Vaikka feministit jauhavat nykymuodikkaasti "naisen seksuaalisuudesta" ja "naisen orgasmista" tosiasia on se, että seksuaalisuus ilmenee naisissa ainoastaan poikkeusyksilöillä samalla tavalla ja samassa määrin kuin miehissä.
Naisille seksuaalisuus on suoraan ensin kumppanin hankintaa, sitten lisääntymistä ja lopulta kumppanin pitämistä paikan päällä osallistumassa jälkeläisistä huolehtimiseen.
Nykymaailmassa tämä ei enää ole tarpeen, joten yli 30-vuotiaiden ja kylliksi jälkeläisiä saaneiden naisten "seksuaalisuus" tulee lopulta valheellisena ilmiönä ja naisille myytynä harhana kuolemaan sukupuuttoon kuten dodo-lintu.
Siksi on täysin ymmärettävää, että nyt yhteiskunnan jatkuvasti etääntyessä kauemmaksi luonnosta seksisymboleiksi ovat nousseet 17-22-vuotiaat lisääntymiskykyiset ja haluiset tytöt.
Kysymyksessä ei vastoin feministien väitteitä ole valheellinen seksuaalisuuden ylikorostaminen vaan todellisen seksuaalisuuden esittäminen. Se luonnollisesti vetää puoleensa miehiä, jotka kykenevät lisääntymään lähes koko ikänsä ja pyrkivät biologisen rakenteensa takia tekemään sen mahdolisimman useasti.
Naisille seksuaalisuus on suoraan ensin kumppanin hankintaa, sitten lisääntymistä ja lopulta kumppanin pitämistä paikan päällä osallistumassa jälkeläisistä huolehtimiseen.
Nykymaailmassa tämä ei enää ole tarpeen, joten yli 30-vuotiaiden ja kylliksi jälkeläisiä saaneiden naisten "seksuaalisuus" tulee lopulta valheellisena ilmiönä ja naisille myytynä harhana kuolemaan sukupuuttoon kuten dodo-lintu.
Siksi on täysin ymmärettävää, että nyt yhteiskunnan jatkuvasti etääntyessä kauemmaksi luonnosta seksisymboleiksi ovat nousseet 17-22-vuotiaat lisääntymiskykyiset ja haluiset tytöt.
Kysymyksessä ei vastoin feministien väitteitä ole valheellinen seksuaalisuuden ylikorostaminen vaan todellisen seksuaalisuuden esittäminen. Se luonnollisesti vetää puoleensa miehiä, jotka kykenevät lisääntymään lähes koko ikänsä ja pyrkivät biologisen rakenteensa takia tekemään sen mahdolisimman useasti.
Vastaukset 93
Vanhimmat
Mistäs tempaisit nuo ajatelmasi? Tuolta rivien välistä on luettavissa kaikenmoista tavaraa.
En katso itseäni mitenkään poikkeukselliseksi, enkä ole mikään feministi, vaan kaikin puolin oikein naisellinen ja suvaitsevainen yksilö. En halunnut koskaan lapsia, joten en niitä hankkinut enkä siis etsiskellyt myöskään miestä. Samasta syystä ei ole tarvetta pitääkään miestä osallistumassa yhtään mihinkään. Seksistä pidän edelleen hyvin paljon, vaikka 40:nnet syntymäpäivät ovat jo takana. Laantumista ei näytä olevan ihan lähiaikoina tulossa, mutta mikään nymfomaani en ole, koska selibaatti voi sopivan miehen puuttuessa kestää vaivatta vuosia.
Annapas, kun analysoin riviesi välit: olet parin pikkulapsen isä, jonka vaimo ei lastenhoidon pyörityksessä vähääkään välitä seksin nuohouksesta ja sen jälkien siivouksesta. Jos mies on avuttomanpuoleinen tai laiska, vaimo ei takuuvarmasti halua mitään fyysistä kontaktia tuohon ylisuureen, ylimääräiseen hoidettavaansa. Katselet nuoria tyttöjä kieli pitkällä ja yrität selitellä itsellesi ja muille naimahalujasi ja tulevia syrjähyppyjäsi hatarilla biologisilla tekosyillä, ja tiedät, että keskustelupalstoilla saat tukea ja suorastaan "luvan" mieliteoillesi ja ajatuksillesi, koska täällä pyörii sekä hormonihumalaisia teinipoikia että kehnoa itsetuntoaan nimettömällä öykkäröinnillä pönkittäviä, naisasioissa pettyneitä (ukko)miehiä.
Aika huvittavia veikkoja te silti olette nk. teorioinenne ja tutkimuksinenne. Olisi ihan kiva nähdä kasvotusten muutama kaltaisesi biologisen olemuksensa ja päiväuniensa häkellyttämä, mutta vaimon tympiintymisen katkeroittama wannabe-spermanroiskijauros. :D
on joku 20 v. koltiainen :)
"tiedät, että keskustelupalstoilla saat tukea ja suorastaan "luvan" mieliteoillesi"
Päinvastoin. Oletin saavani tällaista palautetta:
"kaltaisesi biologisen olemuksensa ja päiväuniensa häkellyttämä, mutta vaimon tympiintymisen katkeroittama wannabe-spermanroiskijauros"
Tämä siksi, että tiedän sörkkiväni arkaa ja vaiettua asiaa. Siksi vastauksissa käydäänkin suoraan asiaan eli henkilökohtaisuuksiin.
Kuten itse totet sinulla ei ole lapsia eli biologinen äitiystarpeesi on vielä täyttämättä. Siksi kaipaat seksiä biologisen kellosi tikitellessä kello 23 kohdalla hyvinkin kihkeästi. Vielä olisi ehkä pari vuotta aikaa.
Oikein naisten seksuaalisuuden asiantuntija? Eli naiset on seksuaalisia 17-22 vuotiaina (aika helvetin lyhyen ajan) ja sit biologinen kello tikittää 23- vuotiaana? Voi hesus sentään. Älä jaksa. Sun jutut ei oo erkistäkään hauskaa. Mut ihan oikeesti naisen seksuaalisuus voimistuu vanhetessa. Toisin on miehillä. Mutta sä varmaan olet n. 15-vuotias, eli kaikki kelpais. Mut tolla asenteella on varmaan v-ä-h-ä-n hiljasta.
Vihaa ja raivoahan nämä minun toteamukseni naisvastaajissa herättävät. Eivät siis ole aivan metsässä.
Yrittäisit sinäkin päästä eroon siitä valheellisesta päähäsi tungetusta ajatuksesta, että seksuaalisuus on samanlainen osa identiteettiäsi kuin miehillä. Etkö ymmärrä että sinua riistetään?
ei kukaan mua riistä...Outoa.
Oo sinä hiljaa ku et tiedä Erkistä mitään!
tiedät naisen seksuaalisuudesta tai orgasmista.
Omakohtaisia kokemuksia sinulla ei voi kummastakan asiasta olla.
Yhtä vakuuttavaan minun naisena olisi analysoida siemensyöksyä tai miltä tuntuu penetraatio naisen vaginaa.
Väitätkö, että nainen on seksuaalinen ainoastaan siihen saakka kun saa lapset?
Väität myös, että nainen esittää seksuaalista, mutta vain muutama nainen on sitä oikeasti?
Entä nuo 17-22-vuotiaat, esittävätkö he seksuaalista, vai ovatko he sitä oikeasti? Missä vaiheessa naisen seksuaalisuus sitten loppuu, milloin nuo 17-22-vuotiaat menettävät seksuaalisuutensa/lakkaavat esittämästä seksuaalista? Lapsen saannin jälkeenkö?
Kun jälkeläiset on varmistettu ja kumppanin sitominen niiden aikuisuuten kasvattamiseen varmenee mm. kumppanin kiintymyksen syntyessä niitä kohtaan "seksuaalisuus" katoaa vähitellen.
Ei kysymys ole seksuaalisen esittämisestä. Kysymys on biologisesta ilmiöstä, joka on kuin miehen seksuaalisuus, mutta ei sillä tavoin kuin feministit väittävät. Feministien kuvailema seksuaalisuus on miehen seksuaalisuutta ja selkeästi siis lihallinen tarve. Tämä kun ymmärretään niin paljon turhaa tuska katoaa maailmasta.
Tuo sinun tilanteesi johtuu siitä, että naisesi on kyllästynyt sinuun. Hänen seksuaalisuutensa on edelleen tallella, mutta sen kohde et ole enää sinä. Joku asia teidän yhteiselossanne on saanut hänet menettämään halunsa ja arvostuksensa sinuun.
Jotenkin tyypillistä, että miehet syyttävät naisia siitä, etteivät enää ITSE ole tarpeeksi haluttavia. Katsopa itseäsi peiliin ja mieti missä meni vikaan.
......
1. Miten naisten sitten tulisi käsittää seksuaalisuutensa, jos tämä nykyinen "feministimalli" on väärä?
2. Mikä on oikeanlaista ja totuudenmukaista seksuaalisuutta naiselle?
3. Onko nykynaisten seksuaalisuus valheellista teeskentelyä?
4. Miten esimerkiksi minä naisena voisin lopettaa teeskentelyn ja toteuttaa seksuaalisuuttani niin, että se olisi rehellistä eikä siis miehiä huijaavaa? Anna pari neuvoa, miten voisin elää niin etten huijaisi itseäni ja muita esittämällä seksuaalista vastaisuudessa?
1. Miten naisten sitten tulisi käsittää seksuaalisuutensa, jos tämä nykyinen "feministimalli" on väärä?
Naisten tulisi "palata metsään" ja ymmärtää, että heidän fyysiset tarpeensa seksin suhteet palvelevat selkeästi enemmän jälkeläisten tuoton ja turvallisuuden varmistamista kuin miehillä.
2. Mikä on oikeanlaista ja totuudenmukaista seksuaalisuutta naiselle?
Seksi ilman ehkäisyä sellaisen kumppanin kanssa, jonka uskoo huolehtivan tulevasta jälkikasvusta.
3. Onko nykynaisten seksuaalisuus valheellista teeskentelyä?
Ei. Mutta se ymmäretään, selitetään ja sitä ilmennetään usein väärin.
4. Miten esimerkiksi minä naisena voisin lopettaa teeskentelyn ja toteuttaa seksuaalisuuttani niin, että se olisi rehellistä eikä siis miehiä huijaavaa? Anna pari neuvoa, miten voisin elää niin etten huijaisi itseäni ja muita esittämällä seksuaalista vastaisuudessa?
Eivät naiset miehiä huijaa vaan itseään. Nykyinen käsitys naisen seksuaalisuudesta sopii itseasiassa miehille vallan mainiosti. Se mitä feministit kuvaavat vapautena on oikeasti orjuutta ja riistoa.
Parhaiten toteutat seksuaalisuuttasi tekemällä lapsia ja kasvattamalla ne aikuisikään. Sitten voit keskittyä muihin asioihin kuten sisustamiseen, taiteeseen tai vaikka hyviin viineihin. Sen pidentynyt elikaaremme meille nykyisin mahdollistaa.
Miten tämä kaikki sitten eroaa miesten seksuaalisuudesta?
"Seksi ilman ehkäisyä sellaisen kumppanin kanssa, jonka uskoo huolehtivan tulevasta jälkikasvusta."
Eikö miehille voisi sanoa samaa, vai onko miehille jotenkin parempi harrastaa satunnaisseksiä kenen tahansa kanssa? Ovatko irtosuhteet miehille jotenkin luonnollisempia kuin naisille? Eikö irtosuhteeseen ja myös lastentekoon tarvita aina kaksi? Onko jälkikasvusta huolehtiminen vain naisen vastuulla? Eivätkö miehet halua osallistua lastenhoitoon ja perhesuhteiden vaalimiseen? Onko se luonnotonta miehille? Onko miehelle luonnollista pitää monta naista yhtäaikaa ja vaihtaa vaimo nuorempaan, kun oma vaimo on tehnyt lapset (ja näin ollen menettänyt seksuaalisuutensa)? Onko miehellä siihen oikeus luonnolliseen seksuaalisuuteensa vedoten?
Miksi uskot seksin olevan riistoa naisten kannalta? Eivätkö naiset saa yhtä paljon kuin miehet harrastaessaan seksiä? Eikö seksi ilman vakituista parisuhdetta ole riistoa myös miehille? Eivätkö miehet halua lapsia ja onnellisen, elämänpituisen parisuhteen?
Homo Sapiens naaraan raskausaika on huikean pitkät 9 kuukautta. Naaras on raskauden aikana ja vielä pitkään sen jälkeenkin avuton. Jälkeläinen on avuton vielä paljon pidempään. Homo Sapiens naaras kykenee tulemaan kantavaksi ainoastaan yhden uroksen siittiöistä kerrallaan. Näin ollen naaras tarvitsee pitkää parisuhdetta ja vakinaista kumppania jälkeläistensä selviytymisen varmistamiseksi.
Uros puolestaan pyrkii hedelmöittämään mahdollisimman monta naarasta koska se kykenee siihen. Uros myös kykenee huolehtimaan useamman naaraan poikasista kerrallaan ja saattamaan useita naaraita raskaaksi yhtä aikaa. Kun naaras on saatettu raskaaksi muut urokset eivät enää siihen kykene yli 9 kuukauteen. Kun omien geenien siirtyminen seuraavalle sukupolvelle on yhden naaraan kanssa varmistettu on biologiselta kannalta järkevää löytää lisää ituratoja joihin omat geenit liitetään eli uusia lisääntymiskykyisiä naaraita.
Jos naaraalle uskotellaan, että sen seksuaalisuus on samanlaista kuin uroksen se päätyy omaa psyykkistä perusrakennettaan hajottavaan seksuaaliseen toimintaan (esim. useat partnerit) ja uroksen hyväksikäytettäväksi.
Naaras nauttii seksistä (lisääntymisestä) yhtä paljon kuin uroskin silloin kun se toteutuu naaran biologisen rakenteen asettamien määreiden mukaisesti.
haluat sanoa, että miehellä on oikeus pitää useita suhteita ja pettää lastensa äitiä? Ja naisen luonnollinen velvollisuus on valita mies joka turvaa jälkikasvun elätyksen?
Naiset eivät nykyään tarvitse lasten elättämiseen miestä, joten ei ihme että olemme mieluummin yksin ja harrastamme kevyitä suhteita, kuin olemme vakisuhteessa biologialla haureutensa perustelevan miehen kanssa. Syy ei ole feministien, vaan sen, että naisilla on tunteet: miesten selkärangattomuus on se, mikä meidän psyyken hajottaa. Seksisuhteet eivät hajota naisen psyykeä läheskään niin paljon, kuin vakisuhde selkärangattoman miehen kanssa.
Selkärangattoman miehen kanssa naisen seksuaalisuus kuolee kuin seinään, kun taas irtosuhteet ruokkivat naisen intohimoa. Mieluummin siis minä ainakin harrastan loppuikäni irtosuhteita ja nautin seksistä, kuin tapan seksihaluni olemalla vakisuhteessa sovinistimiehen kanssa. Jos kumppani ei ole ihailua herättävä ja arvostettava, ei naisen tee mieli.
Voi sinua. Olet ostanut tämän valheen R-kioskin lehtihyllystä.
joskus.
Naiset eivät kuitenkaan asu enään luolissa,
heidän jaloissaan ei myöskään pyöri enään kuin keskimäärin 1-2 jälkeläistä.
Miehet eivät myöskään käytä suurinta osaa ajastaan metsästäen ja ruokaa hankkien.
Ideaalitilannehan on se että lapset kasvaisivat ydinperheessä ja heillä olisi kaksi vanhempaa huoltajina.
Sekään ei enään nykyaikana suurimallla osalla lapsista toteudu.
Länsimaisen naisen odotettu elinikä on yli 80 vuotta,
ei niin kuin esiäideillään jotka kuolivat pois alle nelikymppisinä,
suoritettuaan biologisen tehtävänsä jälkeläisten tuottajina.
Homo sapiens naarailla ei myöskään ole ns. juoksuaikaa niin kuin suurimalla osalla muiden lajien naarailla.
Nainen on kykenevä nauttimaan omasta seksuaalisuudestaan, sinun on sitä turha yrittää hallita ja kontrolloida esittämällä tuulesta temmattuja mutu teorioitasi.
Olen kuunnellut sydäntäni. En ole koskaan lukenut naisten lehteä, ainuttakaan.
Käytännössä, nykypäivään sovellettuna tämä tekstisi tarkottaisi siis sitä, että uros makselee elatusmaksuja useamman naaraan lapsille ja huolehtii kaikkien heidän tulevaisuudesta. Seksuaalisen kliimaksinsa (eli lasten saamisen) saavuttaneet naaraat elelevät yksin lastensa kanssa ja ovat ikuisesti kiitollisia että tämä useita naisia pyörittävä uros on tuottanut heille lapset ja huolehtii lasten elatuksesta sekä jatkaa vieraiden naisten siittämistä ja uusien elätettävien hankkimista.
No näinhän se on. Yli 50% avioliitoista päätyy eroon.
asiat ovat niinkuin sinä haluat.
Tämähän kuulosti fiksulta! :) Mutta täytyy sanoa, että vaikka ittekin olen yliopistossa, niin meni kyllä vähän liian tieteelliseksi.... ;D
Mutta asian ydinhän oli varmaan se, että "vieraissa käynti" on sallittua ja luonnollista miehille, kun taas naisille hyvinkin luonnotonta...? Eikö muka ole mahdollista, että nainen EI kokisi minkäänlaista psyykkistä hajoamista harrastaessaan/harrastettuaan seksiä useammankin miehen kanssa (erikseen..)? Myönnän että se vaatii varmasti jonkinlaista geenimutaatiota naisen aivoissa, mutta lienee kuitenkin yleistymään päin..?
Ja mullahan ei tästä ole mitään kokemusta, eli jos kukaan kommentoi, niin pysykööt aiheessa! :)
En ole koko keskustelun aikana edes maininnut sellaista nykyhetken arvoihin ja moraaliin liittyvää käsitettä kuin "vieraissa käynti" saatikka puhunut siitä onko se oikein väärin tai perusteltavissa jollain biologisella syyllä.
Yritän käydä keskustelua aiheesta: onko miehen ja naisen seksuaalisuus lähtökohdiltaan identtistä niinkuin nykypäivänä mielellään halutaan väittää?
Minä en voi mitenkään uskoa sen olevan mahdollista koska seksuaalisuus on osa biologista funktiota nimeltään lisääntyminen, joka on toinen minkä tahansa eliön tärkeimmistä tehtävistä. Miehen ja naisen tehtävä, fyysinen rakenne ja rooli lisääntymisen varmistamisessa ja jälkeläisistä huolehtimisessa on erilainen, joten miehen ja naisen lajin säilymisen varmistamiseksi kehittynyt seksuaalisuus on erilaista eikä samanlaista.
Tällaisen sanominen ääneen näyttää olevan pyhäinhäväistys ja keskustelu viedään välittömästi moraalifilosofiaan, etiikkaan ja tasa-arvoon, joilla ei ole mitään tekemistä biologian kanssa.
monta järkevää, asiapitoista vastausta, mutta sinä et ota tosissasi omasta näkökannastasi eriäviä mielipiteitä. Et halua ilmeisesti järkyttää omaa maailmankuvaasi, vaan jääräpäisesti pitäydyt omassa uskomuksessasi. Sääli, sillä nyt sinun seksuaalisuuttasi tullaan riistämään ikuisesti, vaikka me naiset niin kovasti yritettiin kertoa sinulle totuus XD
En ole varma kannattaako tätä keskustelua käydä teini-ikäisenä. Parempi olisi ehkä tyytyä seuraamaan sivusta.
Mutta koska olen antelias annan sinulle silti ilmaisen vinkin.
Postauksesi ei tee mitään muuta kuin viittaa tarkemmin määrittelemättömiin muiden kirjoittajien teksteihin ja sisältää hymiön.
Sen arvo keskustelussa on nolla ja jos tämä olisi todellinen panelikeskustelu se saisi ne ihmiset, joita haluat tukea vaikuttamaan samalla tavalla typeriltä kuin sinä.
Niin, tottahan toki naisen täytyy "kantaa" lasta 9 kuukauden (tai vähemmän) ajan, jolloin lapsen siittäneellä miehellä ei periaatteessa luonnostaan ole muuta tekemistä kuin jatkaa uusien kohteiden etsintää. Mutta naisella saattaa odotusaikana tulla eteen jos jonkinmoista vaivaa, mistä johtuen hän saattaa hyvinkin olla "puolihalvaantunut" arkisissa toimissaan. Koska tämä asia sekä yksinhuoltajuus on havaittu jo ammoisina aikoina, niin ehkäpä juuri siitä johtuen on syntynyt kaikenmaailman avioliittolaitokset ja vastaavat? Että nainen ei joutuisi odottamaan yksin, että syntyvällä lapsella olisi tuttu ja turvallinen isä lähellään jne. Ja avioliittolakikin taitaa estää avioliittoaikeet esim. lähisukulaisten kesken. Liittoutuminen, oli se sitten mustaa valkoisella tai pelkkä suullinen sitoutuminen, on varmasti pudas tasa-arvoajattelun aikaansaannos, jolla miesten menohaluja saataisiin hillittyä ja energioita kohdistettua "järkevämpään" (=jälkikasvusta & äidistä huolehtiminen)kohteeseen...
Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että miehen ja naisen seksuaalisuus EI ole identtistä, vaikkakin naiset enenevissä määrin ovat jo miesten TAVOILLE oppineet.
teini-iässä, naisten keski-iässä. Tämä johtuu testosteroni-hormoonista, joka miehillä vähenee vuosien mittaan, mutta naisilla sen suhteellinen osuus verrattuna estrogeeniin kasvaa naisen vanhentuessa.
Naisen seksuaalisuus ei ole samanlaista kuin miehen, mutta se ei tee siitä yhtään vähäisempää tai vähemmän nautittavaa. Riippuu tietysti miehestäkin, miten nautittavaa seksi naiselle on.
Aloituksesi osoitti jälleen kerran sen, miten vaikea ja pelottava asia naisen kokonaisvaltainen seksuaalisuus on miehille. "Miehet" haluavat nähdä naisen joko huorana tai madonnana.
Minä puhun naisista ja ihmisistä yleensä eläiminä, joita ne ovat. Eläin ei voi olla huora tai madonna.
Aihe tuntuu olevan arka. Jopa niin arka, että siitä puhuminen tekee kuuroksi ja sokeaksi puhujalle. Silmien eteen nousevat omat traumat ja epäilyt ja korvat täyttää jonkun toisen puhella.
Luehan tekstini uudestaan. Puhunko kirjoituksessani sellaisesta abstraktiosta kuin nautinto?
Biologialla on helppo perustella eläimellistä käytöstä. Kuitenkin se on kovin yksisilmäinen ja suppea lähestymistapa tarkastella niinkin monimutkaista ja kehittynyttä eläintä kuin ihminen. Unohdat, että ihminen on muutakin kuin lisääntymiskone - meillä on tunteet, kyky ajatella, harkita, suunnitella, kantaa vastuu, välittää ja huolehtia itsestä ja toisista. Sitä mikä meidät erottaa muista eläimistä kutsutaan inhimillisyydeksi.
Inhimillisyys tekee ihmisyksilöstä muiden silmissä viehättävän ja kiehtovan. Mietipä, puuttuuko sinulta juuri tämä ratkaiseva ominaisuus?
Ihmisellä on ainoastaan kaksi perusmotivaatiota: halu lisääntyä ja halu pysyä hengissä. Kaikki muu toiminta voidaan aina lopulta jäljittää toiseen näistä tai molempiin.
Eläimet ovat viehättäviä ja kiehtovia. Frakki päällä takajaloillaan tanssiva koira on ainoastaan säälittävä tai huvittava katsojasta riippuen. Me olemme nykyisin aivan liian usein frakki päällämme muiden mieliksi tai ruokapalan toivossa tanssivia koiria.
Naiset erityisesti.
olet oikeassa, että nuo ovat perushalumme, mutta ihmisellä kehittyneenä eläimenä on tarve myös korkeampiin arvoihin.
Ihminen on ainoa eläin, jolla on uskontoja, joka harjoittaa tiedettä, käy kauppaa, taiteilee, filosofoi, suunnittelee, pelkää tulevaisuutta tai kuolemaa (tiedostetusti)... Jotta voisimme elää kuin eläimet, meidän tulisi pystyä luopumaan kaikesta edellä mainitusta. Ihmistä ei ole kuitenkaan luotu köyhämielisyyteen, vaan käyttämään kykyään kehittyä ja ajatella. Väitän siis, että ihmiselle on luonnonvastaista elää niinkuin eläimet, elää niinkuin sinä väität oikeaksi - se olisi ihmisyyden riistoa.
On pakotettua ja keinotekoista vaatia ihmistä elämään kuin eläimet, sillä olemme inhimillisiä, emme brutaaleja ja eläimellisiä. Paitsi osa meistä, yleensä se sosiaalisesti inhotuin osa meistä. Kuten sanoin, inhimillisyys tekee meistä "laumamme" keskuudessa viehättäviä ja jokainen terve ihmisyksilö haluaa olla viehättävä, sillä ihminen on sosiaalinen, muita tarvitseva laumaeläin. Inhimillinen ihminen selviytyy paremmin kuin eläimellinen ihminen. Eläimellisyyttä ei arvosteta inhimillisten eläinten keskuudessa.
Ajattelusi on kieroutunutta. "Eläimellisyys" on siinä yhtä kuin köyhämielisyys ja pahuus ja "inhimillisyys" on samaa kuin ylevyys eli kaupan käynti, taide, filosofia...
Ensinnäkin arvoladatut ilmaisut kuten köyhämielisyys, pahuus, julmuus ja kateus ovat pelkästään inhimillisiä ominaisuuksia. Niitä ei esiinny eläimissä.
Se mitä sinä nimität inhimillisyydeksi on joukko mielivaltaisesti määriteltyjä yhteiskunnan meiltä vaatimia käyttäytymismalleja, joiden tarkoituksena on tehdä meistä sopeutuvia ja helposti hallittavia orjia.
"Inhimillisyyden" määritelmä on vaihdellut historian kuluessa hallitsijoiden ja ideologioiden tarpeiden mukaan milloin miksikin. On ollut "inhimillistä" pitää orjia koska orjat eivät pärjäisi typerämpinä itsekseeen. Jos alemman rodun edustajan kaasuttaminen keskitysleirillä on "inhimillisyydelle" annettujen tavoitteiden mukaista se on.
Eläimellinen puoli meistä tuntee vaistomaista vastenmielisyyttä joukkomurhaa kohtaan. Inhimillinen puolemme osaa torjua tämän vastenmielisyyden selittämällä sen palvelevan suurempia inhimillisiä arvoja.
"Laumassaan" kaikkein paras jäsen on eläimellinen ihminen. Sitä ei tosiaan nykyiset "inhimilliset eläimet" arvosta.
...kun väität että orjien pito, joukkomurhat ja juutalaisten tappo on inhimillistä! Enhän minä niin kirjoittanut, vaan sanoin nimenomaan että inhimillisyys on muista välittämistä, huolehtimista jne.
Sinä se olet, joka täällä paasaa epäinhmimillisten arvojen puolesta, puolustat toisten satuttamista (mm. pettämistä, moniavioisuutta). Ja ihmettelet, miksi muut, sinua inhimillisemmät ja tunteellisemmat ihmiset älähtävät. Eläimellinen ihminen ei saa rakkautta ja sympatiaa, mutta senhän sinä olet varmasti omakohtaisesti jo huomannutkin.
"...kun väität että orjien pito, joukkomurhat ja juutalaisten tappo on inhimillistä!"
Mikä muu eläinlaji inhimillisen Homo Sapiensin lisäksi on tehnyt näin?
Ihminen kykenee uskomattomiin julmuuksiin, siihen ajaa eläimellinen julmuus yhdistettynä ihmisen älylliseen kehittyneisyyteen. Inhimillinen ihminen ei moiseen kykene.
että minä en ole väittänyt missään kohtaa että inhmillisyys=kehittyneisyys. En väitä että sivistys tekee ihmisestä inhmillisen. Sen sinä keksit itse. Pahinta mitä tiedän on sivistynyt ja epäinhimillinen ihminen.
Kirjoitin nimenomaan, että:
"Unohdat, että ihminen on muutakin kuin lisääntymiskone - meillä on tunteet, kyky ajatella, harkita, suunnitella, kantaa vastuu, välittää ja huolehtia itsestä ja toisista. Sitä mikä meidät erottaa muista eläimistä kutsutaan inhimillisyydeksi. "
Tunteet, ajattelukyky, vastuullisuus, välittäminen ja huolehtiminen on minun mielestäni inhimillistä, ei kehittyneisyys.
Sinun määritelmäsi mukaan inhimillisyys = hyvyys.
Kenen hyvyys ja ketä kohtaan? Kuka sen määrittelee? Raamattu? Koraani? Mein Kampf? Sinä? Minä?
Onko inhimillyys jokin meistä riippumaton ulkosyntyinen absoluutti kuten jumala? Vaihteleeko käsitys inhimillisyydestä historian kuluessa vai onko se aina vakio? Olemmeko me keksineet oikean inhimillisyyden vuonna 2007?
mitkä ovat ne biologiset syyt seksille naisten ja miesten kohdalla, kun tulos on kuitenkin sama: naiset ja miehet haluavat seksiä ja nauttivat siitä.
Sulla on väärää tietoa naisten seksuaalisuudesta. Nainen ei ole himokkaimmillaan 17-22-vuotiaana, vaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Että siinä mielessä yli kolmekymppisen naisen kannattaisi ottaa parikymppinen oppimishalukas mies itselleen, jos haluaa saada himoilleen täyden tyydytyksen.
naisen seksuaalisuudesta:
Ovulaatioaikana naista viehättävät vahvan miehekkäät piirteet omaavat miehet ja muina aikoina pehmeämmät piirteet omaavat miehet. Niiden pehmomiesten kanssa mennään naimisiin, koska he ovat hyviä turvaamaan perheen tulevaisuuden. Niiden karjujen kanssa harrastetaan kiihkeää seksiä ja haetaan voittajageenit ihmissuvun tulevaisuuden säilymisen turvaamiseksi. :)
Loistavaa. Näin juuri.
aikana alfauroksen kanssa kiihkeästi sekstaileva nainen ei teeskentele seksuaalisia haluja, vaan nimenomaan halujensa huumassa tekee syrjähypyn. Pehmomies eli naimisissaoleva mies ei tunne tarvetta hyppiä vieraissa, koska pehmomiehen libido ei ole yhtä voimakas kuin naisensa.
Kuka täällä teeskentelystä mitään on puhunut? En ainakaan minä.
Vanhaan hyvään aikaan pehmomiehet kasvatti alfaurosten lapset. Siitä muistona vielä feodaaliaikana vallinnut ensimmäisen yön oikeus, joka käytännössä varmisti sen, että esikoisella oli linnanherran geenit.
yli 30-v. naisten seksuaalisuus on mielestäsi teeskentelyä eikä todellista seksuaalisuutta.
Tietellinen tutkimustieto voi olla joskus hyvinkin kyseenalaista. Kannattaa punnita aina useiden riippumattomien tutkimusten tuloksia ja ottaa niistä vain samaan tulokseen päätyneet tiedot.
Perustele miksi pehmomiehet ovat parempia turvaamaan perheen tulevaisuus. Eikö loogisesti ajatellen karjutyyppi ole kuitenkin se parempi turvaamaan perheen tulevaisuutta?
Lisäksi pakko huomauttaa ettei sillä ole ollut enää mitään merkitystä minkälaiset miehet naisia viehättävät ovulaatioaikana, sen jälkeen kun alkoholi keksittiin.
Minua ei ainakaan kiinnosta mikään muu kuin lisääntyminen, ihan sama mitä eukko touhuaa sen jälkeen ja kenen kanssa. Kun totean että lapsi näyttää minulta, tavoitteeni on saavutettu.
Minä olen aina luullut, että se on niinpäin, että miesten seksihalut vähenevät vanhetessa, kun taas naisten halut lisääntyvät. Nuoret pojat ovat kaikkein innokkaimpia ja kiihkeimpiä, haluavat (ja pystyvät) useita kertoja päivässä. Eihän vanhoilla miehillä edes seiso ja kolmikymppisilläkin saattaa olla jo puolilötkö ja useampi kerta päivässä alkaa olla mahdottomuus.
Naisilla taas menee päinvastoin, naisten seksuaalisuus kasvaa ja kehittyy naisen vanhetessa, mikä johtuu mm. testosteronituotannon noususuhdanteesta ja itsevarmuuden lisääntymisestä.
sekä sisäisesti että usein ikävä kyllä myös ulkoisesti miehiä muistuttavia ja miehistä naisia muistuttavia. Siksi nainen on 40 -> seksuaalisesti hyvin itsevarma ja kokeilunhaluinen (ulkonäöstä viis), eikä häntä enää vaivaa typerät miesten kaksinaismoraaliset käsitykset naisten seksuaalisuudesta, mitkä ehkä vaivasivat häntä nuorempana. Keski-ikäinen nainen elää kuunnellen omia tarpeitaan ja nauttii seksistä täysin rinnoin. Keski-ikäisellä ja eronneella naisella ei ole välttämättä enää tarvetta edes parisuhteeseen. Pelkkä hyvä seksi riittää, eikä siinä kukaan enää riistä ketään.
Ottaa näköjään koville huomata, että vaimo ei enää huoli eikä muitakaan naisia kiinnosta. Sitkeästi jaksat itsetuntoasi pönkittää, vaikka muuta ei ole tarjota kuin omia, täysin perustelemattomia luulojasi.
Moni vastaaja on kertonut sinulle - omakohtaisten kokemustensa perusteella - että pääsääntöisesti puhut läpiä päähäsi. Olet siis ihan alakynnessä luuloinesi, mutta yrität vielä puolustaa niitä ikivanhalla "kalikka ja älähdys" -selityksellä.
Olen tavannut kolme kaltaistasi miestä, jotka ovat vielä yli viisikymppisinä yrittäneet selittää vieraissa juoksemistaan noilla "spermaa pitää levittää, se on biologinen pakko" -syillä. Jostain syystä nyky-yhteiskunnan säännöt hallitsevat heitä ja heidän ikiaikaisia vaistojaan aivan täysin, mutta tuota piliongelmaa he eivät muka pysty hallitsemaan ollenkaan.
Tiedät, että hormonisi eivät väkipakolla pane sinua juoksemaan teinityttöjen perään. Olet vain kovin turhautunut siihen, ettet millään saa, mitä haluat. Se on kuitenkin kummallista, että yrität sälyttää syitä ja ilmeisesti vastuitakin naisten hartioille. Et taida tietää paljonkaan minkään ikäisten naisten seksuaalisuudesta eivätkä kokemuksesi liene kovin laajat, joten kuvittelet kovasti ja tilkitset toiveajattelulla loput.
Huvittavinta sinussa kuitenkin on se, että täysin toista mieltä olevien kirjoittajien (vieläpä naisen seksuaalisuuden omakohtaisesti tuntevien naisten!) suuri määrä merkitsee mielestäsi sitä, että olisit jollain tavalla oikeassa. :D
Hänelle kelpaa "kalikka ja älähdys" -selitys silloin, kun joku vastaa... ja "hiljaisuus on myöntymisen merkki" -selitys silloin, kun joku ei vastaa. Näin hän on aina oikeassa.
Mikä menee pieleen?
Tässäpä kaikki olennainen :)
Minun ei kertaakaan vielä ole tarvinnut vastata yhteenkään kirjoitukseen tässä ketjussa hyökkäämällä kirjoittajan henkilöä vastaan niinkuin sinä ja useimmat muut vastaajat tekevät.
Koko vastineesi rakentuu tosiasiassa sille, että maagisilla kyvyilläsi näet paitsi ikäni myös sukupuolisen käyttäytymiseni yksityiskohtia ja historiaa myöten. Väitteisiini tai niiden asiasisältöihin et puutu millään tavoin. Jos ainoa vastaus jonka, kykenet tarjoamaan on: "Sä olet väärässä senkin vanha pervo!" ei voida puhua kovinkaan ansiokkaasta keskustelusta.
En missään vaiheessa ole puolustellut tai vaatinut miehille oikeutta jatkuvaan promiskuiteettiin. Sinä sen otit puheeksi.
Minä puhun biologisista tosiasioista sinä nykykäsityksen mukaisesta seksuaalimoraalista, joka mielestäsi käy biologian ja ihmisluonnon yli. Jostain mainitsematta jättämästäsi syystä tällä kertaa se todella tapahtuu ensimmäistä kertaa historiassa: olemme löytäneet absoluuttisen totuuden.
Huudat kuitenkin niin kovaa jollekulle toiselle (miehellesi/poikaystävällesi?) ettei ole kovinkaan tärkeää mitä minä varsinaisesti sanon.
Tärkeintä on, että pääset purkamaan vihaasi. Turvallisesti, vaaratta ja vastuutta - niinkuin täällä useimmille varsin hyvin sopii.
vastakaikua teoreemillesi,
kuitenkin jankutat ja jankutat samaa soopaa uudestaan ja uudestaan.
Naiset ovat sinulle mielipitensä, omakohtaiset kokemuksensa ja tuntemuksensa kertoneet.
Sinun vastauksesi toistuu,
eiku-mutku-musta-tuntuu.....
Ja siinä kaikki mitä sinulla oli sanottavaa.
Kieltämättä... on pakko todeta, että tähän threadiin kirjoittaneet monet naiset varmaan pikkuhiljaa voivat kokea "voittaneensa" tämän keskustelun. Kaiken hukuttava lauman kotkotus ja ammunta eivät edusta edes kunnollista provosoitumista vaan ainoastaan puuduttavat korviani.
Eikö täällä ole yhtäkään kirjoittajaa, joka kykenisi kumoamaan jotain väittämiäni? Nyt jokainen tuntuu esittävän ne minulle takaisin muodossa: "Ei kun olet väärässä, että kuvittelisin tai esittäisin jotain. Mä _todella_ koen näin enkä kuvittele."
Minusta sinä leimasit kaikki naiset epäseksuaalisiksi synnytyskoneiksi jo aloitusviestissäsi, mistä luonnollisesti ja oikeutetusti saa vetää herneet. Ihan turha urputtaa jos naiset hyökkäävät sinun hlökohtaista elämääsi kohtaan. Niin metsä vastaa...
Ja aloitusviestin jälkeisissä viesteissäsi inhottava maailmankuvasi tuli vielä paremmin esiin. Puolustelet vain miesten oikeutta toteuttaa biologista viettiään, se kun on niin luonnollista. Kerron sinulle, että naiselle se on yhtä luonnollista, kyllä se vieraissa juokseminen meiltäkin onnistuu oikein luontevasti.
Naisilla on biologian takia pakko varmistaa mahdollisimman hyvät geenit jälkikasvulle ja tämä saa meidät kokeilemaan mahdollisimman monia isäkandidaatteja. Tietysti vierellemme valitsemme kunnollisen miehen, joka turvaa jälkikasvun elämän, mutta tutkimusten mukaan naiset suorittavat kumppanin vertailua muihin potentiaalisiin kumppaneihin huomattavasti enemmän kuin miehet.
Naiset eivät ole koskaan täysin tyytyväisiä omaan mieheen, sillä naisen biologinen luonto pakottaa jatkuvasti etsimään parempaa geeniperimää tuleville lapsilleen. On siis ihan luonnollista, että naiset hyppivät vieraissa aina vaan paremmannäköisten ja menestyneempien miesten kanssa. Evoluutiolla on selitetty myös naisten kiinnostusta muukalaisiin, ulkomaalaiset kun tuovat lapsillemme terveitä geenejä.
Kun nainen on ohittanut hedelmällisen iän, seksuaalisuus ei lakkaa mihinkään, vaan jatkuu entistä kiihkeämpänä, sillä silloin nainen saa nauttia vapaasti, itseään ajatellen. Ei enää paineita isyysasioista, hyvistä geeneistä, miehen miellyttämisestä. Siinä vaiheessa saman ikäisellä miehellä ei enää pelitkään toimi, joten on täysin luonnollista että nuoret miehet ovat vanhoille naisille seksisymboleita.
Eli sinun mielestäsi miehet ovat inhottavia halutessaan nuorempia naisia, mutta naiset ovat OK halutessaan nuorempia miehiä? Minkä takia?
mutta sovinistina et ota ilmeisesti mitään naisten kirjoittamaa tosissasi?
Väite, jonka mukaan naisen seksuaalisuus tähtää ja loppuu lasten saantiin on itse keksimäsi. Sen kumoaa jo se biologinen fakta, että naisen testosteronitaso nousee naisen vanhetessa, mikä lisää naisen seksuaalista halukkuutta. Miehen seksuaalisuudelle käy päinvastoin, sillä miehen testosteronitaso laskee vanhetessa. Mikset ota tätä tosissasi?
Et myöskään tunnu hyväksyvän väitettä, jonka mukaan naiselle on luonnollista harrastaa seksiä useiden miesten kanssa. Biologian kannalta naisten kannattaa kilpailuttaa miehiä ja varsinkin syrjähypyt, kun se turvallinen elättäjämies on jo vieressä, ovat naiselle luontaisia. Naisella on sisäinen pakko etsiä lapsilleen voittajageenejä, mikä ajaa naisen testaamaan useita isäehdokkaita.
Ja kun hedelmällinen ikä on ohitse, nainen nauttii seksistä itsekkäästi, hänellä on testosteronitaso erittäin korkealla ja orgasminsaantikyky parantunut. Monet naiset saavat ensimmäiset orgasmit vasta synnytettyään ja tämä on biologinen fakta, en tiedä mistä sitten johtuu.
Tämä kaikki edellä kirjoittamani kumoaa sinun väitteesi. Ja huomaa, ettei tässä ollut kenenkään henkilökohtaisia kokemuksia, vaan tosiasioita.
Naisen seksuaalinen aktiviteetti on korkeimmillaan 30-40-vuotiaana, kun taas miehien aktiivisin kausi ajoittuu ikävuosien 17-20 tienoille.
niin metsä vastaa...
Miehet ovat inhottavia halutessaan nuoria naisia, koska minä itse olen nuori nainen ja minua henkilökohtaisesti inhottaa vanhat, perääni kuolaavat miehet. Tälle inhottavuudelle ei ole siis tieteellistä perustetta, se vaan on inhottavaa, sori :)
Sen sijaan, en tietenkään naisena pidä vanhojen naisten ja nuorten miesten välistä suhdetta inhottavana. Miksi se minua liikuttaisi tai inhottaisi? Varmaan itsellänikin on vanhana nuoria rakastajia, aion nauttia silloin täysillä, oikein odotan sitä ikää. Te miehet kun olette vielä niin ihanan helppoja, vanhalla naisella ei ole mitään ongelmia saada nuorta seksiseuraa, mutta toisin taitaa olla vanhoilla miehillä...
Kas näin saa vanhakin mies nuorta tyttöä ja on myös varaa valita: $ tai €.
Eikä se taida olla ainoa tapa jos tyyliä löytyy... Inhottava kuolaaja on inhottava kuolaaja ja on ollut inhottava kuolaaja koko ikänsä. Ei se kuolaaminen ala kun täytetään joitan tiettyjä vuosia.
Apropos. Ainoa asia, joka on vielä naurettavampi kuin nuoria tyttöjä tökerösti (yleensä humalassa) jahtaava vanha herra on nuorekkaaksi heittäytyvä yli 40-vuotias vanhempi rouva.
Kylmät väreet menee aina kun pari sellasta tunkee terassilla väkisin samaan pöytään ("Mitäs pojat. Hihihihihi...") punkkulaseineen pakkelit naamasta lohkeillen. Eivätkä muuten ymmärrä puhetta lainkaan. Jos heittäytyy epäkohteliaaksi järjestevät kohtauksen.
Mutta yli 40-vuotiaiden ravintoloiden terasseilla notkuvien nykynaisten täydellinen käytöstapojen ja aivojen puute vaatisi kokonaan oman keskustelun.
Mutta mietipä sitä, että siinä missä sinä joudut maksamaan seksistä, vanha nainen voi olla se jolle maksetaan. Vanha nainen voi hyvin saada seksiä vaikka myymällä itseään, sillä monella miehellä on äiti- ja maturefantasioita. Miehet ovat niin helppoja, että jopa maksavat saadakseen :) Ei ole naisilla puutteenpäivää, vaikka olisi miten ruma ja vanha, aina löytyy joku mies jolle olet fantasioiden kohde. Miehen sen sijaan, kuten sanoitkin, täytyy olla rikas tai ainakin tyylikäs, jotta saisi.
Vahvistat siis alkuperäisen väitteeni, jonka mukaan miehen ja naisen seksuaalisuus on kuvaamallani tavalla hyvin erilaista.
Nainen etsii hyviä geenejä (yhtä hyvää siittäjää) saadakseen lapsen kelvollisen kumppanin kanssa. Kyseessä ei ole pelkkä raaka seksuaalinen tarve vaan kuten itse sanot:
"Miehen sen sijaan, kuten sanoitkin, täytyy olla rikas tai ainakin tyylikäs, jotta saisi."
Mies puolestaan pyrkii hedelmöittämään mahdollisimman monta naarasta ja haluaa seksiä jatkuvasti kenen kanssa tahansa eli kuten sanot:
"Miehet ovat niin helppoja, että jopa maksavat saadakseen"
Tätä minä selitin jo ensimmäisessä viestissäni.
Ei minulla ole mitään ongelmaa myöntää, että naisen ja miehen seksuaalisuus on erilaista :)
No sitten voit varmaan kertoa, että mistä tämä raivo ja murina? Sinullakin.
siis sokea itsellesi? Asenteesi on niin alentuva, että se raivostuttaa. Kuvittele olevasi 40-vuotias seksistä nauttiva (ihan oikeasti nauttiva, voitko uskoa!) yh ja lue tekstisi siitä näkökulmasta, jos siis yhtään osaat asettua muiden asemaan.
Tekstistäsi tulee kuva että nainen on jonkinlainen synnytyskone, jolla ei ole muita tarpeita kuin lykätä lapsia maailmaan. Sen jälkeen naiseus ja seksuaalisuus on ikäänkuin ohitse.
Ja mies on pelkkä siittämiskone, jonka tarkoitus on hedelmöittää mahdollisimman monta munasolua kuten sanoin. Biologian ja seksuaalisuuden kannalta näin on. Biologian kannalta mitään perusteltua syytä edes ihmisyksilön elämiselle yli 40-vuotiaaksi ei ole.
Miksi juuri YH? Siksikö kun sinä olet YH? Kai minä sitten oikeasti olen sillä tavalla sokea etten aina osaa ajatella ihmisten aina ensimmäisenä heittävän pöydälle omat traumansa käsittelee keskustelu mitä aihetta tahansa.
Ehkä se sitten on sitä kaivattua inhimillisyyttä.
En ole yh, vaan nuori sinkkunainen, jota kyllästyttää sovinistit. Olet täysin sokea, kun väität tekstilläsi olevan jotain tiedepohjaa, vaikka se on täysin arvolatautunutta, itse keksimääsi soopaa. Vai vieläkö kehtaat väittää, että naisen seksuaalisuus lakkaa lasten hankinnan jälkeen? En siis kiistä, etteikö naisen ja miehen seksuaalisuus ole erilaisia, mutta em. väitteesi ärsyttää syystäkin. Jo pelkkä otsikkosi naisen "seksuaalisuus" on täynnä henk.koht. asennettasi naisia kohtaan ja yksin se saisi minut näkemään punaista. Lainausmerkkien käyttö seksuaalisuus sanassa vihjaa, että sinun mielestäsi naisella ei ole seksuaalisuutta.
Tulee kaiken kaikkiaan sellainen kuva, että sinua huolestuttaa se, että naiset nykyään uskaltavat vapaasti nauttia seksistä. On todella suloista, mutta ah, niin läpinäkyvää esittää että olisit huolissasi naisen seksuaalisuuden riistosta, niinkuin tuolla jossain selitit. Niinkuin sinua kiinnostaisi käytetäänkö meitä naisia hyväksi vai ei. Sinullehan sen pitäisi olla loistava juttu, että naiset ovat nykyään helpompia, sinun tehtäväsihän on vain siittää mahdollisimman monta, joten mitä itket. Taitaa vain harmittaa, kun naiset eivät enää halua sitoutua kaikenlaisiin sovinistisiin moukkiin.
Nais(t)en seksuaalisuutta et voi hallita millään biologiasepustuksilla. Naiset tulevat jatkossa olemaan entistäkin vapautuneempia ja nauttimaan entistäkin estottomammin seksistä. Ainoa mitä voit tehdä saadaksesi siveellistä seuraa on olla siveellinen itsekin. Me naiset naidaan, koska miehet on niin helppoja. Jos haluat perinteisen kiltin naisen, niin ole itse kiltti ja pidä munasi kurissa. Edelleenkin, niin metsä vastaa...
Ja meikit valuen tyttö itkee kun pano oli todellakin vain pano ja jätkä kulkee jo uusi kainalossa. Ehkä jo seuraava...
Paratiisihan tämän nykykäsityksen mukainen maailma meille miehille on. Jos mitään ei ollut tästä opittavissa niin mitään ei olla opittu.
Pakko silti todeta, että nykyinen "seksuaalinen vapautuminen" vapauttaa naiset tarjoamaan persettään kenelle tahansa uskoen sen tekevän heistä tasa-arvoisia. Naurattaisi ellen olisi myötätuntoinen luonne.
sinulle tarjoaisin. Eikä ole myöskään tarvetta kysyä sinulta tai keneltäkään muultakaan kuinka usein tarjoan ja kenelle. Kasva aikuiseksi! Opettele hyväksymään se, ettet ole naistesi ainoa.
Tästä lahkosta löydät samanmielisiä:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200709266639276_ul.shtml
Aloittaja rummuttaa biologiaa, mutta ei uskalla lainkaan vastata niihin kommentteihin, jotka perustuvat nimenomaaan biologiaan. Ei ole kovin vakavasti otettava kaveri. Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että jos aloittajan esittämä malli todella toimisi, hän jäisi ensimmäisten joukossa ilman seksiä. Siinä mallissahan vain parhaat urokset pääsevät pariutumaaan. Naisten mielestä tämä kaveri tuskin siihen kategoriaan pääsee. :D
Luontokappaleet muistavatkin aina kysyä naaraalta suostumusta. Ainakin melkein. Ehkäpä pari luontodokumenttia olisi sinullekin paikallaan?
Valitettavasti luonnon lait eivät nyky-yhteiskunnassa toimi, vaan vasten toisen suostumusta tapahtuvaa yhtymistä kutsutaan nimellä 'raiskaus'. Ja raiskaus on rikoslaissa rangaistava toimitus.
Luontokappaleiden keskuudessa se muuten on yleensä nimenomaan naaras, joka valitsee uroksen, ja päättää milloin se uros saa toimia. Joitakin poikkeuksia joskus, mutta harvassa ovat. Sinulle siis suosittelen teeveen katsomisen sijasta tutustumista ihka oikeisiin eläimiin ja niiden käyttäytymiseen.
Voitkin mennä puhumaan näistä nyky-yhteiskunnan lakiasioista vaikkapa Irakiin tai keski-afrikan kansanmurhaajille. Ehkäpä se totuus "nyky-yhteiskunnan" laeista paljastuu viimestään silloin sinullekin.
Nimenomaan ei. Varsinkaan apinalajeissa. Sinulle suosittelen olemaan hiljaa jos et asiasta tiedä.
Lainaus Jussi Viitalan kirjasta Vaapasta tahdosta, käyttäytymisen evolutiivinen perusta:
"Vaikka raiskauskin simpanssien yhteisössä tunnetaan, naaraalla on parinvalinta-asiassa yleensä täysi päätäntävalta."
Puhumattakaan bonobonoista, joiden yhteisöjä naaraat hallitsevat kokonaan.
Simpanssi ja bonobono ovat ihmisen lähimmät sukulaislajit.
Suosittelen, että lukisit muutaman kirjan. ;)
Hups, siis bonobo (Kongon simpanssi) eikä bonobono.
Ihan vielä miehiä kiusoitellakseni: Kiimassa oleva simpanssinaaras parittelee monien lauman koiraitten kanssa. Että takaisin luontoon vaan, hyvät miehet? :)
"Chimpanzee reproduction is very complex, and many misconceptions arose early in the study of these animals about the nature of their mating system. Both males and females are known to mate with multiple partners, so they can be considered polygynandrous. However, at times a male may control sexual access to a female, preventing other males from mating with her. A male may do this either through force and dominance in a group mating situation, or by taking the female on a consortship away from other males and thereby securing exclusive sexual access to her. Each of these situations will be discussed at length below."
http://animaldiversity.ummz.umich.edu/site/accounts/information/Pan_troglodytes.html
"Simpanssi ja bonobono ovat ihmisen lähimmät sukulaislajit."
Bonobo. Kuuluu simpansseihin. Hominidae lajeihin lukeutuu myös gorilla.
"Suosittelen, että lukisit muutaman kirjan. ;)"
Ja minä edelleen suosittelen että olisit hiljaa kun et asiasta tiedä. Sitten vasta kannattaa avata suu kun tietää mistä puhuu. Vai bonobono, hoh...
Vanhaan kunnon luolamiesmeininkiin pääsee tutustumaan tänäkin päivänä jos on munaa mennä. Papualla on satoja eri heimoja joista suurin osa elää edelleen kivikautta. Käypä vaikka siellä katsomassa paljonko on naisilla päätäntävaltaa. Useimmilla heimon miehillä on useita vaimoja, naisten paikka on nyrkin ja nuotion välissä, erityisesti huomioitavaa että miehet päättävät kuka on kenenkin vaimo. Varo sitten jos menet, kaikki heimot eivät pahemmin pidä valkonaamoista ja heidän häivetekniikkansa vetää vertoja modernille tarkka-ampujille. Voipi tulla nuoli päähän ennen kuin ehdit huomata mistä suunnasta se tuli. Ne vähäiset heimot jotka diggaa valkonaamoista kertovat sitten lisää.
http://www.papuatrekking.com/Papua_Tribe_Expedition.html
Maailmalla tunnetaan myös polyandria, jossa naisella on useampi aviomies, mm. tietyissä osissa Intiaa. Joten osin on kyse myös kulttuurista.
Itsepä muuten otit apinat esille. Etkö tunne itseäsi yhtään typeräksi väittäessäsi minua tietämättömäksi, vaikka kirjoituksessani ei ollut vriheen virhettä kahta ylimääräistä kirjaninta (no) lukuun ottamatta? Itseluottamuksen kehittäminen olisi paikallaan, että pystyisit asialliseen kommunikointiin.
Muuten, kerronpa vielä vähän skorpioneista. Skorpionikoirailla on kolme tapaa päästä lisääntymään: hyöteissaaliin tarjoaminen naaraalle (tehokkain tapa), toinen oli muistaakseni jokin sylkipallojuttu (liittyy ravintoon sekin) ja kolmas on paritteluun pakottaminen. No,mikä uros mitäkin tekee? Isoimmat ja vahvimmat tarjoavat hyönteisiä, keskikokoiset sylkipalloja ja pienimmät, jotka eivät muuten pärjää, parittelevat pakolla. Kun isoimmat koiraat otetiin joukosta pois, keskikokoiset alkoivat houkutella hyönteisillä ja pienimmät siirtyivät sylkikikkaan. Siis: pakkoon päätyvät ne, joilla ei ole edellytyksiä muuhun. Pätee varmasti myös miehiin.
Johan nyt on. Bonobono ja simpanssi. Kyse ei ollut kirjoitusvirheestä koska kirjoitit sen useaan kertaan noin. Luulit siis aluksi nimen olevan bonobono. Toisekseenkin bonobo ON simpanssi, ei mikään eri laji vaikka viittasit selvästi niin.
Mitäkä selität kulttuureista joissa naisella useampi aviomies? Luuletko ihan vakavissasi että fyysisesti heikompi nainen voisi määrätä miehen aseman luonnossa? Unohditko taas miten naisten asiat olivat pari sataa vuotta sitten täälläkin suunnalla? Tai miten ne edelleen ovat heimojen parissa?
Itse otin apinat esille joo. Mikä on ongelma? Naaraat eivät päätä kenen kanssa parittelevat, voivat joskus päättää kenen kanssa eivät parittele. Sekään ei aina onnistu. Esimerkiksi jos naaras haluaa paritella lauman johtajan kanssa, riippuu lopputulos enemmänkin siitä haluaako lauman johtaja tämän naaraan vai ei. Onko tässä vielä jotain epäselvää? Lauman dominoivat urokset päättävät parittelusta, eivät naaraat.
No niin. Skorpioni jutulla myönnät jo itsekin ettei naarailta aina kysytä lupaa. Hienoa että tajusit.
Kyllä, erehdyin ensin luulemaan lajin nimea bonobonoksi. Muuttikko se jotenkin tekstini asiasisältöä? Fiksu ihminen erottaa oleellisen epäoleellisesta. Kaikilta se vaan ei onnistu.
Sen tiesin koko ajan, että bonobo on simpanssi. Mutta sinä ilmeisesti et tiedä, että että se on eri lajin simpanssi kuin ns. tavallinen simpanssi. Kumma juttu ettei kaikkitietävä tiedäkään kaikkea.
Selitän polyandriasta, koska sellainen muoto naisen ja miehen yhteiselämästä on olemassa. Kuten eläinmaailmassa on erilaisia yhteiselon ja seksuaalisuuden muotoja. Esimerkkinä nyt vaikka ne bonobot - joiden yhteisöjä siis naaraat johtavat. Toisin kuin niiden toisten simpanssien. Mitä sinä tuolla miesvallalla haet? Luultavasti nimenomaan sitä, mitä pienimmät skorpionit: kun ei viehätysvoima riitä, otetaan pakolla. Oikeiden, itsevarmojen miesten ei tarvitse tuollaista paskaa jauhaa.
Taristapas keskustelun alku. Totesin jo siellä, että joissakin tapauksissa raiskaus on eläinkunnassakin käytössä. Kuten simpansseilla. Mutta se on nimenomaan poikkeustilanne. Pääsääntöisesti päätösvalta on simpanssinaaraalla. Koiras vain esittää parittelukutsun ja levittää jalkansa. JOS naaras on suosiollinen, se peruuttaa oikeaan asentoon. Siinä oli nyt rautalangan vääntäjälle rautalankaa. Huomioi dokkareita tuijottaessasi, että ne on leikattu dramaturgian sääntöjen mukaan, ei sen mukaan mikä on luonnossa todennäköisintä.
Eiköhän lopeteta tähän. Keskustelu fiksujen ihmisten kanssa on mukavaa ja eriävien mielipiteiden esilletulo mielenkiintoista. Sinun keskustelutaitosi on kuitenkin äärimmäisen rajoittunutta, se perustuu toisen perusteettomaan solvaamiseen. Tulee eittämättä mieleen pikkuruiset skorpionit.
Faktaa: Nainen voi tulla raskaaksi vaihdevuosiin saakka. Monet tekevät nykyään lapsia nelikymppisenä, vaikka niitä oli jo ennestäänkin..
Toki meillä naisilla on erilainen seksuaalisuus, onhan meillä eri vehkeetkin. Seksi on kuitenkin naisille muutakin kuin sitä lihan himoa. Lisääntymisen tarve ehkä vähenee kun se ei enää ole mahdollista, mutta ei se tarkoita että rakkauden tarve poistuisi. Ja rakkautta voi parhaiten osoittaa fyysisesti.
Pikemminkin Patriarkaalinen yhteiskunta on aikoinaan pyrkinyt kumoamaan naisten seksuaaliset halut joko pakottamalla naisen hellan ja nyrkin väliin ja tyytymään keskinkertaiseen tai huonoon sukupuolielämään tai sitten sulkemalla naisen "hysteriasta" kärsivänä laitokseen. Teoriasi tuo jotenkin mieleen nuo em. esimerkit.
Toki ihmiset ovat tässäkin suhteessa yksilöitä. Kaikki naiset eivät halua seksiä edes nuorena. Ja haluttomia miehiäkin löytyy.
Sitä vielä uteliaisuuttani kysyisin, että mikä on vastauksesi siihen kun nainen haluaa seksiä 50 vuotiaana, jos lapsiakin jo on 4 tai enemmän...
Itse haluan miehiä ihan sen seksin vuoksi, en niiden lapsien tähden. Raskaaksi tulemisen mahdollisuus on minulle tällä hetkellä yksi ainoista tekijöistä, joka rajoittaa tätä kaikkea hieman.
Ajatus siitä, että seksi loppuisi lasten hankintaan, kuulostaa pelottavalta. Seksi kun on mielestäni tärkeä osa parisuhdetta...
Älä sinä kyseenalaista naisten seksuaalisuutta. Naisetkin harrastavat itsetyydytystä, vaikka se onkin nykyään tabu.
sillehän on oma palstakin tuolla seksi-osiossa?? Kaikenikäiset naiset sitä harrastaa, minäkin useamman kerran vuorokaudessa silloin kun miesystävä on muualla...
minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli
Ihan oikeilla linjoilla olet. Luonnossa ei tapahdu mitään ilman syytä. Jokaiselle tapahtumalle löytyy syy. Minun näkemys on ettei oikeaa ja väärää ole olemassa. On vain luonnon tapa ylläpitää elämää. Meidän on vaikea nähdä miten olemmekin vain osa luontoa, emmekä mitään jumalallista sen yläpuolella. Joskus kuulee puhuttavan pahuudesta tai vääryydestä. Olemme kuitenkin osa luontoa, joten kaikki toimintammekin on siis täysin luonnollista. Hassua eikö olekin?
Erityisesti ap:lle parikin lainausta Jussi Viitalan kirjasta Vapaasta tahdosta?, käyttäytymisen evolutiivinen perusta:
"Suurin muutos (ihmisen seksuaalisuuden kehityksessä) on miehen sitoutuminen huolehtimaan perheestä."
"Seksin tehtävä muuttui pelkästä lisääntymisestä läheisyyden ja sosiaalisen siteen ylläpitäjäksi. Tämä rooli sillä on edelleen, mikä olisi myös tunnustettava."
Siinä.
Nykyään kun tuota tietoa löytyy Googlella useista eri lähteistä, niin ehkäpä kannattaisi lukea muidenkin mielipiteitä? Nyt menee jo henkilöpalvonnan puolelle, joo siis tämän kirjailijan täytyy olla oikeassa, onhan hän peräti vain ihminen.
Tosiasiassa siitä ei ole kovinkaan kauaa kun ihmisnaaraan asema oli "sivistyneessäkin" maailmassa kovin toisenlainen.
Lisäksi olisi hyvä välillä keskittyä varsinaiseen aiheeseen, luodaanko naisille valheellista kuvaa heidän seksuaalisuudestaan? Kun lukee että nainen saavuttaa seksuaalisuutensa huipun 40 vuotiaana, ei oikein malta olla hihittämättä. 20 vuotiaan naisen seksuaalisuus on käytännössä ihan toista luokkaa kuin 40 vuotiaan. Seksuaalisuus on yksilöllinen ominaisuus. Jotkut jakavat persettä koko ikänsä, joillakin vain pari kumppania koko elämänsä aikana. Ei voi käsittää miten tutkimukset, lehtiartikkelit ja käytännön todellisuus ovat lähes aina ristiriidassa keskenään.
Sille on tosin pääteltävissä ihan selvä syy, miksi 40 vuotias nainen kokee olevansa seksuaalisempi kuin koskaan aikaisemmin. 20 vuotiaana kokee että vielähän tässä on aikaa tehdä sitä sun tätä, kunnes 40 vuotiaana iskee paniikki.
Tutkimuksissa havaittua. Nainen ei aina tiedosta olevansa kiihoittunut. Koe suoritettiin asettamalla mittalaitteita testihenkilön vaginaan ja mitattiin veren kerääntymistä. Koehenkilölle näytettiin eroottista kuvamateriaalia, jolloin tapahtui tismalleen sama mitä miehillekin. Verta alkoi kerääntymään sukuelimiin. Testatut naiset eivät kuitenkaan omasta mielestään olleet kiihoittuneita. Tähän tutkimukseen vedoten, esitetyt väitteet naisen psyykkisemmästä seksuaalisuudesta voidaan huoletta vetää pöntöstä alas. Ilmeisesti naisten seksuaalisuudessa on sellainen ilmiö että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee.
"20 vuotiaana kokee että vielähän tässä on aikaa tehdä sitä sun tätä, kunnes 40 vuotiaana iskee paniikki."
Salli mun nauraa:D. Mikähän paniikki nelikymppiselle iskee?
Olet siis edelleen sitä mieltä, että sinä miehenä tiedät meidän naisten seksuaalisuudesta enemmän kuin me naiset itse. Ja tuo naisten voimakas ja vapautunut seksuaalisuus neljänkymmenen ikävuoden tienoilla on aika laajalti tunnettu asia.
Päättänemme keskustelun tähän. Ikävää, että sinä et ole suhteissasi naisiin onnistunut, vaan olet päätynyt katkeruuden tielle.
Mitäköhän helvettiä nyt tapahtuu? Kirjoitin tutkimuksessa havaitusta asiasta, jonka koehenkilöinä olivat naiset. Nyt selität jotain ihme puppua että miehenä tiedän enemmän naisten seksuaalisuudesta kuin naiset? AD HOMINEM.
40 vuotiaille iskee paniikki, kutsutaan keski-iän kriisiksi. Google auttaa!
Naisten seksuaalisuuden huippu 40 vuotiaana on laajalti tunnettu asia, mutta se ei tee siitä totta. Joskus laajalti kuviteltiin maapallon olevan litteä ja ne pari vastaanväittäjää oli silti oikeassa. Niinkuin tuli jo todettua niin seksuaalisuus on yksilöllinen ominaisuus eikä nuo laajalti tunnetut "faktat" aina tue käytännön todellisuutta.
Päättänemme varmaan keskustelun tähän. Jätä nuo henkilökohtaisuudet ja ad hominemit jatkossa pois. Argumentointi ei ole kovinkaan vakuuttavaa jos joka toinen niistä on ad hominem.
"20 vuotiaana kokee että vielähän tässä on aikaa tehdä sitä sun tätä, kunnes 40 vuotiaana iskee paniikki."
Ai, siellä tutkimuksessako todella luki näin? :D :D :D