Geenimuunnoksiin liittyvien raaka-aineiden pakkausmerkintöjen keskusteluun haluan mainita kuluttajan tiedonsaantioikeuteen liittyvän seikan mm. hedelmien tuoreuden osalta -samaan tapaan tietoa kuten olisi perusteltua saada tulevaisuudessa kaupan olevista GM-kasviksista/hedelmistä.
Nykyään kauppaketjut tarjoavat kautta vuoden hedelmiä, mutta kuluttajalla ei ole mahdollisuutta arvioida niiden tuoreutta. Nykyiset (mm. kemialliset) käsittelymenetelmät lisäävät näiden 'tuoretuotteiden' säilyvyyttä tuntuvasti, jopa puoli vuotta.
Kuluttajan kannalta olisi perusteltua että myytävän hedelmän satokuukausi olisi esillä hedelmätiskissä - ei kuluttaja voi tietää milloin Argentiinassa omenasadot kypsyvät.
Mitä pitempi on aikaviive sadon kypsymisestä hedelmän nauttimiseen, sitä epävarmempaa on arvokkaiden ravintoaineiden säilyminen ja ennen kaikkea pitkän säilytysajan ja säilyvyyttä lisäävän käsittelyn määrän välillä on perusteltua epäillä olevan selvä riippuvuus.
Tiedonsaanti - hedelmät
3
328
Vastaukset
- paras keino on boikotoida
Emme saa tietää kuin että tuote sisältää niin ja niin paljon hiilihydraatteja, niin ja niin monta grammaa jauhonparanteita. Todellisuudessa meille voidaan syötää kissanraatoja tai kissakalaa ;)
- ytgujiop
Syömäsi omena saattaa olla kaksikin vuotta vanha, mutta sitä ei säilytetä kemikaaleilla tai geenitekniikalla. Kyseessä on säilytyslämpötilan ja happi/hiilidioksidisuhteen säätely.
Näin käy kun halvin on aina se paras ostos.- Tietoa lisää
Niinpä, oikeassa olet että ilmiö "halvin on aina se paras ostos" ohjaa kuluttajaa. Mutta jos ohessa on tieto että kyseessä on vuosikertaomena 2005, niin ehkäpä kuluttajakin päätöksentekologiikka uusiutuu. Pääasia että tieto olisi käytettävissä; kukin ostakoon vapaan tahdon ohjaamana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760