Olin normaali kympin lapsi 11 vuotiaaseen asti. Olin kiltti, tottelevainen ja kävin syrjäkylän pientä ala-astetta 6lk:aan asti.
12-vuotiaana nukkumaan meneminen rupesi ahdistamaan minua ja itkin hysteerisesti iltaisin. Rupesin kiukuttelemaan.
12-vuotiaana leikkasin irokeesin, värjäsin hiukset mustiksi, pukeuduin mustaan, puin useita vaatekerroksia päälleni, tämän tiedän johtuneen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.. Samoihin aikoihin vanhempani alkoivat käyttää fyysistä väkivaltaa pitääkseen minut "normaalina".
Samoihin aikoihin aloin palvoa saatanaa. Kehitin oman uskonnon jonka kanssa istuin iltaisin ja öisin kynttilöitä poltellen. Kuulin harhoja, näin hallusinaatioita jotka olivat erittäin väkivaltaisia ja kohdistuivat minuun.
Jäin 8lk:lle 3 kertaa ja sinä aikana minut pakkohuostaanotettiin useasti eri koulukoteihin..
16vuotiaana olin saanut kansanopiston kautta käytyä yläasteen ja synnytin lapsen..
Nuoruudessani koin silti useita kertoja seksuaalisa hyväksikäyttöä eri tahoilta ja elin väkivaltaisessa suhteessa 4 vuotta.. Koin muutaman keskenmenon ja sairastuin tämän 4 vuoden aikana paniikkihäiriöön, masennukseen, maniaan...
Sain muutaman ohimenevän psykoosin myös.. Myöhemmin sairastuin krooniseen psykoottiseen depressioon.. Lääkityksinäni on ollut mm. remeron, tolvon, imovane, diapam, opamox, tenox, cipralex, optipar, seroquel.. ei kaikkia edes muista..
Olen miettinyt että olenko perinyt tämän vai ovatko elämänmuutokseni ja traumaattiset kokemukseni aiheuttaneet sairastumiseni.. On niin vaikeaa analysoida itseään..
Psykologille en löytänyt sanoja, joten kirjoitin elämäntarinani, niin säästyi monen tunnin puhumiset sillä paperinipulla, vähitellen luimme elämäntarinaani ja kävimme sen läpi.. Se oli mielestäni erittäin tyhjentävä kokemus, aivan kuin sen kirjoittaminenkin..
Siihen emme löytäneet vastausta että olinko psykoottinen jo lapsena, aiheuttiko mielikuvukseni hallusinaatiot? Nykyiseen dg:iini kuuluu että kuvittelen asioiden voivan tapahtua ajatuksen voimalla.. niin ajattelin jo lapsena, ja toinen on deja vu tunne, kuvittelen sen merkitsevän sitä että sama elämä on koettu ennenkin..
En kuulu kirkkoon, uskoni menetin silloin 12vuotiaana..
Nyt olen töissä mielenterveysalalla hoitajana, poika on eskarissa, on omakotitalo, olen tuore vaimo ja uutta lasta suunnittelemme.. Eli kaiken tuon jälkeen sain onnen..
12-vuotiaana nukkumaan meneminen rupesi ahdistamaan minua ja itkin hysteerisesti iltaisin. Rupesin kiukuttelemaan.
12-vuotiaana leikkasin irokeesin, värjäsin hiukset mustiksi, pukeuduin mustaan, puin useita vaatekerroksia päälleni, tämän tiedän johtuneen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.. Samoihin aikoihin vanhempani alkoivat käyttää fyysistä väkivaltaa pitääkseen minut "normaalina".
Samoihin aikoihin aloin palvoa saatanaa. Kehitin oman uskonnon jonka kanssa istuin iltaisin ja öisin kynttilöitä poltellen. Kuulin harhoja, näin hallusinaatioita jotka olivat erittäin väkivaltaisia ja kohdistuivat minuun.
Jäin 8lk:lle 3 kertaa ja sinä aikana minut pakkohuostaanotettiin useasti eri koulukoteihin..
16vuotiaana olin saanut kansanopiston kautta käytyä yläasteen ja synnytin lapsen..
Nuoruudessani koin silti useita kertoja seksuaalisa hyväksikäyttöä eri tahoilta ja elin väkivaltaisessa suhteessa 4 vuotta.. Koin muutaman keskenmenon ja sairastuin tämän 4 vuoden aikana paniikkihäiriöön, masennukseen, maniaan...
Sain muutaman ohimenevän psykoosin myös.. Myöhemmin sairastuin krooniseen psykoottiseen depressioon.. Lääkityksinäni on ollut mm. remeron, tolvon, imovane, diapam, opamox, tenox, cipralex, optipar, seroquel.. ei kaikkia edes muista..
Olen miettinyt että olenko perinyt tämän vai ovatko elämänmuutokseni ja traumaattiset kokemukseni aiheuttaneet sairastumiseni.. On niin vaikeaa analysoida itseään..
Psykologille en löytänyt sanoja, joten kirjoitin elämäntarinani, niin säästyi monen tunnin puhumiset sillä paperinipulla, vähitellen luimme elämäntarinaani ja kävimme sen läpi.. Se oli mielestäni erittäin tyhjentävä kokemus, aivan kuin sen kirjoittaminenkin..
Siihen emme löytäneet vastausta että olinko psykoottinen jo lapsena, aiheuttiko mielikuvukseni hallusinaatiot? Nykyiseen dg:iini kuuluu että kuvittelen asioiden voivan tapahtua ajatuksen voimalla.. niin ajattelin jo lapsena, ja toinen on deja vu tunne, kuvittelen sen merkitsevän sitä että sama elämä on koettu ennenkin..
En kuulu kirkkoon, uskoni menetin silloin 12vuotiaana..
Nyt olen töissä mielenterveysalalla hoitajana, poika on eskarissa, on omakotitalo, olen tuore vaimo ja uutta lasta suunnittelemme.. Eli kaiken tuon jälkeen sain onnen..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko sulle diagnosoitu muuta, kuin psykoosi? Onko jotain häiriötä, tai viitteitä häiriöstä psykoosin taustalla, vai onko pelkkä psykoosi?
"12-vuotiaana nukkumaan meneminen rupesi ahdistamaan minua ja itkin hysteerisesti iltaisin."
Sekoittuiko uni ja todellisuus? Unissa käsittelit ilmeisesti painajaismaisia kokemuksiasi ja lapsuuden kokemukset kummittelivat unissa...
"Nykyiseen dg:iini kuuluu että kuvittelen asioiden voivan tapahtua ajatuksen voimalla.. niin ajattelin jo lapsena, ja toinen on deja vu tunne, kuvittelen sen merkitsevän sitä että sama elämä on koettu ennenkin.."
Miten koet itse tuon, että uskot asioiden tapahtuvan ajatuksen voimalla? Tiedostatko sen ja leikitteletkö niillä ajatuksilla?
Mullakin on deja vu vähän kaiken aikaa. Ei tuu kovin hulluksi tällasesta... Miten olet suhtautunut tähän?
Onko sulla ollut ikinä jotain pelkotiloja? Semmoisia, että alat pelätä jotain asioita, mitä ei ehkä oikeasti kannattaisi pelätä?
Oliko niin, että silloin 12-vuotiaana sulla oli jonkinaikaa tekemisen puutetta ja aloit ajatella asioita, jolloin psykoosi pääsi kunnolla päälle?
Anteeksi kysymyksistä.
hmmm.. ajattelet asioita kivasti, samalla tavalla kuin minä..
12-vuotiaana en halunnut nukkumaan kun pelkäsin että kun nukahdan, veljeni käyttää minua taas seksuaalisesti hyväksi.. nukuimme eri huoneissa, mutta silti hän hiipi huoneeseen yöllä..
Koska se tapahtui unen aikana, ja joskus heräsin, sekoitin kasvaessani unen ja toden enkä tajunnut enää myöhemmin asian olleen totta.. 18 vuotiaana asia iski tajuntaani psykologilla, kerroin vanhemmilleni ja minut häädettin suvusta varmaan vuoden ajaksi ennen kuin antoivat väittämäni anteeksi kun vannoin että sekoilin vain..
Ajatuksen voima-tunteeseen suhtaudun neutraalisti.. en käytä "voimaa" hyvään, enkä pahaan.. pahaa toisesta ajatellessani koen välitöntä syyllisyyttä ja koitan perus ajatuksia ajattelemalla jotain hyvää... näin on ollut siitä asti kun muistan.. 6 vuotiaasta..
Hmmm.. olen ajatellut rationaalisesti että deja fu-tunne tarkoittaa sitä että elämme useita elämiä samassa maailmassa samaan aikaan mutta eri ulottuvuudessa.. kun nämä maailmat kohtaavat tulee deja fu-tunne.. eli olet tehnyt juuri samalla tavalla kuin rinnakkaistodellisuudessa.. liian vaikeaa ajatella asiaa kun ajatukset kulkevat kuin hyrrä...
Pelkotiloista taas.. Ei, en pelkää todellisuudessa mitään.. esim. katsoessani kauhuelokuvia, pelkään sen jälkeen kaikkea, vampyyreja, ihmissusuia, henkiolentoja, jne.. Saatan pelätä asim taulua, että siitä tulee jotain ulos.. muistan lapsena kuinka toivoin pääseväni vanhempieni tauluun ja asua siellä sen kiven takana piilossa..
Pelkään uniani, koska nukkuessani ne muuttuvat todellisuudeksi, siis toisaalta pelkään alitajuntani tuottamia kuvia..
Pelkäsin kaikkea 12vuotiaana ja varsinkin nukkumaan menoa.. rukoilin jumalaa että saisin nukkua yöni rauhassa, mutten koskaan saanut, saman tuli myöhemmin kokemaan pikkusiskonikin..Tosin hän ei muista asiaa, sulkenut mielestään todennäköisesti.. mutta minun hyväksikäytön hän muistaa..
Lapsuus oli kaaosmaista pelkoa siitä että sattuuko kohta, lyökö isä, lyökö äiti, huutaavatko ne, millä ne lyö, tuleeko veli yöllä, polttaako isä talon, ampuuko yöllä meidät kaikki, auta jumala, jne...
Pimeät portaat johtivat vintille ja niitä astuessa tuntui että astuisin joka öiseen helvettiin..
Viestini katosi... olisikohan ilmestynyt tämän lähetettyäni.
Syvä kunnioitukseni sinulle! Olet selviytynyt vaikeista asioista ja löytänyt onnen. Toivotan sinulle mielenrauhaa ja rakkautta.
murrosiäksi.
Siitä eteenpäin en osaa sanoa, kun en ole alan ihmisiä.