näin sanotaan.
Eli sähkömagneetinen säteily ei ole turha, ylimääräinen kanava, joka on jätetty ihmiselle valjastettavaksi omaan käyttöön. Vaan sillä on varmaankin jo omasta puolestaan jokin (tuntematon) merkitys luonnon ja universumin taholta.
Mutta ihminen on ottanut sen omaan käyttöön.
Mitä on seurauksia? Se on ääntä aineettomassa "aineessa", samoin kuin ääniaallot on ääntä aineessa. Liika ääntä aiheuttaa hääiriötä ympäristöön, aineessa ja aineettomassa. Käyttääkö luonto sitä aluetta jo kommunikointiin?
Onko ne luojan ihmisen tarpeisiin valjastettavaksi luomia alueita? Vain onko sillä jotain seurausta ympäristöön?
Kunhan putkahti mieleeni tällainen kysymys.
Eli sähkömagneetinen säteily ei ole turha, ylimääräinen kanava, joka on jätetty ihmiselle valjastettavaksi omaan käyttöön. Vaan sillä on varmaankin jo omasta puolestaan jokin (tuntematon) merkitys luonnon ja universumin taholta.
Mutta ihminen on ottanut sen omaan käyttöön.
Mitä on seurauksia? Se on ääntä aineettomassa "aineessa", samoin kuin ääniaallot on ääntä aineessa. Liika ääntä aiheuttaa hääiriötä ympäristöön, aineessa ja aineettomassa. Käyttääkö luonto sitä aluetta jo kommunikointiin?
Onko ne luojan ihmisen tarpeisiin valjastettavaksi luomia alueita? Vain onko sillä jotain seurausta ympäristöön?
Kunhan putkahti mieleeni tällainen kysymys.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näkemys, eiköhän se liene niin päin, että tämä maailmankaikkeus mahdollistaa ihmisen olemassa olon ilman mitään ihmisen etuoikeuksia.
että kuuset ovat olemassa vain, jotta muurahaisilla olisi keonrakennusaineita?
Ilman sähkömatneettista säteilyä universumia ei olisi.
Luonnolla ei ole mitään rationaalisuutta taikka järkeä. Kaikki ilmiöt, jotka syntyvät ja muodostuvat ja joita ei mikään estä, jäävät oleviksi.
Se että joillekin lajeille harvoin jää mitään turhia piirteitä olemukseen on sellaista edistävän kehitysmekanismin lopputulos. Mutta luonto sinällään ei tällaista edellytä. Esimerkkinä vaikkapa Saturnuksen renkaat.
Siis esimerkiksi ihminen lajina, jossa ei paljoakaan mitään turhaa ole havaittavissa, on oman kehitysmekanisminsa vanki, joka edistää sellaisia piirteitä, joissa ei mitään turhaa sanottavasti ole havaittavissa. Ihminen on siis luonnossa alempiarvoisessa asemassa ja siksi ihmisestä karsiutuu turhuus.