Psykologiako filosfian jatke? Tietysti kaikki tieteet ovat filosofian jatkeita, erona filosofialla ja tieteillä on tietysti siinä, että tieteeseen on loogisten päättelysten tueksi saatu kouriintuntuvia todisteita. Filosofian todistus taas perustuu logiikkaan itsessään.
Kuinka paljon psykologiseen tulkintaan vaikuttaa tulikitsijan oma minä?
Loogisen päättelyn hyöty katoaa ja sen rooli hämärtyy pyrittäessä luomaan tiettyjä yleispäteviä yhtäläisyyksiä erillisten psyykeiden välille. Tieteessäkin ollaan jo jouduttu toteamaan havainnoitsijan vaikutus havaittavaan. Tosin silti nykytieteelliset mittaukset perustuvat käsitteeseen, ettei havainnoitsija vaikuta havainnollaan kohteeseen, eli vastoin todistusaineistoa. Joten, kuinka paljon enemmän toisen mielen aivoitusten tulkitseminen johtaa meitä harhaan, kun tulkitsemme sielusta kaivettuja tapahtumia omilla henkisillä varauksillamme?
Tietysti tietyt yhtäläiset luodut säännöt pätevät jokaisessa ihmisessä, mutta se ei tarkoita sitä, että tulkinta niiden syntysyistä ja vaikutuksista on oikea. Saatetaan saada aikaan halutunlaisia muutoksia ihmisessä vaikuttamalla kyseisiä sääntöjä noudattamalla, näin saavuttaen odotetut tulokset. Logiikka tällöin sanoo meille, että kyseisillä tapauksilla on ennalta oletettu syy-seuraus-yhteys.
Tässä saatan olla sitä mieltä, että havaitut reaktioiden toteutumiset saattavat olla vain tulkitsija/vaikuttajan varauksellisen havainnon tulosta. Toisin sanoen tietyt tulokset syntyvät, koska niitä odotetaan havainnoijan taholta.
Onko tämä todellinen ongelma?
Tiedänkö mitä höpisen?
Kuinka paljon psykologiseen tulkintaan vaikuttaa tulikitsijan oma minä?
Loogisen päättelyn hyöty katoaa ja sen rooli hämärtyy pyrittäessä luomaan tiettyjä yleispäteviä yhtäläisyyksiä erillisten psyykeiden välille. Tieteessäkin ollaan jo jouduttu toteamaan havainnoitsijan vaikutus havaittavaan. Tosin silti nykytieteelliset mittaukset perustuvat käsitteeseen, ettei havainnoitsija vaikuta havainnollaan kohteeseen, eli vastoin todistusaineistoa. Joten, kuinka paljon enemmän toisen mielen aivoitusten tulkitseminen johtaa meitä harhaan, kun tulkitsemme sielusta kaivettuja tapahtumia omilla henkisillä varauksillamme?
Tietysti tietyt yhtäläiset luodut säännöt pätevät jokaisessa ihmisessä, mutta se ei tarkoita sitä, että tulkinta niiden syntysyistä ja vaikutuksista on oikea. Saatetaan saada aikaan halutunlaisia muutoksia ihmisessä vaikuttamalla kyseisiä sääntöjä noudattamalla, näin saavuttaen odotetut tulokset. Logiikka tällöin sanoo meille, että kyseisillä tapauksilla on ennalta oletettu syy-seuraus-yhteys.
Tässä saatan olla sitä mieltä, että havaitut reaktioiden toteutumiset saattavat olla vain tulkitsija/vaikuttajan varauksellisen havainnon tulosta. Toisin sanoen tietyt tulokset syntyvät, koska niitä odotetaan havainnoijan taholta.
Onko tämä todellinen ongelma?
Tiedänkö mitä höpisen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
tulkitsijan tulkinnan tasoon oleellisimmin vaikuttavin asia on se, kuinka syvästi hän on tiedostanut itsensä.
.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heisenbergin_epätarkkuusperiaate
Heisenbergin epätarkkuusperiaate soveltuu kaikkeen tieteeseen jo Kantin(kin) pohjalta.
.
epätarkkuusperiaatteen mukaisesta virheestä?
Epätarkkuusperiaate johtuu mittausvirheestä ja Puuhapanda puhui tulosten kokonaan väärästä tulkinnasta.
Ääriesimerkkinä voisin kuvitella, että jos tulkitsijalla ja tulkittavalla on täysin erilaiset kokemusmaailmat, niin mahtavatko pystyä puhumaan yhteistä kieltä?
.
Kiitettävää tarkkuutta! - En usko että epätarkkuusperiaate kuvastaisi mittausvirhettä vaan asioiden olemusta mittaajan kannalta.
Odotetaan pandapuuhan vastausta!
.
.
Epätarkkuusperiaatteen ilmeneminen fysiologiassa.
Ongelma: Täydessä erektiossa olevan peniksen pituus.
Mitataan:
1) Mittanauhalla, kun äijä makaa pöydällä.
2) Jollain muulla metodilla, kun kiihkeä yhdyntä on käynnissä.
1-tapauksessa saadaan tarkka mittaus, mutta heppi ei ole täydessä erektiossa.
2-tapauksessa heppi on maksimissaan, mutta mittaus jää epätarkaksi. Jos tutkija menee mittanauhoineen sorkkimaan, pienenee heppi kaksi milliä.
.
pystymme arvioimaan virheen ja ilmoitamme, että tulos on x -2mm.
Mutta jos käskemme naisen, joka ei ole heppiä koskaan nähnyt eikä tiedä mikä se on suorittamaan mittaus, niin tulos voi olla mitä tahansa. Hän voi mitata esimerkiksi varpaan pituuden.
.
Niin, tällöin on kyse jo isosta virheestä. Mutta esimerkin kautta Heppikin ymmärtää Heisenbergin prinsiipin syvällisyyden.
.
Oleellista on, että valitaan oikea mittausmenetelmä.
Sehän ei hepin tapauksessa tapahdu mittanauhalla, vaan asettamalla euron kolikoita jonoon pöydälle ja huiskaisemalla. Näin saamme pituuden euron halkaisijan tarkkuudella eikä parin millin virhe merkitse mitään.
Heisenbergin epätarkkuusperiaatteessa muistaakseni on kyse siitä, että tiettyjen mitattavien määreitten muuttujien tasot ovat väärät.
Eli siinä käsitellään eritasoisia asioita samantasoisina, mikä johtaa siihen, että mittaustapa on väärä.
Mielestäni Heisenberg on kopioinut epätarkkuusperiaatteensa suoraan Zenon Elealaiselta.
Erittäin hyviä huomiota.
Käsitys virheen mahdollisestä määrittelystä on mielestäni ristiriitainen, johtuen asemasta johon ihmisen pitäisi asettua. Ihmisen pitäisi asettua tilaan, jossa olisi mahdollista tarkkailla tapahtumia irrallaan kaikesta vaikutuksesta ja vaikuttamisesta. Tämä sotii juurikin sitä vastaan, mitä yritin esittää aloituksessa. Puhuttaessa alueesta, jolla vallitsee epätarkkuus, kutsuisin tätä ennemminkin pimeäksi alueeksi, koska on puhtaasti olettamusten varassa, mitä tapahtuu siellä.
Todellakin, kohta jota yritin valottaa, sekavasti ehkäkin, on juuri se, ettei ole mielestäni mahdollista eläytyä toiseen ihmiseen, muuten kuin käyttämällä joitain yleisiä sääntöjä ja nämä säännöt näyttävät pätevän päällisin puolin yleisesti ihmisiin. Tämä eläytyminen on lähinnä tulkitsijan eläytymistä henkilön mielikuvaan, jonka omaa kyseisestä henkilöstä. Jokaisella ihmisellä on käsitys toisesta ihmisestä ja säännöt sovellettuna kohteisiin aiheuttavat soveltajan, tietoisesti tai tiedostamattomasti, odotettuja reaktioita.
Jos pystyisin selvästi ilmaisemaan, mitä tarkoitan:
Jokainen ihminen on oma maailmansa ja hyvin pienellä alueella eri ihmisten maailmat leikkaavat, lähinnä symbolisella tasolla, joka pyrkii esittämään kanssakäymiselle tarvittavan maaston. Joten tarkastelu omista lähtökohdista symbolien välityksellä toisen ihmisen tajuntaan on vähintäänkin epävarmaa.
Tiivistettynä--> teet mitä tahansa, juot, puhut, kommunikoit tai yrität ottaa selville asioita, niin kyse on aina sinusta. Aina on kyse sinusta!! Ihminen käy tavallaan ikuista monologia itsensä kanssa. Ihmisellä on idea maailmasta, joten se luosen. Kun maailma on luotu, aletaan vuorovaikuttamaan oman itsensä kanssa. On tavallaan oma ego, jonka kokee henkilö itsekseen ja sitten on toinen ego, osa itseä sekin, mutta se on erotettu käsitettäväksi maailmaksi.
Lopetan ennen kuin lähtee täysin käsistä. Mutta kirjoitelkaa...
.
"mahdollista tarkkailla tapahtumia irrallaan kaikesta vaikutuksesta ja vaikuttamisesta."
.
Saanen epäillä...
Tosin voihan se olla mahdollista, jos suoritetaan tarkkailtavan asian uudelleenmäärittely tai luodaan ympäristö, jossa ei ole olemassa sinun osaltasi vaikutusta, tosin tässäkään ei päästä kyseisen ympäristön vaikutuksesta sen luojaan.
Yritin varmasti aloituksellani kysyä seuraavaa:
Onko todellakaan mahdollista ymmärtää toista ihmistä??
Mielestäni tiedon saanti ja sen merkitys on niin epävarmaa, jos todellista ollenkaa, että emme voi luoda varmoja yksityiskohtaisia käsitteitä, ainoastaan katsomme historiaa ja oletamme, että tietyt asiat toimivat tavallansa.
Vastausta haen siis kysymykseen. Ole hyvä ja vastaa.
Huutelen taas vieraisiin pöytiin.
"Onko todellakaan mahdollista ymmärtää toista ihmistä??"
Toislla on kyky ymmärtää muita ja toisilla ei, Mutta aina siihen liittyy tuo epätarkkuus.
Normaalissa kanssakäymisessä pystymme "riittävällä" tarkkuudella ymmärtämään toisiamme, mutta silloinkin syntyy runsaasti väärinymmärryksiä.
Sitten kun menemme psykologian eli kallonkutistuksen alueelle, nämä "normaalin" ymmärryksen tarkkuus ei enää riitä.
Kun olen lukenut mt-ongelmaisten kirjoituksia, varsin usein kuulee, että psykiatrin vaihtuessa vaihtuu myös diagnoosi.
Eli olet oikeassa, psykiatri tulkitsee potilasta omien komemustensa ja maailmankuvansa kautta ja joidenkin potilaisen kohdalla se osuu oikeaan paremmin toisten kohdalla huonomminm.
Tietysti tulos paranee mitä kokeneempi henkilö on tulkitsemassa ja jos henkilöllä sattuu olemaan etevyyttä, että osaa suodattaa omat ennakkoasenteensa pois.
Aina mukana on kuitenkin "mittaus"virhe -x
Huudella saa, varsinkin jos on asiaa.
"Tiivistettynä--> teet mitä tahansa, juot, puhut, kommunikoit tai yrität ottaa selville asioita, niin kyse on aina sinusta. Aina on kyse sinusta!! Ihminen käy tavallaan ikuista monologia itsensä kanssa. Ihmisellä on idea maailmasta, joten se luosen. Kun maailma on luotu, aletaan vuorovaikuttamaan oman itsensä kanssa. On tavallaan oma ego, jonka kokee henkilö itsekseen ja sitten on toinen ego, osa itseä sekin, mutta se on erotettu käsitettäväksi maailmaksi."
Ei ole kyse henkilöstä itsestään. Vaan siitä, että nähtävän takana on muutakin, kuin itse. Se, että jokainen kokee maailman itsensä kautta, on välttämätöntä, ellei ole kuollut, muttei se eitä tarkoita, että maailma, jonka ihminen havaitsee itsensä kautta, olisi osa itseä.
Jaottelen näin:
havaitsija
Noniin, nyt tultiin aiheeseen, jota olen miettinyt etukäteen.
Ensinnäkin mielenteoria, joka perustuu automaattiin manuaalisen logiikan sijaan on mielestäni kehitysvamma.
Tietyssä mielessä kuitenkin jokainen ihminen projisoi oman persoonansa kaikkeen näkemäänsä, sillä jokainen näkee maailman itsensä kautta. Täten myös kaikissa tutkimustuloksissa on mukana persoonallinen elementti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tulokset olisivat vääriä, vaan päin vastoin: eihän ihminen voi ylipäänsä löytää yhtään mitään todellista, ellei hän elä itsensä kautta.
Onkin tärkeää tajuta se, että kaikessa materiaalissa on mukana persoonallinen elementti, minkä kautta todellisuuden loogiset kuvat ilmenevät.
Yleispätevät säännöt liittyvät vallankäyttöön ja psykoottisuuteen. Niiden pohjalla on pelko ja ymmärtämättömyys.
Ymmärtämisen lähtökohta on se, kun jokin yleispätevä tieto tuntuu ihmisestä väärältä. Tällöin hän "kehittää" tietoa ulkoisesti samalla, kun hän todella ymmärtää ja löytää tämän todellisuuden yleispätevän tiedon takaa. Kun ymmärtäminen on tapahtunut, hän sanoo saman asian, minkä yleispäteväkin tieto, mutta uusin, ehkä vastakkaisin termein. Täten syntyy illuusio tieteen kehittymisestä.