Kuinka paljon kansa sietää kusetusta? Loputtomasti?
Kannattaako tukea kusetusta ostamalla suuryhtiöiden tuottamaa GM-potaskaa?
Mistä voi tietää kuinka pitkällä teknologian kehitys jo on?
Joskus näkee televisiossa sellaisia laitteita, jotka tulevat markkinoille vasta 20 vuoden kuluttua. Ne on vain saatu lainaan joltain, tiedä keneltä. Kun jollain on tällaista "tulevaisuuden" teknologiaa, miksi hän myisi sitä, kun kerran varastossa on läjäpäin vanhempaa. Lisäksi voi vielä kehitellä tuotteita, jotka ovat vähän huonompia kuin se oikeasti uusin ja myydä niitä, kunhan ne ovat "uudempia" kuin nykyiset markkinoilla olevat.
Missä geeniteknologiaa tutkitaan? Suuren siivun rahoituksesta saa ainakin Amerikan "puolustus"voimat. Mitä siellä tutkitaan? Se on salaista tietoa. Sitä ei saa mistään selville. Herää kuitenkin kysymys: millainen on hyvä ase? Sellainen josta ei edes huomaa, että se iski. Sellainen, jonka olemassaolosta ei edes tiedetä mitään. Miksi ylipäätään käydään tällaisia sotia, joissa käytetään ruudilla toimivia aseita, kun kaikki käy jo vaivattomammin ja huomaamattomammin?
Ketkä tätä maata/maailmaa johtavat? Poliitikot? (Pelinappuloita?) Kansa? (Kuluttajia/hyödykkeitä?) Minne raha virtaa? Kysy pankkiirilta. Roope-setä on maailman rikkain ankka. Millä kaupan aloilla on suurin liikevaihto? Asekauppa, huumekauppa ja ihmiskauppa. Samaan aikaan koulussa opetetaan kuinka tärkeää on tehokkuus, ura, raha, talous, toimeentulo jne. jne.
Ajatella ei koulussa tarvitse paljoakaan, ei edes opettajien, vain muistaa jotain jonkun aikaa.
TV on kiva kaveri?
Kunnon hihhuli
1
297
Vastaukset
- näimpä
siinä onkin yks syy miks asiat menee perseelleen tässä ihanassa maapallossa,materia vietti kasvaa paskaa tuotetaan liuku hihnalla nii paljo ja nopeaa että vaikka keksittäs puolta terveellisempi vaihto ehto kaikin puolin niin sitä ei laitetakkaa markkinoille ennen ku edelline paska on myyty mut esim sota varusteissahan tää toimii sillee et uuden tilalta vanhat myydän kilo hinnalla köyhille maille ja yksityisille että saavat sotia ja tappaa tarpeeks
hyvät ihmiset meillä on paskaakin paskemmat johtajat vallassa ympäri maailmaa ota silmä vaikka käteen ja kato
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757