Asperger?

En ole nyt varma tuosta, mutta onko sellainen olemassa kuin Aspergerin oireyhtymä? Millaiset ovat sen oireet nuorella naisihmisellä? Olen aina tuntenut oloni oudoksi ja joskus kärsin masennusoireista ihan vain outouteni takia. Kyllähän ihminen saa olla persoonallinen mutta silti tahtoisin tietää löytyykö jokin selitys sille että olen kertakaikkiaan niin Outo. Muistelisin lukeneeni jostain tämän Aspergerin tunnusmerkeistä, mutta tahtoisin ihmisten kokemuksia oireista, kuinka voidaan diagnosoida jne. En kehtaisi mennä lääkäriin sanomaan "Hei, mulla on varmasti sellainen ja sellainen, pääsisinkö aivotutkimuksiin!" Pitää kuulostella ensin...
182504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hei! Aspergerin oireyhtymä on kyllä olemassa. En tiedä asiasta kuin pintaraapaisun verran, mutta ainakin oireet ovat käsittääkseni enemmänkin vilkkauteen painottuvia.

Jos asia kiinnostaa, kannattaisi ehkä kokeilla etsiä taustatietoja esimerkiksi internetistä, vaikkapa Google-haun avulla.

Ja sitäpaitsi jokaisella meistä on varmasti omat omituisuutensa, sen ei välttämättä tarvitse olla merkki mistään psyykkisestä tai psykofyysisestä oireilusta. Kannattaa vaan rohkeasti olla oma itsensä, tehdä omat valintansa, vaikka välillä tuntuisi siltä, että lähipiiri, kaverit ja "kaikki muut" tekisivät toisin... ja sitäpaitsi ainahan meitä nuoria pidetään vähän outoina...! :-)

Äänestä
  • Käväisinpä sitten tukiasema.net:issä josta löytyi AS:n oireet lapsilla. Sopivat minuun aika hyvin, lapsuuden pikkuvanhasta puhetyylistä huonosti kehittyneisiin sosiaalisiin taitoihin. Minne menen, miltä lääkäriltä mahdollisesti saan apua? Meinasi itku päästä oireita lukiessa.. Olen ylitunteellinen oudoissa tilanteissa... :/

    Äänestä

  • Heh, löysin oikean AS-ihmisten kohtauspaikkasivunkin mutta keskustelupalsta ainakin oli liian monimutkainen että jaksaisin siihen perehtyä. Edelleen etsin tietoa että missä ja kuka minut voisi diagnosoida. Olen tätä muutaman vuoden miettinyt, että hetken luulosairaudestakaan ei ihan voi olla kyse. Pelottaa, kun luin että esim. opiskelijaterveydenhuollon kannalta as-oireisiin ei suhtauduta kovinkaan vakavasti. Tosin nykyisessa koulussani en ole koko terveydenhuoltoon törmännyt...

    Äänestä

  • Elsa kirjoitti:

    Heh, löysin oikean AS-ihmisten kohtauspaikkasivunkin mutta keskustelupalsta ainakin oli liian monimutkainen että jaksaisin siihen perehtyä. Edelleen etsin tietoa että missä ja kuka minut voisi diagnosoida. Olen tätä muutaman vuoden miettinyt, että hetken luulosairaudestakaan ei ihan voi olla kyse. Pelottaa, kun luin että esim. opiskelijaterveydenhuollon kannalta as-oireisiin ei suhtauduta kovinkaan vakavasti. Tosin nykyisessa koulussani en ole koko terveydenhuoltoon törmännyt...

    Miksi ihmeessä sinun pitäisi ottaa yhteyttä lääkäriin? Ei aspergerin syndroomaan ole mitään lääkettä. Minä tunnistin itsessäni monia asperger-tyyppisiä oireita, kun oireyhtymästä alettiin puhua noin 10 v sitten. Mutta lähinnä asperger-oireista oli haittaa lapsena (koulukiusaaminen mm. oudon puhetyylin ja motoristen vaikeuksien takia). Nyt kun olen aikuinen, ei oireista ole enää lainkaan haittaa. Koska oletan sinunkin olevan aikuinen, en oikein ymmärrä miksi sinä stressaat.

    Äänestä

  • 33v asperger kirjoitti:

    No kuule kun minä kärsin oireistani. Kärsin kun en saa kavereita, kärsin kun en tiedä mitä teen, kärsin kun mikään ei mene niinkuin muilla ikäisilläni. En ole 20-vuotiaana aikuista lähelläkään. Välillä pelkään että päässäni "napsahtaa" mutta ne oireet taidan vain huonoina hetkinä kuvitella. Jos minulla todettaisiin asperger, saisin kertoa perheelleni miksi käyttäydyn niinkuin käyttäydyn. Minun ei tarvitsisi tuntea häpeää vieläkin lapsuuteni oudosta käytöksestä. Voisin saada apua ja neuvoa kuinka menetellä tulevaisuudessa opiskelun ja työelämän suhteen. Saisin kertoa äidilleni että koulukiusaamiseni ja kavereiden puute ei johtunut hänen kasvatusmenetelmistään. Jos taas minut todettaisiin tavalliseksi 20-vuotiaaksi identiteettikriisistä kärsiväksi hysteeriseksi tytöksi niin ok. Apua sitten siihen. Eli, menenkö psykologille vai tk-lääkärille, vaiko isoon kaupunkiin sairaalalääkärille vaiko odotanko että kuolen sängynpohjalle koska en kehtaa liikkua jos taas herätän vahingossa pahennusta ja oudoksuntaa..?

    Miksi ihmeessä sinun pitäisi olla samanlainen kuin muut ikäisesi? Ja miksi sinun pitäisi selitellä käyttäytymistäsi millään tavoin? Mitä varsinkaan hyödyttää hävetä lapsuusajan tapahtumia? Jos minä alkaisin pohtia kaikkia asioita, jotka olisivat voineet mennä toisin ilman asperger-oireita, niin päähän siinä sekoaisi.
    Minun elämäni on minun elämäni, eikä kenenkään muun. Ilman aspergerin sybdroomaa elämäni olisi varmaan valinnut toisen uoman, mutta olisiko se ollut välttämättä parempi? Tavallisuus ei ole mielestäni mikään hyve. Jos olet erikoinen, ole onnellinen ja ylpeä siitä. Ei asperger-syndrooma tarjoa erikseen mitään tekosyytä olla erilainen, vaan jokainen voi olla mielestäni juuri niin kummallinen kuin sydän sanoo ja veri vetää, oli syy mikä hyvänsä. Ota kaikki ilo irti ihmisten paheksunnasta ja oudoksunnasta! Ole iloinen, että se tapahtuu ihan luonnostaan, sillä monet (nuoret) käyttävät valtavasti energiaa, jotta muut paheksuisivat heitä tai pitäisivät muuten vaan erikoisina.

    Äänestä

  • asperger 33 kirjoitti:

    Jospa antaisimme kuitenkin jonkun muun tehdä diagnoosin ja auttaa tätä nuorta naista. Me emme siihen täällä pysty ja sinun a-33 tyly ohjeistus hänelle ei tee oikeutta itsellesikään. Jos sinulla on kokemust tästä, se ei tee sinusta alan taitajaa. Esittämäsi ajatukset hänen käyttäytymisestään ja tuntemuksistaan ovat hänen elämäänsä. Vaikka olisitkin kokenut samankaltaisia asioita ja selvittänyt ne esittämiisi asioihin vastaamalla sama ei välttämättä tapahdu hänelle.

    Olet voinut päästä traumoistasi tulemalla juuri esittämiisi johtopäätöksiin, mutta annetaan hänen kehittyä niihin ohjatusti, ei maallikkojen opein tai toruin.

    Onhan hyvä että Elsa miettii sitä, mitä mahdollisia selityksiä on hänen omasta mielestään oudoilla tuntemuksilla. Tänäpäivänä saa helpommin apua, jos tietää mistä voitaisiin lähteä tutkimaan. Ammattilainen antaa arviot hoidon tarpeellisuudesta - ei kukaan täällä.

