Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Luontokin geenimuuntelee

Anteeksi että ajattelen

Jack Warren Rochesterin yliopistosta USA:sta on tehnyt löydön, jonka mukaan wolbachia-bakteerin *koko* *genomi* on sulautunut erään banaanikärpäslajin genomiin. Wolbachian genomista löytyi osia myös mm joistain ampiaisista ja madoista.

Tämä Science-lehdessä raportoitu tulos viittaa siihen että geenit siirtyvät vieraiden lajien välillä helpommin kuin tähän asti on oletettu.

Eli kun GMO-keskustelussa on tähän asti käytetty argumenttina sitä, että ihmisen tekemä geenien siirtely on laadullisesti jotain ihan erilaista, kuin luonnossa tapahtuvat mutaatiot yms perimän muutokset, niis se ei ilmeisesti ihan tarkkaan ottaen pidäkkään paikkansa.

http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uutinen.shtml?id=1 2380

57

2065

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anteeksi että ajattelen
    • matkii ihmistä

      Nyt vasta pelottavalta alkaakin tuntua, entä jos luonto on jo itsessään alkanut matkia ihmistä spontaanisti geenimuuntelu villityksen johdosta ja alkaa nyt siirrellä geenejään lajien välillä? Mikäli moisia geenisiirtymiä ei ole aiemmin havaittu niin voi olla että koko luomakunta on muuttumassa hullunmyllyksi.

      • jatkokertomus vanhalle sadulle

      • Wolverine2028

        Ah, Marvelin ennustuskirjojen tapahtumat alkavat käydä toteen... Keskuuteemme syntyy geeneiltään erilaisia mutantteja!

      • logiikka löytyy kyllä
        Wolverine2028 kirjoitti:

        Ah, Marvelin ennustuskirjojen tapahtumat alkavat käydä toteen... Keskuuteemme syntyy geeneiltään erilaisia mutantteja!

        "...Lääkelaitoksen ilmoituksen mukaan apteekkien lääkkeistä 650 on valmistettu geenitekniikkaa käyttäen. Vitamiinien valmistuksessa menetelmä on myös yleinen. Mitään merkintää näissä ei ole.

        USA:ssa gm-kasvit sekoitetaan tavallisiin, eikä seurantatutkimuksia ole. Jos vaikutuksia on, niiden aiheuttajan todistaminen on todella vaikeaa."
        -Liisa Kuusipalo HS 20.8.2007-

        Mitähän nuo lääkkeet mahtaa olla?

      • Lyhytsuolioireyhtymä virall...
        logiikka löytyy kyllä kirjoitti:

        "...Lääkelaitoksen ilmoituksen mukaan apteekkien lääkkeistä 650 on valmistettu geenitekniikkaa käyttäen. Vitamiinien valmistuksessa menetelmä on myös yleinen. Mitään merkintää näissä ei ole.

        USA:ssa gm-kasvit sekoitetaan tavallisiin, eikä seurantatutkimuksia ole. Jos vaikutuksia on, niiden aiheuttajan todistaminen on todella vaikeaa."
        -Liisa Kuusipalo HS 20.8.2007-

        Mitähän nuo lääkkeet mahtaa olla?

        http://www.turunseudunilco.fi/FI2_07.pdf

      • ronkelimainen mutta terve

      • Matti Pekkarinen
        Lyhytsuolioireyhtymä virall... kirjoitti:

        http://www.turunseudunilco.fi/FI2_07.pdf

        Joko gm-ruokaa tai sillä tuotettua lihaa/maitoa syöneitä ihmisiä on noin 2000 000 000, eikä ole kuulunut, että tavallista enemmän olisi ongelmia ollut. Varsinkin USA on vahingonkorvauksien luvattu maa. Sieltä kyllä kuuluisi, jos sairastumisia on.
        Jos joku tutkija on ilmoittanut kokeensa tuloksena (tosin jota koetta ei valvotusti, rehellisesti saada toistettua samoin tuloksin), että hänen kuudella rotallaan oli o´ngelmia gm-ruuan vuoksi... OLKAAMME ILOISIA! Vihdoinkin on kehitetty elintarvikkeita, jotka itse torjuvat varastotuholaisia (rottia)!

