Älkää syökö geenilihaa

Vaarallista myrkkyä

Saattaa olla että soyjarehu on tuotu Usan kautta ja se onkin Argentiinalaista tai Brasilialaista alkuperältään. Näissä maissa on tapahtunut vakavia kiellettyjen torjunta-aineiden levityksessä tehtyjä virheitä. Espanja kieltäytyi pari vuotta sitten tälläisestä rehusta.

13

969

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas epäilen

      että tuo "soyja" on tuotu Marsin kautta ja siksi vaimolle on kasvanut sarvet päähän! Geenejä sieltä ainakin karisee hirveesti.

      • Saduista pitävä

        Vähennä lääkitystäsi tai lopeta huumeiden käyttö.


    • geenejä_lihassa

      Kaikki liha on geenilihaa. Possunlihassa on joka solussa kymmeniä tuhansia possungeenejä. Kun syön kotlettia, sujahtaa siinä samassa massuun miljardeja siangeenejä. Ne ovat ravintoa siinä kuin mikä muukin. Vaikka sanotaan, että olet mitä syöt, niin ei minusta silti vielä ole sikaa tullut. Tai ahvenaa noiden piikkiniskojen syömisestä. Lautasellisessa ruokaa voi olla kymmenien eri organismien geenejä yhteensä tähtitieteellinen määrä. Siellä ne kaikki menevät vatsassa sekaisin, mutta ei hätää; jo kivikautinen ihminen söi elääkseen geeniruokaa (muuta kun ei maailmassa juuri tarjolla olekaan - geenejä on ihan joka paikassa)

      • Miesten mies

        ajattelemaan. Ajattele lisää. Kyllä sinä vielä joku päivä tajuat jotain.


    • samantekevää

      mitä kautta se rehu tulee, samaa tavaraa se kuitenkin on. Sialla on omat geenit ja ihmisellä omat. Uskotko jos sanon että ei ne mene sekaisin (oletko nähnyt viime aikoina kaksijalkaisia possuja?)

      • Miesten mies (ja naisten)

        Eihän siat syö ihmisiä. Ainakaan paljoa. Jotkut ihmiset ovat kyllä hyvinkin sikamaisia.
        Ei se rehu ole samaa. Joko se on muunneltu tai ei. Tiedätkö miten se muunnellaan? Sekoittamalla geenejä.


    • geenisika pahaa

      Onko muut huomannu atrian jauhelihan kamalaa hajua?

      • _juupsista_

        se täytyy säilyttää jääkaapissa. Muuten haisee eikä tuu atriaa. Tuoreena siinä on ihkatavallinen tuoreen lihan tuoksu, ainakin meilläpäin.


    • ...........

      Ja mitähän tekemistä kielletyillä torjunta-aineilla on geenilihan kanssa?

      Jotenkin tuntuu ettei kaikki edes ymmärrä mistä koko gm:ssä on kyse.

    • Asseri

      Geeni on eliön kasvuohje ja GM tarkoittaa ohjeen muutosta. Samalla tavalla on tuhansia vuosia jalostettu maatalouseläimiä ja viljoja. Genomi tuhoutuu eläimen vatsahapoissa eikä kasvin geeni voi tarttua millään keinoin lihasta koostuvaan eläimeen.

      Jokaisessa eliössä, sinussakin, on myös satoja mutaatioita, edes identtiset kaksoset eivät ole ihan samanlaisia.

      Kaikkea inhimillistä toimintaa on vastustettu kun se on uusi, siksi ymmärrän miksi geenimanipulaatio kammottaa monia ihmisiä. GM-ruokaa on kuitenkin ollut USAssa kymmeniä vuosia miljoonien ihmisten ravintona ilman mitään ongelmia.

      Junat kulkivat aluksi lautaseinien sisällä koska luultiin että ihmiset tulevat hulluiksi kun näkevät nopeasti liikkuvan junan. Sarjakuvat olivat raaistavia ja tekivät laiskoiksi. Videot ja televisio, piirretyt varsinkin lisäsivät lasten väkivaltaa.

      • Anonyymi

        "GM-ruokaa on kuitenkin ollut USAssa kymmeniä vuosia miljoonien ihmisten ravintona ilman mitään ongelmia."

        GM-tarkoittaa geenimuunneltua eli keinotekoisesti geenejä siirrettyjä tai muutoin saksittuja tai muokattuja.
        useita kymmeniä vuosia ei ole ollut gm-ruokaa USA:n kuluttajien syötävänä.
        Ensimmäisen gm-jalostuksella tuotettu kasvi oli soija, jonka viljely alkoi 1990-luvun jälkipuoliskolla laajemmin. Maissi tuli vähitellen vasta 2000-luvun puolella.
        Kummatkin ovat rehukasveja eli niiden sato käytetään valtaosin eläinten rehuksi.
        Soijaöljyä ihmiset käyttävät ravintonaan.
        Maissihiutaleista nykyisin yhä suurempi osa on gm-vapaata maissia.

        Gm-elintarvikkeiden ongelmattomuudesta ihmisten ravintona ei ole mitään näyttöä.
        Syy on se, että asiaa ei ole tutkittu. Vuosikausia kestävien ihmisten "ruokintakokeiden" järjestäminenhän on käytännössä mahdotonta. Lyhytaikaiset tutkimukset eivät kerro läheskään kaikkea gm-lajikkeiden haitallisuudesta ihmisten ravintona.

        Pitkäaikaiset eläinkokeet viittaavat enemminkin haitallisuuteen.


    • Anonyymi

      Tuon voi sanoa lyhyemmin:
      Älkää syökö lihaa.
      Se ei ole kestävää maapallon kannalta ja tehoeläintuotanto on eläinrääkkäystä.

    • Anonyymi

      Geenimuunneltu ruoka tuottaa solumuutoksia. USA ssa on havaittu yhteys GM ruoan ja lisääntyneisiin kasvaimiin elimistössä. Joka toinen kasvain todetaan pahanlaatuiseksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe