Osaisko joku suositella jotain hyvää ruokaohjetta toutain-merkkiselle kalalle. Kokoa on tuollaiset rapiat neljä kiloa. Ei raaskisi poiskaan heittää mutta itse en löytänyt oikeastaan minkäänlaista ohjetta. Soveltuuko esimerkiksi savustamiseen?
Tervesvaan
kanttarelli-keijo
1459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toutain on särkikala, jossa on kai aika paljon ruotoja. Toisaalta tuon kokoisessa kalassa ruodot ovat sikäli isoja, että eivät enää haittaa.
Särkeähän on savustettu, hiillostettu, pistetty purkkiin ja graavattukin, marinoitu yms. joten samat jutut kai käyvät toutaimellekin. Särki ainakin on hyvä ruokakala ja erityisesti purkitetut särjet savustettuna öljyssä ovat suurta herkkuani.
Pistä toutaimesi vain ruoaksi - vaikka savukalaksi - kun olet sen kerran ylös saanut. Toutain on sen verran harvinainen saalis, että tohtisin ehdottaa, että kun sen seuraavan kerran ylös saat, niin ole iloinen saaliistasi, ota kuva ja laske takaisin kasvamaan.