Pettäminen on miehille luonnollista

Mahdottoman paljon tällä palstalla naisia jotka tuomitsevat pettämisen kuin se olisi pahin teko mitä mies voi tehdä. Esim. moniavioisuus kuitenkin on maailman mittakaavassa "suosittua" vaikkakin länsimainen kulttuuri vielä suhtautuu siihen hyvinkin kielteisesti. Kulttuuri tulee tässäkin asiassa rikastumaan samalla kun saamme kristinuskomme rinnalle riittävästi islamin ja muiden "erillaisten" uskojen edustajia. Voitte tyytyväisin mielin vielä tuomita meitä, syyttää petturisioiksi jne. mutta maailma muuttuu eskoseni. Emmehän me nykyeurooppalainenpullamössölammasmukamies-sukupolvi yksinkertaisesti tiedä paremmasta, mutta ennemmin tai myöhemmin heräämme mekin vaatimaan hyväksyntää niille alkukantaisille ja siten luonnollisille perustarpeillemme jotka te vielä onnistutte meiltä kieltämään. Jos asiaa ihan oikeasti käy miettimään niin voi vain ihmetellä mikä voima meidät länsimaiset miehet on ajanut näin ahtaalle ettei edes alkukantaistenkaan perustarpeiden, eli omien geenien levittäminen mahdollisimman laaajalle, ole säilynyt oikeuksissamme. Toivottavasti vielä oma sukupolveni näkee sen ajan kun mediassa ja vaikka internetin keskustelupalstoilla voidaan kiihkoilematta ja halveksimatta keskustella moniavioisuuden kaikille osapuolille tuomista eduista ja onnesta. Kysymyshän nyt kuitenkin on luonnollisimmasta perustarpeesta mikä miehillä on.
271304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

rakastut täysin unelmien naiseesi ja hän ottaakin siihen vielä toisen miehen,paljon urosmaisemman,kuin sinä,ole hyvä eskoseni.

Äänestä
  • Olen jo rakastunut, mutta voisin rakastaa muitakin. Nainenhan on jo valintansa tehnyt, valitsi minut muiden "uroiden" joukosta. Kuten otsikossa kerroin, se on miehille luonnollista: esim. nainen ei voi olla kerrallaan raskaana kuin yhdelle miehelle mutta useampi nainen voi olla raskaana yhdelle miehelle, noin kärjistettynä. Eihän yksiavioisuudessa tietenkään naisten kannalta mitään huonoa ole, mutta kyllä tasa-arvoisuuden nimissä myös miesten luonnolliset tarpeet tulisi huomioida paremmin.

    Äänestä

Pettäminen = Petos, valehtelu, huijaus, yms.
Ei taatusti ole luonnollinen miehinen ominaisuus.

Moniavioisuudesta voi taas olla montaakin mieltä mutta sitä tarkoittava sana ei ole "pettäminen".

Äänestä
  • Se mitä tässä ajassa ja tässä kulttuurissa nyt kutsutaan pettämiseksi, voisi olla moniavioisuutta mikäli moniavioisuus olis laillista. Kysehän kuitenkin on pohjimmiltaan samasta asiasta: yhdellä miehellä useita naisia.

    Äänestä

  • Niklas72 kirjoitti:

    Se mitä tässä ajassa ja tässä kulttuurissa nyt kutsutaan pettämiseksi, voisi olla moniavioisuutta mikäli moniavioisuus olis laillista. Kysehän kuitenkin on pohjimmiltaan samasta asiasta: yhdellä miehellä useita naisia.

    Luin tuossa äsken helsingin sanomien verkkolehteä jossa oli artikkeli islamilais-puolueesta suomessa. Siinä ilmeni myös että olisi toivottavaa että islamilainen lakikäytäntö otettaisiin jossain vaiheessa käyttöön suomessa.

    Minun oli aivan pakko lukea tästä hieman enemmän ja minulle tuli heti mieleen tämä sinun kirjoituksesi moniavioisuudesta ja miten se on sallittua muissa kulttuureissa kuten islam.

    Noniin, sitten itse asiaan. Aidon islamilaisen lakikäytännön mukaan sovelletaan Sariaa, se jakautuu erilaisiin rikos-asteisiin mm. hudud-rikoksiin. Hudud rikokset ovat jumalan säätämiä rikoksia jota ei edes tuomari voi jättää tuomitsematta.

    Näiden lakien mukaan mies saa kuin saakin pitää neljää vaimoa jos kykenee kohtelemaan heitä tasapuolisesti. Pieni mutta tässä on kuitenkin se että aviorikos on hudud-rikos ja siitä tuomitaan kuolemaan. Avioliiton ulkopuolinen naiskentelu on myös kiellettyä.

    Eli, jos otetaan tämä hieno kulttuuri käyttöön missä ollaan tajuttu miehen tarve moneen naiseen, se tarkoittaa sitä että yhdelläkään mielellä ei ole ikinä kokemusta enemmästä kuin neljästä naisesta tai tulee noutaja.

    Tätä lainsäädäntöä on kuitenkin lakattu seuraamasta niin tarkkaan jopa islamilaisissa maissa ja se on hiljalleen kuihtumassa. Mikä lienee sitten syy että tämmöinen mahtava kulttuuri jossa sallitaan moniavioisuus on käytännön tasolla kadonnut ja islamin maissa nykyään on aika harvinaista että on useampia naisia miehellä.

    Lähteitä :

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Islamilainen puolue pyrkii puoluerekisteriin/1135230096548

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Šaria

    Äänestä

  • Kokenut mies kirjoitti:

    Olen lisäksi ymmärtänyt, että islamilaisissa kulttuureissa (esim. Egyptissä) monet miehet luopuvat tai eivät edes lähde moniavioisuuden tielle, koska kahden - jopa neljän vaimon tasa-arvoinen kohtelu ja heidän tarpeistaan huolehtiminen on todella "raskasta" ja taloudellisesti hankalaa.

    Ja Niklakselle: en usko että moniavioisuuden salliminen tai laillistaminen vähentäisi kovinkaan radikaalisti pettämistä. Missä muodossa sen pitäisi ylipäätään olla hyväksyttävää? Lain mukaan? Yleisten asenteiden mukaan?

    Jos laki sallisi moniavioisuuden, olisiko hyvä lisätä mukaan myös pettämistä seuraava kuolemantuomio? Ja sama laki moniavioisuuden suhteen pätisi myös naisiin? Onhan tasa-arvo kuitenkin tullut jäädäkseen.

    Yleinen asenne voi toki muokkautua. Tosin epäilen suuresti. Ja mitä jäi käteen 70-luvun vapaasta ajattelusta? Tätä en itsekään kyllä tiedä...

    -Nainen 32

    Äänestä

Toivon myös, että nämä moniavioisuutta kannattavat miehet antavat vaimolaumalleen saman mahdollisuuden eli mikä pakko on kuulua vain yhden miehen laumaan? Kai nainen sitten saa ottaa monta aviomiestä? Minustakin olisi mukavaa, jos voisi vaihtaa siippaa aina kun siltä tuntuu. Seitsemän miestä voisi olla hyvä, että saisi ainakin seksiä joka päivä!

Alkukantaiset tarpeet ne on naisellakin!

Äänestä

Avointa keskustelua toivon minäkin. Toivon myös kulttuurin ja biologian selvää erottamista. Myös pettämisen ja moniavioisuuden erottamista, sama asiahan ne eivät ole. Toinen on salattua, toinen avointa.

Evoluutiobiologia viittaa vahvasti siihen, että sekä miehillä että naisilla on vahva sitoutumisen tarve. Tosin molemmilla sukupuolilla on myös "evoluutiobiologinen tarve" syrjähyppyihin. Tuo pelkästään miehiin liitettävä geenienlevittämistarve on sen sijaan pelkkää potaskaa. Tosin ymmärrän hyvin miksi moni mies haluaa kuvitella, että pettäminen on miehille luonnollista ja naisille luonnotonta. Se vain ei perustu tosiasioihin.

Haluaisin lukea myös näkemyksiä siitä, miksi mustasukkaisuusmurhien tekijä on lähes aina mies. Siinä kohtaa kun oma kumppani ottaa samoja vapauksia kuin mitä mies pitää itselleen luonnollisina, taitaa miehen vapaamielisyys kuitenkin joutua koetukselle?

Äänestä
  • "Haluaisin lukea myös näkemyksiä siitä, miksi mustasukkaisuusmurhien tekijä on lähes aina mies. Siinä kohtaa kun oma kumppani ottaa samoja vapauksia kuin mitä mies pitää itselleen luonnollisina, taitaa miehen vapaamielisyys kuitenkin joutua koetukselle?"

    Aivan loistavaa vastaus tähän. Nettikatti, miten saan suhun henkilökohtaisen yhteyden jotta päästään vääntämään tikusta asiaa? :) Sulla taitaa riittää tuota aitoa arvostelukykyä laittaa minulle hanttiin väittelyissä niin että minunkin mielenkiinto vielä säilyy väittelyssä :)

    Äänestä

  • "Myös pettämisen ja moniavioisuuden erottamista, sama asiahan ne eivät ole. Toinen on salattua, toinen avointa."

    Kuten edellä sanoin, pettäminen olisi huomattavasti vähäisempää mikäli moniavoisuus olisi hyväksytympää, kuitenkaan em. ei poista sitäkään tosiseikkaa että samat syyt ja vietit piilevät niin moniavioisuuden kuin pettämisenkin takana.

    Biologiasta kanssasi lienee turha väitellä mikäli jo lähtökohtaisesti et näe eroa naisen ja miehen biologisessa käyttäytymisessä. Ainoa selityksesi sille, että miehen vieraissa käyminen olisi yhtä paha kuin naisen, lienee juurikin tähän nykyiseen länsimaiseen kulttuuriin perustuva harha-oppi.

    "Tosin ymmärrän hyvin miksi moni mies haluaa kuvitella, että pettäminen on miehille luonnollista ja naisille luonnotonta. Se vain ei perustu tosiasioihin."

    Se perustuu juurikin tosiasioihin, toisin kuin liirumlaarumisi evoluutiobiologiasta.

    Äänestä

  • Niklas72 kirjoitti:

    "Myös pettämisen ja moniavioisuuden erottamista, sama asiahan ne eivät ole. Toinen on salattua, toinen avointa."

    Minun liirumlaarumini perustuvat alan tutkijoiden kirjoittamiin kirjoihin ja artikkeleihin. Mihis sinun?

    Miten, sinä ainoaksi valittu uros, suhtaudut siihen että 10 - 15 % lapsista ei ole sen miehen, joka niitä omikseen luulee?

    Äänestä

  • Niklas72 kirjoitti:

    "Myös pettämisen ja moniavioisuuden erottamista, sama asiahan ne eivät ole. Toinen on salattua, toinen avointa."

    Kuten edellä sanoin, pettäminen olisi huomattavasti vähäisempää mikäli moniavoisuus olisi hyväksytympää, kuitenkaan em. ei poista sitäkään tosiseikkaa että samat syyt ja vietit piilevät niin moniavioisuuden kuin pettämisenkin takana.

    Biologiasta kanssasi lienee turha väitellä mikäli jo lähtökohtaisesti et näe eroa naisen ja miehen biologisessa käyttäytymisessä. Ainoa selityksesi sille, että miehen vieraissa käyminen olisi yhtä paha kuin naisen, lienee juurikin tähän nykyiseen länsimaiseen kulttuuriin perustuva harha-oppi.

    "Tosin ymmärrän hyvin miksi moni mies haluaa kuvitella, että pettäminen on miehille luonnollista ja naisille luonnotonta. Se vain ei perustu tosiasioihin."

    Se perustuu juurikin tosiasioihin, toisin kuin liirumlaarumisi evoluutiobiologiasta.

    Mites kun minun käytännönkokemukset on osoittanut että naiset pettää ihan samaa vauhtia kuin miehet? Olenko minä jotenkin biologisesti kiero mies kun minä en ole pettänyt (seksuaalisesti) enkä tule pettämäänkään?

    Minua huvittaa hieman tämä että sekoitetaan sana pettäminen moniavioisuuteen ja biologiseen haluun levittää siittiöitä pitkin naaraita.

