Maksakastike

"lihaton"

En ole pitkähköön aikaan syönyt liharuokia juuri lainkaan, mutta nyt iski hillitön himo saada perinteistä maksakastiketta. Oikein semmosta kermaista ja tuhtia; muistan joskus syöneeni stroganoff-tyyppistä, jossa oli mukana myös ainakin porkkanakuutioita.

Googlen kautta toki löytyy jotain, mutta kokeneiden kokkien ja maksan ystävien kastike- ja miksei muutkin reseptit ovat tervetulleita.

16

12176

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun et

      sentään kysynyt ohjetta lihattomasta maksakastikkeesta...

    • vemp

      Taitaa olla parasta kermakastikkeessa. Tärkein juttu maksaruoassa on se, että maksaa ei paisteta tässäkään kengänpohjaksi vaan jätetään sisältä kosteaksi ja vain pikapaistetaan.

      Maksa suikaleiksi, suolataan ja pippuroidaan - tässä lienee paras valkopippuri - ja paistetaan voissa pikaisesti pannulla. Pippuria saa olla kohtuudella eikä suolassakaan kannata säästellä.

      Maksa pois pannulta ja kermasoossin tekoon. Pannuun paistonesteeseen lisää voita, hakattu sipuli ja pienet porkkanakuutiot - freesataan ja noin vajaa desi kermaa pannuun. Voi myös lisätä esimerkiksi vasikanfondia tai lihalientä jatkeeksi. Mustaherukkahillo on myös hieno maun antaja, jos sitä on ja haluaa maustaa kastikkeen sillä. Jotkut tykkäävät puolukastakin - minä en.

      Kastike saa kiehua tovin ja saostua. Jos tykkää paksummasta voi käyttää voi/jauhosuurusta, mutta milestäni maksa on pääosassa eikä soossi.

      Noin kymmenen minuutin jälkeen maksa mukaan kasariin ja tovi haudutusta - ennen tarjoilua loppu kerma mukaan ja kastikkeen nopea kuohautus, jotta maut sekoittuvat.

      Jos haluaa pröystäillä, voi spetsata kastikkeen ripottelemalla päälle esimerkiksi rapeaksi paistettuja pekoninmuruja ja vaikka ruohosipulia.

      Tarjotaan perinteisesti itsetehdyn perunamuussin kanssa.

      Hyvässä maksakstikkeessa yhdistyvät kerman ja porkkanan makeus sekä maksan, valkopippurin suolaisuus. Happamuutta voisi tuoda juuri mustaherukka tai puolukkahillo.

      • Teppomoi

        Kaikkia paskaa sinäkin suosittelet,että sillei hei!

      • "lihaton"

        Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Ohje vaikutti tosi hyvältä ja tulee kokeiltavaksi viikonvaihteessa mökillä.

        Muiden näsäviisaisiin kommentteihin en vaivaudu vastaamaan.

      • Liverpoolilainen

        Vempin huomiot ovat erittäin tärkeitä.
        Eli tärkeintä maksan valmistuksessa on, ettei kypsennä liikaa - siis juuri kuten vemp kertoo. Ei siis pidä hauduttaa itse maksanpaloja vaan ainoastaan sitä kastiketta, johon aiemmin ruskistetut maksanpalat sitten lopuksi lisätään "lämpenemään".

      • vemp
        Teppomoi kirjoitti:

        Kaikkia paskaa sinäkin suosittelet,että sillei hei!

        Joo - ja huomenna annan reseptin kateenkorvalle.

      • Pistaasihalva
        vemp kirjoitti:

        Joo - ja huomenna annan reseptin kateenkorvalle.

        ... olisi myös poikaa.

      • Kidney Bean
        Pistaasihalva kirjoitti:

        ... olisi myös poikaa.

        Yksinkertaisempi versio:

        Munuaiset silputaan lihaliemikuution kokoisiksi (tai ehkä vähän isommiksi) paloiksi ja paistetaan kuumalla pannulla, niin että saavat hyvän pintarusketuksen, ja niin kauan, että lihasta tihkuva neste (= vesi) ehtii haihtua kunnolla pannulta (huomaa siitä kun paistorasva alkaa taas tiristä). Mausteeksi puristetaan päälle niin paljon valkosipulia kuin mitä oma maku sallii (suolan ja pippurin lisäksi), ja jos pitää curryn mausta, sitä voi ripotella päälle hiukan, mutta ei niin paljon, että curryn maku saa yliotteen.
        Tarjoiltaessa persiljasilppua päälle, ja puserretaan lautasella vielä sitruunamehuakin hapokkuutta antamaan. Tämä on italialainen tapa valmistaa munuaisia.

        Jos muhennosta haluaa, tekee ensin niin kuin edellisessäkin ohjeessa aina maustamisvaiheeseen saakka, jonka jälkeen pannulle laitetaan joko (karkeita) vehnäjauhoja tai jopa korppujauhetta ja ruskistetaan. Tämän jälkeen maustetaan mielensä mukaan (tähänkin versioon käy suolan ja pippurin lisäksi valkosipuli ja curry), lopuksi kaadetaan kermaa nesteeksi ja haudutetaan kastike hetken. Jos menee liian paksuksi, voi jatkaa/laimentaa vesitilkalla.
        Tarjoiltaessa taas puserretaan vähän sitruunaa päälle.