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

      • nyt kuulet, jos näet mitään
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Suoliavanteet

      • Matti Pekkarinen

      • Niin justiinsa
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        Joko gm-ruokaa tai sillä tuotettua lihaa/maitoa syöneitä ihmisiä on noin 2000 000 000, eikä ole kuulunut, että tavallista enemmän olisi ongelmia ollut. Varsinkin USA on vahingonkorvauksien luvattu maa. Sieltä kyllä kuuluisi, jos sairastumisia on.
        Jos joku tutkija on ilmoittanut kokeensa tuloksena (tosin jota koetta ei valvotusti, rehellisesti saada toistettua samoin tuloksin), että hänen kuudella rotallaan oli o´ngelmia gm-ruuan vuoksi... OLKAAMME ILOISIA! Vihdoinkin on kehitetty elintarvikkeita, jotka itse torjuvat varastotuholaisia (rottia)!

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

        http://www.sitra.fi/fi/Ajankohtaista/tiedote_era_efficas_2007-06-01.htm

      • Matti Pekkarinen

      • näinä aikoina luksusta

      • itse en jaksa :-(

      • Matti Pekkarinen
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        Joko gm-ruokaa tai sillä tuotettua lihaa/maitoa syöneitä ihmisiä on noin 2000 000 000, eikä ole kuulunut, että tavallista enemmän olisi ongelmia ollut. Varsinkin USA on vahingonkorvauksien luvattu maa. Sieltä kyllä kuuluisi, jos sairastumisia on.
        Jos joku tutkija on ilmoittanut kokeensa tuloksena (tosin jota koetta ei valvotusti, rehellisesti saada toistettua samoin tuloksin), että hänen kuudella rotallaan oli o´ngelmia gm-ruuan vuoksi... OLKAAMME ILOISIA! Vihdoinkin on kehitetty elintarvikkeita, jotka itse torjuvat varastotuholaisia (rottia)!

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

        TÄÄLLÄ on valhetta oiottu rottakokeen osalta:
        http://www.mm.helsinki.fi/~tammisol/HS140807Tyyst.pdf

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

      • Matti Pekkarinen

      • Sietorajaa ei tunnetakaan

      • Matti Pekkarinen

      • Matti Pekkarinen
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        Jos ennätät, niin: http://www.mm.helsinki.fi/~tammisol/MT030303.pdf

        Mennään 2 mrd:n mukaan vaan. Siten ruokaa riittää lopuillekin, ja metsiäkin voidaan säästää pellonraivaukselta: http://elibrary.maaseuduntulevaisuus.fi/story_result.php?articleid=98903&words=gm-kasveja

        ... vankka käsitykseni on, että kasvit on jalostettu terveellisemmiksi, ja kehitys jatkuu samaan suuntaan.
        Se, että ruokaa kuljetellaan pitkähköt matkat ja ajat, pakottaa käyttämään säilymistä paranatvia lisäaineita (suopla oli aieemin, vaan se on epäterveellistä suurina määrinä). Ihmiset elävät aina vaan vanhemmiksi. Eikö mikään riitä?

        Matti

      • teollisuus sanelee omalla t...

      • katso se ekana - tositapaht...
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        ... vankka käsitykseni on, että kasvit on jalostettu terveellisemmiksi, ja kehitys jatkuu samaan suuntaan.
        Se, että ruokaa kuljetellaan pitkähköt matkat ja ajat, pakottaa käyttämään säilymistä paranatvia lisäaineita (suopla oli aieemin, vaan se on epäterveellistä suurina määrinä). Ihmiset elävät aina vaan vanhemmiksi. Eikö mikään riitä?

        Matti

        http://www.youtube.com/watch?v=-XNr-F-CtjU

      • Uskollinen puutarhuri

      • Matti Pekkarinen
        katso se ekana - tositapaht... kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=-XNr-F-CtjU

        Katsoin pikana muun työn lomassa. Kampanjoi globalisaatiota vastaan. Moittii Afrikan maita mm halvan kalan viennistä muualle maailmaan.
        Onhan se ikävää, mutta uskonpa, että Afrikka on kuitenkin ruuan suhteen nettotuoja, eikö? Ainakin jos ilmainen hätäapuruoka lasketaan mukaan.
        Eikö Afrikan kakssa saisi käydä kauppaa ollenkaa, tai: miten sitä voitaisiin säännöstellä?