    Pettäminen on myös sitä jos toinen lupaa että ei kerää postimerkkejä mutta salaa silti kerää postimerkkejä, tuo ei ehkä ole normaaleissa mittakaavoissa niin vakavaa että rikkoisi parisuhteen mutta sekin on pettämistä.

    Tässä kun sekoitetaan hienosti pettäminen tähän biologiseen haluun lisääntyä monen kanssa niin saa sen kuvan että miehille on ominaista syödä sanansa, pettää lupauksiaan, olla selkärangattomia ja epärehellisiä.

    Apinat, leijonat, mangustit, hiiret ja jänikset nussii kaikkia, me ihmiset joilla on looginen käsityskyky, kyky empatiaan, moraaliin, sopeutua erilaisiin rajojihin ja sääntöihin, pettäminen ei tarkoita mitään muuta kuin selkärangatonta ja epäluotettavaa ihmistä. Taisi Freud joskus mainita että yliseksuaalisuus kompensoi puuttuvaa älykkyyttä ja taisikin tarkoittaa juuri tätä mistä mainitsin. Eli että se mikä erottaa meidät eläimistä on äly, mitä vähemmän sitä niin sen lähempänä eläintä ollaan ja mitä lähempänä eläintä ollaan niin sen enemmän vaistot ja biologia määrää elämästä.

    Mutta,

    ei siinä mitään, ihminen on ihminen ja tekee mitä ihminen tekee. Minä vaan toivon että en koskaan enää saa itselleni naista joka pettäisi. Se ei ole kiva kokemus kuulla että oma vaimo on käynyt naimassa vierasta miestä, siinä nielaisee kovakin mies kerran tai pari ennenkuin valahtaa kyynel silmästä.

    Äänestä

  • Kokenut mies kirjoitti:

    "Haluaisin lukea myös näkemyksiä siitä, miksi mustasukkaisuusmurhien tekijä on lähes aina mies. Siinä kohtaa kun oma kumppani ottaa samoja vapauksia kuin mitä mies pitää itselleen luonnollisina, taitaa miehen vapaamielisyys kuitenkin joutua koetukselle?"

    Aivan loistavaa vastaus tähän. Nettikatti, miten saan suhun henkilökohtaisen yhteyden jotta päästään vääntämään tikusta asiaa? :) Sulla taitaa riittää tuota aitoa arvostelukykyä laittaa minulle hanttiin väittelyissä niin että minunkin mielenkiinto vielä säilyy väittelyssä :)

    Kiitos, Kokenut mies. Olen immarreltu. Ehdotan kuitenkin, että jatketaan ainakin toistaiseksi tätä kollektiivista väittelyä. Riittää hupia - ehkä myös joku ajattelemisen arvoinen ajatus - muillekin.

    Äänestä

  • Nettikatti kirjoitti:

    Kiitos, Kokenut mies. Olen immarreltu. Ehdotan kuitenkin, että jatketaan ainakin toistaiseksi tätä kollektiivista väittelyä. Riittää hupia - ehkä myös joku ajattelemisen arvoinen ajatus - muillekin.

    Kyllähän tämä passaa, minä sitten etsin sut käsiin joltain foorumilta kun haluan sun kannanoton johonkin asiaan jossainpäin suomi24:ää missä jälleen kerran avaan pienen suuni :)

    Äänestä

MIes ei ajattele samoin pettämisestä kuin nainen. Sitoutunut mies tarvitsee vain seksihaluilleen vastinetta. Seksi ja rakkaus ovat yhtä kaukana toisistaan kuin pettäminen ja paineiden purku.

Naiselle seksi ja rakkaus ovat lähestulkoon sama asia.(poikkeuksiakin on)

Nykyiset kasvatusmenetelmät ja naisten vaikutus poikalapsiin on niin suuri että lähestymme pikkuhiljaa naisten omaa toivomaa tulevaisuutta.

Miehistä tulee "nössöjä"; eivät osaa tehdä mitä miehen tulee.

Eli kun käyn naisissa en petä vaan puran paineita.
Ja parempi sekin kuin pää täyteen, eikö?

Äänestä
  • "Miehistä tulee "nössöjä"; eivät osaa tehdä mitä miehen tulee."

    Hetkinen. Yritätkö nyt väittää että se on jotenkin coolia ja kovaa syödä sanansa? Mikä siinä sitten on niin tolkuttoman vaikeata vain heti suhteen alussa tehdä selväksi että ei kykene yksiavioisuuteen ja tarvitsee päästä "purkamaan paineita" muualle myös?

    Vai onko tässä pelko että silloin jää kokonaan ilman? Minä en ole koskaan pettänyt tässä mielessä (olen kyllä jättänyt siivoamatta kun olen lupanut jne) enkä viimeisen 15 vuoden aikana ole jäänyt missään vaiheessa ilman kun siltä on tuntunut. Ihme asia sinänsä, koska minä en edes harrasta yhden yön juttuja.

    Tälläkin hetkellä minulla on hyvä naispuolinen ystävä jonka kanssa teen vaikka mitä, ollan käyty reissuissa, tehdään ruokaa, katsotaan leffoja, käydään kävelyillä, harrastetaan seksiä. Mutta olen alusta lähtien tehnyt selväksi että minä en kykene sitoutumaan, minä pelkään sitä että jos minä ryhdyn parisuhteeseen niin se voi mennä poikki ja sitten aletaan vihaamaan, ollaan katkeria, syytellään toisia ja menetetään se hieno ystävyys mikä meillä nyt on. Nainen on ymmärtänyt minun osani varsin hyvin eikä meillä ole ongelmia tämän kanssa. Sopimukseen kuitenkin sisältyy vielä se että jos jompi kumpi löytää jonkun kumppanin itselleen niin mainitaan siitä toiselle niin asetetaan vähän rajoja tähän ystävyyteen. Ollaan kumpikin sinkkuja, pakko tuokin nyt mainita että ei joku saa jotain kohtausta tuosta.

    Äänestä

  • No jos kyse on vain seksin tarpeesta ja paineiden purkamisesta, niin miksi siihen useampia naisia tarvitaan? Mikset voi purkaa paineitasi vaimosi kanssa?

    Äänestä

Siinä on vain sellainen pikku ongelma, että jos tosiaan elettäisiin näiden alkukantaisten sääntöjen mukaan, niin suurin osa naisista harrastaisi seksiä vain sellaisten miesten kanssa, joilla on todella hyvät geenit, jolloin nämä hyvin harvat miehet saisivat liikaakin ja pullomössöluuserit ei ollenkaan. Mutta kyllä mulle sopii...:)

Sitä paitsi, jos olet tuota mieltä, niin kerro se rehellisesti puolisollesi; älä vanno uskollisuutta ja lupaa yhteistä tulevaisuutta; miesten valehtelu se ongelma on, ei seksi! Ja kyllä luottamuksen pettäminen on pahin teko, jonka kumppani voi tehdä!

Moniavioisuudessa nainen tietää, että on muitakin vaimoja ja myös moniavioisissa suhteissa on uskollisuutta. Eikä sinulta sitä paitsi mitään kielletä, eihän sinun ole pakko alkaa seurustelemaan!

Äänestä
  • "jolloin nämä hyvin harvat miehet saisivat liikaakin ja pullomössöluuserit ei ollenkaan."

    Juuri näin se kuuluisikin olla.

    "Sitä paitsi, jos olet tuota mieltä, niin kerro se rehellisesti puolisollesi"
    Miksi pelotella turhaan, kyllä minä voin elää vajaassa suhteessa, koko yhteiskuntahan ja länsimainen kulttuuri on vähän vajaa. Rappion ja lopun alun näkee monessa eri paikassa ja sen muodostumiseen ovat ehkä eniten vaikuttaneet ns. naiselliset arvot.

    "Moniavioisuudessa nainen tietää, että on muitakin vaimoja ja myös moniavioisissa suhteissa on uskollisuutta."
    Syyt ja vietit moniavioisuuden ja pettämisen takana ovat samat, mikäli moniavioisuus olisi hyväksytympää pettäminen olisi harvinaisempaa.

    Äänestä

  • Niklas72 kirjoitti:

    "jolloin nämä hyvin harvat miehet saisivat liikaakin ja pullomössöluuserit ei ollenkaan."

    "Rappion ja lopun alun näkee monessa eri paikassa ja sen muodostumiseen ovat ehkä eniten vaikuttaneet ns. naiselliset arvot."

