Ihminen kehittyi lajina valmiiksi noin 100 000 vuotta sitten. Silloisen ihmisen kaikki elimet toimivat yhtä hyvin nykyihmisellä. Aivot ovat elin siinä missä maksa tai keuhkot. Joillakin ihmisillä on parempi maksa kuin toisilla. Ei voida kuitenkaan sanoa, että jollain määrätyllä rodulla on paremmin toimiva maksa. Sama pätee aivojen suhteen. Erot elimien toimintakyvyssä ovat yksilöjen välillä.
Miksi sitten saadaan eroja rotujen välille älykkyystesteissä? Miksi esim. japanilaiset päätyvät piikkipaikalle melkein kaikissa älykkyystesteissä? Yksi järkeenkäyvistä selityksistä on japaninkielen kirjoitustapa. Se perustuu kuva- ja tavumerkkeihin. Japaninkieltä katsotaan, ei lueta. Katsominen on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa kuin lukeminen. Kuvakirjoituksesta aakkoskirjoitukseen siirtyminen olisi kuin me alkaisimme kirjoittaa liikennemerkit lauseiksi: Etuajo-oikeus vasemmilta tuleville. Sivutien risteys. Ohituskielto päättyy…
Japaninkielen kirjoitusmerkkien suuri määrä ja niiden omaksuminen on hyvää aivojumppaa joka alkaa jo lapsena. Päivää, jolloin japanilaislapsi oppii lukemaan, on mahdoton määrittää. Merkit opitaan vähitellen varhaislapsuudesta lähtien. Se, että kirjoitusmerkit ovat kuvia, saattaa hyvinkin olla japanilaisten muita tehokkaamman käsityskyvyn salaisuus – ei heidän rotunsa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
"Katsominen on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa kuin lukeminen."
Jos näin on luulisi japanilaisen/kiinalaisen kuvakirjoituksen aiheuttavan pikemminkin vähemmän aivojumppaa.
Kuinkahan paljon Japanissa on lukutaidottomia?
Ovatko japanilaiset älykkäämpiä kuin muut? Mistä johtuu että Japani oli keskiajalle juuttunut feodaaliyhteiskunta eurooppalaisten sinne tullessa, ja osittain jopa satoja vuosia jäljessä Euroopan kehityksestä.
Miksi Kiina samoin oli jämähtänyt paikalleen?
Meikäläisenkin kirjoituksen pohjana on kuvakirjoitus. Lähi-Idän kansat olivat kuitenkin jo tuhansia vuosia sitten niin älykkäitä että luopuivat siitä ja kehittivät kuvakirjoitusta tehokkaamman keinon.
Kiinan kirjoitettu kieli on vähintään 8000 vuotta vanha. Siellä oli korkeakulttuuria huomattavasti aikaisemmin Euroopassa. Miksi se taantui? Syitä on varmaankin monia jotka vaatisivat pitkää pohdintaa.
Kiinan- ja japaninkielen tuhansien kuvamerkkien omaksuminen ja käyttö stimuloi aivoja luultavasti tehokkaammin kuin 20-30:n kirjaimen opettelu ja niistä sanojen rakentaminen. Vaikka kirjaimien oppiminen käy varmaankin nopeammin, kirjaimien kirjoitettu kieli syö jatkossa koko ajan tehoja halutun tiedon perillesaattamisessa.
peräinen väestö on myös älykkyystesteissä paremmin menestyvää, vaikka heistä huomattavasti harvempi hallitsee ja aktiivisesti opettelee japanilaisia/kiinalaisia merkkejä?
Jopa 3:nnen polven amerikansuomalaiset osaavat suomea, samoin amerikanjapanilaiset ja -kiinalaiset omia kieliään. Oletko käynyt New Yorkin Chinatownissa? Kyllä siellä kiinalainen kulttuuri kukoistaa.
jo koulussa paljon tehokkaampaan opiskeluun kuin monessa muussa maassa, siellähän on suuri häpeä jos menestyy huonosti... ainakin niin minä olen asian käsittänyt.
kun otetaan huomioon ~30 pisteen erot e-afrikkalaisten ja eurooppalaisperäisten välillä, vaikka molemmat puhuvat samoja kieliä. Tai USA:ssa asuvien afrikkalaisperäisten 15-30 pisteen ero valkoihoisiin ja aasialaisiin. Afrikassa on myös maita (esim. Algeria), joissa väestö on suunnilleen yhtä koulutettua kuin esim. Kiinassa, mutta silti älykkyystesteissä löytyy 15-20 pisteen ero.
Ne eivät todista yhtään mitään. Onko otettu huomioon esim. väestön elämänsä ensimmäisen 3:n vuoden nauttiman ravinnon yhdenvertaisuus? Proteiininpuute varhaislapsuudessa vaikuttaa näet aivojen kehitykseen pysyvästi. Vanhemmallakin iällä pitkään jatkunut ravinnonpuute voi rappeuttaa aivoja. Tämä on havaittu esim. vankilassa nälkälakkoon ryhtyneillä. Yli 30 päivää jatkunut nälkälakko aiheuttaa pysyviä vaurioita aivoihin.
Monilla alueilla maailmassa nälkä on sellainen tekijä, joka vaikuttaa em. mainitusta syystä väestön yleiseen älykkyystasoon. Nälkä on ulkoinen tekijä. Aivot elimenä ovat saman lajin edustajilla kaikkialla yhdenvertaiset. Ihmislajin elimet olivat valmiit n. 100 000 vuotta sitten.
USA:n armeijan testit kattavat satoja tuhansia ihmisiä ja lähes kaikki mahdolliset etniset ryhmät. Tuosta on satunnaisuus kaukana. Ja voitko pokkana väittää, että nykypäivänä USA:n mustilla olisi niin paljon huonompi ruokavalio, että heidän ÄO olisi lähempänä e-afrikkalaisia kuin valkoisia/aasialaisperäisiä amerikkalaisia?