Mikä on kontraindikaatio ? Josko joku selittäisi ?
kontraindikaatio
selitystä kaipaan
36847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Googlekin löytäisi. Eli vasta-aihe jollekin lääketieteelliselle hoidolle tai toimenpiteelle. Kontraindikaatio voi olla absoluuttinen tai suhteellinen. Esim. jos on saanut penisilliinistä joskus sellaisen allergisen reaktion, että meinasi henki lähteä ja on käytännössä varma, että sellainen tulee, jos penisilliiniä annettaisiin uudestaan, on penisilliinihoidolle absoluuttinen kontraindikaatio eli vasta-aihe.
Jos taas jostakin hoidosta on todennäköisesti jotain haittaa, mutta haitta on lievä, on vasta-aihe suhteellinen - hoitoa voidaan siis käyttää jos arvioidaan hoidon tai tutkimuksen olevan niin tärkeän, että hyöty ylittää haitan.
Eli selvällä suomenkielellä se on syy, jonka vuoksi lääkettä ei saa käyttää. Usein syy on jokin muu sairaus tai aiemmin sairastettu juttu.
syy voi myös olla eri lääkeaineden yhteisvaikutukset.