    Nettikattia naurattaa. :D

    Äänestä

  • Niklas72 kirjoitti:

    "jolloin nämä hyvin harvat miehet saisivat liikaakin ja pullomössöluuserit ei ollenkaan."

    Juuri näin se kuuluisikin olla.

    "Sitä paitsi, jos olet tuota mieltä, niin kerro se rehellisesti puolisollesi"
    Miksi pelotella turhaan, kyllä minä voin elää vajaassa suhteessa, koko yhteiskuntahan ja länsimainen kulttuuri on vähän vajaa. Rappion ja lopun alun näkee monessa eri paikassa ja sen muodostumiseen ovat ehkä eniten vaikuttaneet ns. naiselliset arvot.

    "Moniavioisuudessa nainen tietää, että on muitakin vaimoja ja myös moniavioisissa suhteissa on uskollisuutta."
    Syyt ja vietit moniavioisuuden ja pettämisen takana ovat samat, mikäli moniavioisuus olisi hyväksytympää pettäminen olisi harvinaisempaa.

    "Polyandriassa naisella on useita miespuolisia aviokumppaneita.

    Huomattava esimerkki polyandriasta on hindukulttuurista kertovassa eepoksessa, Mahabharatassa, missä Pandun kahdesta vaimosta syntyneillä viidellä pojalla on yksi yhteinen vaimo, Draupadi. Nykyään polyandriaa tavataan joissain osin Intiaa ja Tiibetiä. Miehet ovat usein veljeksiä keskenään."

    Lähde: Wikipedia

    Äänestä

  • Niklas72 kirjoitti:

    "jolloin nämä hyvin harvat miehet saisivat liikaakin ja pullomössöluuserit ei ollenkaan."

    Juuri näin se kuuluisikin olla.

    "Sitä paitsi, jos olet tuota mieltä, niin kerro se rehellisesti puolisollesi"
    Miksi pelotella turhaan, kyllä minä voin elää vajaassa suhteessa, koko yhteiskuntahan ja länsimainen kulttuuri on vähän vajaa. Rappion ja lopun alun näkee monessa eri paikassa ja sen muodostumiseen ovat ehkä eniten vaikuttaneet ns. naiselliset arvot.

    "Moniavioisuudessa nainen tietää, että on muitakin vaimoja ja myös moniavioisissa suhteissa on uskollisuutta."
    Syyt ja vietit moniavioisuuden ja pettämisen takana ovat samat, mikäli moniavioisuus olisi hyväksytympää pettäminen olisi harvinaisempaa.

    Nyt taidettiin osua siihen ytimeen missä minä ja sinä erotaan toisistamme.

    "Miksi pelotella turhaan, kyllä minä voin elää vajaassa suhteessa".

    Minä en tuohon kykene. Se on kaikki tai ei mitään. Tässä asiassa minä en tyydy toiseen sijaan tai muruihin, olen kokenut kerran jo sen mitä se tarkoittaa kun on se nainen vieressä joka merkitsee enemmän kuin mitään muuta maailmassa, joka on osa sinua, joka on sinun sielunystäväsi, se ihminen kenen puolesta taistelisit viimeiseen verenpisaraan asti. Tuo on se mitä minä haen, se on mahtavempaa kuin mikään känni, vieraiden paneminen, huumeet tai mitään muuta. Minä tiedän mitä minä haluan, minä en tyydy vajaaseen suhteeseen. Tavallaan harmittaa että jokainen ei ole tuota päässyt kokemaan, se on niin mahtava olo että taatusti olisi ihmisten mielenterveys paremmassa kunnossa noin yleisesti jos olisi saanut kokea tuon edes kerran.

    Me tarvitzemme voimakkaan johtajan, joka vie meidät demokratian rappiotilasta kohti uutta uljasta maailmaa!

    Äänestä

  • Kokenut mies kirjoitti:

    Nyt taidettiin osua siihen ytimeen missä minä ja sinä erotaan toisistamme.

    "Miksi pelotella turhaan, kyllä minä voin elää vajaassa suhteessa".

    Minä en tuohon kykene. Se on kaikki tai ei mitään. Tässä asiassa minä en tyydy toiseen sijaan tai muruihin, olen kokenut kerran jo sen mitä se tarkoittaa kun on se nainen vieressä joka merkitsee enemmän kuin mitään muuta maailmassa, joka on osa sinua, joka on sinun sielunystäväsi, se ihminen kenen puolesta taistelisit viimeiseen verenpisaraan asti. Tuo on se mitä minä haen, se on mahtavempaa kuin mikään känni, vieraiden paneminen, huumeet tai mitään muuta. Minä tiedän mitä minä haluan, minä en tyydy vajaaseen suhteeseen. Tavallaan harmittaa että jokainen ei ole tuota päässyt kokemaan, se on niin mahtava olo että taatusti olisi ihmisten mielenterveys paremmassa kunnossa noin yleisesti jos olisi saanut kokea tuon edes kerran.

    Niklas voi tehdä valintasa.
    Varmasti nykysuomesta löytyy nainen jonka ajatusmaailma tukee Niklaksen ajatusmaailmaa.
    Niklaskin voi elää rehellisyydessä ja avoimessa suhteessa.
    Onneksi meillä kaikilla on se valinnan mahdollisuus.
    Miksi ottaa kumppaniksi ihminen jolle pitää valehdella?
    Minä en haluaisi olla ihmisen kanssa jonka pitäisi minulle valehdella.
    Toivoisin rehellisyyttä vaikka se olisi pelottavaakin.

    Yhdyn täysin Kokeneeseen mieheen.
    Hän on onnenpoika =) Harva täällä on oivaltanut niinkin hienon asian kun rakastamisen ja jokainen sitä kuitenkin etsii.

    Äänestä

olet säälittävä luuseri.

Äänestä
  • ihan oikeasti kokeilla sellaista systeemiä, johon kuuluisi kaksi miestä. Minulle sitä ehdotti nykyinen miesystäväni. Joten ei kun toteuttamaan. Toivottavasti hänellä on jo ehdokas valmiina.

    Äänestä

kuin pettäminen!Älä sekoita niitä keskenään.Miehellä on moniAVIOISESSA liitossaan useampi VAIMO !!!Tää sun ajatus ei sovi yhteen varsinaisen pettämis asian kannssa.Mietippä nyt vähän tarkemmin.Mies/nainen pettää kun on avioliiton ulkopuolisia seksi suhteita.Moniavioisessa liitossa se on myös niinja arvaappas minkälaisen sakinhivutukse ne miehet sitten saavatkaan!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niklas72 kirjoitti:

Mahdottoman paljon tällä palstalla naisia jotka tuomitsevat pettämisen kuin se olisi pahin teko mitä mies voi tehdä. Esim. moniavioisuus kuitenkin on maailman mittakaavassa "suosittua" vaikkakin länsimainen kulttuuri vielä suhtautuu siihen hyvinkin kielteisesti. Kulttuuri tulee tässäkin asiassa rikastumaan samalla kun saamme kristinuskomme rinnalle riittävästi islamin ja muiden "erillaisten" uskojen edustajia. Voitte tyytyväisin mielin vielä tuomita meitä, syyttää petturisioiksi jne. mutta maailma muuttuu eskoseni. Emmehän me nykyeurooppalainenpullamössölammasmukamies-sukupolvi yksinkertaisesti tiedä paremmasta, mutta ennemmin tai myöhemmin heräämme mekin vaatimaan hyväksyntää niille alkukantaisille ja siten luonnollisille perustarpeillemme jotka te vielä onnistutte meiltä kieltämään. Jos asiaa ihan oikeasti käy miettimään niin voi vain ihmetellä mikä voima meidät länsimaiset miehet on ajanut näin ahtaalle ettei edes alkukantaistenkaan perustarpeiden, eli omien geenien levittäminen mahdollisimman laaajalle, ole säilynyt oikeuksissamme. Toivottavasti vielä oma sukupolveni näkee sen ajan kun mediassa ja vaikka internetin keskustelupalstoilla voidaan kiihkoilematta ja halveksimatta keskustella moniavioisuuden kaikille osapuolille tuomista eduista ja onnesta. Kysymyshän nyt kuitenkin on luonnollisimmasta perustarpeesta mikä miehillä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu