Kuulisin mielellänne käsityksiänne sekä psykologeina että heidän asiakkainaan seuraavasta:
"Jokainen psykologi kohtelee tahtomattaankin asiakkaitaan oman todellisuutensa validoinnin välineenä."
Täyttääkö siis psykologin työ aina jonkin tarpeen ammatinharjoittajan omassa psyykenrakenteessa? Voiko tuo tarve olla tiedostettu, vai muuttuuko työ silloin tietyssä mielessä psykologiseksi loisimiseksi?
Näin tulevana psykologina aihe kiehtoo suuresti, onhan se keino pohtia omia motiiveja lähteä alalle.
"Jokainen psykologi kohtelee tahtomattaankin asiakkaitaan oman todellisuutensa validoinnin välineenä."
Täyttääkö siis psykologin työ aina jonkin tarpeen ammatinharjoittajan omassa psyykenrakenteessa? Voiko tuo tarve olla tiedostettu, vai muuttuuko työ silloin tietyssä mielessä psykologiseksi loisimiseksi?
Näin tulevana psykologina aihe kiehtoo suuresti, onhan se keino pohtia omia motiiveja lähteä alalle.
Vastaukset 25
Vanhimmat
henkilööryhmistä, mutta psykologiakin kiinnostaa ja olen itsekseni opiskellut alaa.
Uskoisin ihmisillä olevan jonkin tarpeen, jonka vuoksi he alkavat alalle kuin alalle. Psykologin toimessa olennaista on onko tarve muuttaa toisia vastaamaan omaa kuvaa ihannetilasta vai onko kyse puhtaasta läsnäolemisen halusta, halu olla tukena, jos toinen haluaa. Jos opiskelet alalle, luepa Anthony de Mellon Havahtuminen. Hän on ennen auttanut ihmisiä terapioissa, mutta tuli tilanteeseen, jossa oli vaikea päättää haluaako auttaa ihmisiä, jotka eivät halua todellista parannusta vaivaansa vaan vain helpotusta, lievennystä, jotta voisivat jatkaa elämistä vasten syvempää tietämystään.
Tulipa sekava vastaus...
Joka tapauksessa, jos psykologin tarve on tiedostettu, työ ei muutu loisimiseksi vaan kunnolliseksi molemminpuoliseksi vuorovaikutukseksi, mitä se muutoinkin aina on, mutta ei tiedostettuna, vaan toinen on olevinaan toista ylempänä... Eli hyvä on jos on psykologikin hereillä!
Vuorovaikutus on hyvä, neutraali sanavalinta. Parhaimmassa tapauksessa psykologi oppii asiakkailtaan: heidän virheistään, heidän vahvuuksistaan. Ehkä asiakkaat omalla yksilöllisyydellään avartavat psykologin maailmankuvaa.
Kasvattava ammatti!
Vaan entäpä jos asiakkaan kertoma nostaa psykologissa esille vahvoja tunteita omien heikompien psyykenrakenteiden järvistä kumpuavina?
tai tonen on tilanne, jossa asiakkaan kertoma herättää psykologissa tunteita, joita ei tiedosta omikseen ja on vaarana, että hän heijastaa ne asiakkaan tunteiksi. Muokkaa asiakkaan kokemusmaailmaa tavallaan väärään suuntaan... Siksi olisi tärkeää valita hyvä terapeutti, koska asiakas tulee näkemään maailmansa sellaisena kuin terapeutti sen näkee...
Terapeutiksi aikovien olisi todella hyvä käydä itse läpi erilaisia terapioita itsensä tuntemiseksi. Ettei ala vain parantamaan maailmaa tajuamatta, että saattaa itse tarvita parantajaa ja etsii itsensä ulkopuolelta niitä joista vaivoja parantaa.
Uskon itse myös siihen, että maailma näyttäytyy meille sellaisena kuin me sisäisesti olemme. Jos minussa on vihaa, kohtaan vihaisia ihmisiä, olosuhteita. Jos sairautta kohtaan sen ulkomaailmassani... Niinkuin on ulkopuolella - niin on sisäpuolella.
Psykologien tulisi opiskella myös filosofiaa ja tutustua vanhoihin viisaisiin opettajiin.
Kuinka viisasta!
Pelottava on aatos siitä että psykologi on ikään kuin asiakkaalleen 'mind's eye'.
Vaarallisin tilanne lie sellainen kahden galaksin toisensasyönti jossa psykologi tiedostamattoon iilimatoaa asiakkaastaan tilkettä omiin infantiileihin tarpeisiinsa, ja asiakas taas luulee paranevansa vaikka on sulautumassa haitalliseen psykosymbioosiin.
Nöyryys! Sitä me tarvitsemme! Minä en koskaan tule kirjoittamaan psykologiasta kirjoja jotten saastuttaisi toisten todellisuutta illuusiolla oman todellisuuteni oikeudellisuudesta!
on tunnetusti täyttä humpuukia. Saatikka sitten se mitä mieltä ollaan asiakkaiden hyväksikäytöstä.
Toisaalta, jos joku saa avun puoskaroinnistanne, eikä siitä voida osoittaa sanottavasti olevan haittakaan, niin ei koko asia todellakaan kiinnosta varsinaisesti ketään. Ihmisen elämä on lyhyt ja kaikilla on kiire omien asioidensa hoidossa.
Mun mielestä ehkä ammatillisen identiteetin näkökulmasta. Periaatteessa psykologeja ei voi olla ilmas asiakkaita. Eli ne ovat vastinrooleja. Vai tarkoitatko että asiakkailla olisi terapeutin persoonallisuudessa jokin erityinen tehtävä. Ehkä asiakaspalautteen näkökulmasta. Luulisin sen olevan monelle tärkeää mitä asiakkaat heistä puhuvat tai ajattelevat.
.
"Periaatteessa psykologeja ei voi olla ilmas asiakkaita. Eli ne ovat vastinrooleja."
Onhan myös esim. tutkija-psykologeja kuten tutkija-lääkäreitäkin.
.
-
Edesmenneessä terapiassani (KAT) taisi olla niin, että KAT-terapeutille oli psykoterapeutin titteli ja asema verrattomasti tärkeämpiä kuin potilaan vointi tai hoito.
Ts. psykoterapeutti käytti potilasta välineenä oman itsetuntonsa ("psykoterapeuttiutensa") pönkittämiseen.
.
totesi Roger Moore harvinaisemmassa psykiatrin roolissaan. "Mutta hän ei ollutkaan oikea potilas."
.
.
http://movies.nytimes.com/movie/34387/The-Naked-Face/overview
.
_
Potilas oli falski?
.
jolla ei ollut neuroottisia vaikeuksia vaan tyytymättömyyttä osaansa vaimona.
Psykiatri lausumallaan leikkisästi hyväksyi työnsä huonon panos - tuotos -suhteen.
Mafioso veti Moorea turpiin ja sanoi: "Te elätte unelmista; minä elän todellisuudesta!"
.
-
Salainen agentti-psykiatrikaan ei voi todellisuudelle mitään?
.
Totta se on. 007 turpaansaajana.
.
"Täyttääkö siis psykologin työ aina jonkin tarpeen ammatinharjoittajan omassa psyykenrakenteessa?"
No mutta. Johan se kummallista olisi, jos työ psykologin työ täyttäisi jonkin tarpeen jonkun muun, kuin psykologin omassa psyykerakenteessa.
Eli niin pitkään, kuin se täyttää sinun tarpeesi, kaikki on ok.
.
on kuitenkin kohtalokasta: Esim. että potilaan tulisi olla hyvä ja paraneva, jotta terapeutti voisi pitää itseään hyvänä terapeuttina.
.
-
Psykoterapian epäonnistuminen selitetään vain ja ainoastaan potilaan ominaisuuksista johtuvaksi? Psykoterapeutti siis kiistää omat puutteensa tai osaamattomuutensa ja selittää potilaan tyytymättömyyden olevan vain "oire potilaan sairaudesta".
.
Mutta onko kuvaus oikea?
.
-
_
.
Tietenkään koskaan ei ole "vain ja ainoastaan". Selostuksessa on jo valmiina, että terapeutti kiistää. Se ei ole pelkästään kuvaus tapahtuneesta vaan sisältää jo tulkinnan. Tulkintojen oikeellisuudesta ei voi koskaan olla täysin varma. Täytyisi tuntea tapaus perusteellisesti.
.
Kyllä tottakai, jos terapeutti kokee syyllisyyttä siitä, ettei potilas parene, on asiat pielessä. Mutta silloin terapeutti tietyssä mielessä tekee työtä jonkun muun kuin itsensä kautta, sillä hän ei pysty silloin kohtaamaan todellisuutta, vaan 1.luulee olevansa kaikkivoipa 2.ei ymmärrä terapian laatua, eikä siten 3.potilastaan ja 4.kokee siksi syyllisyyttä asioista, joihin ei ole syyllinen ja 5.syyttää tästä potilasta.
Tarkoitin edellisellä viestilläni juuri sitä, että kun työ täyttää oman tarpeen, hänellä on tietty tahto hyödyntää itseään aidosti työlle. En siis tarkoittanut sitä, että terapeutti eläisi työn kautta, vaan että hän eläisi itsensä kautta, mikä on narsismin vastakohta.
On nyt hieman vaikea tätä selittää tarkasti, mutta viittasin lähinnä siihen, että terapeutin työn täytyy tietyssä mielessä tuntua hyvältä ja siihen täytyy olla jokin itsestä aiheutuva tarve niin, että terapeutti pystyy työnsä avulla kohottamaan oman tietoisuutensa tasoa.
Millainen olisi terapeutti vailla minkäänlaista sisäistä tarvetta parantaa omaa itseään? No ei ainakaan yliopistoon pyrkivistä taida vielä sellaisia löytyä.
Millainen työmotivaatio olisi sellaisilla henkilöillä, joilla itsellään ei ikipäivänä olisi ollut mitään ongelmia?
Entä sympatiakyky? Tai empatiakyky?
Kunnon lääkäri on se, joka on itsensä parantanut.
Aloittaja kysyi yleisesti "onko kaikilla terapeuteilla". Minun vastaukseni aloittajalle voisi olla, että kaikilla ihmisillä on persoona jossain mielessä.
Kun yleisesti työ ajaa omia tarkoituksia ja siitä on apua persoonalle, oli työ millaista tahansa, on työstä hyötyä myös muille.
Näin myös luonne kehittyy ja mm. defenssien tarve vähenee.
Kaikki suuret neronlaimaukset maailmanhistoriassa on tehty omaa persoonaa kunnioittaen ja hyödyntäen.
Defenssit ovat merkkejä siitä, kun kunnioitusta omaan persoonaan ei ole ollut.
Oman persoonan kunnioittamattomuus lähtee alunperin ihmisen itsensä ulkopuolelta; tätä tarkoitin sillä, että ihmisen ei pidä olla työssä jonkun muun tarpeen vuoksi, kuin omansa. Jostain luin, että narsisti on kaikkein vähiten herkin omille tarpeilleen ---> sopii selventämään ajatustani.
-
Eipä terapeutti ainakaan ottanut puheeksi omia puutteitaan tai tekemiään virheitä, mutta; "Sinun ei pidä kuvitella olevasi jokin erityistapaus."
Ja sen pituinen se.
.
Yleensä terapeutin ei tulekaan itse ottaa esiin tekemiään virheitä, koska ne voivat virheitä vain hänen mielestään. Joskus olen ottanut esiin virheitä, jotka toisen mielestä eivät virheitä olleetkaan. Ja asiakashan on aina oikeassa.
Eri asia, jos asiakas ottaa esiin terapeutin virheitä. Ne on tällöin myönnettävä.
Jokaisen asiakkaan tulisi olla erityistapaus.