Gourmettia

Ei ihmiset osaa nauttia - ajatelkaapas tätä reseptiä:
pannulle pekonikuutioita pikku paketillinen, kun ne rapsahtelee niin vaan päälle kerros ahvenfileitä (itse pyydettyjä ja fileoituja tietty) niitä sitten jonkin aikaa siinä pyörittelet ja tilliä viskaat sekaan!
Vesi herahtaa kielelle ja maistuis varmaan sullekin =D
Kokeile!
1335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meiltä puuttu kaksi asiaa - taito tehdä enää ruokaa sekä mielenkiinto ruokakulttuuriin.

Taitomme on hävinnyt kauppojen einesten ja puolivalmisteiden kasvavan tarjonnan myötä. Tämä on kasvattanut Suomeen ruokauusavuttomien sukupolven. Vasta aivan viime aikoina on tullut orastavaa merkkiä siitä - lähinnä tv:n ruokaohjelmatarjonnan kasvaessa - että emme ole sentään ihan kadotettu sukupolvi. Ruokaa on alettu valmistaa uudelleen - kai?

Meiltä puuttu myös aito kiinnostus ruokaan ja ruokakulttuuriin. Luterilainen kasvatuksemme ei ole koskaan kannustanut kiinnostumaan ruokakulttuurista vaan ruoasta ja juomasta nauttimista on pidetty lähes syntiin verrattavana, maallisena paheena. Kaikki muut päinvastaiset asiat ovat olleet puolestaan hyveitä.

"otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman" jne. Topeliaaninen maailmamme rakentuu pikemminkin kuivan leivänkannikan ympärille ja sen nakertaminen pirtinnurkassa tuo sen kirkkaan kruunun varmemmin kuin täysinäisen vatsan ininä iloisen pöydän ympärillä.

Me olemme aina matkalla jonnekin, missä onni meitä odottaa emmekä ymmärrä onnen olevan jo jokaisen kädessä.

Carpe diem - tartu hetkeen. Ota päivä kerrallaan, luottaa et saa liikoja huomiseen.

Ota pikku paketti pekonia, fileoi oivat ahvenet ja paista ne yhdessä pekonin kanssa. Lisää tilli ja nauti elämästä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalahullu kirjoitti:

Ei ihmiset osaa nauttia - ajatelkaapas tätä reseptiä:
pannulle pekonikuutioita pikku paketillinen, kun ne rapsahtelee niin vaan päälle kerros ahvenfileitä (itse pyydettyjä ja fileoituja tietty) niitä sitten jonkin aikaa siinä pyörittelet ja tilliä viskaat sekaan!
Vesi herahtaa kielelle ja maistuis varmaan sullekin =D
Kokeile!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu