Onko tiedossa hyvää ohjetta muikuille.
haluaisin ne purkittaa -umpioida.minkälainen mausteseos pitäis olla.
haluaisin ne purkittaa -umpioida.minkälainen mausteseos pitäis olla.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen purkittanut muikkuja vanhoihin sillipurkkeihin ja vastaavan kokoisiin lasipurkkeihin. Pohjalle vajaa/reilu tl merisuolaa (maun mukaan). Puhkottuja muikkuja purkki täyteen (ei saa sulloa tiiviiksi) ja päälle loraus ruokaöljyä ja töräys tavallista ketsuppia. Purkkiin on syytä jättää 2-3 senttiä tyhjää tilaa, jotta kypsennysvaiheessa ei tule liikaa painetta. Ladotaan uuni täyteen purkkeja ja paistetaan n. 100 asteessa 5 - 6 tuntia.
Mielestäni muikuit ovat näin parhaimmillaan eikä niihin kannata muita mausteita pistää.
Olen juuri parast,aikaa purkittamassa muikkuja.
Teen näin:Otan muikuista päät pois,puristan töhnät pois suolesta ja sitten käytän kaloja vähänaikaa savustuspöntössä.Tarkoitus ei ole kypsentää niitä vaan saada kaloihin mieto savunmaku.Sitten kalat lasipurkkeihin,suolaa sekaan maun mukaan ja ruokaöljyä rkl päälle.
Purkit sataselle ja 3-3,5 t haudutusta.Pyytämäni muikku ei ole kovin kookasta.
Tein kokeilunkin,maustoin pari purkkia ilman savustusta tuoreella tillillä,aidolla sitruunalla,suolalla ja öljyllä.Kokemusta tästä ei ole mutta ylihuomenna tiedetään onko kokeilu syömäkelpoista.
Kuinka kauan näin tehdyt muikut säilyvät? Pitääkö säilyttää kylmässä vai saako kaiken bakteeritoiminnan näin tapettua?
Kyllä tuolla tavalla säilöttyjä muikkuja on tullut säilytettyä jopa toista vuotta. Purkki tosin ei saa vuotaa.
Älä säilö, vaan tee muikut seuraavasti:
Stadin kundi on syönyt useasti Kuopion Sampo-ravintolassa smetanamuikkuja. Itse tekemällä saa lähes yhtä hyviä. Liekö paikan 70-luvulle pysähtynyt tunnelta sitten sellainen tekijä, että siellä maistuu paremmalle sillei hei! Irvileuoille tiedoksi, että Teppo on sinne poikennut Lappiin suuntautuneilla hiihtomatkoilla, mutta on vieraillut siellä myös kesällä, vaikka onkin Stadin kundi et sillei hei!
Smetanamuikut on helppo tehdä. Heität (peratut) muikut melko kuumalle pannulle voihin paistumaan, ja odotat, että ne rapeutuvat. Sitten laitat sopivasti suolaa, pippuria ja sitruunamehua mausteeksi. Sen jälkeen sopivasti smetanaa sekaan ja annetaan muhia hetki. Tarjoillaan itse tehdyn perunamuussin kera. Sammossa tarjotaan ohessa myös tomaattia ja kurkkua sekä paahdettua ruisleipää et sillei hei!
"Lähes tuplasti" vanhempi mitä profiilissasi annat ymmärtää, Teppo? Vai pitäisikö sanoa nykyinen nikkisi Ronski Reijo----------