Elikö jeesus oikeasti?

Antaako argeologiset tutkimukset aihetta epäillä että jeesus olisi joskus elänyt oikeasti?

Mä vähän epäilen, mutta en olekaan asiantuntija.
172878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Arkeologia kirjoitetaan K-kirjaimelle, ei G:llä (argeologia). Geologia on oma tieteensä.

Äänestä

Kaikkina aikoina on niillä seuduilla elänyt Jeshua-nimisiä hemmoja, mutta eipä niitä ihmetekoja olla raportoitu muualla kuin apostolien kirjaamina. Voisi luulla ainakin jonkun ulkopuolisen kirjanneen ylös kuolleista herättämisiä, veden viiniksi muuttamista ja etenkin maanjäristyksen Jerusalemissa pääsiäisenä n. v. 33, mutta eipä ole näkynyt mitään.

On huomattava, että kun "erehtymätön" Raamattu antaa kaksi nimeä Jeesuksen kasvatusisän Joosefin isän nimeksi, ko. opusta ei todellakaan pidä käsittää minään historiallisena dokumenttina. ;)

Äänestä

ko. hemmo on elänyt aikoinaan. Oli luultavasti jonkinlainen uskonnollinen mielipidevaikuttaja ja toisinajattelija, roomalaisten kannalta kansankiihottaja. Ihmeteot ja jumalallinen syntyperä on sitten satuiltu myöhemmin hänen nimiinsä ja näin on myytti syntynyt.

Raamattu, kuten muutkin hyvät tarinat, sisältää viittauksia todellisin paikkoihin ja ihmisiin. Näin saadaan tarinaan ukottavuutta. Siksi ei ole mikään ihme, että Raamatussa mainittuja paikkojasaadaan kaivettua esiin ja sen henkilöille (hallitsijat, sotapäälliköt ja suurimmat papit) löytyy todellisuuspohjaa. Mikä ei sinänsä millään muotoa todista koko raamatun ja olevan totta. Eikä se käy myöskään todisteeksi jumalan olemmassa olosta.

Äänestä

""Antaako argeologiset tutkimukset aihetta epäillä että jeesus olisi joskus elänyt oikeasti? ""

Ei anna aihetta. Menee seliselin piikkiin.,

Äänestä
  • Kyllä niitä Jeesuksia on todistettavasti elänyt aikanaan niin kuin meillä Jusseja. Ei ollut tuo eri variaatioineen mikään outo nimi 2ooov sitten Palestiinan seudulla.

    Lukekaa esim. teos (suom.)Pyhä veri-Pyhä Graal (Baigent, Leigh, Lincoln. Meidän Jesse oli, voi hyvin ja lisääntyi, eli oli olemassa liiankin vahvasti kirkon makuun. Jesus the Stallion- ori minun makuuni!

    Äänestä

  • Evoluution kannattaja kirjoitti:

    Kyllä niitä Jeesuksia on todistettavasti elänyt aikanaan niin kuin meillä Jusseja. Ei ollut tuo eri variaatioineen mikään outo nimi 2ooov sitten Palestiinan seudulla.

    Lukekaa esim. teos (suom.)Pyhä veri-Pyhä Graal (Baigent, Leigh, Lincoln. Meidän Jesse oli, voi hyvin ja lisääntyi, eli oli olemassa liiankin vahvasti kirkon makuun. Jesus the Stallion- ori minun makuuni!

    Kirja on täyttä huuhaata.

    Äänestä



Kysymys Jeesuksen (siis Kristus Immanuelin?) historiallisuudesta on kiintoisa, mutta tosiaan vaikea selvitettävä.

Samantapaisia kysymyksiä herättävät uudemmatkin kertomukset. Esimerkiksi Paramahansa Yogananda, joka eli vuosina 1893–1952, kertoo omaelämäkerrassaan monista samantapaisista ihmeistä, kuin mitä liitetään Jeesuksen toimintaan. Voineeko näitäkään äkkiseltään määrittää todeksi tai taruiksi?

Paramahansa on ollut olemassa, hänestä on mm. valokuvia.

http://www.basambooks.com/kirjaesittely.html?id=127&-session=basam:50DC8F9E1682f19B22HqFDF75E8A

Äänestä

Kyllä hän eli, yhsessä Tarzanin ja Taika-Jim:in kanssa

Äänestä

Syntyi kuin kuka tahansa ihminen (vaikkakin ohjatusti ja valikoidusti juuri sinne, minne oli päätetty), vaikka onkin Luoja-Poika ja suvereeni mestari ja Jumalasta seuraava, hän laskeutui näihin sfääreihin 2014 v. sitten.

Äänestä

oli oikeasti kyseinen henkilö olemassa, mutta hän ei ollut jumalan poika vaan samanlainen kuin gandhi, paavi jne..uskonnollisia johtomiehiä.

Äänestä

koskaan ollut olemassa vaan kyseessä on keksitty henkilö joka sai vaikutteita muista sen ajan jumaluuksista.Koko kristinuskohan on muutenkin täysin tekemällä tehty uskonto,sen keksi aikoinaan Rooman keisari Konstantinus kun piti saada uusi virallinen valtionuskonto.
Mutta kristinusko on niin syvälle juurtunut länsimaiseen kulttuuriin että minun on vielä toistettava tämä: kristinusko on täysin KEKSITTY JUTTU!

Äänestä

(Aikaisemmille vastaajille) Henkilöiden, jotka eivät ole asiaan ateismia laajemmin perehtyneet , on turha mietiskellä Jeesuksen olemassaoloa.
Historia myöntää Jeesuksen olemassa olon henkilönä. Tietojen mukaan Jeesus oli lähinnä kansankiihottaja, joka ristiinnaulittiin juutalaisten vaatimuksesta ja maaherran suostumuksesta.
Useat 1. vuosisadan historioitsijat mainitsivat Jeesuksen ja hänestä syntyneen "vaarallisen taikauskon". Raamattuun ei tietenkään pitäisi nojata, mutta kertoo kumminkin mielipiteensä.
Jeesuksen jumalallisuus on asia erikseen, vaikka jeesus itseään jumalallisena mainostikin.
Kristinusko paisui vainoista huolimatta, kunnes siitä oli 300-luvulla ainesta hiipuvan Rooman valtionuskonnoksi.

Äänestä

FAKTA on että Jeesus Nasaretiläinen oikeasti on ollut olemassa. Useat tunnetut Roomalaiset historioitsijat, kuten esim. Tacitus ovat todistetusti kertoneet henkilöstä mimeltä Jeesus, joka toimi parantajana, saarnasi ja lopulta sai useita seuraajia. On myös todistettu, että hänet kastoi Johannes Kastaja. Historiallinen fakta on, että hänet teloitettiin n. 30 jKr.
Henkilökohtaisesti en usko, että hän olisi ollut Jumalan poika, mutta jokainen päättäköön tästä itse.

Äänestä
  • Tacitus referoi ainoastaan, mitä oli kuullut muilta, ja teki sen lähes sata vuotta myöhemmin, ilman lähdeviitteitä. Mainitsepa muita Rooman historioitsijoita, jotka kertoivat Jeesuksesta: löytyykö ketään aikalaista ulkopuolista, joka oikeasti tunsi hänet?

    Sääli, että Jerusalemin tuhossa ilmeisesti tuhoutuivat myös Rooman käskynhaltijan muistiinpanot ja raportit Jeesuksen ristiinnaulitsemisen dramaattisista vaiheista. Vai oliko niin, että mitään outoa ei tapahtunutkaan, vaan kaikki on mielikuvituksen tuotetta?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Tacitus referoi ainoastaan, mitä oli kuullut muilta, ja teki sen lähes sata vuotta myöhemmin, ilman lähdeviitteitä. Mainitsepa muita Rooman historioitsijoita, jotka kertoivat Jeesuksesta: löytyykö ketään aikalaista ulkopuolista, joka oikeasti tunsi hänet?

    Sääli, että Jerusalemin tuhossa ilmeisesti tuhoutuivat myös Rooman käskynhaltijan muistiinpanot ja raportit Jeesuksen ristiinnaulitsemisen dramaattisista vaiheista. Vai oliko niin, että mitään outoa ei tapahtunutkaan, vaan kaikki on mielikuvituksen tuotetta?

    Tältä sivustolta http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html löytyy asiaa. "Vaikka Raamatun ulkopuolisten lähteiden maininnat Jeesuksesta ovat niukkoja, Jeesuksen historiallisuutta voidaan pitää hyvin perusteluna tosiasiana. Jeesuksen elämä ei nimittäin Rooman valtakunnan perspektiivistä katsottuna ollut niin merkittävä, että siitä voitaisiin olettaa olevan paljoa kirjallisia merkintöjä." Sivulta löytyy mm. Tacituksen, Thalluksen ja Josefuksen kirjoitelmia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Philisgäng kirjoitti:

Antaako argeologiset tutkimukset aihetta epäillä että jeesus olisi joskus elänyt oikeasti?

Mä vähän epäilen, mutta en olekaan asiantuntija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu