Tajusin asian, jonka olin tiedostanut jo pitkän aikaa, kouriintuntuvasti. Aloin laskea montako persoonaa minulla on, ei nyt sillä huonolla tavalla, vaan lähinnä tarkoitan, persoonilla, miten näyttäydyn eri ihmisille. Pian huomasin, että minulla on jokaiselle tuntemalle ihmiselle ja vieraalle, oma persoona. Monasti persoona oli hyvin paljon sen ihmisen tapainen, liikkeet, eleet, yleisimmät sanat jopa kävelytyyli. Toisissa tapauksissa otin opponentin asenteen vaikka kopioin silti tiettyjä ominaisuuksia kyseiseltä ihmiseltä.
Hauskinta oli huomata, että persoona kytkeytyi automaattisesti päälle, kun kyseinen henkilö sattui eteen. Tämä piirre ärsyttää minua, kohta selvitän sitä lisää.
Mitä tämä kertoo minusta ihmisenä, kielisikö se sitä, että minulla on huono itsetunto ja siksi en uskalla olla oma itseni??
Ajatus siirtyi moisesta paljon filosofisempaaan ajatusleikkiin. Ajattelin, että jos omaksun tällaisia vaikutteita ja sovellan niitä takaisin, palautteeksi vastineeksi kanssakäymisestä. Aloin mietiä seuraavaa:
Jos teen tätä nyt voiko olla, että olen tehnyt moista koko ikäni, ja jos olen tehnyt, niin mistä voin tietää kuka minä olen? Monesti tuntuu siltä kuin jokainen asia, jonka ilmaisen tai lauseen, jonka sanon, on sanottu ennen ja näin olen vain kopioinut sen ja sen merkityksen.
Tämä johtaa lopulta identiteettikriisiin, koska ajatus johon lopulta tämä päättely johtaa on "Jos kaikki on poimittu ulkopuolelta, niin kuka minä olen...?" Mitä tässä maailmassa on ainutlaatuisesti minua ja mistä sen voi tietää???
Vertauskuvallisesti olen korkkitaulu miljardien joukossa, johon on liimattu ilmoituksia ja nyt luulen tätä ilmoitusten luomaa kokonaisuutta itsekseni.
Olen siis sitä mieltä, että ei ole mahdollista tietää mikä ihminen on yksilönä tai laumana, koska asia voidaan vain ilmaista kulttuurin ja kielen luomissa rajoissa. Meidän käsityksemme loppuu siinä missä kielikin ja jos ei ole sanoja sille, mitä ihminen on niin...
Anteeksi jos olen sekava, sekoitin tässä nyt vähän filosofiaa, mutta älkää suuttuko. Onkos kukaan ajatellut asiaa ikinä näin????
Hauskinta oli huomata, että persoona kytkeytyi automaattisesti päälle, kun kyseinen henkilö sattui eteen. Tämä piirre ärsyttää minua, kohta selvitän sitä lisää.
Mitä tämä kertoo minusta ihmisenä, kielisikö se sitä, että minulla on huono itsetunto ja siksi en uskalla olla oma itseni??
Ajatus siirtyi moisesta paljon filosofisempaaan ajatusleikkiin. Ajattelin, että jos omaksun tällaisia vaikutteita ja sovellan niitä takaisin, palautteeksi vastineeksi kanssakäymisestä. Aloin mietiä seuraavaa:
Jos teen tätä nyt voiko olla, että olen tehnyt moista koko ikäni, ja jos olen tehnyt, niin mistä voin tietää kuka minä olen? Monesti tuntuu siltä kuin jokainen asia, jonka ilmaisen tai lauseen, jonka sanon, on sanottu ennen ja näin olen vain kopioinut sen ja sen merkityksen.
Tämä johtaa lopulta identiteettikriisiin, koska ajatus johon lopulta tämä päättely johtaa on "Jos kaikki on poimittu ulkopuolelta, niin kuka minä olen...?" Mitä tässä maailmassa on ainutlaatuisesti minua ja mistä sen voi tietää???
Vertauskuvallisesti olen korkkitaulu miljardien joukossa, johon on liimattu ilmoituksia ja nyt luulen tätä ilmoitusten luomaa kokonaisuutta itsekseni.
Olen siis sitä mieltä, että ei ole mahdollista tietää mikä ihminen on yksilönä tai laumana, koska asia voidaan vain ilmaista kulttuurin ja kielen luomissa rajoissa. Meidän käsityksemme loppuu siinä missä kielikin ja jos ei ole sanoja sille, mitä ihminen on niin...
Anteeksi jos olen sekava, sekoitin tässä nyt vähän filosofiaa, mutta älkää suuttuko. Onkos kukaan ajatellut asiaa ikinä näin????
Vastaukset 5
Vanhimmat
mitäs jos ihminen vauvana eristettäisiin huoneeseen ja pidettäisiin siellä yksin aikuiseksi saakka ettei hän saisi vaikutteita ulkopuolelta.
Kehittyisikö hänestä "oma itsensä"?
Eilen katsoin dokkarin jossa juuri oli tällainen ihminen, nainen, joka oli lukittuna 12 vuotta huoneeseen ilman mitään kosketusta ulkomaailmaan. Ei osannut kävellä, puhua tai mitään vastaavaa. Oli luonut itselleen eleitä käsittelemään maailmaa ympärillä.
http://www.youtube.com/watch?v=3Af8i5nQkNE&mode=related&search=
Ihmeellinen asia on myös sekin, että ihminen on luonut itselleen kielen, jolla ilmaista asioita ja kuvata maailmaa. Nyt kuintenkin jäi kielensä vangiksi eikä pääse siitä pois. Ei ole maailmaa ilmaisun ulkopuolella ja ei ole minää kielen ulkopuolella vaikka, ironisesti siellähän se alunperin oli ja kehitti kielen, minän kehittämällä kiellä sitä yritetään vajaavaisesti ilmaista ja määritellä.
Onko siis alkuperäinen ihminen eri olento, sanotaan 17 vuotta myöhemmin?? Jos ihminen on syntyessään valkoinen paperi ja myöhemmällä iällään maalattu taulu... kuka hän näistä kolmesta on; Maalari, paperi vai maali?
Näin näen siis asian: Synnyin jonakin, nyt olen minä, huomenna olen...? Siis ymmärrys itsestäni muuttuu vaikka minä en...öö... siis... kärmes!...
Olen siis minä ja samalla se joka olen vaikka en tiedä mikä olen?!?!?!?!?!?
Antaa olla...menee liian sekavaksi
Jos joku ymmärtää, voisiko olla ystävällinen ja selittää minulle?
ulkopuolella? Onko olemassa minää muuten kuin vuorovaikutuksessa maailman kanssa? On harhaa, että minä on jotain pysyvää. Miten vastata kysymykseen kuka minä olen? Olenko yhtä kuin nimeni, ikäni, ammattini, tapani, luonteeni? Kaikki nämä voivat muuttua vaikka minä on jäljellä.
Kaikki minkä teette yhdelle pienimmistä teette minulle... taas siteeraan Raamattua, mutta mielestäni tämä kohta kertoo jotain oleellista ihmisestä. Me olemme yhtä maailman kanssa. Emme ole erillisiä vaikka niin luulemme, jopa ihan fyysisesti hengityksen, ruoan ja juoman kautta olemme yhtä maailman kanssa. Joku voi oppia tuntemaan itsensä maailman kautta, toinen maailman itsensä kautta.
Olen monasti päässäni viihdyttäny samaa ajatusta. Todellakin, jos on olemassa vain yksi ihminen ja muut ovat vain peilikuvia. Arthur Schopenhauer perusti kai filosofiansa juurikin tähän, että on vain yksi sielu. Tosin sai varmasti lisä-inspiraatiota hindujen ja buddhalaisten kirjoituksista. Kokeilen nyt kepillä jäätä... Eikös tavallaan C.G. Jung sivunnut myöskin vähän tällaisia mantuja, käsitellessään ihmisen alitajuntaa ja sen kollektiivista mahdollisuutta? Korjatkaa jos olen väärässä. Jungiin en ole valitettavasti kerennyt keskittymään tarpeeksi.
Hyvin siteerattu tähän aiheeseen.
Raamattu on erittäin mielenkiintoinen filosofisesti, psykologisesti ja teologisesti.
Todellakin! Missä se ihminen on, koska jos meidän rakenne osat vaihtuvat eivätkä pysy samana? En muista, mistä luin, mutta siinä juurikin sanottiin, että aineet joista ihminen koostuu vaihtuvat tietyn ajan välein. Juuri niin kuin kirjoitit. Pistää miettimään...hmm...
> Monesti tuntuu siltä kuin jokainen asia, jonka
> ilmaisen tai lauseen, jonka sanon, on sanottu
> ennen ja näin olen vain kopioinut sen ja sen
> merkityksen.
No tottakai! Miten lapsi muuten oppisi? Lapsi oppii nimenomaa matkimalla.
> Tämä johtaa lopulta identiteettikriisiin...
Tottakai, niin kauan kuin joku saa palkkion sinun hoitamisestasi ja toisaalta sinä saat kymmentä hyvää sairaana olemisesta!
> Vertauskuvallisesti olen korkkitaulu
> miljardien joukossa, johon on liimattu
> ilmoituksia ja nyt luulen tätä ilmoitusten
> luomaa kokonaisuutta itsekseni.
Joo, sama ongelma kaikilla korkkitauluilla. Mutta voithan keksiä muutaman aivan oman ajatuksen, jota sitten kehittelet kaikessa hiljaisuudessa! Puhutaan luovuudesta.
> Meidän käsityksemme loppuu siinä missä
> kielikin ja jos ei ole sanoja sille, mitä
> ihminen on niin...
Ei lopu. Eläimet toimivat erittäin loistavasti, jopa paremmin joissakin tilanteissa, ilman symboolista ajattelua, joka on varsin hidasta.
> Onkos kukaan ajatellut asiaa ikinä näin????
Voin vakuuttaa, että monia asioita on pohdittu, mutta vielä enemmän odottaa pohtijaansa.