Mikä selittää sen, että jos ihminen lähtee lomamatkalle ja kohdemaassa sattuu olemaan huonot ilmat, hän hakee lohdutusta siitä, että ”Suomessakin on näköjään satanut”. Miksi tieto Suomen huonosta säästä lohduttaa? Sama logiikka toimii muillakin elämän aloilla. Jos lähtee kesken illan kotiin ravintolaseurueesta, seuraavana päivänä helpottaa kun joku jäljelle jääneistä vakuuttelee että ”et menettänyt mitään”.
Olisiko muiden hauska ilta ollut poislähtijän kiintiöstä pois? Onko nautinnon määrä maailmassa vakio, jolloin kyse on vain siitä, ketkä kakkua jakavat? Onko ihmisen periolemus noin kateellinen ja itsekeskeinen: jos en minä, niin ei noi muutkaan!
Vai johtuuko tarve kuoleman vääjäämättömyyden tiedostamisesta: ihminen tietää kokevansa tässä elämässä rajallisen määrän hauskoja iltoja ja kauniita kesäpäiviä.
Olisiko muiden hauska ilta ollut poislähtijän kiintiöstä pois? Onko nautinnon määrä maailmassa vakio, jolloin kyse on vain siitä, ketkä kakkua jakavat? Onko ihmisen periolemus noin kateellinen ja itsekeskeinen: jos en minä, niin ei noi muutkaan!
Vai johtuuko tarve kuoleman vääjäämättömyyden tiedostamisesta: ihminen tietää kokevansa tässä elämässä rajallisen määrän hauskoja iltoja ja kauniita kesäpäiviä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eittämäsi selitysmallit eivät kyllä ainakaan minuun kolahtaneet, kateus ei olisi tullut mieleenikään näissä tapauksissa. Jos olen maksanut päästäkseni aurinkoon ja kohdemaassa sataa, voin lohduttaa itseäni sillä että Suomessakin sataa, koska olisihan kaksin verroin kurjempaa, jos Suomessa paistaisikin aurinko. Jos olisin pysnyt siellä, olisin säästänyt rahani ja saanut aurinkoa. Nyt sensijaan olen menettänyt rahani ja värjöttelen sateessa:(
Toisessa esimerkissä saisin varmistuksen sille, että kannatti lähteä kesken tylsän illan ja olisin tyytyväinen että olin vaihtanut tylsyyden hyviin yöuniin. Jos taas kaveri olisi sanonut, että myöhemmin seurueella oli ratkiriemukasta, minua harmittaisi että olin tehnyt virhearvion ja jäänyt paitsi hauskasta illasta.
Eli tiivistettynä: minua kyllä harmittaisivat tekemäni virhearviot.
jokaisella ole alitajunnassa kuolemanpelko?
Kaikki me,jotka olemme tänne syntyneet myös kuolemme.
En näe itse tuollaisissa asioissa,mistä kerroit, mitään sen enempää pelkoa hauskuuden hukkaamisesta.
Eläin vain on onnekas ja tyytyväinen terveenä täydellisesti,koska sillä ei ole kuolemanpelkoa,itsesäilytysvietti kyllä.
Arvot ja elämänkatsomus tietenkin vaikuttavat ihmisen ajattelutapaan.
Oikeassa olet siinä kyllä,että eräs perisynneistä on kateus.