        Väärää säännöstelyä on tämä: http://mattipekkarinen.net/kesk06.htm#nalka1

        Itse asiamme kai oli kuitenkin ruoka, sen laatu ja haitta-aineet. Täällä eräs kannanotto: http://www.mm.helsinki.fi/~tammisol/HTkar902s.pdf

        Matti

      • kalaa eurooppaan, joo....:-(

        http://www.kepa.fi/uutiset/3926/

      • Matti Pekkarinen

      • Löytyy dvd-kaupoista

      • Matti Pekkarinen

      • pilleri- eiku pillimehumark...

      • USA laiset ovat
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        Joko gm-ruokaa tai sillä tuotettua lihaa/maitoa syöneitä ihmisiä on noin 2000 000 000, eikä ole kuulunut, että tavallista enemmän olisi ongelmia ollut. Varsinkin USA on vahingonkorvauksien luvattu maa. Sieltä kyllä kuuluisi, jos sairastumisia on.
        Jos joku tutkija on ilmoittanut kokeensa tuloksena (tosin jota koetta ei valvotusti, rehellisesti saada toistettua samoin tuloksin), että hänen kuudella rotallaan oli o´ngelmia gm-ruuan vuoksi... OLKAAMME ILOISIA! Vihdoinkin on kehitetty elintarvikkeita, jotka itse torjuvat varastotuholaisia (rottia)!

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

        Maailman tyhmin kansa. Tiedä onko Gm ruoka ollut yksi siihen vaikuttaneista tekijöistä .

      • mut hyvin tehty silti

      • lannoite- ja lääkejäämät ru...

      • Evolutionisti
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        TÄÄLLÄ on valhetta oiottu rottakokeen osalta:
        http://www.mm.helsinki.fi/~tammisol/HS140807Tyyst.pdf

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

        Kierrätät linkeissäsi kehäpäätelmiä, joiden alkuperä on ollut myös kehäpäätelmä.
        Tyysjärvi on lukenut jostain jonkun toisen "geeniasiantuntijan" referoiman artikkelin, joka puolestaan on edellisen gm-asiantuntijan arvio jne.

        Ewenin ja Puztain koetuloksien tueksi löytyy myös muita tuloksia. Mainittakoon nyt tässä että Puztai oli itsekin gm-puolestapuhuja joka julkaisi tutkimustuloksensa hyvässä uskossa voivansa edesauttaa gm-elintarvikkeiden markkinoille pääsyä ja hänen tavoitteenaan oli saada kuluttajat tuntemaan olonsa turvalliseksi syötyään elintarvikeviraston tarkastamaa gm-tuotetta. Gm-suuryritykset näkivät kuitenkin asian toisin ja siksi oli tärkeää saada Puztain tulokset ja koejärjestelyt näyttämään "tohtoroiduilta" ja epäluotettavilta.

        Osittain näin varmasti olikin, sillä Puztai ei varmasti painottanut kovinkaan kovasti gm-haitallisuuta tuloksia julkistaessaan.
        Tällainen "piikki omassa lihassa" oli siis geeniteollisuuden näkemyksen mukaan poistettava ja vielä niin tehokkaasti kuin mahdollista. Hänen gm-myönteisiksi muotoilemiaan tutkimustuloksia arvioi instanssi ja asiantuntija toisensa jälkeen ja lopulta päätettiin ettei hänen tutkimustuloksiinsa voinut luottaa. Tällainen oli siis Puztain tarina, jota Tyystjärvi arvioi toisenkäden arvioiden perusteella.

        Eikö sinulla Matti koskaan mitkään "hälytyskellot" kilkkaa kun laittelet noita kyseenalaisia linkkejä todisteisiin.

      • Matti Pekkarinen
        Evolutionisti kirjoitti:

        ... kun kuulen vedottavan kuudella rotalla "saatuun" tulokseen, jota ei edes pystytä toistamaan. ja jonka tulokset vääristellään.

        Paljon luotan tietooni perinnöllisyydestä: http://mattipekkarinen.net/kasvisivut/jalostus.htm

        Myäs kymmenen vuotta ja 2000 000 000 ihmistä gm:ua nauttineena, ilman todellisia ongelmia (ruuastaan johtuvia) tehoaa minuun.

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

      • Evolutionisti
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        ... kun kuulen vedottavan kuudella rotalla "saatuun" tulokseen, jota ei edes pystytä toistamaan. ja jonka tulokset vääristellään.

        Paljon luotan tietooni perinnöllisyydestä: http://mattipekkarinen.net/kasvisivut/jalostus.htm

        Myäs kymmenen vuotta ja 2000 000 000 ihmistä gm:ua nauttineena, ilman todellisia ongelmia (ruuastaan johtuvia) tehoaa minuun.

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

        Uskot mieluummin Monsanton gm-asiantuntijapiireissäkin lähinnä naurunpyrskähdyksiä ja hilpeyttä herättäviin koetuloksiin, joissa ei koe-eläimiä edes punnittu, ei tiedetty niiden alkuperää, ikää, puhumattakaan jostain vielä tarkemmasta koe-eläinten diagnisoinnista.

        Mitä arvelet ko. kokeen järjestelyn maksavan jos se tehtäisiin uudestaan.. Ei paljon mitään, mutta sitä ei vain haluta tehdä vaan referoidaan mieluummin vanhoja kokeita.

        ... että syötäväksi kelpaavaa ruokaa syntyy vähin kustannuksin ja suht ympäristöä säästävästi
        Viljelijätkin tietävät

        http://elibrary.maaseuduntulevaisuus.fi/story_result.php?articleid=98903&words=gm-kasveja

        http://www.maatilan.pirkka.fi/mp1_01/otsikko3.htm

      • Evolutionisti
        Matti Pekkarinen kirjoitti:

        Joko gm-ruokaa tai sillä tuotettua lihaa/maitoa syöneitä ihmisiä on noin 2000 000 000, eikä ole kuulunut, että tavallista enemmän olisi ongelmia ollut. Varsinkin USA on vahingonkorvauksien luvattu maa. Sieltä kyllä kuuluisi, jos sairastumisia on.
        Jos joku tutkija on ilmoittanut kokeensa tuloksena (tosin jota koetta ei valvotusti, rehellisesti saada toistettua samoin tuloksin), että hänen kuudella rotallaan oli o´ngelmia gm-ruuan vuoksi... OLKAAMME ILOISIA! Vihdoinkin on kehitetty elintarvikkeita, jotka itse torjuvat varastotuholaisia (rottia)!

        Matti
        http://mattipekkarinen.net

        L-tryphofaani ???????

      • höpn vuoksi

        Allergeenit....??

      • jozzucca

      • Evolutionisti
        jozzucca kirjoitti:

        niin, suoliavanne. en ymmärrä asiayhteyttä...

        Suolen seinämä paksuuntuu..

        Genomiin lisätyn geenin informaatio siirtyy suoliston hajottajabakteereihin mm. E. coliin ja myös sulen seinämän solukkoon. Ei bakteeri ja solut yleensäkään tarvitse vektoreita "tunnistaessaan" uutta ympärillään olevaa informaatiota. Niile riittää hyvin se että uusi geeni on aktiivinen, jolloin ne reagoivat siihen muuntumalla samanlaista ominaisuutta sietäväksi. Geenitekniikassa tarvitaan vektoreita sen vuoksi, ettei muunneltavalla organismilla ole sellaista "esikuvaa" eli toivotun ominaisuuden antavaa informaatiota ympäristössään. Suolten seinämien solut ovat myös alttiina ottamaan uudentyyppisen informaation. Informaatio liikkuu ilman esteitä kaikkiin osiin ihmistä ja kaiken lisäksi ympäristöönkin.

        Synergisen evoluutio periaatteen mukaisesti informaatio siirtyy horisontaalisesti. Geenimodifioinnilla otetaan vertikaalinen loikka, jolloin symbioottisen evoluution rakenteen säilyvyyden kannalta myös kaikkien muiden lajien on pysyttävä mukana. Tien tasoittajina toimivat AINA virukset ja bakteerit.

        Virus tuottaa uuden sukupolven ideaaliolosuhteissa 20 sek välein, jolloin hyödyllisten mutaatioiden esiintymistodennäköisyys on ylivoimainen esim. ihmiseen verrattuna, joka tuottaa uuden sukupolven n. 20:ssä vuodessa.
        On turha kuvitella ettei evoluutio pitäisi symbioosia yllä vaikka ihminen tuottaisi minkälaisen mielestään hyvinkin nerokkaan kasvin tai eläimen. Ihmisen on vain toivottava, että pysyisi viruksien ja bakteerien evoluution mukana.

      • vai otitko jo liikaa?

        Kirjoittamasi teksti on jälleen kerran täysin käsittämätöntä paskaa. Sivuutat kaikki biologian peruslainalaisuudet ja toitotat järjettömiä teorioitasi siitä, miten ominaisuudet ja geenit mystisten voimien avulla siirtyvät eläimistä bakteereihin ja viruksiin. Eihän tämä maailma tuolla tavalla toimi. Ja jos toimisi, niin miksei kaikki ruuasta saatavat geenit liittyisi suolen soluihin ja luonnossa oleviin bakteereihin yhtä helposti? Muunnelluissa geeneissä kun ei ole mitään taikapölyä eikä mitään muutakaan, mikä tekisi niistä erilaisia luonnon geeneihin nähden.

      • M.O.T.
        vai otitko jo liikaa? kirjoitti:

        http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1188936657

      • oikea rupusäkki olet
        vai otitko jo liikaa? kirjoitti:

        Kirjoittamasi teksti on jälleen kerran täysin käsittämätöntä paskaa. Sivuutat kaikki biologian peruslainalaisuudet ja toitotat järjettömiä teorioitasi siitä, miten ominaisuudet ja geenit mystisten voimien avulla siirtyvät eläimistä bakteereihin ja viruksiin. Eihän tämä maailma tuolla tavalla toimi. Ja jos toimisi, niin miksei kaikki ruuasta saatavat geenit liittyisi suolen soluihin ja luonnossa oleviin bakteereihin yhtä helposti? Muunnelluissa geeneissä kun ei ole mitään taikapölyä eikä mitään muutakaan, mikä tekisi niistä erilaisia luonnon geeneihin nähden.

        Eiköhän sinunkin ole aika aloittaa biologian opiskelu, ettei tarvitse arvailla biologian lainalaisuuksia. Etkö tosiaan saa paksuun kalloosi että geeni ei ole mikään yksiselitteinen koodi joka toimii kaikissa ympäristöissä samoin? Eikö pieniin harmaisiin soluihisi tosiaan uppoa se tosiseikka että, geeni lukee ympäristöään ja aktivoituu erilaisissa ympäristöissä eritavoin? Ehkä ongelmat ovatkin sinun lääkityksessä. Ei voi mitään. hullus voidaan parantaa, mutta tyhmyytellesi ei ole keksitty lääkettä..

    • Evolutionisti

      Unohdat että evoluutio myös testaa "tuotteensa" viruksilla ja bakteereilla, voi olla että se on sen tehnyt noilla banaanikärpäsillä. Yhtä hyvin evoluution testimekanismit voivat heivata tämän tyyppisen kärpäsen muutamanvuoden tai vuosikymmenen kuluttua. Eli kyseessä voi olla kuitenkin epäkelpo ohimenevä ja sukupuuttoon häviävä laji. Banaanikärpäsillä on todettu eriytymistä kahdeksi tai ehkä jopa kolmeksi hieman erityyppiseksi lajiksi, koska niiden ekolokeror ovat myös muuttumassa ja jakautumassa suosien erityyppisiä kärpäsiä.

      Jos tuo on ajatustesi suurin oivallus kehottaisin sinua olemaan tekemättä sitä.
      Miksi kaikille geeni-hihhuleille evoluutio-teoria on kuin myrkkyä. Se on kuitenkin kattoteoria ja jonka pienen pieni osa on geenitekniikka josta vielä pienempi siivu on geenimuuntelu.

      Evoluutio-teoria on osoittanut hyvyytensä, sillä on ennustusvoimaa ja sen ennustamia tapahtumia on todennettukin. Teille gm-hihhuleille se on kuin kirosana jota te välttelette. Evoluutio-teoria ennustaa geenimanipuloinnille paskaista loppua. Evoluution testimekanismilla ei ole kiirettä niinkuin teillä jotka olette sijoittaneet miljoonat peliin ja ne pitäisi saada tuottamaan mahdollisimman nopeasti, keinoja kaihtamatta ja kuten viime aikojen häly osoittaa tökerön härskisti kansalaisten mielipiteestä viis veisaten.

      Eikö simulla ole muita esimerkkejä luonnossa tapahtuneista kokonaisten genomien löytymisistä. Jos ei niin enpähän minäkään niitä sinulle anna. Googleta, mutta älä ajattele.

      • Anteeksi että ajattelen

        En nyt ihan pysty seuraamaan ajatuksenjuoksuasi. Kyse oli kai alunperin geenimuuntelusta ja turvallisesta ravinnosta. Nyt näyttää siltä, että ainakin jotkut bakteerit "geenimuuntelevat" isäntäeliöitään luultua yleisemmin. Eli ihmisen suorittama geenimuuntelu ei olekkaan ilmiönä niin ainutlaatuista ja "luonnon vastaista" kun on luultu.

        Totta kai bakteerien muokkaama eläin/kasvi joutuu luonnonvalinnan kohteeksi tiukemmin kuin hyötykasvit (hyötykasveilla valinnasta pitää huolta ihminen), mutta eihän evoluutio mitenkään pidä huolta siitä, että eliö on mahdollisimman turvallista ravintoa sitä syöville eläimille. Pikemminkin päin vastoin.

        Jos bakteeri onnistuu siirtämään esimerkiksi banaanikärpäseen geenin, joka tekee siitä jotenkin "vaikeasti sulatettavan", niin sehän on vain parempi tuolle banaanikärpäselle. Luonnonvalinta taas pitää huolta siitä, että banaanikärpäsen vihollisten elimistö pikku hiljaa oppii paremmin sietämään tuota muunneltua banaanikärpästä.

      • hammaspuutos indikaattorina
        Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

        http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_artikkeli=shl00072#s1

      • Anteeksi että ajattlen

      • ilman pillimehuja ;-)
        Anteeksi että ajattlen kirjoitti:

        Ja mihin nämä hammaspuutokset liittyivät ja miten?

        "...maapallon tunteville olennoille on kehittynyt puolen miljardin vuoden kuluessa aistiarsenaali, jonka avulla kukin laji saa kaiken tarpeellisen informaation elinympäristöstään. Eläinlaji, joka tähän ei pystynyt, kuoli sukupuuttoon tai jäi lisääntymättä. Aikojen saatossa aistit ja muut kyvyt sopeutuivat ympäristöön, kehittyen rinnan. Linnun kyky lentää ja nähdä tarkasti kauas liittyvät toisiinsa. Ympäristön muutokset esimerkiksi jääkausien aikana olivat liikuntakyvyttömille, ei-tuntoisille lajeille tuhoisat. Ne säilyivät, joiden synnyinympäristö sattui olemaan suotuisa tai joita onnisti niin, että ne kulkeutuivat suotuisiin oloihin. Liikuntakykyiset ja tuntoiset lajit ovat kehittyneet aktiivisemmiksi ja lopputulos on vivahteikkaampi. Uuden lajin ei tarvitse tyytyä synnyinpaikkaansa, koska sillä on tarve ja kyky etsiä parempi. Siksi aistienkin kirjo on monipuolinen ja kirjava."
        - E.Paloheimo kirjassa Megaevoluutio

    • koko genomi

      ..siirtyy johonkin lajiin kuin että ko. lajiin siirretään ulkopuolinen genomin osa eli geeni, joka tekee genomin epävakaaksi.
      Bakteeri on luonnon perushygieenikko joka yhdessä viruksien kanssa ratkaisee onko muuttuneella lajilla tulevaisuutta. Sitä emme voi tietää näiden banaanikärpästen suhteen. Evoluutiolla kun ei ole kiire, mutta se toimii aikanaan oikealla hetkellä ja poistaa elinkelvottomat yksilöt/lajit kellosepän tarkkudella. Evoluutio on kehittänyt 2,5 miljardin vuoden yritys/erehdys toiminnan kautta sen ylivoimaisen ominaisuuden kaikkien lajien genomiin ja tämä ylivoimainen ominaisuus on myös viruksilla ja bakteereilla. Siitä sinä Matti et tiedä hevonpaskaa, joten menehän biologiaa tankkaamaan..

      • noinhan se olikin

        http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=22655&lan=fi

      • Matti Pekkarinen

      • Matti Pekkarinen

        ... kun nyt vasta huomasin tämän viestisi kohokohdan: "Siitä sinä Matti et tiedä hevonpaskaa, joten menehän biologiaa tankkaamaan.. "

        Oltuani etulinjassa vihervalheita torjumassa kohta 20 v, olen kokenut monenlaista, mm ollut Ylevillä pekka Raukkoa ja kumppaneita käännyttämässä: http://mattipekkarinen.net/repussa/ylkritii/ylevi.htm

        Niinpä, vaikken sinua tunne, uskallan sanoa (ethän nyt loukkaannu?), että sinä et tiedä etkä osaa niin RUMIA SANOJA, joilla pystyisit minua säikäyttämään tai edes suuremmin kiusaamaan.

        Kunnioituksella, kuitenkin
        Matti

    • Evolutionisti

      Kontaminaatiot...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe