Olen tavannut näiltä sivuilta muutaman oululaisen "miehen". Jokaisella näistä äijistä on kierroksessa monta muijaa, vaikka kertovat olevansa tositarkoituksella liikenteessä. Yhdellä melkein 40v miehellä on itseään 20v nuoremman "pimun" kanssa "suhde", mutta kuitenkin tää mies edelleen täältä vonkaa seuraa!! ei noihin ole luottamista ollenkaan! joten oulunseudun naiset, olkaa varovaisia tän seudun treffaajien kanssa. vedättäjiä suurinosa!
OLE VAROVAINEN OULUN MIESTEN KANSSA.
kokemusta omaava
264507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mistä nämä miehet sitten löytää naisia,koska täällähän ne itkee,ETTÄ KUN NAISET EI VASTAA HEILLE:=D!!! ja sitten pyöritetään monta naista kerralla treffien kautta tavanneita!! ihmeellistä:=D
ne on kertonu "uhrinsa" löytäneen. ja olen mä nähnykki ne näillä sivuilla kalastavan. ja surkuttelevan omaa yksinäisyyttään. tosi asia on, että kaikilla monta naista kierroksissa. jopa niin, että yhdelle päivälle kaksi. JA TÄMÄ ON TOSI!
joo entäpä ne jokka on sitte OIKEESTI yksinäisiä miten se pitäs sanoo et ei luulla haaremia perustettavan ko ei oo sitä ainuttakaan ja tositarkotuksella liikenteessä.ps lähi kuntalainen!!!!!
Vedättäjiä on liikkeellä, mutta se on osin naisten omaa syytä. Tässä ketjussa kysyttiin, miten ne äijät voivat pyörittää monta naista, kun moni mies ei löydä yhtään. Sitä sopiikin miettiä.
Niin kauan kun naiset etsivät sitä suosituinta miestä, he samalla suostuvat vedätettäväksi. Miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon, mutta jako ei todellakaan mene 1:1. Yhdelle miehelle on kymmenen naista ja yhdeksälle ei yhtään. Naiset saavat niin paljon vastauksia, että he voivat valita. Siksi ongelma johtuu hyvin pitkälti naisten oman toiminnan puutteista. Vähän kuin paskoisi housuunsa ja valittaisi, että on niin ikävä istua.
kuka on suosittu muidenkin keskuudessa=potentiaalinen pelinpitäjä?
kun kukaan ei tunnu mainostavan, että vientiä piisaa...
Jostakin monet naiset sen tietävät, ei sattumastakaan ole kyse. Tiedän kunnollisena miehenä, miten vaikeaa on tutustua naiseen, koska naisilta ei tule mitään yritystä minun suuntaani. Moni kunnollinen mies on sanonut samaa. Sitten kuitenkin naiset valittavat, että miehet vedättävät heitä.
Jos uskoo kaikkia pelimiesten lirkutuksia, jos haluaa olla niin helposti vietävissä, niin ei sitten kannata ihmetellä, miksi aina on tekemisissä kusettajan kanssa.
Kaikki vedättäjät ovat väärässä, mutta ne, jotka haluavat pelata heidän kanssaan, ovat omalta osaltaan vastuussa siitä, että likainen peli elää ja voi hyvin. Sen pelin kanssa en halua olla missään tekemisissä.
kun miesten kanssa on keskustellut puhelimitse taikka livenä, niin he todellakin RETOSTELEVAT saavutuksillaan. siis niillä joita on saanut haaviinsa suomi24lta. eli mun kohdalla nää saalistajat ovat saaneet ihan rauhassa jatkaa saalistustaan!! sellasia on oulun miehet!
Olen oululainen 34-vuotias mies ja en sovi yleistykseesi. Minullakin on pelkästään huonoja kokemuksia seuranhausta deittien kautta, joten meillä molemmillahan olisi sama todistamisen taakka - puhdas pöytä.
Minulla on Suomi24:n treffeissä profiili tällä nimimerkillä. Jos haluat tutustua kunnolliseen mieheen, joka ei pelaa, otahan yhteyttä.
[email protected]
Mistäs ihmisen peluriksi tietää ennenkuin/jos tutustuu. Ehkä nämä miehet ovat aktiivisempia aloitteen tekijöitä. Olen ollut kauan yksin koska en halua tehdä aloitetta. Aloitteen tekeminen kuuluu mielestäni miehelle. Toisaalta olen liian asiallinen kenellekkään pelurille. Ei seikkaluja hakeva jaksa seuraani.
"Olen ollut kauan yksin koska en halua tehdä aloitetta. Aloitteen tekeminen kuuluu mielestäni miehelle."
Kannatat epätasa-arvoa ja olet sen vuoksi osaltasi vastuussa valintasi aiheuttamista ongelmista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000029079362
Kannattaa todellakin varoa noita oulun miehiä.
Tapailin yhtä ja heti olis pitänyt yhteen muutosta sopia. Se loru loppui puoleltani kuin seinään.
