden näkeminen ja ymmärtäminen vaatii pitkän tapahtumaketjun huolellista analyysia ja tulkintaa. Jos tapahtumat esitetään ilman kontekstia naisen petollisuus jää epäilyksenalaiseksi. Näistä vaikeuksista huolimatta yritän esitellä joitakin alueita ja tapoja, joissa naisen täydellinen korruptoituneisuus on havaittavissa.
1)Keskustelun omiminen. Kuten foorumilta on nähtävissä naiset eivät katso aiheelliseksi vastata perusteluihin tai näkemyksiin, elleivät ne heitä miellytä, vaan he ryhtyvät psykologisoimaan (tai muuten tulkitsemaan kirjoittajan tilannetta) pyrkien näin sekä omimaan keskustelun diskurssin (ellet ymmärrä tätä sanaa, lue:aiheen) että siirtämään sen alkuperäisen kirjoittajan tarkoitusta vastaamattomaksi. Tämä kertoo omaa kieltään siitä verrattomasta empaattisuudesta ja ymmärryskyvystä, jotka harhaanjohtavasti usein liitetään naisiin. Rationaalisessa argumentoinnissa tällaista aivan oikein pidetään itsestään selvästi virhepäätelmänä. Miksi sitten naiset turvautuvat selvästi virheelliseen argumentaatioon? NYT (kun havaitaan, ettei naisten argumentaatiossa ole mitään järjellistä) voidaan hakea psykologistisia selityksiä. Nähdäkseni tähän on kaksi syytä, joista ensimmäinen on leimaa-antava kaikelle naisen toiminnalle: turvallisuudenhalu ja kateus. Nainen ei siedä epävarmuutta, ja siksi hänen on käännettävä nekin asiat, joita hän ei ymmärrä, "omalle kielelleen" jotenkin ymmärrettäviksi. Naisen ei tarvitse enää olla kiinnostunut siitä mitä mies sanoi, vaan hänen täytyy vain keksiä sopiva (ihmissuhde)tarina, joka voisi selittää miehen käytöksen, minkä jälkeen nainen voi huokaista helpotuksesta - maailma on jälleen pelastettu. Toinen syy on se, että nainen ei kertakaikkiaan siedä miehistä mielikuvitusta ja luomiskykyä. Jokainen joka on enemmänkin jutellut naisten kanssa voi varmistua siitä, etteivät nämä yleensä ole kovin hauskoja, kekseliäitä eivätkä nokkelia (minkä vuoksi he varmaan pärjäävätkin hyvin koulussa). Ajatus siitä, että joku voisi keksiä uusia ajattelutapoja, ajatella jotain sellaista mikä ei ole tullut naisen mieleen herättää naisen mielessä myrkynvihreän mielialan: tuo henkilö on oitis nitistettävä.
Keskustelun omiminen palvelee monella tapaa naisten valtaintressejä. Selvimmin tämä näkyy ehkä ihmissuhteissa, joista käytävän keskustelun mahdollisuudet naiset ovat miltei täysin jo etukäteen määrittäneet. Jos mies yrittää tuoda keskusteluun jotain "ulkopuolista" näkökantaa tai perustelua, niin nainen tyrmää tämän välittömästi väittämällä, että koska he ovat ihmissuhteessa (esim. parisuhde, ystävyys)asiaa on käsiteltävä juuri tietyllä (naisen määrittelemällä) tavalla. Tämä ilmenee naisen suosimisissa perustelutavoissa kuten "Jos rakastat minua, niin...". Tämän taustalla vaikuttavia tekijöitä käsitellään kohdassa 2 ja 3.
2)Tunteet. Nainen käsittää itsensä etupäässä tunteellisena otuksena. Riistää naiselta tunteet, on sama kuin riistää häneltä hänen naisellisuudesta, siis riistää häneltä ydinolemuksensa. Harvan naisen mieleen koskaan edes pälkähtää, että tunteet ovat seuraus, eivät (kaiken alku)syy. Tästä harhakäsityksestä seuraavia erinäisiä harhaluuloja ilmentävät ajattelutavat kuten "olla tunteilleen uskollinen", "seurata tunteitaan", "kuunnella sydämensä ääntä" jne. Ja samaan aikaan naiset vaativat mieheltä uskollisuutta ja luotettavuutta. Heiltä jää näkemättä, että jos on "uskollinen tunteilleen" EI VOI olla uskollinen kenellekään henkilölle. Kun tajuaa miten nainen virheellisesti käsittää olevansa yhtä kuin tunteensa, on helppo nähdä mihin inhimilliseen katastrofiin näkemys ihmissuhteissa loogisesti johtaa: nainen käsittää voivansa olla “oma itsensä” vain käyttäytyessään mahdollisimman tunteikkaasti ja irrationaalisesti. Kaikki yritykset vastustaa tätä tunteiden tyranniaa ja mielivaltaa, nainen tulkitsee naisen olemuksen kieltämiseksi, mikä johtaa naisen entistä kiihkeämpään, raivomielisempään ja irrationaalisempaan puolustautumisyrityksiin. Tämän murhenäytelmän seuraamukset leviävät kaikkialle yhteiskuntaan: viihde, naistenlehdet, elokuvat, feminismi, politiikka, perhe-elämä, ekologia…kaikki infektoituu. Vain naisen kyky levittää aikaansaamaansa tuhoa ylittää naisen kyvyn tuhota kaikki inhimillisesti arvokas.
3)Filosofinen kyvyttömyys. Filosofinen kyvyttömyys näkee kaikessa mitä nainen tekee ja se kumpuaa naisen turvallisuuden tarpeesta. Jotta maailma olisi sellainen kuin miltä se näyttää, sitä ei voi epäillä tai kyseenalaistaa, eikä tarkastella millään vaihtoehtoisella tavalla. Tämä johtaa naisen täydelliseen epäjohdonmukaisuuteen, logiikattomuuteen, tyhmyyteen, ymmärtämättömyyteen ynnä "kantilaiseen alaikäisyyteen" (mikä onkin erityisen kuvaava ilmaisu naisista). Naisen filosofista kyvyttömyyttä on toisinaan vaikea nähdä, koska sitä on kaikkialla ja koska nainen on keksinyt neuvokkaita tapoja peittää kyvyttömyytensä. (Ihmissuhde)Asioita on käsiteltävä juuri tietyllä tavalla, koska mies ja nainen ovat ihmissuhteessa, jolloin miehen "on huomioitava naisen tarpeet". Jotain yhteiskuntamme tilanteesta kertoo se, että tällainen satuilu aivan yleisesti lasketaan järkevän puheen piiriin. Seuraamalla naisten käymää keskustelua esim. “pettämisestä” voi havaita naisajattelulle leimaa-antavia piirteitä. Otetaan esimerkiksi vaikka “pettäminen”. Naisen mielestä pettämistä on joko fyysinen akti toisen naisen kanssa, ja toisinaan jopa tämän ajatteleminen (puhumattakaan masturboinnista…). Sen sijaan naisen paljastus- ja häpäisypuheet (ns.“ongelmien jakaminen”) miehen intiimeistä asioista eivät ole naisten mielestä pettämistä missään relevantissa merkityksessä. Jos miehen ja naisen suhteessa ilmenee ongelmia, jotka sattumalta eivät ratkeakaan – ylläri – näissä julkisissa miehen häväistys- ja parjaustilaisuuksissa, niin nainen alkaa suunnitella mielessään eroa, hän miettii tarkoin kaikki sen vaiheet läpi, tekee surutyön samalla kun näyttelee miehelleen uskollisen puolison roolia (näistä kieroista tapauksista voi lukea esim. Päivi Lipposen & Co kirjasta “Nainen ja ero”. Julkisuudessa ei ole katsottu tarpeeksi nostaa tästä kirjasta esille juuri muuta kuin sen, että 1)miehet ovat liian kilttejä, 2)huono seksi tappaa avio-onnen, minkä voidaan katsoa kuvastavan yleistä keskustelun ja ajattelun tasoa näissä asioissa). Jostain syystä tällaistakaan tietoista harhaanjohtavaa kylmää manipulaatiota ja toisen ihmisen elämällä pelaamista ei pidetä pettämisenä. Pettäminen onkin ongelma (ja aivan erityisesti miesten ongelma, mikä on kummallista, sillä miehet nauttivat ja naiset kärsivät)vain kun välittömimmät tuhovaikutukset koskevat naista.
Aluksi näiden asioiden ymmärtäminen herättää ihmetystä: miten nainen – tai ylipäätään kukaan – voi käyttäytyä tuolla tavalla. Kun ymmärrys naisluonnosta syvenee, ihmetyksen aihe muuttuu: miksi ihmeessä miehet sietävät tätä? Tai yksinkertaisemmin: miten tämä on mahdollista. Luultavasti miehiltä toistaiseksi puuttuu ymmärrys sekä naisista että vaihtoehtojen ja vastarinnan mahdollisuuksista. Vastarinta on mahdollista. Kun mies ymmärtää naista ja itseään naisesta riippuvaisena säälittävänä otuksena, miehelle tulee mahdolliseksi kehitttää taistelustrategioita naisen ylivallan purkamiseksi. Niistä lisää myöhemmin.
1)Keskustelun omiminen. Kuten foorumilta on nähtävissä naiset eivät katso aiheelliseksi vastata perusteluihin tai näkemyksiin, elleivät ne heitä miellytä, vaan he ryhtyvät psykologisoimaan (tai muuten tulkitsemaan kirjoittajan tilannetta) pyrkien näin sekä omimaan keskustelun diskurssin (ellet ymmärrä tätä sanaa, lue:aiheen) että siirtämään sen alkuperäisen kirjoittajan tarkoitusta vastaamattomaksi. Tämä kertoo omaa kieltään siitä verrattomasta empaattisuudesta ja ymmärryskyvystä, jotka harhaanjohtavasti usein liitetään naisiin. Rationaalisessa argumentoinnissa tällaista aivan oikein pidetään itsestään selvästi virhepäätelmänä. Miksi sitten naiset turvautuvat selvästi virheelliseen argumentaatioon? NYT (kun havaitaan, ettei naisten argumentaatiossa ole mitään järjellistä) voidaan hakea psykologistisia selityksiä. Nähdäkseni tähän on kaksi syytä, joista ensimmäinen on leimaa-antava kaikelle naisen toiminnalle: turvallisuudenhalu ja kateus. Nainen ei siedä epävarmuutta, ja siksi hänen on käännettävä nekin asiat, joita hän ei ymmärrä, "omalle kielelleen" jotenkin ymmärrettäviksi. Naisen ei tarvitse enää olla kiinnostunut siitä mitä mies sanoi, vaan hänen täytyy vain keksiä sopiva (ihmissuhde)tarina, joka voisi selittää miehen käytöksen, minkä jälkeen nainen voi huokaista helpotuksesta - maailma on jälleen pelastettu. Toinen syy on se, että nainen ei kertakaikkiaan siedä miehistä mielikuvitusta ja luomiskykyä. Jokainen joka on enemmänkin jutellut naisten kanssa voi varmistua siitä, etteivät nämä yleensä ole kovin hauskoja, kekseliäitä eivätkä nokkelia (minkä vuoksi he varmaan pärjäävätkin hyvin koulussa). Ajatus siitä, että joku voisi keksiä uusia ajattelutapoja, ajatella jotain sellaista mikä ei ole tullut naisen mieleen herättää naisen mielessä myrkynvihreän mielialan: tuo henkilö on oitis nitistettävä.
Keskustelun omiminen palvelee monella tapaa naisten valtaintressejä. Selvimmin tämä näkyy ehkä ihmissuhteissa, joista käytävän keskustelun mahdollisuudet naiset ovat miltei täysin jo etukäteen määrittäneet. Jos mies yrittää tuoda keskusteluun jotain "ulkopuolista" näkökantaa tai perustelua, niin nainen tyrmää tämän välittömästi väittämällä, että koska he ovat ihmissuhteessa (esim. parisuhde, ystävyys)asiaa on käsiteltävä juuri tietyllä (naisen määrittelemällä) tavalla. Tämä ilmenee naisen suosimisissa perustelutavoissa kuten "Jos rakastat minua, niin...". Tämän taustalla vaikuttavia tekijöitä käsitellään kohdassa 2 ja 3.
2)Tunteet. Nainen käsittää itsensä etupäässä tunteellisena otuksena. Riistää naiselta tunteet, on sama kuin riistää häneltä hänen naisellisuudesta, siis riistää häneltä ydinolemuksensa. Harvan naisen mieleen koskaan edes pälkähtää, että tunteet ovat seuraus, eivät (kaiken alku)syy. Tästä harhakäsityksestä seuraavia erinäisiä harhaluuloja ilmentävät ajattelutavat kuten "olla tunteilleen uskollinen", "seurata tunteitaan", "kuunnella sydämensä ääntä" jne. Ja samaan aikaan naiset vaativat mieheltä uskollisuutta ja luotettavuutta. Heiltä jää näkemättä, että jos on "uskollinen tunteilleen" EI VOI olla uskollinen kenellekään henkilölle. Kun tajuaa miten nainen virheellisesti käsittää olevansa yhtä kuin tunteensa, on helppo nähdä mihin inhimilliseen katastrofiin näkemys ihmissuhteissa loogisesti johtaa: nainen käsittää voivansa olla “oma itsensä” vain käyttäytyessään mahdollisimman tunteikkaasti ja irrationaalisesti. Kaikki yritykset vastustaa tätä tunteiden tyranniaa ja mielivaltaa, nainen tulkitsee naisen olemuksen kieltämiseksi, mikä johtaa naisen entistä kiihkeämpään, raivomielisempään ja irrationaalisempaan puolustautumisyrityksiin. Tämän murhenäytelmän seuraamukset leviävät kaikkialle yhteiskuntaan: viihde, naistenlehdet, elokuvat, feminismi, politiikka, perhe-elämä, ekologia…kaikki infektoituu. Vain naisen kyky levittää aikaansaamaansa tuhoa ylittää naisen kyvyn tuhota kaikki inhimillisesti arvokas.
3)Filosofinen kyvyttömyys. Filosofinen kyvyttömyys näkee kaikessa mitä nainen tekee ja se kumpuaa naisen turvallisuuden tarpeesta. Jotta maailma olisi sellainen kuin miltä se näyttää, sitä ei voi epäillä tai kyseenalaistaa, eikä tarkastella millään vaihtoehtoisella tavalla. Tämä johtaa naisen täydelliseen epäjohdonmukaisuuteen, logiikattomuuteen, tyhmyyteen, ymmärtämättömyyteen ynnä "kantilaiseen alaikäisyyteen" (mikä onkin erityisen kuvaava ilmaisu naisista). Naisen filosofista kyvyttömyyttä on toisinaan vaikea nähdä, koska sitä on kaikkialla ja koska nainen on keksinyt neuvokkaita tapoja peittää kyvyttömyytensä. (Ihmissuhde)Asioita on käsiteltävä juuri tietyllä tavalla, koska mies ja nainen ovat ihmissuhteessa, jolloin miehen "on huomioitava naisen tarpeet". Jotain yhteiskuntamme tilanteesta kertoo se, että tällainen satuilu aivan yleisesti lasketaan järkevän puheen piiriin. Seuraamalla naisten käymää keskustelua esim. “pettämisestä” voi havaita naisajattelulle leimaa-antavia piirteitä. Otetaan esimerkiksi vaikka “pettäminen”. Naisen mielestä pettämistä on joko fyysinen akti toisen naisen kanssa, ja toisinaan jopa tämän ajatteleminen (puhumattakaan masturboinnista…). Sen sijaan naisen paljastus- ja häpäisypuheet (ns.“ongelmien jakaminen”) miehen intiimeistä asioista eivät ole naisten mielestä pettämistä missään relevantissa merkityksessä. Jos miehen ja naisen suhteessa ilmenee ongelmia, jotka sattumalta eivät ratkeakaan – ylläri – näissä julkisissa miehen häväistys- ja parjaustilaisuuksissa, niin nainen alkaa suunnitella mielessään eroa, hän miettii tarkoin kaikki sen vaiheet läpi, tekee surutyön samalla kun näyttelee miehelleen uskollisen puolison roolia (näistä kieroista tapauksista voi lukea esim. Päivi Lipposen & Co kirjasta “Nainen ja ero”. Julkisuudessa ei ole katsottu tarpeeksi nostaa tästä kirjasta esille juuri muuta kuin sen, että 1)miehet ovat liian kilttejä, 2)huono seksi tappaa avio-onnen, minkä voidaan katsoa kuvastavan yleistä keskustelun ja ajattelun tasoa näissä asioissa). Jostain syystä tällaistakaan tietoista harhaanjohtavaa kylmää manipulaatiota ja toisen ihmisen elämällä pelaamista ei pidetä pettämisenä. Pettäminen onkin ongelma (ja aivan erityisesti miesten ongelma, mikä on kummallista, sillä miehet nauttivat ja naiset kärsivät)vain kun välittömimmät tuhovaikutukset koskevat naista.
Aluksi näiden asioiden ymmärtäminen herättää ihmetystä: miten nainen – tai ylipäätään kukaan – voi käyttäytyä tuolla tavalla. Kun ymmärrys naisluonnosta syvenee, ihmetyksen aihe muuttuu: miksi ihmeessä miehet sietävät tätä? Tai yksinkertaisemmin: miten tämä on mahdollista. Luultavasti miehiltä toistaiseksi puuttuu ymmärrys sekä naisista että vaihtoehtojen ja vastarinnan mahdollisuuksista. Vastarinta on mahdollista. Kun mies ymmärtää naista ja itseään naisesta riippuvaisena säälittävänä otuksena, miehelle tulee mahdolliseksi kehitttää taistelustrategioita naisen ylivallan purkamiseksi. Niistä lisää myöhemmin.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mahtavaa tekstiä! Kerrassaan hienoa lukea hyvin argumentoitua proosaa.
Kaiken mahdollisen nöyryytyksen uhalla paljastan sinulle, arvoisa Spektaakkeli, oman kanttilaisen alaikäisyytteni. Kääntäisitkö ymmärrystasoani vastaavalle kielelle termin misogynia.
Valitettavasti argumentaatiotaitojeni kehittymättömyys pitää "nitistyshaluni" loistavasti aisoissa.
Ei sinänsä ole yllättävää, että termin ymmärtäminen tuottaa ongelmia, mutta hieman vaikeampaa on käsittää miten se ei ole helposti ja vaivattomasti selvitettävissä vaikkapa googlen avulla.
Voit kääntää sen vaikka naisvihaksi.
Aloituksesi (näkemyksesi) oli loistava selvitys omasta misogyniastasi! Onneksi olkoon!
Sen sijaan, että esität väitöksiä ja syyllistämistä, miksi et tarjoa ratkaisua?
Miksi et hyväksy naisen ajattelevan naisellisesti ja miehen miehekkäästi? (sekoittamatta nyt sanoihin fyysisiä ominaisuuksia sen enempää)
Kirjoitat esimerkkejä "naisen täydellisestä korruptoitumista" jne. Kysyn, mitä hyötyä/iloa kirjoituksistasi on kenellekään? Ne eivät muuta kenenkään ajatuksia tai toimintaa mihinkään. Eli ainoa "ilo" on sinulla. Kuka mies tai nainen pitää itsekkäistä ihmisistä?
Älykäs ei ole se, joka esittää asioita vähättelymuodossa, kertoo mitkä ovat ongelmat (ja nekin vain toiselta puolelta), vaan älykäs on se, joka osaa esittää toimivaa ratkaisumallia ja keskustella erilaisista vaihtoehdoista.
Parisuhde ei ole kahden sukupuolen taistelua, vaan sen pitäisi olla kahden ihmisen yhteisymmärrystä, miten kirjoituksesi ja väittämäsi palvelevat tätä asiaa? Eivät mitenkään, kuten et sinäkään. Kirjoituksistasi voi äkkiä päätellä, että niillä saavutat jonkinlaista, selkeästi heikon itsetuntosi kohentamista. Miksikö heikon? Siksi, että vahvalla itsetunnolla varustetulla ihmisellä on varaa nähdä ihmiset erilaisina, väheksymättä ketään, samoin vahvalla itsetunnolla varustetulla ihmisellä on varaa yrittää ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, näitä avuja sinulla ei ole. Mutta luojan kiitos, valtaosalla miehistä on.
En syyllistä ainakaan sikäli kuin syyllistämisellä viitataan syyttömien syyllistämiseen. Toisenlaisen näkökulman esittäminen ja mahdollisimman perusteellinen perustelu on välttämätöntä miesten vapauttamiseksi. Ratkaisumallien tarjoamisesta ei ole mitään hyötyä ennenkuin mies itse tajuaa joutuneensa kaltoin kohdelluksi ja naisten propagandan uhriksi. Toki myönnän kirjoitusteni olevan itsessäänkin propagandaa, mutta tässä ei pidä antaa sanan ilkeiden konnotaatioiden hämätä. Ei propaganda sinällään ole paha asia.
Syytöksesi kirjoitusten yleisestä hyödyttömyydestä vaikuttavat lähinnä omilta kokemuksiltasi, vai kenen suulla puhut? Itse olen ainakin saanut paljon myönteistäkin palautetta. Kysymyksesi "kuka mies tai nainen pitää itsekkäistä ihmisistä?" vaikuttaa hieman omituiselta, siitä huokuu tietty dogmaattissävyinen kristillinen näkemys moraalista, jota en tietenkään allekirjoita. Ehkäpä haluat eksplikoida kysymyksesi?
Parisuhteen ei aivan oikein pitäisikään olla taistelua, mutta ikävä kyllä sota (valtakamppailu) on valitettavan usean parisuhteen perustila. Asiaa ei auta jos orjien oireillessa heille tarjotaan lukemistoksi ja elämänohjeiksi orjuuttajien kirjoittamia ja elämänfilosofioita ja -ohjeita ja orjuuttajille lempeitä paimennusoppaita (naistenlehdet) miesten hallitsemiseksi (naisellisessa uuskielessä "parisuhteen hoitamiseksi")
Päinvastoin on tehtävä työtä naisellisen propagandan tuhovaikutusten lievittämiseksi.
Minusta on outoa, joskin samalla perverssillä tavalla täysin johdonmukaista ja ennalta-aavistettavaa, että tällaisten näkemysten esittäjät leimataan heikkoitsetuntoisiksi. Päinvastoin ne, jotka riutuvat onnettomissa parisuhteissaan, sätkivät naisten asettamien teesien verkossa rakkaudenkaipuussaan, ovat heikkoitsetuntoisia; eivät ne, jotka eivät ole valmiita mihin tahansa uhraukseen ja epätoivoisiin tekoihin naisten hyväksynnän saavuttamiseksi. On mielenkiintoista, että sinä naisena (oletan) esität kritiikkisi ohella hyväksyntää juuri oman näkemyksesi hyväksyville miehille (kun sen muilta kiellät). Itseasiassa juuri sitä olisin kirjoituksessani tähdentänyt, ellen olisi unohtanut, joten kiitos, että muistutit minua tärkeästä teemasta. Se on osa kieroa naisellista vallankäyttöä, ja sen ilmenemismuotoja voi tarkkailla kaikkialla missä miehet hakevat naisen hyväksyntää.
Huomauttaisin vielä, että juuri niiden jotka haaveilevat miehen ja naisen tasa-arvoisesta suhteesta ja aidosta suhteesta ja kenties vielä romantiikasta, pitäisi kaikista kiihkeimmin lähteä romuttamaan parisuhdetta nykyisen kaltaisena instuutiona. Siinä ei tällä hetkellä kukoista kuin valhe. Halu tuhota on sekin on luovaa intohimoa.
En nyt ymmärrä syytöksiesi yksipuolista kohdistumista naisiin. Miehiä voi syyttää samoista asoista. Naiset ovat ihan yhtä lailla uhreja "naistenlehti-propagandalle" kuin miehetkin. Ei tämä johdanto mitenkään ainakaan valtataisteluasennetta kumoa.
minulle kaiken tämän eipäs-juupas keskustelun välissä...
Missä kohtaa kirjoitustasi siis oli ratkaisu?
Perustelin sinulle, mikä osoittaa heikkoa itsetuntoa, ja seison edelleen sanojeni takana, et osoittanut ettei näin kohdallasi olisi.
Millä tavalla miehet pitää vapauttaa? Jos väität naisen käyttävän valtaa suhteissa, ole hyvä, avaa silmäsi ja katso ympärillesi. Naisten turvakoteihin on jonoja, hyvä ihminen, "naisten propagandan" takiako sinne ollaan menty silmät mustana ja kylkiluut rikki?
Saattaa hyvin olla että kuulostan joissakin asioissa joustamattomalta (tai dogmaattiselta, jos haluat käyttää sivistyssanakirjaasi edelleen), kristillisyydestä en paljon muuta tiedä, kuin tietyt opit joita pyhäkoulussa joskus opetettiin, kuten tee toiselle kuten toivoisit itsellesi tehtävän, senkään sanamuotoa oikein en ikävä kyllä muista. Joustamaton olen siihen asti, kunnes saan perustelut ja syyn miksi muuttaa mieltäni. Itsekkyyttä ilmentää kirjoituksesi, todellisesta luonteestasi en siis voi tietää.
En puhu kirjoitusten yleisestä hyödyttömyydestä, puuttuakseni pikkusaikkoihin, ainoastaan sinun kirjoitustesi. Olisi mukava kuulla kommentti parisuhteessa olevalta mieheltä, jolle kirjoituksistasi on hyötyä ja millaista hyötyä.
Paitsi tietenkin: olla vielä onnellisempi parisuhteesaan, huonoista päivistä huolimatta, eipähän tarvitse itkeä katkeruuttaan naisia kohtaan sinun tyyliisi.
Sanoit, että esitän kritiikkini ohella hyväksyntää juuri oman näkemykseni omaaville miehille...sinänsä mielenkiintoista...ethän sinäkään esitä hyväksyntää minun mäkemyksilleni. Juuri sen takia, että oletat näkemystemme eroavan toisistaan.
Millainen mielestäsi on parisuhteen instituutio nykyisin? Ja millainen sen tulisi olla?
Se on tullut ilmi teksteistäsi hyvin tarkasti, että syy/vika on naisessa, mutta oletko koskaan miettinyt, että jokaisessa parisuhteessa on kaksi ihmistä, kaksi erilaista persoonaa?
Ja kun kirjoitat onnettomissa parisuhteissa riutuvista miehistä ja teoista naisen hyväksynnän saavuttamiseksi...kehoittaisin ajatuksella lukemaan ja tekemään pienen tilastokatsauksen esim. parisuhdepalstoille, kuinka monelle niistä ovat naiset kirjoittaneet kuinka miellyttää miestään...? Kuinka usein päinvastoin?
Tein sinusta edellisten lisäksi lisähuomion, jälleen teksteistäsi päätellen, mikäli ikinään pääset (tai joudut jos sana sopii sinulle paremmin) parisuhteeseen, mitä olet sen eteen valmis tekemään? Muuta kuin kävelemään heti ongelmien vastaantullessa, suhteesta ulos?
Ja voih...kuinka eroprosentit nykyisin ovatkaan niin korkeita...mistähän mahtaisi johtua?
Jos miehet ovat jotain väärää tehneet, he eivät tule välttymään syytöksiltä, naiset kyllä pitävät tästä huolen. Jos he eivät ole tehneet jotain väärää, he eivät tule välttymään syytöksiltä, naiset kyllä pitävät tästä huolen. Joten...
ehkäpä en näe enää tarpeelliseksi korostaa miehen syyllisyyttä. Itse valittua horrosunta ja typeryyttä voisi toki heidänkin kohdallaan suomia, mutta tässä suhteessa he ovat symmetrisessä asemassa naisten kanssa.
Naiset ovat enemmän vastuussa naistenlehtien propagandasta kuin miehet. Hehän niitä lehtiä ja niiden mainostajien tuotteita ostavat, sekä levittävät lehdistä omaksumiaan käsityksiä naispiireissä. Miehet eivät yleensä tee tätä.
Naistenlehdistä on tullut rentouttavan luettavan asemesta paineita kasvattavia elämäntapaohjenippuja. Miestenlehdillä ja internetin seksipalstoilla ehkä myös joskus on sama vaikutus miehiin, kun he arvioivat seksielämäänsä. Ei tosin niin selkeästi kuin naistenlehtien kanssa, joissa hyvin selvästi annetaan oikea kuva täydellisestä naisesta niin koti- kuin työelämässä. Tämän keskellä lukijalta unohtuu, mikä on hänelle tärkeintä: lehtien aakkosten mukainen kodinhoito ja parisuhdehoito, vai ne yksilölliset, todelliset muut ihmiset siellä kotona.
Sanoisin, että katso vastineeni "naisten elämänhallintaprojekti". Se kertoo osaltaan miksi naistenlehdet ovat niin "rentouttavaa lukemista".
Ymmärtänet, etten minä voi ratkaista toisten ongelmia. Kirjoitukseni ovat yksi mahdollinen avain ratkaisuun. Totesin kyllä kirjoituksen lopussa, että konkreettisia toimintaehdotuksia on luvassa myöhemmin.
Mainitset turvakodit. Itseasiassa on ironista, että ratkaisuna naisten itseaiheuttamiin ongelmiin tarjotaan itse ongelman syväluonnetta kuvastavaa sanaa: turva koti. Juuri naisten käsitys näistä sanoista ajaa naisen "turvakotiin". Kai siinä on annos psykologista helpotusta mukana. Vaikka elämänhallintaprojekti näyttääkin valuvan viemäristä alas, niin vielä voi lohdutella oman "idyllinsä" teemasanoilla lohdutella itseään. Se, että nainen on niin kiinni käsityksissään oikeasta tavasta elää ja heikkoudessan ja voimattomuudessaan kyvytön irrottautumaan niistä, aikaansaa sen, että nainen on halukas jopa kestämään vuosikausia säännöllistä pahoinpidellyksi tulemista pitääkseen harhakuvaansa maailmasta yllä. Miten sitä nyt sanotaankaan..."tyhmästä päästä kärsii koko ruumis".
Voisitko kertoa miten ihmeessä kirjoitukseni ilmentää itsekkyyttä kun julkilausumani tavoite on viime kädessä "vapaus ja tasa-arvo"?
Tietääkseni minä en ole missään vaiheessa luonut positiivista kuvaa siitä millä tavalla naisen tulee olla nainen, olen vain nostanut tapetille naisen varjopuolen. Sinä sen sijaan "kritiikkisi" ohessa muistat ylistää alistujamiehiä. Vaatinee todella korruptoitunutta naisluontoa voidakseen olla näkemättä eroa näiden tapojen välillä.
En lähde sen tarkemmin kuvaamaan parisuhdeinstituutiota. Muista vastineistani löydät asiaa käsitteleviä osioita. Olen toki valmis myöntämään miesten viat parisuhdeasioissa: tyhmyys ja ymmärtämättömyys.
Vastineesi kuvastaa erästä maininnan arvoista naisominaisuutta. Naisilta puuttuu kokonaisnäkemys asioista. Se, että naiset monesti haluavat miellyttää miestään, ei muuta tai vaadi korjauksia tai täsmennyksiä mihinkään kirjoittamaani.
Kysyt mitä olen valmis tekemään parisuhteen eteen. Vastaan: en mitään. Perustelen kantaani (joka samalla toimii toimintaohjeena) pienellä filosofisella sitaatilla:
"Aikuisuuteen tullessaan on perustava ero nuoruuteen siinä, että aikuinen ottaa maailman sellaisenaan, niinkuin se on, kuvittelematta sitä kehnoksi, mikä hänen puolestaan tulisi muuttaa ajatuksiaan vastaavaksi. Aikuisessa vahvistuu näkemys, että maailmaan on suhtauduttava mieltymysten, ei ihanteiden mukaan. Ihanteidensa mukaan toimiva nuorukainen antaa helposti henkensä, ruumiillisen elämänsä, lähes minkä tahansa asian puolesta. Vasta kun ihminen tajuaa itsensä r u u m i i l l i s e n a i t s e n ä, mieltyy itseensä, alkaa hän käyttäytyä e g o i s t i s t e n intressien pohjalta. Aikuinen poikkeaa merkittävästi nuorukaisesta siinä, että hän tekee i t s e s t ä ä n kaiken keskipisteen, kun taas nuorukainen on taipuvainen korostamaan esimerkiksi Jumalaa, Isänmaata tai muuta merkillistä (toim. huom. kuten parisuhdetta)."
... seisaaltaan huudellen väliin "bravo!".
Hieno kirjoitus, joskin sangen monimutkainen. Oman käsitykseni mukaan naisten perusongelma suhteissa on vahva käsitys siitä, miten asioiden tulee olla. On meidän perheen oikea tapa tehdä tämä ja tämä asia.
Mies on luotettava, kun hän on omaksunut perheen oman ajattelutavan. Vain nainen tietää, kuinka lapset on puettava, mihin järjestykseen tavarat keittiössä tai muualla laitetaan, etc.
Nainen ei yleensä tarkkaile itseään objetiivisesti ulkopuolelta, vaan hän on aina subjektiivisesti oman itsensä sisällä tai sitten venytettynä subjektina perheen sisällä (me tehdään, me mennään, mutta minä päätän). Kun miehen mielipidettä ei (yleensä) oteta huomioon, on seurauksena vieraantuminen ja tunnesiteiden vähittäinen löystyminen. Nainen/vaimo ihmettelee, että miksi: minähän olen uhrautunut ja järjestänyt kaiken. Herranjumala mies minähän olen rakentanut meille yhteisen kodin, ja sinä... Tänä päivänä työelämässä puhutaan paljolti sitouttamisesta, missä eri tavoin yritetään saada kaikkia tiimin osapuolia sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen, mikä se sitten kulloinkin onkaan. En tarkoita, että kaikkia yritysstrategioita olisi kokeiltava parisuhteessa, tarkoitan vain sitä, että on monia tapoja tehdä asioita oikein, ja lapset ja jopa isäkin osaavat tehdä asioita oikein, vaikkeivat välttämättä samalla tavoin kuin äidit.
Harvemmin perheen tekemänä tapahtuu mitään sellaista, mitä vaimo ei ole siunannut. Sen lisäksi tapahtuu paljon asioita, jotka ovat naisen omia, mutta miehellä ei saisi olla omia asiioita. Jos on, niin niistä huomautellaan, sillä ne sotkevat suunnitelmat, jotka on meitä (siis parisuhdetta ja perhettä) varten laadittu. Sitten harmitellan, että mies kotona ollessan katsoo teeveetä tai että hän kokoaa kellarissa pienoisrautatietä, tai että työ kiinnostaa enemmän kuin perhe. Miehiäkin on monenlaisia, mutta edellämainittujen asioiden korostuminen perhe-elämän ja parisuhteen ja seksin kustannuksella viittaa vahvasti siihen, että mies on ulkoistettu perheestä. Miehelle ei ole annettu sijaa/tai ei ole halunnut ottaa paikkaa normaalissa vuorovaikutuksessa perheen sisällä. Tällaista isää muu perhe pitää jollain tavoin vajavaisena. Sen harrastuksia ja "omaa elämää" saa halveksua ja ivata, vaikka kyse on vain siitä, että kyseinen mies ei ole halunnut taistella vallasta suhteen sisällä. Tämän tragedian lopputuloksena on sitten tällainen selitys: mieheni oli liian kiltti, erosinn. Haluan mieheltäni muutakin. Tästähän on mainio laulu: mitä miehen tulee olla... Sen sijaan miehen haavetta, missä nainen olisi tuo suhteen monitaituri, joka olisi lapsillensa äiti ja miehellensä intohimoinen vaimo, pidetään sovinistien päiväunena.
Olen myös huomannut, että tarinat naisten empaattisuudesta ovat liioiteltuja. Nainen kykenee empaattisuuteen kuitenkin silloin, kun hän kokee olevansa menettämässä jotain sellaista, jota hän ei halua menettää. Se herättää naisen ajattelemaan asioita hetkeksi myös muiden näkökulmasta.
