Omenapuu helsingin keskustassa on järjestänyt sunnuntaibrunssin vuodesta miekka&kilpi eli ilmeisesti toimii. Tätä kommenttia tukee tämän päivän täyteen myyty sali. No mitä 25€:lla sitten saa? Vanha sanonta "ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi" kuvaa aika hyvin paikkaa. Ei loistavaa ei ainutkertaista mutta riittävän hyvää että erottuu keskinkertaisuudesta ja pärjää kilpailussa. Kilpailu tosin brunssitarjonnassa on aika ohutta helsingissäkin. Kylmässä pöydässä perussalaattitarpeet ja muutamia kala- lihavaihtoehtoja. Sienisalaatti oli tehty oikeista metsäsienistä mutta suola oli unohtunut aivan täysin. Sieni tarvitsee suolan tuomaan maut esiin. Leipäpöydän mukava yllätys olivat laadukkaat vastapaistetut croissantit. Joskus aikaisemmalla käynnillä vuosia sitten pöydässä oli tarjolla erinomaisia savustettuja neulamuikkuja mutta valitettavasti eivät olleet tällä kertaa uineet tarjolle asti. Lämmintä pöytää haittasi noutopöydän perisynti, ruuat haaleita! Tarjolla oli ankkaa, paistia mutta lohi tattikastikkeessa oli maukkain. Pariisin perunoista oli myös unohtunut suola. ilmeisesti joku ei hoitanut hommiaan keittiön puolella koska mauttomia ruokia pääsi tarjolle asti. En lisää ruokaan suolaa mutta suolattoman ja vähäsuolaisen välissä on merkitsevä ero. Jälkiruokapöytä oli runsas. Juustojen, hedelmien, uuniomenien lisäksi tarjolla oli mustikkapiirakkaa joka maistui paremmalta kuin näytti. Lettujen kanssa tarjottiin einesbulkkimansikkahilloa jonka olisi voinut jättää väliin kun tarjolla oli tuoretta lakkaakin. Hintalaatusuhde 8.
Omenapuussa
Joke_45
4461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oikein kiva mainos, onko lähetetty ihan Ompun konttorista, vai Rav.päällikön kotikoneesta?
Luultavasti kotikoneesta. Mutta en tiedä kenen.
Tuota tekstiä ei jaksa lukea sitten millään. Olisi edes jaettu kappaleisiin. Onneksi oli sentään jaettu pisteillä ja isoilla alkukirjaimilla (ilman sellasiakin tuon pituisia juttuja näkyy).
Mutta silti: mitähän siinä tahdotaan sanoa....
aika heikko itsetunto tuntuu rosson "kokeilla"ölevan.muuten rossoille tulee uusi logo.siinä on veitsi ja haarukka ristissä=kokkien hautausmaa!
-Kun käsitit väärin. Ei ollut tarkoitus olla ilkeä.
Mutta tuo kehu on vaan hieman naurettava kun vertaa brunssin nykyiseen laatuun. 10 vuotta sitten ko.pöytä oli niin ihana että oksat pois.
Nykyään vain keskinkertainen.
Ja se on sääli.
Nykyään sitä ei kannattaisi mainostaa.