Vahingonilo?

Näissä tapauksissa on sääli se, että ihminen, joka iloitsee toisen epäonnesta kokee itse olevansa jotain vailla. Jos ihminen kokisi olevansa täydellisen rakastettu, ettei häneltä mitään puuttuisi (hyväksyisi itensäkin) ei hän myöskään iloitsisi toisen epäonnesta. Tällöin ihminen ei haluaisi kenellekään muullekaan mitään pahaa. Tällainen ihminen voisi vain antaa.

Mistä sinulle tällainen ajatus tuli mieleen? Onko jokin tietty tapahtuma/asia saanut sinut ajattelemaan näin?
Eikö olisi itsen kannalta parempi ajatella, että maailmassa useimmat ihmiset haluaisivat olla hyviä, mutta eivät kykene? Maailma näyttäisi paremmalta ja kenties jopa ajatuksen muuttuessa tuntuisi paremmalta.

Ihmiset jotka ovat vahingoniloisia, niillä pyyhkii itsellä aina huonosti.

Mielivalta kulkee varmasti käsikädessä. Itse en niinkään ajatteleenää epäonnistuneeni jossakin taikka ota nokkiini mielivallasta. Miksi eivät saman tien tapa. Minulla kun ei ole mitään hävittävää.

Sitä vähemmän iloitsee toisten tuskista mitä paremmin menee omasta mielestä itsellään.

Ei ole enää innostaneet toisten onnettomuudet nyt kun ei enää joudu istumaan kouluissa ja kenelläkään ole järkevää syytä vittuilla.
Ja on tullut huomattua että nämä oravanpyörässä olevat ovat pirun hyväntuulisia kun onnistuvat meikäläiseltä saamaan hymyn pois naamalta, joten sama teeskennellä huonotuulista niin kaikilla on vähän mukavampaa...

Vahingonilo oli ennen sallittua ja siitä tehtiin näytelmiä ja sirkushuveja. Huonoa käytöstä oli jonkun ihmisen nolaaminen tai jälikikäteen juoruileminen. Kaikki tapahtui heti ja spontaanisti. Lapset oppivat että sekunnin häpeämisen jälkeen saattoi itsekin nauraa. Se vei yleensä terän naurajilta koska he eivät tienneet oliko toinen naruttanut heitä nauramaan. Mutta koskaan ei naurettu todelliselle vahingolle. Nauru on taitolaji eikä naurajiin kannata liittyä ellei ole selvillä siitä mitä ja miksi nauretaan. On lapsia ja nuoria jotka ottavat omakseen "pellen" osan ja kaikki pitävät häntä oivallisena humoristina. Valitettavasti joissakin tapuksissa se on suojaverho naurunalauiseksi joutumisen välttämiseksi. Kaikki tietävät sirkuspellen joka on surullinen hahmo hulluttelun takana. Ihmiset nauravat koska ovat saaneet luvan nauraa. Mikään ei vahingoita lasta niin paljon kuin julkinen naurunalaiseksi joutuminen. Ennen pahantekijät isuivat kirkonmäellä jalkapuussa väestön naurun ja pilkan kohteena. Yhteisörangaistus naurun lisäksi oli yhteisöstä poissulkeminen. Sitä monet perheet yhä harjoitavat niin että vilkas tai toisessa ääripäässä syrjäänvetäytyvä lapsi voi joutua koko lapsuutensa kestävään paheksunnan ja syrjinnän ilmapiiriin.

Vahingonilo ja kateellisuus kulkevat käsi kädessä. Minulla on ystävä, joka on erittäin kateellinen lähes kaikille ja samaan syssyyn erittäin vahingoniloinen. Kertoo seikkaperäisesti toisten epäonnistumisista, paisuttelee niitä ja naureskelee. Kateutta aiheuttaa esim. toisten rakkaussuhteet, menestys, palkka ja omaisuus, kesälomat, matkat, ulkonäkö jne. Syitä löytyy kyllä. Iloinen hän on, kun joku tuttava epäonnistuu missä vaan, esim. ihmissuhteissaan, ruuanlaitossa tai lasten kasvatuksessa.

Vastaus googlehaun tulokseen ja siten vanhaan ketjuun. Kiitos ajatuksista vahingonilosta. Naurunpaikan toteamukseen kommentoisin. Sanoit, että nauru on taitolaji, eikä kannata nauraa, jos ei tiedä, mille nauraa. Voiko nauru olla peilireaktio toisen hassuun ilmeeseen, hassuun kehon liikkeeseen esim liukastuessa tai muiden nauramiseen, ja siten voiko käydä niin, että ehtii esim hymyillä, ehkä naurahtaakin, ennen kuin ehtii ajatuksen tasolla tajuta asiaa?

Olenko jonkin sortin filosofi, mene tiedä mutta kun ajattelen että ihmisellä menee neutraalisti, vaan kun huomaan jollakulla menevän huonommin niin tietysti kaikilla muilla itseni mukaanlukien menee vastaavasti paremmin jotta keskiarvo säilyy.

Minulle ollaan oltu jo syntymästäni lähtien vahingoniloisia. Se on aina tuntunut ikävältä. Nyt vasta olen asian tiedostanut kuinka mm.oma siskoni haluaa vain minulle vahinkoa. Olen kiltti ihminen ja alistettu..enkä ole uskaltanut sanoa vastaan. Kaikkea sitä rääkkäämistä ja häpäisyä..kidutusta mitä olen ollut pakotettuna sietämään. Onneksi olen viimein herännyt elämän todellisuuteen. Vahingoniloiset "ihmiset"ovat hirveitä...!!

Kyseessä on harhaluulo. En tunne ketään noin käyttäytyvää. Toki aina joku poikkeus voi jostakin löytyä, mutta ei normaali ihminen noin ajattele.

Nii tai ehkä se onki vaa jotai helpottuneisuutta, kun ei sattunu omalle kohdalle?
Ja onhan nois monasti se koominenki aspekti, et hyvi usein repee väkisin ku se tilanne näyttää vaan jotenkin nii hassulta?! :D Vaikeempi sit sanoo miks? Syyttäskö vanhoi slapstick komedioita, joita moni meistä on varmaan skidinä kattonu?

Tai sit me ihmiset ollaa vaan pohjimmiltaan ihan sairaan sadistinen elukka? :/ :D
Tai no, veetääs kuitenki vähä takaspäi, ja otetaa ees toi sairas tosta välistä pois, ku ei me ny kuitenka sentää mennä potkimaan ja hakkaamaan ketään joka just kämmäs! :/ ..joten vaan sadistinen. Ja seki vaan hetkellisesti, koska kylhä sit yleesä menee suht äkkii jeesimäänki, jos huomas et "nyt sattu".

Vahingonilo on myös paikkakuntakohtainen. En tullut asiaa ajatelleeksi ennenkuin muutin ja huomasin sen täällä yleiseksi ilmiöksi. Kuinka ollakaan ihminen joka omalla paikkakunnallani oli erittäin vahingoniloinen oli täältä kotoisin. Se oli meille muille outoa ja kummallista ja pidimme häntä sen vuoksi ilkeänä ja pahansuopana. Ihmiset omaksuvat oman paikkakuntansa tapoja eivätkä välttämättä ymmärrä että ne ovat uudessa ympäristössä outoja. Vahingoniloakin on useanlaista, on myrkyllistä ja humoristista jolla ei ole tarkoitus loukata ketään saatikka tuottaa vahinkoa. Ihan alkuun kaikki tunnepohjaiset reaktiot ovat meistä itsestämme lähtöisin. Mutta lapsia tai nuoria ei tule minkän opin mukaan koskaan laittaa naurunalaiseksi.

Olen kokenut niin monta vahinkoa onnettomuutta että muistissa niiden kääntäminen iloiseksi aiheeksi on kääntynyt muita nähdessäni muita vahinkoon joutuneita nauramiseksi.

I've had so many accidents that in memory, turning them into a happy subject has turned to other people laughing.

Useimmat? Harvoin kai sitä toisten epäonnesta iloitaan, jos siihen ei ole mitään erityistä syytä. Esim. jos omainen murhataan, silloin voi tuntea vahingoniloa siitä että murhaaja saa tuomion.

Lajinsa joka demonisaatiolla.

Mikseivät iloitse?
Onhan epäonni hauska asia, kun ei osu kohdalle.