      • vemp
        Kidney Bean kirjoitti:

        Ja jos yo. herkkuun lisää vielä sinappia - mieluummin sellaista, missä on siemenet mukana - saa munuaisia sinappisoossissa. Silloin ei ehkä kannata laittaa currya mukaan.

        Ja kun lisää vielä tilkan sherryä, niin maku eikun paranee.

        Munuaiset on hieno raaka-aine ja aivan täysin aliarvostettu. Niihin pätee myös sama kuin maksaan - ei kannata "tappaa" kypsentämällä vaan jättää sisältä vähintään kosteaksi.

        Se mikä kannattaa kuitenkin tehdä - mielestäni - on se, että poistaa munuaisissa olevan rasvan veks. Sen voi kyllä käyttää vaikka paistamiseen, mutta se on kovin kumimaista suussa.

        Oma asiansa on sitten se, minkä eläimen munuaisia käyttää - niissä on makueroja.

        Nuo vempinkin maustamisvinkit ovat oikein hyviä! Sherryn tilalla voi käyttää myös madeiraa - itse asiassa elämäni ensimmäinen munuaisruokani 46 vuotta sitten oli juuri maustettu madeiralla - ja siitä lähtien munuaiset ovat olleet suurinta herkkuani. Ihastus maksaan kehittyi vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin.

    • Liverpoolilainen

      Kun tuossa taidettiin kysyä muidenkin maksaruokien ohjeita, totean, että ne ovat yleensä hämmästyttävänkin yksinkertaisia - mutta sitäkin herkullisempia!

      Yksi versio on ihan vain ohuiden maksaviipaleiden NOPEA grillaaminen/pariloiminen/paistaminen KUUMASSA grillissä/parilassa/pannussa, niin että pinta ruskistuu hyvin (silti kärtsäämättä), mutta maksa jää sisältä vähintään roseeksi, itse pidän jopa mediumista. Valmiiksi paistetun "pihvin" päälle jokin herkullinen maustevoi, itse pidän miedosta valkosipulivoista johon on lisätty vähän persiljaakin, ja myös rosmariinista erityisesti maksa "tykkää".
      Toinen versio on paneerata nuo ohuet pienehköt maksaviipaleet kuten wienerleikkeet ikään, ja ruskistaa pannussa normaalisti. Lautasella päälle sitruunamehua.
      Ja puolukka eri muodoissa (sokeroituna raakasurvoksena tai ihan hillona) sopii KAIKKIEN maksaruokien kera.
      Itse pidän maksaa (munuaisten rinnalla) kaikkein herkullisimpana lihana. Toki kielikin on nannaa!

    • Pistaasihalva

      Maksan himo saattaa viitata siihen, että veren rauta-arvoissa on toivomisen varaa. No sillähän se korjaantuu kun kastikkeen syöt, maksa on tehoruokaa.

      • AP.

        Täsmälleen näin. Osuit kyllä ihan naulan kantaan, tilanne tuli itsellenikin yllätyksenä. Nyt vaan purkista pillereitä ja pannulle maksaa monissa eri muodoissa. Kiitokset kaikille hyvistä ohjeista. Mökkikokki aloittaa heti huomenna dopingin valmistamisen; eiköhän se siitä.

      • Synnove.Pullo

        Tänään ostin kukkakaalia ......ja himoitsin grillattua maksa kerä pekoni-papu-kermakastikkeen.

        Maistoin jo maun kunnes muistin että kihti"potilaana" en saa syödä sisäelimiä.

        Mutta hekumoin muistoissani: maksa, haudutettu sipuli, kerma, syksyisen ihana tuore puolukkasurvos ja syystuoreet perunat.

        Aaaaahhhhhhhhhh......

      • Synnove.Pullo
        Synnove.Pullo kirjoitti:

        maksastroganoff...koulussa.

        Ystäväni piti jonkun aikaa lounasruokalaa. Hänellä oli muutamia asiakkaita jotka tulivat hänen maksakastiikeensa vuoksi syömään.

        Muistelo *pikkasen sitkeitä paloja siellä täällä, pippuria, perunoita, puolukkahilloa.......

        Melkein tuli :D

        Kiitos teille. Muistelu maistui hyvälle.

      • juuri

        tuo maksan vanhan ajan ylikypsennys (= "sitkeitä paloja siellä täällä") lienee keskeisimpiä syitä siihen, että niin moni inhoaa maksaa, vaikka sinulle tuo ylikypsennys näyttääkin (kumma kyllä!) olevan mieleen.
        Itse inhoan ylikypsää maksaa, mutta rakastan kevyesti ruskistettua, joka on sisältä vielä rosee tai jopa medium.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      63
      15350
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      28
      3399
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      269
      2424
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      128
      1763
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      128
      1474
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      369
      1411
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1213
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      1115
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      76
      942
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      115
      905
    Aihe