Naisen subjektiivinen elämänasenne ei poista tietenkään sitä, etteikö hän olisi enemmän tai vähemmän median tuottaman naiskuvan vanki. Nainen ajattelee, että tuollainen minun pitäisi olla. Harvemmin hän kysynee mieheltään, millainen minun pitäisi olla, Haluaistko muuttaa minussa jotain? Oletko tyytyväinen minuun? Mies saa kyllä yleensä tuta sen minkälainen hänen pitäisi olla. Tämä tieto välittyy miehelle päivittäin toistuvien koulutus-, käskynjako-, ja palautetilaisuuksien aikana.
Naiselle näyttää olevan kauhistus, jos mies kertoo haluavansa muutosta joihinkin vuosien kuluessa pinttyneisiin tapoihin. Eikö mieheni olekaan tyytyväinen. Hän ei olekaan tyytyväinen minuun (vaikka kysymys olikin tavoista ja tottumuksista).
On totta, että perheen arki on raskas, mutta arjen käytännöt tulisi löytää yhdessä, eikä yksipuolisesti saneltuna. Ja tämä kysyy kyllä vahvaa miestä ja vahvaa naista. Naista, joka kykenee jakamaan asioita ja itseään ja olemaan aidosti kiinnostunut myös eriävistä mielipiteistä. Tarvitaan sitä empaattista naista, joka on kadonnut, joka saattaa löytyä. Sen jälkeen parisuhde on parisuhde, eikä kaksi erillistä suhdetta, miehen suhde ja naisen suhde. Tällöin poistuu myös se vaara ettei molemmilla ole paria suhdetta. Tämä kirjoitus on kirjoitettu "objektiivisesta" miesnäkökulmasta", eiköä tarkoita sitä, etteikö miehissäkin vikoja ja rasittavia piirteitä olisi. Niistä saadaan kuulla kuitenkinniin usein, että ajattelin tällä kertaa olla ruotimatta niitä.
Osasit kuvata ongelman todella hyvin. Voisivat nuo JoJot ja Spektaakkelit ottaa oppia.
Tunnistin tuosta kirjoituksestasi itseni ajalta, kun lapset olivat pieniä. Olin kotona rakentamassa niitä arjen rutiineja, joilla luodaan lapsille toimiva ja turvallinen koti. Mies taas oli enimmäkseen töissä eikä hänellä todellakaan ollut hajuakaan siitä, miten kotona tulisi toimia eikä hän siitä halunnut tietääkään.
Läheltä piti ettei tullut ulkoistettua koko miestä. Onneksi lasten kasvaessa huomasin riskin ja varasin aikaa miehelleni. Aloin enemmän kuuntelemaan miestäni ja kyselemään hänen toiveitaan perheemme tekemisistä, suorastaan kiskomaan häntä mukaan päätöksentekoon.
Sen lisäksi, että olen intohimoinen vaimo miehelleni ja äiti lapsilleni, olen myös oma itsenäinen minäni. Harrastan ja minulla on omia ystäviä ja näin toimii myös mieheni.
Nykyään meillä on kahden itsenäisen ihmisen toimiva suhde. Luulen kuitenkin, että se olisi voinut olla tuota koko ajan, jos mies olisi jo alkuun ottanut osaa perheen arkieloon.
Eivät naiset läheskään aina pakota miehiä hyväksymään omia ratkaisujaan, vaan miehet eivät noihin "pikkuasioihin", "naisten juttuihin" halua osallistua. Lopputuloksena on sitten juuri kuvailemasi kaltainen tilanne.
Vaimo väittää etten sitoudu perheeseen kun en hänen haluamallaan tavalla halua olla kotona ja perheen kanssa vaan minulla olisi omia ajatuksia ja juttuja...
Tuon olen huomannut, että puolisoni on vaikea käsittää, että asioita voi tehdä useammalla tavalla oikein. Aina asiat täytyisi tehdä niin, kuin vaimo on ne kotona oppinut tai tavarat siinä järjestyksessä, missä puoliso on ne halunnut järjestää.
Kun muutimme yhteen sain ivailua siitä, etten löytänyt tiettyjä tavaroita. Sittenpä käytin taas omaa järjestystä ja siitä nousi hirveä meteli, että miksi tavarat oli järjestetty mieleni mukaan.
Loppujen lopuksi minusta oli yhdentekevää, missä tavarat on, kunhan ovat.
Oikeaan lopputulokseen voi päästä useammalla tavalla. Vain lopputuloksella on merkitystä.
Samoin tuntuu että arvostelua tulee kun isi yrittää lapsineen tehdä asioita yhdessä. Tietyt vaatteet pitää laittaa päälle, syöttää lapset juuri tiettyyn aikaan, tehdä asioita tietyssä järjestyksessä, jne...
Kun "pomottaja" lähtee, niin rauha laskeutuu taloon ja pärjäämme omalla päiväohjelmallamme lapsien kanssa oikein hienosti.
Asioista huolehtiminen on merkki välittämisestä, mutta joskus turhaa hössötystä on vältettävä. Niin lapset kuin isikään eivät ole avuttomia ilman naista !
Yksi ihmeellisyys on puolison kritiikinsietokyky. Olen muutamaan otteeseen kokeillut arvostella puolisoani samaan sävyyn kuin hän minua (ja olen sen hänelle sanonut). Poikkeuksetta tuloksena on parin päivän riita, arvosteluni on ollut "kohtuutonta", vaikka olen toiminut ihan samoin kuin puolisoni ja noudattanut siinä mielessä "tasa-arvoista" käyttäytymistä.
Neuvoni on naisille, että voit kritisoida miestäsi aiheesta jos voit ottaa vastaavanlaista kritiikkia vastaan.
Mekin ollaan varmaan väistetty kuvailemani ongelmat. Mutta vähältä piti.
Monesti naiset käyttää tuota lapset olivat pieniä selitystä. Toki ne ovat miehellekin pieniä, ja mies eläisi sitä samaa "aikaa" mielellään, mutta siihen liittyy ehkä voimakkaimmin äidin hegemooninen asema perheyhteisössä. Äidit kotona lasten kanssa, ja toki saattaa olla halu päteä jossain ja kovasti, mutta se ei välttämättä aina onnellistuta perhettä.
Kuvitteellinen esimerkki: "Nyt meette sitten ulos, teette vaikka lumiukon--- Mitä te tollasen. Mähän sanoin että lumiukon. Onhan tuo linna ja lumilyhtyki ihan hienoja, mutta kun minä olisin halunnut meidän pihalle lumiukon. sitäpaitsi lapsillahan on tumput aivan märät, voi äitin pieniä kullanmuruja, ei se isä ole osannut hoitaa teitä. Seuraavana vuonna: Lapset: nyt iskä sitten rakennetaan ekaks se lumiukko, ja sitten tehdään vasta mitä meitä huvittaa, eikös vaan? äiti valitti meidän lumilinnasta ainakin kaks viikkoa viime vuonna, ja pahotti tosipaljon mielensä kun sä sanoit sille, että se voi kasata pihaan ihan sellasen ukon kun haluaa."
Nyt meillä näyttäisi olevan verraten tasapainoinen suhde.
Kysymys on toki myös työnjakokysymys. Ei kaikkien ole pakko tehdä kaikkea, kunhan ikävät ja vastenmieliset asiat/velvollisuudet jakautuvat noin suht koht tasan. sitä paitsi, jos arjessa tuntee intohimoa, ei arkikaan ole niin vastenmielistä suorittamista. Pihatöitä tehdessä/pyykkejä ripustaessa voi ajatella , että mitä jos... Samalla valmistautua illan koitoksiin. enä mä puhu nyt illan lätkämatsista.
Tietääkseni en ole koskaan vaatinut lumilinnan tilalle lumiukkoa, mutta ihan osuva esimerkki siitä, millaiseksi tilanne voi mennä, jos eivät molemmat ole kuvioissa tasapuolisesti mukana =)
Nainen ei välttämättä omi sitä kotihegemoniaa tarkoituksella, vaan mies voi sysätä hänet tuohon asemaan. Ehkä mies pelkää ottaa osaa lastenhoitoon ja jättää siitä vastuun naiselle. Yleistää ei toki pidä, monet miehet ovat heti alusta täysillä mukana lastensa hoidossa.
Työnjako on toki tärkeä, kuten myös se, ettei kaiken tarvitse aina olla täydellistä. Villakoirat saavat joskus louskuttaa rauhassa, se ei ketään vahingoita. Ja molemmilla on oltava myös niitä omia juttuja. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä.
Ja nyt taidan mennä hämmentämään kastiketta ja keskittyä ajattelemaan illan koitoksia.. ;)
Meillö tuo tavaroiden järjestäminen on ratkaistu niin, että se määrää paikan, joka kyseisiä tavaroita eniten käyttää. Eli jokainen hoitaa esim. oman vaatekaappinsa. Ei sitten tarvitse huudella "vaimo/äiti, missä mun sukat on?".
Myönnän kyllä, että oli hiukan vaikea alkuun uskoa, että isä ja lapset todella pysyvät hengissä keskenäänkin, mutta hyvinhän tuo on näyttänyt sujuvan. Valmispitsallakin voi elää muutaman päivän eikä tuosta mitään vahinkoa ole =)
Mitä kritiikkiin tulee, niin neuvosi on loistava. Lisäisin tuohon vielä: Jokaisesta pikkujutusta ei ole tarvis huomauttaa.. kummankaan =)
Nostit esiin kirjoituksessasi teeman, jonka olen paremman puutteessa Jorma Ollilan inspiroimana nimennyt naisen elämänhallintaprojektiksi (Ollila pitää kännykkää elämänhallintakapulana). Heikkoudessaan ja voimattomuudessaan naisen tarvitsee kokea elämänsä selkeästi jäsentyneenä siten, että jokaisella asialla on naisen itse määrittelemä selkeä luonne ja elämällä itsessään vain yksi päämäärä. Eroa naisten kesken on lähinnä elämänhallintaprojektin strategioissa: minkä tavan nainen katsoo maksimoivan turvallisuuden ja pysyvyyden. Käytännössä naisten elämänhallintaprojekti realisoituu esim. juuri kuvailemallasi tavalla. Voidakseen ylläpitää "idylliään" (tämä on oikeastaan väärä sana, naisella ei henkisen rakenteensa vuoksi voi olla idyllejä) asiat on tehtävä juuri naisen haluamalla tavalla. Jos ne tehdään tai jos niitä yritetään tehdä eri tavalla, se herättää naisessa suunnatonta ahdistusta, sillä vaihtoehtoiset toimintatavat saavat naisen epäilemään vaihtoehdottoman maailmanjärjestyksensä järjestystä.
Juuri tästä "joustamattomuudesta" (lainausmerkit eivät ole turhia, ei pidä ajatella, että naisella olisi periaatteita, joista hän tiukasti pitäisi kiinni) seuraa naisen kyvyttömyys tasa-arvoisiin ihmissuhteisiin ja vaatimukset "naisten tarpeiden huomioimisesta" ym. Ja olisi virhe pitää näitä kuvailuja vain suunpieksemisenä, sillä merkkejä naisluonnon tosiolemuksesta on nähtävissä kaikkialla. Ajatelkaa vaikka naispiireissäkin surkuteltua ilmestystä, joka poikaystävän löydettyään hylkää "ystävänsä" ja alkaa rakentamaan elämäänsä vain miehensä varaan. Tai naista, joka käyttää miestä vain siitosorina (julkisuudessa Risto-Matti Ratia on tunnustanut oman kohtalonsa). Tehtävänsä suoritettua mies voi mennä ja nainen voi häiriöttömästi jälleen jatkaa projektiaan. Joillakin naisilla ei yksinkertaisesti oikeasti ole ystäviä. Näiden naisten maailmassa elämän päämääränä on perheen perustaminen. Muiden naisten tehtävänä on antaa turvaa ja tukea päämäärää tavoiteltaessa. Kun päämäärä on saavutettu, mitä "ystävillä" enää silloin tekee? On toki naisia, joilla elämän päämäärä on hieman laaja-alaisempi. Monimutkaisimmillaankiin naisten elämää voi hahmottaa hyvin summalausekkeella työ/opiskelu kaverit/ystävät poikaystävä harrastukset lapset = elämä. Tällaiselta otukselta on turha odottaa kovin suurta henkisyyttä.
Kirjoitat, että nainen enemmän tai vähemmän median tuottaman naiskuvan vanki. Tämä pitää kyllä paikkansa, mutta on syytä lisätä, että naisille kyllä kaupataan useammanlaisia naiskuvia, mutta jostain syystä naiset turvallisuuden tarpeessaan valitsevat juuri sen "perhe"- ja lapsikeskeisen mallin. Ja median tuottamille naiskuville onkin naisten keskuudessa melkoisesti kysyntää, sillä ne kirjoittavat hänen valitsemaansa tarinaa asioiden oikeasta järjestyksestä ja luovat siten turvallisuutta naisen elämään. Heikkoudessaan ja voimattomuudessaan nainen ei yleensä pärjää ilman näitä media luomia kuvia.
Näytät tajuavan naisluontoa ainakin likimääräisesti. Sanot, että on monia tapoja tehdä asioita oikein, mikä on sinällään aivan oikein, mutta kun naisista on kyse on syytä tähdentää, ettei parisuhteessa ole olemassa mitään valmiita olevia asioita. Yleensä "asiat" ovat naisten nimeämiä ja määrittämiä. Yksi keskeinen osa miesten kapinaa voisikin olla kodin piirin asioiden totaalinen uudelleen määrittäminen.
Nimenomaan tuolla otsikolla ja tekstillä kirjoittaa uuden keskustelun avauksen?
Kirjoituksesi on nimittäin ainoa, joka sisältää asiaa, pointteja joista löytyy mietittävää itse kullekin. Vielä kun lisäisit kirjoitukseen miehen ajatukset ja syyt mahdollisiin toimintamalleihin, voitaisiin puhua erittäin asiallisesta ja ihmisten ymmärrystä avaavasta kirjoituksesta parisuhdepalstalla.
niin jatketaan vain tässä
Spektaakkelia lainatakseni, miehelläkin lienee jonkinlainen elämänhallintaprojekti. Tietenkin niiden sisällöt vaihtelevat naamavärkin mukaan.
Miehelle on suhteen toimimisen kannalta tärkeitä kulmakiviä suojan rakentaminen (asunto) ja ruuan hankkiminen (työ). 1900-luvun aikana näiden merkitys miehen tehtävänä perheen elämässä on vähentynyt. Yksi tekijä on ollut naisten työssäkäynnin lisääntyminen ja "normaalisoituminen". Hyvä näin.
Samanaikaisesti miesten panos kotona, joka on ollut perinteisesti naisten hallitsemaa aluetta, on lisääntynyt. Mieheltä on vaadittu/odotettu ehkä enemmänkin aputyöläsien roolia ja panosta. (miehen tulkinta ja näin on tietenkin ollut pääsääntöisesti työmarkkinoillakin: naisilta on odotettu aputyöntekijöiden panostusta). Joka tapauksessa kotona miehelle on ns. hyvinvointivaltion kaksoissidoksen aikana tarjottu paikkaa organisaatiossa. Mies on ahdettu lokeroon, jota nainen sääntelee.
Tämäkin voi olla toimiva malli, mutta ei tasa-arvoinen. Mies saattaa hyväksyä roolinsa pienenä apulaisena, jos suhde toimii muilla tasoilla.
Miehiä on tietenkin monenlaisia, mutta luulisin, että suurin osa miehistä kaipaa naisiltaan sitä paljon puhuttua empatiaa, jossa asioilla , syillä ja seurauksilla olisi enemmän merkitystä kuin muotoseikoilla, tai sillä kuka teki mitä teki. Miehen mielestä kaiken ei ole aina oltava järjestyksessä (tiedän miehiä, joilla on aina kaikki asiat in ordnung, mutta he eivät halua parisuhteeseen, koska pelkäävät naisen rikkovan oikean järjestyksen), tärkeämpää lienee läheisyys, välittäminen, intohimo ja seksi.
Suhteissa vain jossain vaiheessa nousee tärkeäksi arkipäivän pyörittäminen. Yleensä työnjaosta ei varmaankaan pahemmin sovita, se muotoutuu vähitellen. Ja se muotoillaan kotona sen toimesta, joka on siellä lasten kanssa. Syntyy sääntöviidakko ja aikataulu, eräänlainen piilo-opetussuunnitelma, jota miehet eivät yleensä ota vakavasti, ennen kuin he huomaavat, että heitä syytetään tehtävien laiminlyönnistä, annetun järjestyksen murtamisesta ja jatkuvasta parisuhdeanarkismista. Naisen tärkeistä asioista tulee miehelle evvk ja päivastoin. Siitä on lyhyt matka siihen, että kaikki mitä toinen edustaa koetaan toimivan parisuhteen esteeksi.
On miehen häpeä tietenkin, jollei hän teidä missä lasten vaatteet ovat, ja jollei hän muista missä laatikossa pidetään lapsen ruskeita lempivillasukkia, jotka miehen anoppi on kutonut. Ja pahinta tietenkin on, eyttä mies menee vielä tämä rehellisesti ja törkeästi tunnustamaan. Sitä saatetaan selvittää sitten päiväkausia, sillä tämä asiahan pitää puhua selväksi. Se saattaa tulla esiin myös viiden vuoden päästä jonkin sopivan/tai sopimattoman riidan päätteeksi.
Mies reagoi liian usein pakenemalla, sillä häneltä vaaditaan ehdotonta antautumista. Sopeutumista. Jos miehen anarkismi pysyy sopivissa rajoissa, mies säilyttää vaivoin seksuaalisen kiinnostavuutensa, kun nainen lapsiperhevaiheen jälkeen vähitelle muuttuu jälleen äidistä naiseksi ja vaimoksi. Tämä on myös miehelle hämmentävä kokemus, jollei häntä ole ulkoistettu/paennut ennen sitä. Tällaista vaihetta ei miehen käsityksen mukaan pitäisi tuölla ollenkaan, jos parisuhde olisi perheessä koko ajan keskiössä, silloinkin kun lapset ovat pieniä. naisethan kääntävät näinä aikoina esitetyt vaatimukset kovin usein siten, että ei se meistä välitä, ei minuista eikä lapsista, seksiä se hinkuaa. Tätä saatetaan vielä jatkaa lapsillekin siistimmässä muodossa: "voi jospa isännekin joskus haluaisi olla teidänkin kanssanne. Monesti on kyse vain siitä, ettei isä ole ollut lasten kanssa sillä lailla kun äiti on haaveissaan ajatellut.
Joka tapauksessa mies kokee, että hänestä tehdään perheen syntipukki, paskiainen ja lainsuojaton numero 1. Ja mies kokee tämän kaiken kohtuuttomana ja vääryytenä. Vähitellen mies ryhtyy käyttämään naisen keinoja ja ryhtyy syyllistämään häntä. teoreettinen valtataistelu ja yhteistoimintaneuvottelut ovat muuttuneet sodaksi, jossa pätevät viidakon lait. Miehen näkökulmasta on pöyristyttävää, että nainen kokee toimintansa ja sotansa oikeutetuksi, vaikka on toiminut kuten USA ja murjonut syyttömiä siviileitä täsmäpommeilla.
Mitä seksiin ja intohimoon tulee, niin tähän liittyy ehkä naisten pahin väärinymmärrys miehen suhteen. Mitä mies kaipaa, mies kaipaa hellyyttä, ei pelkkää seksiä. Seksi seuraa hellyyttä ja huomioonottamista. Jos nainen tämän oivaltaisi ja ymmärtäisi, ja ottaisi huomioon, yhteistyö perheessä sujuisi paremmin. Mikään ei palkitse miestä paremmin kuin intohimoinen nainen, joka haluaa miestänsä. Tämän jälkeen oikea mies jaksaa suunnitella naisen kanssa perheen tulevaisuutta.
Näin meillä yleensä on, että vaatekaapit ja niiden järjestys on omat, paitsi sitten lasten vaatekaappi jossa vallitsee vaimon "luoma" järjestys.
Yleensä perheessä omat "reviirit" selkiytyvät sen myötä, kumpi tekee niitä töitä enemmän. Joten on luonnollista että keittiövälineet on vaimon "järjestyksessä" vaikka minäkin teen mielelläni viikonloppuisin ruokaa.
Pointti on se, että mies hakeutuu perheessä omille "reviireille" (autotalli, työkalut, jne) miten luonnollisesti työt perheessä jakaantuu.
Kannattaa myös muistaa, että mies on viimeistää armeijassa oppinut toimintatavan, että kunkin "reviirialueen päävastuullinen" vetää hommaa ja on vastuussa siitä. Esimerkiksi jos nainen ottaa päätyöksi juuri ruoanteon, on mies alueella apuri ja alueen "vastuuhenkilön" tulee pitää "lankoja käsissä".
Jo armeijassa opetettiin että toisen "varpaille astumisista" tai "valtuuksien ylittämisestä" seuraa kyytiä. Siksi mies kunnioittaa myös "reviirin vetäjän" aukrotiteettia (poikkeuksiakin on, esim. "Johtajatyypit")
Kun mies haluaa tehdä näitä "aputöitä", on naisen annettava hänelle vapaat kädet tehdä työ mielensä mukaan. Liika puuttuminen pikkuseikkoihin aiheuttaa vain sen, että jokaiselle työvaiheelle saa antaa erityiskäskyn, koska mies muuttuu passiiviseksi välttääkseen virheitä.
Nimenomaan täytyisi muistaa, ettei pikkuasioista pitäisi huomauttaa. Miehellä on takanaan koulu ja armeija, missä kaikista virheistä huomautettiin (armeijassa opittiin, että tee ainoastaan se mikä käsketään tehdä. Oma-aloitteellisuudesta rankaistiin) juuri negatiiviseen sävyyn, että "hei...ei näin tehdä", "tämä ei ole oikein", "ei mennyt oikein". Huomaatko edellisissä sanan EI.
Palaute on annettu poikkeuksetta negatiiviseen sävyyn, eikä niin että "hienosti tehty, mutta pientä parannettavaa löytyi yhdestä asiasta..."
On hienoa huomata, että löytyy naisiakin jotka kuuntelevat ja haluavat nähdä asioita syvemmälle ymmärtääkseen, miksi mies käyttäytyy siten kun käyttäytyy. Naisten on hyvä ymmärtää, että yhtä vaikeaa meidän miesten on ymmärtää naisten ajattelumallia.
näin juuri. Itse en näe armeijan merkitystä merkittävänä, mutta se saattaa olla tärkeä vaihe miehen sosiaalistumisessa ryhmään. Eikä kai sitä ole syytä aliarvioida. Ruuanlaitosta sen verran, että haluan kyllä mieluummin laittaa kokonaan itse ne kerrat kun laitan (pienemmän riesan tie).Tällä hetkellä noin kolme kertaa viikossa ruokaostosten teko.) Mutta olisi toki mukava laittaa vaimon kanssa, juoda vähän viiniä ja jutella, ja suunnitella sitä mitä tapahtuu sitten kun lapset laitetaan nukkumaan.
Romantiikka loppuu siihen, kun sanotaan, että näin ja näin se olisi pitänyt tehdä. Vaikka lopputulos olisikin sama. Yhtä kaikki "väärin sammutettu".
Olen aika lailla samaa mieltä asiasta kuin sinäkin, mutta tähdentäisin myös sitä, etteivät naiset ole välttämättä tietoisesti parisuhdejyriä ja paskamaisia, millaisen kuvan kirjoituksistasi voi saada. Onnellinen suhde, jos sitä tavotellaan, ei synny valtataistelua kiristämällä, vaan sitä purkamalla. Parisuhde ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Make love not war. Ymmärrän, että asiat pännii. Olen itsekin käynyt rajalla, missä kaikki on näyttänyt harmaalta. Ainoa tie on kuitenkin se, että yrittää ymmärtää naista ja itseään. Vaikka tulee turpiin, niin pitäisi jaksaa, kyllä tulevat sukupolvet vielä meidät sankarimiehet palkitsevat. Saadaan huomionosoituksia ja patsas johonkin tien varteen:
pystytetty suomalaiselle miehelle, joka jaksoi kohtuuttomienkin vaatimusten aikakaudella olla hyvä aviomies, perheenisä ja kumppani. Patsaassa mies olisi kuvattuna toisessa kädessään k-kaupan muovikassi pullollaan ruokaa, toisessa kädessään keittiölasta, suussaan nauloja, ja jaloissaan jalkapallo, jota hän pelaa ympärillä liehuvien onnellisten lapsien kanssa. Ei vaan. Kyllä olisi syytä olla jo huolissaan kuinka kauan mies jaksaa, ja jaksaa hoitaa parisuhdetta ja vaalia perhe-elämää.
Se, mitä kirjaimellisesti ottaen sanon ja se, mitä tarkoitan eivät ole aivan sama asia. Aivan oikein, parisuhteen valtataistelua ei tule kiristää, mutta taistelu alistajia vastaan ei ole valtataistelun kiristämistä, vaan valtataistelun esille nousemista, sen olemassa olon paljastamista. Laitan tähän lopuksi kannustuvan tilannearvion, ts. sanoja erään filosofin kynästä.
"Emme todellakaan lisää mitään hyvinvointia jättämällä käyttämättä aitoja toimintatilanteita pakkovaltaa vastaan ja itsehallinnan vahvistamiseksi - aivan riippumatta siitä -, miten epämiellyttävän rajoittavilta tarjolla olevat vaihtoehdot vaikuttavatkin. Niiden kanssa työskentely ei välttämättä merkitse vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen legitimoimista; mutta minkä tahansa mahdollisen valintatilanteen käyttämättä jättäminen merkitsee alistumista."
ok. Olet oikeassa siinä, että miesten olisi hanakasti pidettävä kiinni oikeudestaan olla mies ja yksilö. Tarkoitin vain sitä, että jokainen parisuhde on erilainen, ja jokainen pattitilanne vaatii jossain määrin "ainutlaatuisen" ratkaisun.
Ja se ratkaisu ei voi olla se, että jyrätään kumppani ja palataan 1900-luvun ensimmäisen puoliskon arvoihin ja asenteisiin. Oikeassa olet kuitenkin siinä, että samalla tavoin kuin miesten ehdoton ylivalta työmarkkinoilla ja politiikassa on murrettu, olisi myös syytä murtaa naisten hegemoninen asema parisuhteessa ja perheessä. Tämä vaatii myös miehiltä paljon. Ovatko miehet siihen valmiita.
Naisten ylivalta on murrettava, mutta miehen olisi täytettävä se tyhjiö, mikä perheen vastuu-velvollisuudet saralle jää. Monet vahvat miehet kykenevät tähän. Moni muu katselee mieluummin formulakisoja, ja antaa naisen päättää ja kantaa vastuun tylsistä "kotiasioista"? Rinnastus huono (feminiini), mutten kiireessä keksinyt parempaa.
Jos naisen elämä monimutkaisimmillaankin on, lainatakseni Spektaakkelia, työ/opiskelu kaverit/ystävät poikaystävä harrastukset lapset = elämä, niin mitä tyypillisen miehen elämä sitten on? Mitä tyypillisellä miehellä on edellä mainittujen asioiden lisäksi enemmän kuin tyypillisellä naisella? Näkemykseni mukaan miehen elämään kuuluvat nuo samat asiat, mutta miehen tärkeysjärjestys on vaan erilainen kuin naisilla. Miehen tärkeysjärjestyksessä asiat ovat näin: Mies itse, kaverit ja harrastukset, työ, koti, nainen. Naisen tärkeysjärjestyksessä asiat ovat: Koti, nainen itse, mies, kaverit ja harrastukset, työ. Koti sisältää molemmissa kaiken kotona tapahtuvan toiminnan sekä lapset. Näiltä kummaltakaan _tyypilliseltä_ otukselta on turha odottaa kovin suurta henkisyyttä.
Tästä naisen ja miehen tärkeysjärjestyksen erilaisuudesta johtuu taas kotona pyörivä oravanpyörä, josta on mahdotonta sanoa kumpi oli ensin muna vai kana. Onko nainen nalkuttamalla ajanut miehen pois kotielämästä vai onko mies itse vetäytynyt pois kotielämästä tärkeysjärjestyksessä korkeammalla oleviin asioihin, josta taas aiheutuu naisen nalkutus. Se miksi naisen nalkutus johtuu juuri kotiasioista on todellakin naisen turvallisuudenhalun syy. Naisen turvallisuudenhalulle on kuitenkin hyvin vahvat niin historialliset kuin kulttuurillisetkin syyt. Vieläkään kaikki eivät katso esim. yksinhuoltajaäitiä hyvällä ja näinkään hyvään tilanteeseen ei olla päästy kuin vasta muutamassa kymmenessä vuodessa.
Miehen vetäytymiselle kotiasioista voi olla myös muita syitä kuin tärkeysjärjestys. Yksi syy voi olla se, että vanhempiensa kodissa mies on tottunut tiettyyn palvelutasoon ja luulee sen edelleenkin säilyvän omassa kotonaan tekemättä itse asialle mitään. Nainen on omien vanhempiensa kodissa tottunut samaan palvelutasoon myös, mutta nainen sen sijaan tietää, että naisen ja miehen yhteisessä kodissa tämä sama palvelutaso täytyy luoda omille lapsille itse ja itselle ei enää tätä palvelua tule. Mies automaattisesti luulee, että naisen palvelutaso koskee myös häntä ja vetäytyy mieluummin tärkeysjärjestyksessä ylempänä oleviin asioihin, josta taas seuraa oravanpyörä.
Virheellistä argumentointiakaan ei voi pistää pelkästään naisten perisynniksi. Ensin tietenkin täytyy saada mies keskustelemaan, koska miehelle on tyypillistä välttää keskustelua yhteisistä asioista. Aina on jotain parempaa tekemistä, kuin keskustelu, johtuen taas miehen tärkeysjärjestyksestä. Mies voi aina kiistatilanteessa vedota naisen nalkuttamiseen, joka mitätöi kaiken naisen sanomisen, vaikka nainen puhuisikin asiaa ja mies olisikin väärässä. Jos tuo ei auta, niin mies voi aina käyttää kovempaa äänenvoimaa tai muita fyysisiä uhkaavia eleitä, esimerkiksi lyödä nyrkillä pöytään/seinään tms., joista nainen kyllä yleensä ymmärtää hiljentyä. Viimeisenä keinona mies voi aina poistua ovet paukkuen ja palata takaisin vasta seuraavana aamuna mukavan tukevassa humalassa ja koko kantakapakan väki tietää mikä pirttihirmu nainen on (vrt. naisen tekemä paljastus- ja häpäisypuheet eli ongelmien jakaminen). Edelleenkin tämä kaikki, vaikka nainen olisi kerrankin oikeassa. Monet miehetkään eivät kestä kuulla olevansa väärässä.
Miksi sitten näistä yhteisistä asioista olisi keskusteltava yhdessä? Sen takia, että ne ovat nimensä mukaan yhteisiä. Jos mies ei halua osallistua yhteisten asioiden päättämiseen, niin nainen joutuu tekemään päätöksen itse. Jos asioita ei sitten hoidetakaan niin kuin nainen on ne yksin suunnitellut ilman miehen apua, niin siitä taas sitten seuraa nalkutuksen ja kauemmaksi vetäytymisen oravanpyörä. Kotia kannattaisikin siis ajatella miehelle ehkä tutummalla termillä ”yhteisyritykseksi” ja hoitaa perhettään kuin omaa yritystään järjestäen välillä yhteisiä henkilöstöpalavereja ja motivointipäiviä. Nainen, mies ja lapset ovat työtovereita, jotka välillä ovat ärsyttäviä toisilleen, mutta kun senkin asian tiedostaa ja haluaa hoitaa, niin ei synny mitään klikkiytymisiä.
pikkusielujes joukkoon, säälittävä älykääpiö!
kuin JoJolle.
Ette näy ymmärtävän, että samalla kun kapinoi toista vastaan kapinoi itseään vastaan. Jokainen ihmissuhde perustuu vuorovaikutustaitoihin ja niistä riippuu onnistuuko suhde vai ei. Jos taistelee toista vastaan, ei vuorovaikutusta taatusti synny, ainakaan sellaista, jolla saisi suhteen toimimaan.
Kirjoitit näin: "nainen ei kertakaikkiaan siedä miehistä mielikuvitusta ja luomiskykyä. Jokainen joka on enemmänkin jutellut naisten kanssa voi varmistua siitä, etteivät nämä yleensä ole kovin hauskoja, kekseliäitä eivätkä nokkelia (minkä vuoksi he varmaan pärjäävätkin hyvin koulussa). Ajatus siitä, että joku voisi keksiä uusia ajattelutapoja, ajatella jotain sellaista mikä ei ole tullut naisen mieleen herättää naisen mielessä myrkynvihreän mielialan: tuo henkilö on oitis nitistettävä."
Nainen kyllä sietää erittäin hyvin miehistä mielikuvistusta ja luomiskykyä ja ryhtyy mielellään jopa muusaksi miehelle edesauttaakseen tämän taiteellista uraa. Kukapa nainen ei olisi jossain elämänsä vaiheessa haaveillut olevansa yhdessä esim. jonkun muusikon kanssa ja toivonut olevansa nainen, josta hänen miehensä säveltäisi kappaleita.
Täydellisestä muusasta esimerkkinä voisi mainita vaikka Salvador Dalin naisen Galan. Gala hoiti kaikki asiat niin, että Dali pystyi keskittymään luomiseen. Gala jopa hoiti asiat niin, että Dalin tauluja myytiin hänen elinaikanaan eikä vasta Dalin kuoltua, niinkuin useille taiteilijoille käy. Toisaalta Galaa ei ehkä voida pitää tyypillisenä naisena, koska Dalin mukaan Gala oli "viimeinen myyttinen nainen". Sitä nimitystä tuskin voi käyttää tyypillisestä naisesta.
Toisaalta naisen ja taiteilijamiehen suhde voi johtua siitä, että taiteilijat toimivat yleensä naiselle tutulla irrationaalisella tunnealueella. Näin nainen ja taiteilija pystyvät nopeammin löytämään yhteisen kielen kuin nainen ja tyypillinen mies.
Tyypilliset miehet taas ovat keksineet, että kaikki taiteilijamiehet ovat hinttareita eli eivät tyypillisen miehen silmissä miehiä ollenkaan. Tämä sen takia, että mies on kateellinen miehelle, joka pystyy olemaan luova ja jopa samalla saamaan itselleen naisia tekemättä mitään. Taiteilijamiehen kun ei yleensä tarvitse edes käydä suihkussa saadakseen naisia.
Ongelmia yleensä naisen ja luovan taiteilijamiehen suhteeseen tulee vasta siinä vaiheessa, kun mies osoittautuukin alkoholistiksi, nistiksi tai hulluksi. Nainen taas turvallisuudenhalussaan joko pyrkii epätoivoisesti uhrautumalla saavuttamaan suhteen alkuaikoina olleen tunteen tai lähtee suhteesta hakemaan sitä muualta.
Nainen voi kyllä sietää miehistä luomiskykyä silloin kun 1)nainen ymmärtää (tai luulee ymmärtävänsä) miehen luomaa asiaa, tyypillisesti tämä on jotain naiselliseksi käsitettävää, kuten taidetta, kun 2)nainen katsoo miehen saaneen kaiken aikaan naisen ansiosta tai kun 3)nainen voi sulattaa miehen saavutukset osaksi minäkokemustaan (siis ylpeillä itse miehensä saavutuksilla).
Puheet "yhteisen" kielen löytymisestä ovat taas mystillistä naisellista ja taiteilijan auraa ruokkivaa propagandaa. Kuten eräs tv-dokumentti taannoin paljasti, naiset voivat katsoa löytäneensä "yhteyden" sarjamurhaajan kanssa, ja pitää kiinni tuosta käsityksestään, vaikka sarjamurhaaja vaihtoi heti tilaisuuden tullen nuorempaan ja kauniimpaan.
Ja asia voi olla myöskin niin, että nainen sietää miehistä luomiskykyä myös silloin, kun nainen vallanhimossaan tietää/luulee pääsevänsä miehen kautta parempiin piireihin. Niitä parempia päiviä odotellessa nainen voi vaikka sietää mitä tahansa paskaa.