Uskaltauduin sitten tapailemaan toista..hmm..hyvä siinä yhdessä hommassa, muttei niin hyvä...että olisin lapsia hänen kanssaan alkanut tekemään.. Mitä hän kovasti tahtoi.Ja kun en suostunut, niin minut pistettiin vaihtoon hetimmiten. ;)
Eli varokaa Ouluttaret, nämä miehet haluaa vaan maksajan taloilleen ja lapsilla sitoa teidät loppuelämäksenne. Ja nämä miehet ovat 40.
Että näin tällä perällä.
Vastauksesi on tuubaa ja liirum-laarumia. Minä tarjosin osoitettani, johon nainen voi kirjoittaa ja sinä huudat minulle kahdesta miehestä, jotka ovat tehneet sinulle sitä ja tätä.
Sinun yleistyksesi ovat typeriä ja itsekkäitä. Poista keltaista nestettä päästäsi ja lakkaa kuvittelemasta, että olet niin erinomainen ja kaikki miehet ovat paskoja.
Olen kunnollinen mies ja olen nähnyt käytännössä, miten monien naisten sanojen ja tekojen välillä on valtava ristiriita. Luuletko, että minulla on mitään hyvää sanottavaa siitä, miten naiset ovat kohdelleet minua? Silti en yleistä, että kaikki naiset olisivat sellaisia, vaan yhä etsin erilaista naista. Keskity sinäkin niihin kunnon miehiin, älä vain valita ja mustamaalaa kaikkia kaupungin n. 60 000 miespuolisesta henkilöstä parin kohtaamasi tyypin takia!
"kunnollinen mies", nämä ketjut ovat avoimia kaikille mielipiteille ja puheenvuoroille ilman rajoituksia. Tyylisi arvostella eriävää mielipidettä menemällä henkilkohtaisuuksiin on ala-arvoista eikä siinä ole mitään "kunnollista", helppoa lukea rivien välistä miksi kaltaisesi on hankalaa löytää seuraa.
Minä annoin osoitteeni, johon voi kirjoittaa. Täällä väitettiin, että oululaisia miehiä kannattaa varoa. Minä voin todistaa, että minua ei tarvitse varoa, mutta naiset sattuneesta syystä eivät ota yhteyttä minuun.
Miksi minun pitäisi kuunnella valitusta, että kaikki oululaiset miehet ovat sellaisia ja tällaisia, kun en saa naisilta mitään mahdollisuutta osoittaa, millainen olen? Miksi minun pitäisi hyväksyä täysin järjettömät yleistykset? Minä olen usein kuullut olevani niin kunnollinen, että se pelottaa naisia. Miksi minun pitäisi niellä kaikki tuuba? Sanoit muuten itse, että nämä ketjut ovat avoimia kaikille mielipiteille.
"helppoa lukea rivien välistä miksi kaltaisesi on hankalaa löytää seuraa."
Tämä on asioiden vääristelyä. Jos nainen olisi vastannut minulle asiallisesti eikä huutanut parista äijästä, jotka olivat tehneet sitä ja tätä, olisin vastannut hänelle täysin asiallisesti. Minä kohtelen kaikkia ensin hyvin, mutta jos vastapuoli ei kunnioita minua, ei minullakaan ole mitään syytä huomauttaa siitä asiallisesti.
Ole raitis, kohtele uusia ihmisiä hyvin ja anna mahdollisuus. Kuuntele naisten korulauseita, millainen mies on hyvä ja katso, miten asiat oikeasti menevät. Ole 34 vuotta yksin, törmää toistuvaan typeryyteen ja vastaa vielä ihmisille, jotka sekoittavat syyn ja seurauksen keskenään. Kokeile, miltä tuntuu.
Kuten sanoin edellisessä viestissäni, en ole yleistänyt, että kaikki naiset ovat samanlaisia. Arvioin jokaisen henkilön erikseen.
Ehkä se on vaan niin että ne kunnolliset ei jostakin syystä kohtaa toisiaan. Tai sitten rima on liian korkealla, haetaan täydellisyyttä jota ei ole olemassakaan. Aina pitää hyväksyä jokin vika toisessa jos aikoo saada koko paketin.
Ajattelisin että kunnollisuus toisessa pelottaa vain siinä tapauksessa jos peilaa itseään siihen kunnolliseen ja näkee itsensä negatiivisessa valossa toisen rinnalla, oman rittämättömyytensä.
Mielestäni se olisi vain syy ihailla toista ja katsoa ylöspäin, mutta meitä kun on moneen eri junaan ja vieläpä asemallekin.
"Ehkä se on vaan niin että ne kunnolliset ei jostakin syystä kohtaa toisiaan."
Nykyaikana on siihen välineet, jos vain halua löytyy. Postini on auki.
[email protected]
mie ostan piletin Ouluun ja hyppään ensimmäiseen junnoon, ko lähtee sinne päin. Pakkaan matkalaukullisen kortonkia ja pari pulloa votkoo, ja lähen panemaan ne kaikki oulun miehet, ko hyöt ovat ni komioit ja hyviä siin hommas! Jos eivät anna pyytämäl niin juotan känniin ja vonkaan sit uuvestaan. Ja sit mie kerron teil kaikil miun kokemukset oululaisit miehist jos teil sit on heist vielä jotain pitämist miun jälkeen...
Kyllä näitä katkeria muijia sikiää. Todennäköisesti moni mies etsii tositarkoituksella mutta ei ole löytänyt vain sopivaa. Katkerat ämmät valittaa pelimiehiksi. Osoittaa aika kusipäisyyttä valittaa ja itkeä täällä toisia, varsinkaan jos ei tee sitä omalla nimimerkillään.
Puhut täyttä asiaa. Jos valittajat käyttäisivät mussuttamiseen kuluvan energian kunnon tyyppien etsimiseen, voisi jotain tapahtuakin. Moni nainen haluaa tehdä itsestään marttyyrin. Sitten kuitenkin moni valittaa, että kunnollinen mies on liian kunnollinen.
Päättäisivät jo, mitä haluavat.
Mistä ihmeestä kuvittelit, että kirjoitukseni olisi ollut sinulle tarkoitettu? Siitäkö kenties, että se oli sinun kirjoituksesi perässä?
Tämän sivun vastausketju ei aina toimi niin, että vastaus menisi tiettyyn paikkaan kun minä niin haluan.
Viesti oli vain yleinen varoitus kaikille olulaisille naisille.
Ei siis lainkaan sinulle!
Mutta sitähän sinä et itsekeskeisyydessäsi edes tullut ajatelleeksi, vai mitä rakas pikkunilkki?
"Mistä ihmeestä kuvittelit, että kirjoitukseni olisi ollut sinulle tarkoitettu? Siitäkö kenties, että se oli sinun kirjoituksesi perässä?"
Tämä keskustelu etenee niin, että on luonnollista olettaa, että jos kirjoitus on toisen kirjoituksen perässä, se on vastaus toiselle.
"Tämän sivun vastausketju ei aina toimi niin, että vastaus menisi tiettyyn paikkaan kun minä niin haluan."
Sitä en voinut tietää.
"Viesti oli vain yleinen varoitus kaikille olulaisille naisille. Ei siis lainkaan sinulle!
Mutta sitähän sinä et itsekeskeisyydessäsi edes tullut ajatelleeksi, vai mitä rakas pikkunilkki?"
Ei kyse ole itsekeskeisyydestä vaan normaalista keskustelun käytännöstä. Sanottavasi oli kohdistettu minulle, vaikka et ollut sitä tarkoittanutkaan (ja mitä en siis voinut tietää).
Vaikka et tarkoittanutkaan kohdistaa viestiä minulle, olen silti sitä mieltä, että sinun kannattaa lakata tekemästä tuollaisia yleistyksiä. Meitä miehiä mahtuu joka junaan, kuten naisiakin, kaikissa ikäryhmissä.
Marttyyrin esittäminen voi antaa tyydytystä, mutta se ei ole rehellistä.
niin täällä kuin livessäkin.
Olen tavannut kaksi pohjois-pohjanmaalta kotoisin olevaa typpiä ja molemmat ovat olleet "kusettajia".
Kiitti riitti "suomipojat"
Jopa hindu katmandusta taitaisi olla parempi vaihtoehto tai peräti mandariinikiinaa puhuva munkki.
juuri tämän vuoksi laitoin varoituksen oulun seudun naisille..jostain syystä oululaiset miehet eivät ole liikkeellä rehellisellä pelillä, vaan kusettavat minkä kerkeevät. ja jopa itse myöntävät että "pelleilevät" akkojen kustannuksella!!!!!!!!!!! SURULLISTA!!!!! oisko niin, että OUlussa on vähemmän naisia ku miehiä, niin Miehillä vara valita, ketä kusettaa seuraavaksi...mutta lopulta usein se pilkka kolahtaa omaan nilkkaan....................... voi Naiset ku viittisin, niin laittasin pari varottavaa esimerkkiä tänne, mutta esim. kahdella kusettajalla on molemmilla poika-lapset aiemmista suhteistaan....
niin laita nyt vähän vinkkiä millä nimerkit alkaa, mä just suunnittelin et suostun treffeille mut kantsiikohan sittenkään.... oulun seudulta (nimenomaan suedulta ) ja poikakin löytyy....
paskamaista !
Niimpä, voisin luetella useammankin profiilin, jotka huijaa, mutta en viitsi alentua tommosten miesten takia. Kalikka kalahtaa näillä vielä omaan nilkkaan.
monet heistä. Itse olen tutustunut treffinpalstan suosiollisella avustuksella muutamaan todella kusipäähän mieheen. Sen verran voin paljastaa, että tän pahimman omalle kohalle osuneen feikin nikki alkaa Aalla, iso hemmo, joka osaa valehtelun taidon. Säälittävä tapaus, joka kertoo profiilissaan inhoavan valehtelua, ja itse elää valheiden maailmassa. Onneksi pääsin eroon...:)) Ja kun vaadin selitystä valehtelulle, oli syynä toistuvasti blackout, sitä termiähän psykopaatitkin käyttää!!