Olen 31 vuotias nainen, siis Aikuinen Nainen. Ja ihastunut / rakastunut / hullaantunut päätä pahkaa itseäni huomattavasti nuorempaan mieheen. Hän on upea, karismaattinen, jännittävä, erityinen, minua huimaa pelkkä ajatus hänen olemuksestaan ja siitä huokuvasta itsevarmuudesta.
Ikäkysymys ei ole eläessäni koskaan ollut näin "tapetilla". Olen ohittanut siihen liittyvät asiat lähinnä sillä, että näytän huomattavasti ikäistäni nuoremmalta. Itsestäni huolehtimisen lisäksi minulla on yksinkertaisesti hyvät geenit mitä ulkonäköön tulee - kaikki sukuni naiset näyttävät vuosia ikäistään nuoremmalta.
Joten - olen hämilläni, ihmeissäni, eikö ikä todellakaan ole miehelle samanlainen kysymys kuin naiselle?! Hän ei näytä iästä piittaavan. Tietysti on helppo unohtaa se koska mistään ei näy, että meillä kahdella on 10 vuotta ikäeroa. Eikä se siltä kyllä tunnukaan. Hän on ikäistään paljon kypsempi.
Lähinnä olisin kiinnostunut samassa tilanteessa olevien mietteitä :)
Ikäkysymys ei ole eläessäni koskaan ollut näin "tapetilla". Olen ohittanut siihen liittyvät asiat lähinnä sillä, että näytän huomattavasti ikäistäni nuoremmalta. Itsestäni huolehtimisen lisäksi minulla on yksinkertaisesti hyvät geenit mitä ulkonäköön tulee - kaikki sukuni naiset näyttävät vuosia ikäistään nuoremmalta.
Joten - olen hämilläni, ihmeissäni, eikö ikä todellakaan ole miehelle samanlainen kysymys kuin naiselle?! Hän ei näytä iästä piittaavan. Tietysti on helppo unohtaa se koska mistään ei näy, että meillä kahdella on 10 vuotta ikäeroa. Eikä se siltä kyllä tunnukaan. Hän on ikäistään paljon kypsempi.
Lähinnä olisin kiinnostunut samassa tilanteessa olevien mietteitä :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen vähän päälle kolmekymppinen mies ja olen seurustellut itseäni puolta vuosikymmentä vanhemman naisen kanssa kohta vuoden. Hyvin mukavastihan tämä on mennyt muutamista arvomaailmaan liittyvistä asioista huolimatta, jotka eivät edes haittaakaan minua niinkuin luulin. Ikäero ei haittaa sinänsä mutta biologisen kellon olemassaolo huolestuttaa hieman, mietityttää pitäisikö pitää senkin asian kanssa nyt kiirettä.
Olemme suurinpiirtein yhtä kypsiä tai epäkypsiä, miten se nyt ottaa, joten lähinnä ulkoisissa asioissa ero voisi näkyä. Hän näyttää ikäistään nuoremmalta kaikin puolin joten siltäkään osin ei tekosyitä keksi...
Melkein epäilin että olisit ollut minun kiinnostukseni kohde töistä, mutta meillä ei sentään ole ikäeroa kuin nelisen vuotta :-) Vapaita ollaan kummatkin, tullaan hyvin toimeen jne. mutta tuntuu että homma polkee vaan paikallaan kun kumpikaan ei uskalla tehdä mitään "siihen" suuntaan.
Nohitto, enhän mä oikeestaan edes tiedä, kiinnostanko sitä naista muuna kuin hyvänä työkaverina, multa on hyvin saattanut mennä naiselliset vihjailutkin ohitse tai sitten niitä ei ole edes ollutkaan. Mahdollisuus lienee sekin, että kiinnostushomma on taas yksipuolinen kuten yleensä on tahtonut mun naisasioissa olla :(
Minua hän kuitenkin usein/aina pyytää auttelemaan vaikka siellä muitakin ihmisiä pyörii ympärillä lähempänäkin. Jopa muutaman kerran kuullut muilta työkavereilta jonkinmoista "nuoripari"-piruilua, kun ilmeisesti ollaan niin silmäänpistävä työpari...
Vanhemmissa naisissa ei sinansa ole mitaan vikaa. Ika tuo naiselle varmuutta ja vahentaa liiallista prinsessakaytosta, ainakin useimpien naisten kohdalla. Lisaksi monet kolmekymppiset naiset ovat ihan ok-nakoisia viela, ja lapsiakin voi tehda neljakymmenta vuotiaaksi asti.
Mutta itse en ainakaan enaa halua tehda mitaan itseani vanhempien naisten kanssa. Olen nimittain huomannut tiettyja yhteisia piirteita useissa naisissa, jotka mielellaan ottavat nuoremman miehen. Nama naiset ovat ensinnakin ns. tavarastaan ei liian tarkkoja tapauksia, eli lahtokohtaisesti vanhemmat ja omanikaiset miehet on jo kayty lapi siina vaiheessa, kun mietitaan nuorempaa. Lisaksi, jostain kumman syysta monet naista naisista ovat havaintojeni mukaan biseksuaalisia. Ehkapa biseksuaalit naiset eivat ole niin kiinnostuneita lasten saamisesta, ja siten myos huomattavasti nuoremmat miehet kayvat heille (nuoremman miehen kanssa on luultavampaa, etta naisen hedelmallisyysaika ehtii menna ohi ennen kuin mies haluaa lapsia). Tai jotain, se on vain yksi teoria...
Nama pointit eivat tietenkaan koske kaikkia naisia, jotka ovat kiinnostuneita nuoremmista miehista. Mutta aika monia ne nayttaisivat koskevan. Sen verran monia, etta itse en ainakaan enaa halua ottaa riskia. En halua vaimoksi mitaan yleista kiertopalkintoa, joka on kaikenlisaksi viela biseksuaalikin.
t. mies 27v
Siis tää oli parasta ikinä. Enpä muista nauraneeni näin makeasti koko viikolla. Ihanaa mennä nukkumaan iloisin mielin.
"En halua vaimoksi mitaan yleista kiertopalkintoa, joka on kaikenlisaksi viela biseksuaalikin"
Mahtavasti pysyi tarina koossa Teikällä.
Itse en ikinä voisi olla kiinnostunut itseäni vanhemmasta naisesta. Muutamaa vuotta nuoremmat onkin sitten ihan eri asia.
"Olen 31 vuotias nainen, siis Aikuinen Nainen."
Olet teinityttö. Kolmekybäset "naiset" ovat hädintuskin ylittäneet teini-ikää. Että äläs isottele.
No, mun naiseni on jo niin iäkäs että se tosiaan näkyy. Yli 10 vuotta mua vanhempi. Mutta ei voi mitään että tykkään Hänestä ihan helvetisti ja himoitsen kuin pikkupoika missiä.
Sitä kun ihastuu toiseen ihmisenä niin ulkonäkö ei meinaa MITÄÄN.
Ehkä sekunnin näen liikakilot, rypyt ja rupsahtamisen, sitten intohimo ja hellyys ja rakkaus vyöryy yli.
Hän on ikäisekseen nuorekas ja hyväkuntoinen, mutta kieltämättä reilusti minua vanhempi. Tasapuolisuuden vuoksi myös minä olen nuorekas ja hyvässä kunnossa.
Sanotaan kuten lukemattomat muut, numero on vain ikää. Tai, ikä on vain numeroita.
Almanakat ja kalenterit ovat matematiikkaa.
Aurinko ja kuu astronomiaa.
Mies ja nainen ja suhde on tunnetta.
Onnea.
Olen ihastunut.. tai rakastumassa (taistelen vastaan) itseäni 6,5 vuotta nuorempaan mieheen. En ole aiemmin ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja siksi lähdin surffaamaan näissä mietteissäni ja silmiini osui viestisi..
Olen aina ollut kiinnostunut itseäni vanhemmista miehistä, mutta tuo mies saa minut pysähtymään intensiivisellä katseellaan. Rakkaus on kummallista. Ei sitä opi koskaan ymmärtämään.
Tilanteeni on sinuun verrattuna erilaisempi, koska minussa on alkanut jo näkyä ikääntymisen merkit, vaikka ikäisiäni nuoremman näköinen olenkin. 30- ja 40- vuotiaan iho on väistämättä erilainen. Ajattelen, miltä näytän 6,5 vuoden päästä, kun hän on sen ikäinen, mitä minä olen tänään.. Kuinka paljon vaivaa teen silloin ulkonäköni eteen näyttääkseni hänen rinnallaan hyvältä.. Riitänkö enää silloin, vai katseleeko hän jo nuorempien perään.. Hänen exänsäkin on 9 v minua nuorempi..
Suorituspaineita ja pinnallisilta kuulostavia huolia, mutta tosia.
Onnea teille molemmille ja rakkauden paloa.
Exän kanssa oli ikäeroa 6 vuotta. Ja suhde ei kovin montaa kuukautta kestänyt, nyt on viritelmiä 4v nuorempaan mutta saa nähdä mitä käy.
ja ikäistäni huomattavast nuoremman näköinen ja oloinen. Hyvä iho ja pukeutumistyyli sen kai tekee.
Koen suorastaan ongelmaksi että edes omanikäiset ei enää kiinnosta pätkääkään. Ei sen jälkeen kun seurustelin 2 vuotta paljon itseäni nuoremman kanssa. Tosiasiassa ei voi kulkea ihastuilemassa urakalla itseään nuorempiin koska suurimmalle osalle miehistä tämä ikäero on täysi turn off. Saattavat kyllä pitää luonteesta mutta ymmärtäähän sen että jos elämäntarkoitus on saada se vaimo niin minä en vaan kertakaikkiaan ole sitä materiaalia.
Elelen tässä nyt sitten vaan itekseni ja mietin että miten eteenpäin...
Kylmä fakta on se että minun ikäiseni vapaat miehet on tosi sairaita tapauksia. Jos eivät ole, niin sitten ne haluavat sen itseään nuoremman lapsentekokykyisen "neitosen". En ala enää kenellekkään väliaikaiseksi panopuuksi, kun kerran olen kokenut että parempaakin on.
Niin mihin se sitten loppui se suhde itseäni nuorempaan? No ikäeroon tietysti, ja kaiken mahdottomuuteen.
"Kylmä fakta on se että minun ikäiseni vapaat miehet on tosi sairaita tapauksia."
Huolestuin, pitäisikö minun mennä lääkäriin?Millä tavalla oireet ilmenenvät?
t. Eronnut mies (40v)
P.S. Voi elämän kevät, mitä skeidaa...
Vai parempaa? Eikös ne nuoremmat just pidä teitä vanhempia panopuina? Mitäköhän yleistämistä tuokin on, että kaikki ikäisesi miehet ovat "sairaita" tapauksia? Mitä se pitää sisällään?
No niin on päässyt käymään että avomieheni on nuorempi. Alussa olin vastaan ajatusta, mutta miehen sinnikkyys sitten sai muuttamaan mieleni.
Haluan rikkoa muutaman käsityksen suhteesta jossa ikäsero on näin päin...
1. Ei se nuori mies ole kyltymätön ori joka vain jaksaa ja jaksaa. Minä tarvitsisin enemmän sitä ihanaa seksiä!
2. Vanhempi nainen opettaa seksin salat. Hah, vaikka kokeneena itseäni olenkin pitänyt, ja ehkä mieheni luuli että minä "opetan" häntä, näyttää siltä että aika kaino neiti olen ollut...
3. Vanhempi nainen on järkevä eikä "prinsessoi". No mies on mua paljon järkevämpi, harkitsevampi, rauhallisempi... minä olen se pikku tyttö joka saa mieheltä huolenpidon ja turvan.
4. Vaikeuksia tulee kun biologinen kello tikittää... Miehellä on jo lapsia jotka ovat meillä säännöllisesti. Mies jo haluaisi yhteisiäkin, mua vähän mietityttää; eikö olisi hyvä näinkin?
Poikaystäväni näyttää vielä nuoremmalta kuin onkaan, olemus kylläkin aikuisempi kuin mulla ikinään. Eikä mua yleensäkään luulla juurikaan yli 30-vuotiaaksi, joten en usko että herätämme millään tavalla huomiota. En sitä ainakaan mieti.
Mulla on oikeastaan aina ollut nuorempia poikia/miehiä, vaikka niitä vanhempia olisinkin ehkä halunnut. Ihan normaalia on ollut että pojat olleet sen 3-5 vuotta nuorempia mua.
En oikein keksi mitään huonoa asiaa tässä suhteessa, en edes mitään mikä liittyisi tähän ikäeroon, ainoastaan se että kaikki hänen velvollisuutensa (mm. työ ja lapset), väsyttävät häntä, kun mulla vielä olisi virtaa vaikka mihinkä ;-)
Mun kaverilla oli puoltoistavuotta kestänyt suhde 16 vuotiaan kanssa. Itse se oli 30. Riippuu niin ihmisestä missä mennään. Toisia ikäero haittaa paljonkin ja toisia taas ei.
Ehkä tämä parikymppinen jäpikkä haluaa vaan kokeilla hetken aikaa vähän vanhempaa naista. Ehkäpä se saa pisteitä kavereiltaan jos sun ikänen päästää pukille. Ehkäpä se kyllästyy suhun piakkoin. Nääs kun niitä nuorempia ja kauniimpia misuja kun löytyy pilvin pimein.
Mitä väliä, ikä on vain numeroita :D
Mä oon itse 30 ja oon 18-vuotiaan kanssa =) jotkut ihmettelevät, suurin osa ei. Kiinnosti varmaan mitä muut sanovat? =D ei mua ainakaan...