Esiuni

Täytyy nyt vain todeta, että on oikein jännä ilmiö tuo ennen nukahtamista tapahtuva... miksikäs Freudi nimitti sitä... no sanotaan vaikka esiunitila.

Tiedättehän kun olette vielä hereillä, mutta väsyttää hieman. Tällöin yht'äkkiä alkaa kuulua kaikenlaisia ääniä, oikein aidontuntuisia, ja mieleen alkaa tulvia erinnäisiä kuvitelmia. Muistan kerran kun luin tykeistä, vai olikos se niin että mietin tykkejä, no kuitenkin yht'äkkiä kuulin kauhean tykin laukauksen. Meinasi tulla löysät housuun. Yhtenä iltana en meinannut saada unta, kun kuulin ralliautojen vetävän erikoiskoetta huoneessani, todella ärsyttävää.

Monasti tulee vain satunnaisia sanoja tai lauseita, jotka liittyvät päivällä tapahtuneisiin asioihin, taikka henkilöihin joihin olen törmänny.

En ole koskaa pelännyt, että sekoiaisin, olen aina tiennyt kysessä oleva jollain tavalla normaali ilmiö, mutta tutustuin siihen vasta kun luin Freudin unien tulkinnnan.

Tällasta... Mites teillä? Mitä te kuuletta tai ehkä näette tällaisessa tilassa??
5417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aina joskus hätkähdän ovikellon soittoon juuri, kun olen nukahtamaisillani. Ei se mitään soi, todella ärsyttävää.

Äänestä

Itse olen kokenut unihalvauksen kaksikertaa. Ensimmäinen tapahtui, kun heräsin yöllä enkä kyennyt liikkumaan noin kymmeneen sekuntiin. Toinen unihalvaus tapahtui samaisena yönä, kun menin uudestaan makuulleen 15 minuutin hereillä olemisen jälkeen. Kun olin selälleni päässyt ja minuutin siinä maanut en kyennyt taaskaan liikkumaan, kun vasta 10-20 sekunnin jälkeen.

Sisareni oli kokenut saman unihalvauksen viikkoja aikaisemmin ja toinen sisareni oli unihalvautunut viikkoja minua myöhemmin.

Siinä sisarien kesken pohdittiin, että aika kummallinen yhteensattuma.

Oirekuvaukset johdattelivat minut unihalvaus diagnoosiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus

Äänestä

Tyttäreni oli aivan vauvana erikoinen, kun hän alkoi olla unen rajamailla, ei ihan vielä nukkunut, mutta ei tässäkään maailmassa enää ollut... hän alkoi tehdä käsillä erikoisia liikkeitä, aivan kuin olisi kutonut jotain mattoa edessään. Kädet menivät hienosti tiettyä rataa pitkin... Tällä hetkellä hän on erittäin lahjakas taiteellisesti, kouluterveydenhoitaja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt niin hienoa piirustusta kuin hän teki tarkastukseen kuuluvana osana ja patisti useaan otteeseen viemään tytön kuvataidekouluun. Siellä hän sitten nykyisin käykin. :)
Itse simahdan kuin kynttilänlyhty kun nukkumaan menen ja en tiedä mitään tästä ennen unta olevasta horrostilasta..vai onko sitä kaikilla tai onko sitä aina?

Äänestä
  • toimintaa tyttärelläsi??

    Hyvä että lahjakkuutta pääsi harjoittamaan...

    Kyllä esiunitila pitäisi olla ihan normaalia jokaiselle ihmiselle. Ainakin itselläni tapahtuu toimintaa suht usein ennen nukkumaan menoa, lähinnä ääniä.
    Kyseessä ei ole horrostila. Olen itse ainakin täysin tietoisessa tilassa, tosin juuri nukahtamassa.

    Esiunitilalla pitäisi olla samanlaiset ominausuudet, kuin unella, eli käsitellä varautuneita asioita(toteuttaa toiveita) ja alitajunnan keskustelua minän kanssa sensuurin kautta.

    Äänestä

  • puuhapanda kirjoitti:

    toimintaa tyttärelläsi??

    Tätä tapahtui vain silloin vauvana ehkä parivuotiaaksi asti en tarkkaan muista. Edelleen hän silti mielellään puuhastelee jotain käsillään ennen nukkumista, siis ihan valveilla ollessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puuhapanda kirjoitti:

Täytyy nyt vain todeta, että on oikein jännä ilmiö tuo ennen nukahtamista tapahtuva... miksikäs Freudi nimitti sitä... no sanotaan vaikka esiunitila.

Tiedättehän kun olette vielä hereillä, mutta väsyttää hieman. Tällöin yht'äkkiä alkaa kuulua kaikenlaisia ääniä, oikein aidontuntuisia, ja mieleen alkaa tulvia erinnäisiä kuvitelmia. Muistan kerran kun luin tykeistä, vai olikos se niin että mietin tykkejä, no kuitenkin yht'äkkiä kuulin kauhean tykin laukauksen. Meinasi tulla löysät housuun. Yhtenä iltana en meinannut saada unta, kun kuulin ralliautojen vetävän erikoiskoetta huoneessani, todella ärsyttävää.

Monasti tulee vain satunnaisia sanoja tai lauseita, jotka liittyvät päivällä tapahtuneisiin asioihin, taikka henkilöihin joihin olen törmänny.

En ole koskaa pelännyt, että sekoiaisin, olen aina tiennyt kysessä oleva jollain tavalla normaali ilmiö, mutta tutustuin siihen vasta kun luin Freudin unien tulkinnnan.

Tällasta... Mites teillä? Mitä te kuuletta tai ehkä näette tällaisessa tilassa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu