Valtava välähdys

Näittekö taivaalla valtavan välähdyksen 28.9 klo 21.30. Ei tainnut olla meteori tämä. Ursan sivuilla kyllä heti täytin havaintolomakkeen, mutta tämä taisi olla jotain muuta. Mustan aukon kuolema?
204884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

korjasin havaintosi ajan.

Äänestä
  • Havaittiin sama valoilmiö noin klo 21.40, Lappajärvellä. Sininen välähdys, mikä se voisi olla?

    Äänestä

  • Missäpäin Suomea on kyseinen valoilmiö havaittu?

    Äänestä

ilotulitusraketti, jotku pojanklopit ampuu niitä tähänkin aikaan.

Äänestä

Etelässä valoilmiöstä puhutaan ihan eri tavalla ja eri väreissäkin (useita minuutteja kestänyt jättibolidi josta irtosi PUNAISIA valopalloja, kuin hätäraketteja) kuin pohjoisempana (kylmän sininen välähdys), vaikka koko juttu on liitetty samaan ilmiöön ja se nähtiin SAMAAN AIKAAN läpi Suomen.

Lisäksi vielä hieman ennen todetut oudot radioaallot avaruudesta, joita ei ole koskaan aiemmin havaittu, voivat liittyä samaan tapahtumaan. Tämä kosketti koko maailmaa, vaikka tätä seurannut valoilmiö on todettu ainoastaan täällä kotimaassamme Suomenniemellä niissä paikoissa, joissa on ollut näkymä taivaalle tapahtumahetkellä eli ei pilviä edessä!

Valoilmiö oli niin valtaisa, että sen olisi pitänyt näkyä muihinkin maihin, koska se oli tuhat kertaa kirkkaampi kuin kuu. Pitäisi ursankin verrata sitä mieluummin aurinkoon eikä kuuhun.
Kyllä todella outo tapaus. Enkä menisi ihan heti sanomaan, ettei voi kyseessä olla myös ufo toimintaakin ohessa. Ja sitä ihmettelen eniten; eikä kukaan ole saanut kameraansa taltioitua näitä ilmiöitä?? Youtubessa tai netissä muuten luulisi pian kuvia näkyvän kamerakännyjen luvatussa maassa, mutta ei ainakaan vielä löytynyt.

Ja spekulaatioiden jatkeet:

Ovatko avaruusasukit räjäyttäneet maatamme uhanneen meteoriitin, kuten Tugnuskanin meteoriitista spekuloitiin lähes sata vuotta sitten Venäjällä? Venäjäähän ei enää olisi, jos kyseinen meteori ei olisi jollakin mystisellä tavalla hajonnut juuri ennen maahan syöksyä?

Kukas voi todistaa, ettei näin ole tapahtunut kummassakin tapauksessa vieläpä? :)

Toisekseen, jos aluksi raportoitiin että Kemin lentokentän kiitoradalle tippui jokin osa tuosta ilmiöstä, mutta sitten taas ei niin ollutkaan, voisi antaa syyn epäillä sitä ikivanhaa valtioiden salaliittoteoriaakin. Salataan sellaista, mikä halutaan pitää valtiosalaisuutena, ettei paljastuisi, että armeija on käynyt etsimässä ufon kappaleita.. ;)

Äänestä
  • mettään meinasi mennä kun välähti niin kovaa oltiin siinä lentokentän pään kohdalla nelostiellä kun posahti.se pää valo oli tornion suunnassa.

    Äänestä

  • lentokentän päässä kirjoitti:

    mettään meinasi mennä kun välähti niin kovaa oltiin siinä lentokentän pään kohdalla nelostiellä kun posahti.se pää valo oli tornion suunnassa.

    Päävalo? Oliko valoja useampia? Mikä väri? Sijaintinne oli siis Kemin lentokentän päässä? Oletteko tehneet havaintolomakkeen tuonne tutkijoille?

    Äänestä

  • pelastettiinko Suomi meteor... kirjoitti:

    Päävalo? Oliko valoja useampia? Mikä väri? Sijaintinne oli siis Kemin lentokentän päässä? Oletteko tehneet havaintolomakkeen tuonne tutkijoille?

    valo oli sellainen pallomainen välähdys joka laajeni koko taivaalle horisontissa.tuolla ruotsin suunnassa se oli.ajattelin että isohaaran muuntaja räjähti taas.siinä oli ihan hetken sellainen kirkas kupu kuin ydin räjähdys olisi ollut.sitten tuli vajaa sekunnin valo joka oli kuin päivällä.mitään lentävää en hoksannut.keskus oli tien suunnassa keskellä.en ole täytellyt mitään havaintoja.olen huono kirjoittamaan.

    Kannattaahan sinun ainakin jotakin laittaa Ursalle, tarvitsee vain vastata noihin ao linkin lomakkeen kysymyksiin ja lähettää, ei sen kummempaa. Sinulla on ollut hyvä havainto, joka ehdottomasti kannattaisi taltioida! :)

    http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/meteorit/fireball.html

    Äänestä

Ursan sivuilla on vihdoin jotakin videopätkääkin jopa saatu, mutta tietty ei itse superbolidia, joka oli käsittämättömän kirkas ja massiivinen ilmiö öisellä Suomen taivaalla.

Toisessa (oikeanpuoleinen) pätkässä ursan sivuilla näkyy kaksi kappaletta, jotka laskeutuvat maahan päin filmin mukaan kohtisuorasti. Kun videota hidastaa, näyttävät ne littanoilta, joihin valo osuu ylhäältä päin ja niissä on myös varjopuoli alhaalla. Ufoja ?

http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=tuhannet_suomalaiset_kokivat_superbolidi&more=1&c=1&tb=1&pb=1

Äänestä

Maailman menoa palstalta:

SKY-WATCHER .M 1.10.2007 klo 12.05:

" Olen kolmen viikon aikana huomannut noita välähdyksiä useampana iltana. Ilmiö ei ole näkynyt joka ilta vaikka
on taivas on ollut kirkas. Perjantai välähdys oli kyllä ylivoimaisesti kirkkain.
Välähdykset tapahtuneet siinä kello n.22 aikoihin. "

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000029491078

Kuvio viittaa kommentiin mukaan toistuneeseen ilmiöön, mikäli heppu turisee täyttä totta. Mitä tämmöinen kummallisuus sitten oikein tarkoittaa? Havaintoja on varmasti tuhansia, ja lukuisia erilaisia lisähavaintojakin on tehty samaisena iltana koskien pelkästään tuota perjantain 28.9.07 paukausta.

Äänestä
  • Ke. 24.11 illalla Kangasalalta 15 km itään välähti koko taivaanrannan alue siniseksi. noin murto-osa sekuntti. Näkijöitä meitä oli kolme. Emme ole koskaan nähneet vastaavaa. Sähköt myös menivät alueelta pariksi sekunniksi. Norjan Haarp ase ?

    Äänestä

  • Outo ilmiö kirjoitti:

    Ke. 24.11 illalla Kangasalalta 15 km itään välähti koko taivaanrannan alue siniseksi. noin murto-osa sekuntti. Näkijöitä meitä oli kolme. Emme ole koskaan nähneet vastaavaa. Sähköt myös menivät alueelta pariksi sekunniksi. Norjan Haarp ase ?

    Haarp on radiotekniikkaa. Ei ase.

    Äänestä

  • Outo ilmiö kirjoitti:

    Ke. 24.11 illalla Kangasalalta 15 km itään välähti koko taivaanrannan alue siniseksi. noin murto-osa sekuntti. Näkijöitä meitä oli kolme. Emme ole koskaan nähneet vastaavaa. Sähköt myös menivät alueelta pariksi sekunniksi. Norjan Haarp ase ?

    voimalinjoista, ehkäpä puun kaatui sähkolinjaan, mutta ei kuitenkaan jäänyt siihen kiinni ja aiheuttanut pidempää katkosta. Olen nähnyt tuollaisen pimeässä pari vuotta sitten ja tuntomerkit sopivat juuri siihen.

    Äänestä

  • Outo ilmiö kirjoitti:

    Ke. 24.11 illalla Kangasalalta 15 km itään välähti koko taivaanrannan alue siniseksi. noin murto-osa sekuntti. Näkijöitä meitä oli kolme. Emme ole koskaan nähneet vastaavaa. Sähköt myös menivät alueelta pariksi sekunniksi. Norjan Haarp ase ?

    Mihin aikaan tämä Kangasalan välähdys tapahtyi? Helsingissä näkyi keskiviikkona ilalla voimakas sininen välhähdys, välähdys näkyi vaikka ilma oli melko huono.

    Äänestä

  • taivaalla tapahtuu kirjoitti:

    Mihin aikaan tämä Kangasalan välähdys tapahtyi? Helsingissä näkyi keskiviikkona ilalla voimakas sininen välhähdys, välähdys näkyi vaikka ilma oli melko huono.

    Olin eilen 29.11 ehtoolla parvekkeella ja ajattelin että olispa kiva pitkästä aikaa nähdä kunnon meteori. Eikä aikaakaan kun etelän suunnassa alkoi yhtäkkiä yllättävä valopiste kirkastumaan todella kirkkaaksi pisteeksi, joka se siittä haipui saman tien. Meteori se ei ollut, tämä oli semmonen hidas tapahtuma. Näin joskus kymmenen vuotta sitten avaruusromun tiputuksen, vauhti ja valo näytti samankaltaiselta, valon ja nopeuden suhteen. Olen nähnyt paljonkin meteoreja, ja pari kertaa valtavan tulipallon, niihin tätä nyt ei voi sekoittaa. Olispa ihan pimeellä maalla aikaa maata tähtikirkkaat yöt läpeensä, näkis varmaan veetusti kaikkee. Wau!

    Äänestä

  • kauko putki kirjoitti:

    satelliitin aiheuttama välähdtys:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Iridium_(yritys)#Iridium-satelliittien_havainnointi

    Äänestä

jonkun työttömän insinöörin neronleimaus, joka siellä välähti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

21.29 kirjoitti:

Näittekö taivaalla valtavan välähdyksen 28.9 klo 21.30. Ei tainnut olla meteori tämä. Ursan sivuilla kyllä heti täytin havaintolomakkeen, mutta tämä taisi olla jotain muuta. Mustan aukon kuolema?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu