Kun unelmienne miestä ja naista etsitte, niin kannattaa muistaa, että näinä aikoina vain aniharvat suhteet vakiintuvat elinikäisiksi.
Arvaan, että 1950 - 1960-luvuilla aloitetuista _kaikista_ suhteista elinikäiseen avioliitton johti vähintään joka neljäs. Nykyään sen sijaan hyvin usein nuorella on jo varhaisella iällä kokemusta yli kymmenestä suhteesta, mutta vakiintuminen jää aina puolitiehen. Vakiintumisen tilalle on tullut "sen oikean" metsästys.
Pitkien suhteiden aika alkaa olla ohi. Deittipalveluihinkin pitäisi laittaa vaihtoehto, jossa saisi määritellä suhteen toivotun ja oletetun keston.
Muistathan, että kun kaiken etsimisen ja metsästämisen jälkeen olet lopulta löytänyt elämäsi miehen tai naisen, niin tilastollinen aineisto viittaa vahvasti siihen, että ero hänestä todennäköisesti kuitenkin tulee, vaikka ihastumisen hetkellä sisin huutaisi aivan muuta.
Arvaan, että 1950 - 1960-luvuilla aloitetuista _kaikista_ suhteista elinikäiseen avioliitton johti vähintään joka neljäs. Nykyään sen sijaan hyvin usein nuorella on jo varhaisella iällä kokemusta yli kymmenestä suhteesta, mutta vakiintuminen jää aina puolitiehen. Vakiintumisen tilalle on tullut "sen oikean" metsästys.
Pitkien suhteiden aika alkaa olla ohi. Deittipalveluihinkin pitäisi laittaa vaihtoehto, jossa saisi määritellä suhteen toivotun ja oletetun keston.
Muistathan, että kun kaiken etsimisen ja metsästämisen jälkeen olet lopulta löytänyt elämäsi miehen tai naisen, niin tilastollinen aineisto viittaa vahvasti siihen, että ero hänestä todennäköisesti kuitenkin tulee, vaikka ihastumisen hetkellä sisin huutaisi aivan muuta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mäkin olen miettinyt sitä, miten tää aika jota nyt eletään vaikuttaa parisuhteisiin. Monet avoparit varsinkin miettii jatkuvasti pitäiskö vielä jäädä, jaksaa toista, vai oisko jo aika omalle vapaudelle/uudelle rakkaudelle. Mun mielestä se on ansa, että ihminen ei sitoudu "lopullisesti" eikä saa sitä varmuutta toiseltakaan, että yritetään yhdessä vaikka läpi harmaan kiven.
Että siis tää on avioliiton puolustuspuhe:)
Mutta toisaalta itellä ei oo kokemusta kummastakaan, avio- tai avoliitosta, enkä mä tiedä miten hirveeks sen elämän pitää mennä että ero alkaa tuntua ainoalta ratkaisulta??
Mullakin on tarkka käsitys, millaiseen kumppaniin todella haluaisin sitoutua loppuelämäkseni. Ongelma vaan on siinä, ettei sellaista oo vielä vastaan tullu........ ja syy miksi en vielä luovuta, on se että joillekin se JUURI OIKEA on tullu vastaan, erityisesti meidän uskovien piirissä sitä tapahtuu.
Minä en ole erikoisen uskovainen,tavallinen kirkkoon kuuluva,mut uskon ja toivon kuitenkin avioliittoon ihan mahdollisten tulevien lastenkin kannalta.
Mulla on takavuosilta kokemusta avoliitosta,jonka piti johtaa avioliittoon mut niin vain kävi,että kihlattuni löysi töistä uuden ja paremman ei siihen tarvittu mitään varsinaisia ongelmia toinen vaan kyllästy ja halus vaihtelua elämäänsä.
Nykyään monet menee vaan tunteiden ja ihastumisten huumassa ei siinä paljon tahtoa ja halua ajatella hoitaa suhdetta "niin myötä,kuin vastamäessä"....
Menköön ei ollu mun arvoiseni onneksi ei ollu lapsia kärsimässä. Tuosta on jo aikaa ja seurustelu nykyään hyvällä mallilla. Toivotaan parasta,että löydetään kumpikin ne ihmiset,joiden kanssa ollaan valmiit jakamaan ilot ja surut kunnes kuolema aikanaan erottaa.
parisuhteeseen lähtee asenteella, että tämä kestää vaikkapa 2v, on jotain suhteessa pielessä alusta pitäen. Suhteeseen kuuluu odotus ja luottamus sen kestämiseen. Toki moni suhde päätyy eroon, mutta harvassa ovat ne sosiopaatit, jotka suunnittelivat eron jo suhteen alussa. Ne erot johtuvat siitä, että elämä ei vain sujunut ihan sillä tavalla kuin mitä aikaisemmin toivoi. Elämäntilanteet ja ihmiset muuttuvat ja joskus se johtaa eroon. Unohdit mainita sen, että moni avioliitto EI päädy eroon. Miksi siis suunnitella omaa elämäänsä sen ikävän mahdollisuuden pohjalle? Myös on hyvä tietää, ettäesim USA:ssa erojen määrä on korkeasti koulutettujen keskuudessa selvässä laskussa ( samalla kun se on noususssa alemmissa yhteiskuntaluokissa.) Siitä en tiedä kuinka Suomessa eron todennäköisyys riippuu yhteiskuntaluokasta.
"Unohdit mainita sen, että moni avioliitto EI päädy eroon."
Tilastollisesti avioliitoista päättyy puolet. Nuorten avioliitoista varmasti vielä selvästi enemmän. Avoliittoja solmitaan ja puretaan tuosta noin vain ja seurustelu ei kai kaikille enää tarkoita minkäänlaista sitoutumista. Ennen ensimmäistä avo- tai avioliittoa nykynuori on usein ehtinyt säheltää jo ties kuinka monessa suhteessa. Ja sama sähellys jatkuu avo- ja avioliitoissa. Lisäksi pettäminen on todella yleistä, vaikka liitto onnistuttaisiinkin pitämään kasassa.
Toisin sanoen tilanne on sellainen, että vaikka vielä on olemassa pitkiä liittojakin, niin meneillään oleva kulttuurinmurros on todella raju. Samaan aikaan kun ihanteet ja haaveet ovat ruusunpunaisempia kuin koskaan, niin käytäntö on jotain aivan muuta.
Tässä on kuitenkin yksi hupaisa matemaattinen koukku:
Epäonnistua voit rajattomasti ja silti edes yksi ainokainen onnistuminen vie sinut perille pysyvästi.
Tämä tarkoittaa sitä että saatamme hyvinkin seurata tilannetta jossa suhteiden määrä on etsikkoaikana noussut valtavasti (muutamista kymmeniin, jopa satoihin) mutta silti tosirakkauksien/sitoumuksien/loppujen lopuksi onnellisten määrä saattaa sekin olla noussut ja ihmisiä jotka päätyvät onnelliseen ja sitoutuneeseen parisuhteeseen onkin enemmän kuin aikaisemmin; tuota pysyvää parisuhdetta vain edeltää suurempi määrä kokeiluja kuin aikaisemmin on ollut.
Ainaisen skeptisyyden tilalle voisitte vihdoin ottaa ripauksen reipasta toiveikkuutta. Saattaapi elämänlaatu parantua jo sillä :D
yritin tuossa aikaisemmin jo sanoa, että ei ole mitään järkeä suunnnitella elämäänsä sen mukaan, että kaikki menee pieleen. Se on luuserimaisen selkärangaton tapa elää elämäänsä. Ikään kuin omilla päätöksillä ei voisi vaikuttaa mitenkään omaan elämäänsä. On parempi koettaa pitää huolta siitä, että on siinä osassa väestöä, joka elää hyvää elämää. Mainitsemani USA:n koulutettujen vähentyneet avioerot johtuvat ilmeisesti suurelta osan nimenomaan siitä, että he menevät avioliittoon myöhemmin ja sellaisen ihmisen kanssa, jonka oikeasti "tietävät" hyväksi.
"Epäonnistua voit rajattomasti ja silti edes yksi ainokainen onnistuminen vie sinut perille pysyvästi."
Ja lotossakin voi voittaa. Minä luotan enemmän käppyröihin ja niiden kertomaan kuin toiveikkuuteen. Rehellisen ja objektiivisen ajattelun ensimmäinen este on se, että alkaa olettaa toiveensa todeksi.
Joka vuosi lukemattomat ja taas lukemattomat fiksut ihmiset solmivat liittoja uskoen niiden jatkuvuuteen, mutta hyvin monet niistä purkautuvat. Syynä pidän tähän yksinkertaisesti sitä, että kulttuuri ja kirkko (maailmankatsomus) eivät enää pakota toimimaan ihmistä vasten luontoaan. Ja ihmisen luontoahan ei ole yksiavioinen. Se ei ole sitä kuulemma missään kulttuurissa.
luonto ei ole noin mustavalkoinen kuin mitä annat ymmärtää. Yleensä ihmisten vedotessa "luontoon", heillä on hyvin heikko käsitys siitä mistä itse asiassa puhuvat. Tässä jo aikaisemmin joku kysyi, että MIKSI lähteä vakavaan suhteeseen ihmisen kanssa jota rakastaa mikäli tarkoituksena ei ole tähdätä suhteen pysyvyyteen? Sano nyt, mitä lisäarvoa saat sillä, että merkitset kalenteriisi "rakastavasi" jotain 3.9.2007-15.6.2008? Luuletko kenties tuolla saavasi a) paremman parisuhteen b) suuremman määrän sinusta pitäviä ihmisiä? Voin jo vastata, että molempiin kohtiin vastaus on kieltävä.
"Luonto ei ole noin mustavalkoinen kuin mitä annat ymmärtää."
Tässä tapauksessa se on mustavalkoinen siinä mielessä, että ihmisen moniavioisuutta on vaikea tai oikeastaan mahdotonta kieltää. Kulttuureita vertailemalla voidaan nähdä, että yksiavioisuutta ei ole, ja omaa kulttuuriamme tarkastelemalla huomaa, että suhdekäytännöt ovat kaikkea muuta kuin yksiavioisia.
a) Suhteita kokeillaan paljon ennen yritystäkään sitoutua.
b) Sitoutumisyritykset päättyvät hyvin usein eroon.
c) Pettäminen pitkissä suhteissa on hyvin yleistä.
d) Monissa pitkissä suhteissa ollaan jostain muusta syystä kuin rakkaudesta kuten rahan, velkojen tai sosiaalisen paineen vuoksi.
Yksiavioisuus olisi sitä, että tavattaisiin kumppani, jonka kanssa vietettäisiin itsestäänselvästi loppuelämä. Ihmisen tilannetta voi verrata esimerkiksi joutseneen, joka on yksiavioinen. Se ei kokeile ja tee työtä suhteen eteen, vaan sillä on perimässään yksiavioisuuden malli. Ihmisellä tätä mallia ei ole. Ihmisen yksiavioisuuden malli tulee kulttuurista, mutta perimä pistää pahasti vastaan. Kun uskonnon valta on väistynyt, niin biologia saa enemmän tilaa.
"Sano nyt, mitä lisäarvoa saat sillä, että merkitset kalenteriisi "rakastavasi" jotain 3.9.2007-15.6.2008?"
Paska on helpompi kestää, jos sen tietää päättyvän. Lisäksi esimerkiksi lapset saavat kasvaa rauhallisemmassa ympäristössä, kun vanhemmilla ei ole "pakkoa" olla yhdessä vaan suhdetta ja lastenkasvatusta viedään eteenpäin projektiluontoisesti. Suomessa tällaiseen järjestelyyn on päätynyt mm. joku elokuvaohjaajapari, juuri lasten vuoksi.
Kun solmii liiton, niin kannattaa solmia siitä määräaikainen. Jos liitto toimii määräajan jälkeen, sitä voi edelleen jatkaa uudella määräajalla. Säälittää vain se, että ihmiset kuvittelevat olevansa yksiavioisia ja sitten pettyvät pahasti.
Takia kannattaa ottaa riskejä, sitähän mikä tahansa ihmissuhde on, kaverisikin voi puukottaa sinua selkään. Toisaalta en keksi mitään tärkeämpää elämässä kuin että saa toteuttaa itseään ja olla tasapainoisessa parisuhteessa. Lottoaminen ei todellakaan ole riskin arvoista.