    Elsa hyvä. Ota yhteyttä mielenterveyspalveluihin ja pyri pääsemään psykologin tai psykiatrin puheille. Olipa kysymys mistä tahansa Sinun asiasi on tärkeä. Sinua voidaan varmasti auttaa olipa kysymys mistä tahansa. Tieto asioista helpottaa ja on erittäin normaalia että omasta mielestä oudolle käytökselle ja tunteille etsitään selityksiä. Jatka Elsa itsepohdiskelua valoisissa merkeissä ja käy juttelemassa ammattilaisen kanssa, he tietävät kuinka tulee edetä asiassasi.

    Sinun elämäsi on sinun elämäsi. Sinua on siunattu terveellä ja tasapainoisella itsetunnolla.

    Äänestä

  • Sivullinen kirjoitti:

    ...kannustavista sanoista. Onneksi alkaa kesä. Minua on taas vuoden ajan koulussa murjittu ja syrjitty, mutta jokseenkin olen oppinut sietämään sitä. Julkisesti. Yöllä ei uni tule. Kohta muutan paikkakunnalle josta luulen saavani asiallista apua. Edellinen kerta koulupsykologilla jätti pahan maun suuhun ja siksi epäröin sitä minne hakeutua nyt. Hyvää kesää Sivulliselle!

    Äänestä

aspergerinsyndrooman oireet ovat aika monimuotoiset,siksi vaatiikiin pidempiaikaista tutkimusta,jotta diagnoosi voidaan ihan varmasti tehdä oikein. voin vain kertoa omasta syndroomastani ja sen oireista,jotka diagnoosin mukaan ovat harvinaisen selkeät ja klassiset; yliherkkä kuulo-haju-makuaisti,normaali elämää haittaava epäsosiaalisuus,vaikeus tunnistaa tuttujakin kasvoja,vaikeuksia tunnistaa toisten tunteita (johtaa usein mm. nauramiseen väärille asioille yms.)äärimmäisesti vaihtelevat mielialat ja äkkipikaisuus,fyysinen kömpelyys ja suunnaton inho kaikkea kosketusta kohtaan...huonoa sosiaalista taitoa korvaa kuitenkin onneksi tyypillinen erityislahjakkuus,eli voin elättää itseäni kotoa käsin maalaamalla tauluja,kirjoittamalla mm pakinoita ja etäopettamalla kieliä,joita opin ennen 20 vuoden ikää 9 eri kpl-tosin se ei paljon lohduta,kun tavallinen kauppareissukin vaatii suunnattomia ponnisteluita mm. pakkotoimintojen vuoksi (jos en tee nyt näin,saan varmasti paniikkikohtauksen kaupassa jne.)

Äänestä

erittäin lahjakkaat ihmiset ovat hekin kärsineet kyseisestä oireyhtymästä. Tiedoksi vain.

Sosiaalisia taitoja voi kehittää esim ryhmässä.

Hyvää jatkoa. Olet kuitenkin ihan ok ninkuin olet se vaan kannattaa hyväksyä.

Äänestä

Helsinki Asperger Centerissä on Suomen parhaat AS-asiantuntijat. Sinne kannattaa mennä, jos ei tee tiukkaa rahasta.

Äänestä
  • Olen itse 46v. AS ja olen saanut diagnoosin TAYS:sta. Ensin terveyskeskuslähete lääkäriltä, joka ohjasi neuropsygologille. Sitten tutki neurologi. Sitten psykiatri ja psygologi. Lisäksi joitain muita keskusteluja ...

    Tuo sopii vähävaraiselle,sillä AS-Center on tyyris paikka.

    Aspergerin oireyhtymä on neurologinen, ei psykologinen. Joten se diagnosoidaan periaatteessa neurologilla, mutta koska kyseessä on aivo "vaurio", tai poikkeama, niin se altistaa myös psyykettä ja on tärkeää tutkia myös mielen terveys. Toisekseen As ei poissulje mitään.

    Me olemme yksilöitä jokainen. Emme kloonattuja otuksia. Kullakin on vähintään kaksi vanhempaa ; )

    Mutta lykkyä tykö. Sieltä Aikuisten AS palstalta voit kyselläkkin, vastailemme mielellämme kun ehdimme.

    Vaivoista ei kannata kärsiä, vaan niitä pitää hoitaa. AS oireita on monen tasoisia, jos ne haittaavat, hae ihmeessä apua.

    T. P....

    Äänestä

  • Periferia kirjoitti:

    Olen itse 46v. AS ja olen saanut diagnoosin TAYS:sta. Ensin terveyskeskuslähete lääkäriltä, joka ohjasi neuropsygologille. Sitten tutki neurologi. Sitten psykiatri ja psygologi. Lisäksi joitain muita keskusteluja ...

    Tuo sopii vähävaraiselle,sillä AS-Center on tyyris paikka.

    Aspergerin oireyhtymä on neurologinen, ei psykologinen. Joten se diagnosoidaan periaatteessa neurologilla, mutta koska kyseessä on aivo "vaurio", tai poikkeama, niin se altistaa myös psyykettä ja on tärkeää tutkia myös mielen terveys. Toisekseen As ei poissulje mitään.

    Me olemme yksilöitä jokainen. Emme kloonattuja otuksia. Kullakin on vähintään kaksi vanhempaa ; )

    Mutta lykkyä tykö. Sieltä Aikuisten AS palstalta voit kyselläkkin, vastailemme mielellämme kun ehdimme.

    Vaivoista ei kannata kärsiä, vaan niitä pitää hoitaa. AS oireita on monen tasoisia, jos ne haittaavat, hae ihmeessä apua.

    T. P....

    ...käytännön neuvosta. Yleiset terveyspalvelut ovatkin paras vaihtoehto minulle. Nyt loman alettua on ollut liikaa aikaa pähkäillä ajatuksia ja koko ajan ahdistaa enemmän/vähemmän. Eilen sain taas kaverilta kuulla olevani "pimeä". Kiitin kohteliaisuudesta hymyillen ja sanoin "mieluummin pimeä kuin normaali", mutta eipä uni tullut yöllä..

    Äänestä

Jos haluat yksikseen ja rauhassa tutustua aspergerin oireyhtymään suosittelen lainaamaan kirjastosta kirjan Nörtti, nero vai normaali. Se on melko uusi perusteos aspergerin oireyhtymästä.

Äänestä
  • Samoin lukemisen arvoisia opuksia ovat ruotsalaisen Asperger-tutkija Christopher Gillbergin "Autismi", joka osaltaan käsittelee AS-oireyhtymää. Liisa Laukkarisen ja Marius Rüfenachtin "Yhden Asian Mies- Asperger-nuoren kasvu lapsesta mieheksi".
    Omaelämäkerralliset "Laskette varmaan leikkiä, Mr. Feynman" ja "Mitä siitä mitä muut ajattelevat" ovat lämpimän hupaisia selviytymiskertomuksia Nobel-palkitun ydinfyysikon Richard. P. Feynmanin vaiheista.
    Kesällä nähtiin näiden kirjojen pohjalta tehty mainio elokuva Infinity- ikuinen rakkaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elsa kirjoitti:

En ole nyt varma tuosta, mutta onko sellainen olemassa kuin Aspergerin oireyhtymä? Millaiset ovat sen oireet nuorella naisihmisellä? Olen aina tuntenut oloni oudoksi ja joskus kärsin masennusoireista ihan vain outouteni takia. Kyllähän ihminen saa olla persoonallinen mutta silti tahtoisin tietää löytyykö jokin selitys sille että olen kertakaikkiaan niin Outo. Muistelisin lukeneeni jostain tämän Aspergerin tunnusmerkeistä, mutta tahtoisin ihmisten kokemuksia oireista, kuinka voidaan diagnosoida jne. En kehtaisi mennä lääkäriin sanomaan "Hei, mulla on varmasti sellainen ja sellainen, pääsisinkö aivotutkimuksiin!" Pitää kuulostella ensin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu