mitä teen?

Minulla on poikakaverina ihminen, joka on ajatellut tehdä itsemurhaa. Mutta kun hän tutustui minuun, hän sanoi että annoin hänelle jälleen kerran elämänilon takasin elämäänsä. Hän ei edes ajattelekkaan enää itsemurhaa, joka on hyvä asia. Mutta entä jos me eroamme? Syökö hän heti äitinsä unilääkkeet vai tappaako hän itsensä? Ei olisi kiva mennä entisen poikakaverini hautajaisiin. Olen kuunnellut hänen juttujansa, koska kukaan muu ei häntä kuuntele. Ja sitten kun olen aikuinen, olisiko minulla mahdollisuuksia tulla psykologiksi? Haluaisin auttaa muitakin ihmisiä, eikä vain poikakaveriani.
Toivoisin, että vastaisitte jotakin.
2272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siitä että poikakaverisi on "onnellinen".
Jos hänellä on ongelmia, on hänen itsensä selvitettävä ne, ehkä haettava apua ammattiauttajalta, eikä sälytettävä ongelmiaan sinun kannettavaksi. Viestistäsi kuultaa että pojan kotona on ongelmia, mm. äiti käyttää unilääkkeitä. Hänen kotonaan ei ehkä välitetä ottaa pojan huolia vakavasti.
Sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä jos hän tekisi jotakin itselleen, esim. eron takia.
Apu olisi varmasti tarpeen, koska ilmeisesti olet "ainoa" ihminen joka häntä ymmärtää ja kuuntelee.
Miten kävisikään jos hän takertuisi sinuun kokonaan eikä hankkisi muita sosiaalisia kontakteja?
Myötätuntoinen suhtautumisesi on varmasti poikakaverillesi suuri tuki, toivottavasti voitte olla kavereita vaikka tienne eroasivatkin!
Olet nuori ja sinun on ajateltava omaakin elämääsi. Vaarana on että elämäsi kuihtuu ja vie sinulta mahdollisuudet kehittyä toivomaasi suuntaan.

Äänestä
  • On totta, että hänen kotonaan käytetään unilääkkäitä, mutta hänhän itse tarttuu siihen purkkiin jos tarttuu. Olen vain iloinen että hän osaa turvautua minuun ja psykologiinsa.
    Olemme jo sopineet, että jos eroamme niin olemme kavereita. Minä kuuntelen mielelläni häntä ja muita samassa ahdingossa olevia ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias kirjoitti:

Minulla on poikakaverina ihminen, joka on ajatellut tehdä itsemurhaa. Mutta kun hän tutustui minuun, hän sanoi että annoin hänelle jälleen kerran elämänilon takasin elämäänsä. Hän ei edes ajattelekkaan enää itsemurhaa, joka on hyvä asia. Mutta entä jos me eroamme? Syökö hän heti äitinsä unilääkkeet vai tappaako hän itsensä? Ei olisi kiva mennä entisen poikakaverini hautajaisiin. Olen kuunnellut hänen juttujansa, koska kukaan muu ei häntä kuuntele. Ja sitten kun olen aikuinen, olisiko minulla mahdollisuuksia tulla psykologiksi? Haluaisin auttaa muitakin ihmisiä, eikä vain poikakaveriani.
Toivoisin, että vastaisitte jotakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu