Olen itse ateisti mutta tulin tähän päätelmän.
Ehkäpä jeesus oli oikeasti... Luin yhdestä paikasta että ihminen ei tule ikinä matkustamaan ajassa koska eihän kukaan ole tähänkään mennessä tullut menneisyyteen tulevaisuudesta... Mitä jos tämä ns. "Jeesus" olikin aika matkaaja kuka tuli tulevaisuudesta... En ole kauhesti mitään raamattua lukenut mutta kaikkia urotekoja mitä Jeesus teki esim mies oli "sokea" hänellä oli voinut olla huono näkö ja Jeesus antoi hänelle silmälasit. Jeesus toi naisen kuolleista eihän sen tarvitse antaa kuin elvytystä ja toinen ns. palaa henkiin.. Jeesus nousi taivaisiin eli lähti ajassa eteenpäin omaan nykyiseen hetkeensä jolloin hän ns. meni taivaisiin.. Ja kun Jeesus meni omaan aikaansa hän näki mitä hänestä oli kirjotettu... Tietysti jos minäkin palaisin ajassa niin kehuisin itseäni joksikin Jumalaksi/kuninkaaksi ja varmasti moni muukin... Nuo uroteot mitä Jeesus on tehnyt tai on kerrottu että on tehnyt ovat tietysti ajan mukana liioiteltuja niinkuin kaikki muutkin liiottelevat asioita mitä näkevät/kuulevat.. Jos vaikka saat 3 kilosen kalan niin tietysti sanot kaverillesi että sait isommat tai niin ainakin monet tekevät... (anteeksi kirjoitus virheet niistä ei tarvitse välittää.)
Ehkäpä jeesus oli oikeasti... Luin yhdestä paikasta että ihminen ei tule ikinä matkustamaan ajassa koska eihän kukaan ole tähänkään mennessä tullut menneisyyteen tulevaisuudesta... Mitä jos tämä ns. "Jeesus" olikin aika matkaaja kuka tuli tulevaisuudesta... En ole kauhesti mitään raamattua lukenut mutta kaikkia urotekoja mitä Jeesus teki esim mies oli "sokea" hänellä oli voinut olla huono näkö ja Jeesus antoi hänelle silmälasit. Jeesus toi naisen kuolleista eihän sen tarvitse antaa kuin elvytystä ja toinen ns. palaa henkiin.. Jeesus nousi taivaisiin eli lähti ajassa eteenpäin omaan nykyiseen hetkeensä jolloin hän ns. meni taivaisiin.. Ja kun Jeesus meni omaan aikaansa hän näki mitä hänestä oli kirjotettu... Tietysti jos minäkin palaisin ajassa niin kehuisin itseäni joksikin Jumalaksi/kuninkaaksi ja varmasti moni muukin... Nuo uroteot mitä Jeesus on tehnyt tai on kerrottu että on tehnyt ovat tietysti ajan mukana liioiteltuja niinkuin kaikki muutkin liiottelevat asioita mitä näkevät/kuulevat.. Jos vaikka saat 3 kilosen kalan niin tietysti sanot kaverillesi että sait isommat tai niin ainakin monet tekevät... (anteeksi kirjoitus virheet niistä ei tarvitse välittää.)
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Ja kun Jeesus meni omaan aikaansa hän näki mitä hänestä oli kirjotettu..."
Loogisesti mahdotonta.
Jos sinun menneisyydessäsi ei ole tapahtunut jotain, niin sinä et voi sitä muuttaa. Jos jotain ei ole tapahtunut, niin silloin sitä ei ole tapahtunut. Jos nyt ajattelet, että "Voi kakka! Kylläpäs se Hitlerin setä oli tuhma!" ja haluat mennä muuttamaan tapahtumia. On käytännössä kaksi vaihtoehtoa:
1. Menet menneisyyteen, mutta kaikesta huolimatta et pysty muuttamaan tapahtumia, koska tulevaisuudessasi luit historian kirjoista, hitlerin suorittavan kaikki hirmutekonsa.
Toisin sanoen sinun osallistuminen aikamatkailuun on jo sälytetty historiaan.
2. Menet menneisyyteen ja muutat tilannetta. Tämä tilanne on kuitenkin erikoinen, samoin ovat seurauksetkin. Koska nyt menit muuttamaan tulevaisuuden kulkua, et voi enää palata siihen tulevaisuuteen, josta lähdit.
Toisin sanoen, kun matkustat ajassa taaksepäin, matkustat toiseen todellisuuteen, josta et, valitettavaa kyllä, pääse takaisin.
Joku väitti minulle, että valonnopeudessa
kausaalisuhteet kääntyvät toisinpäin.
"Toisin sanoen sinun osallistuminen aikamatkailuun on jo sälytetty historiaan."
Aika spekulatiivinen aihe. Varmasti monet ovat
sitä mieltä, että "historia" on determinoitu eli
kerran tapahtunutta ei voida muuttaa.
Tietysti voisi kysyä, sisältyykö historian-käsitteeseen itsessään jotenkin se, että se
on determinoitua. Mielestäni tämäkin on aika spekulatiivista, semminkin kun kukaan ei ole
harrastanut aikamatkailua. Noin periaatteessa
se olisi luultavasti mahdollista, mutta vaatii valtavan energiamäärän.
"2.Menet menneisyyteen ja muutat tilannetta. Tämä tilanne on kuitenkin erikoinen, samoin ovat seurauksetkin. Koska nyt menit muuttamaan tulevaisuuden kulkua, et voi enää palata siihen tulevaisuuteen, josta lähdit."
Vastaavaa argumentti on esitetty jo Aristoteleella ja keskiajan skolastikot esittivät samanalaisia näkemyksiä.
Kuitenkin voisi kysyä, millainen historiakäsitys on näiden taustaoletuksena. Missä mielessä yksilö/partikulaari pystyyvaikuttamaan edes omaan tulevaisuuteen nykyisestä, presenttisestä positiosta käsin?
Menneisyyden "muuttamisesta" etc. aiheesta käytiin keskiajalla melko spekulatiivisia, mutta todella kiinnostavia keskusteluja mm. Jumalan kaikkivaltiuden ja ajallisuuden käsitteistön yhteydessä. Olihan selvää, että esim. kausaalit syyt eivät sido ominaisuuksiltaan täysin ylivoimaista Jumalaa.
nii mutta miksei jeesus voi lukea itsestään sinne minne se meni kuitenkin se teki ne "urotyönsä" :D
ööö..ö...
Siis alkuperäinen lausemuoto-
"Ja kun Jeesus meni omaan aikaansa hän näki mitä hänestä oli kirjotettu..."
-antaa olettaa, että Jeesus meni menneisyyteen ja teki hommansa ja vasta sen jälkeen huomasi tulleensa ristityksi jumalaksi.
Mutta nyt
"nii mutta miksei jeesus voi lukea itsestään sinne minne se meni kuitenkin se teki ne "urotyönsä" :D"
???
Nykyään vallitsevan käsityksen, ainakin jossain tiedeyhteisössä, mukaan kukaan ei voi matkustaa aikakoneen rakentamishetkestä taaksepäin.
nykyään ja nykyään olenko puhunut että jeesus meni aikakoneella 2000 luvulla hän on voinut mennä vaikka 3000luvulla
Tuskin on vuosiluvuilla väliä, kun on kyse luonnonlain noudattamisesta.
Vuonna 3000 uskoakseni pätevät samat luonnonlait kun vuonna 2000. Jos eivät, niin on turha puhua empiirisestä todistusaineistosta tukemassa jotain väitettä todeksi.
Jos luonnon lait muuttuvat ilman näennäistä syytä, ei ole pohjaa väittää toista asiaa todeksi toisen sijaan.
Alahan jo lopettaa tuo lukiolaisten haaveilu.
Koska jeesussatu pimittää vain rahavallan
myyntivoitot ja lisäarvon,ei luonnossa ole
aikaa,mikä perustellaan esim. seuraavilla
yhtälöillä
matka = aika kertaa nopeus
Sekä
voima = massa kertaa nopeus
Eli muista nyt olla jopa lukiossa "energisempi",
vaikka myös suhteellisuusteoria on
kulttuuri-imperialistinen virhe!
Miksi aika näyttää etenevän vain yhteen suuntaan?
Todellisuutemme on vain kompleksisen metrisen aikatason kolmiulotteinen kuva. Transformaatio on tapahtunut aikatason satunnaisen poikkeaman korjaamisvaikutuksen seurauksena.
Eli periaatteessa mitään ei ole, se johtaa periaatteeseen, että aikaa ei pitäisi olla. Hetkellinen poikkeama toi ajan, joka periaatteen nojalla ettei mitään ole pyrkii tasaamaan ajan tilaan ettei mitään ole.
Korjausvaikutus virittää aikatason, joka aiheuttaa transformaation. Transformaatio kaksiulotteisen kompleksisen metrisen aikatason ja meidän havaitseman avaruuden välillä synnyttää fysiikan suureet, vaikka kaiken takana onkin vain kaksiulotteinen kompleksinen mertinen aika. Metrisyydestä johtuu ajan kvantittuneisuus, aikakvantin koon ollessa 1/T, joka lasketaan poikkeamahetkestä lukien. Ajan kvantittumisesta johtuu taas energian kvantittuminen.
Palloavaruudeksi muuttunut korjaus luo aineen. Eli transformaatiossa avaruudellinen mennyt aika jää aineen palloavaruuden sisälle ja tulevaisuus on ulkopuolella. Tästä johtuen ajan kulkeminen taaksepäin on mahdollista vain hiukkasten välisessä tarkastelussa (tunneloituminen). Aineen hiukkasten kantaessa sisällään omaa menneisyyttään jää meille näkyviin ainoastaan ajan eteneminen eteenpäin.
Sori: aineellinen ei voi matkustaa ajassa taaksepäin hiukkasta suurempina osina eikä hiukkanen siellä ollessa ole omassa menneisyydessä, vaan toisen hiukkasen menneisyydessä. Se siitä: menneisyyteen ei ole aineellisena meneminen.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jää aineeton meneminen menneeseen. Siitä vaan mielikuvitus laukkaamaan: aineeton fiktio pääsee mennen tullen aikamatkoille.
Niinpä niin, mutta yritä imeä lasipullosta kaikki
aineellinen valo pois.Mahdotonta!
1.Kaikki on energiaa.
2.Energia ei katoa, se muuttuu.
=Mikään ei ikinä katoa.
(meneisyys ja tulevaisuus on kokoajan olemassa)
(kvanttifysiikka; kappale=energia voi olla monessa paikassa ja ajassa yhtä aikaa, tämä mahdollistaa muutoksen, on oltava rajapinta, värähdys, aallonpituus joka ajaa muutosta eteenpäin)
(tarpeeksi suurella ja oikein suunnatulla energialla on kappaleen=energian aallonpituutta mahdollista venyttää=matkustaa ajassa, me kaikki matkustamme jatkuvasti ajassa, mutta vain häviävän pienen matkan)
(loputon määrä vaihtoehtoja=maailmoja=energian aallonpituuden muutoksia; yllä mainittuun lisäten, ajassa voi matkustaa, mutta silloin matkustaa myös eri ulottuvuuksissa=maailmoissa=energian aallonpituuksissa ja aiheuttaa uusia värähtelyjä=luo uusia ulottuvuuksia=mahdollisia energian muutoksia)
Loppujen lopuksi joko ihmiskunta on tuhoutunut ennen kuin on kyennyt ohjaamaan tarpeeksi suuria energioita tai myös meidän maailmamme yhden aikamatkustajan aikaansaannos.