Toinen vanhemmistani oli nivelsairauden vuoksi kuntoutuksessa Etelä-Suomessa Estonian tapahtuman aikaan..
Hän kertoi kun huonetoveri oli herännyt kahden aikaan yöllä tapahtumapäivänä itkuisena ja sanonut nähneensä painajaista kuinka kymmeniä pieniä lapsia oli ollut vedessä ja hän oli yrittänyt auttaa hukkuvia, muttei ehtinyt kun lapsia oli niin paljon..
Muiden rauhoitellessa häntä aamuun saakka alkoivat uutiset, jolloin kyseinen henkilö pyörtyi..
Herätessään hän oli niin järkyttynyt etä hänet oli toimitettava päivystyksen kautta hoitoon..
Oliko se enneuni? Oliko hän vain henkisesti kieroutunut ja käytti tilannetta hyväkseen dramaattisen esityksen toivossa?
Päättäkää te viisaammat..
Hän kertoi kun huonetoveri oli herännyt kahden aikaan yöllä tapahtumapäivänä itkuisena ja sanonut nähneensä painajaista kuinka kymmeniä pieniä lapsia oli ollut vedessä ja hän oli yrittänyt auttaa hukkuvia, muttei ehtinyt kun lapsia oli niin paljon..
Muiden rauhoitellessa häntä aamuun saakka alkoivat uutiset, jolloin kyseinen henkilö pyörtyi..
Herätessään hän oli niin järkyttynyt etä hänet oli toimitettava päivystyksen kautta hoitoon..
Oliko se enneuni? Oliko hän vain henkisesti kieroutunut ja käytti tilannetta hyväkseen dramaattisen esityksen toivossa?
Päättäkää te viisaammat..
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ensinnäkin unet lasten hukkumisista voisi tarkoittaa oman sisäisen lapsen kokemusta hukkumisesta tunteiden alle. Vesi on tunteiden symboli vrt. Jeesus käveli vetten päällä eli hallitsi tunteensa, luotti.
Toiseksi mistä tiedämme missä mieli vaeltaa kulloinkin, onko se niin kiinni juuri meissä itsessämme kuin kuvittelemme. Olemmeko me vain omia itsejämme vai kenties yhtä kaiken muun kanssa, mutta vain unohtaneet asian ja kuvittelemme olevamme erillisiä ja keskitymme vain itseemme. Huomaamme sen minkä haluamme. Josko unessa on mahdollisuus rikkoa tämä muuri itsemme ja toisten välillä. Kuka tietää? Tässä yhdenlainen pohdinta aiheeseen.
Kävisikös tähän, joidenkin kerettiläisyytenä pitämä, Jungin kollektiivinen alitajunta?
En tiedä onko totta, mutta mielenkiintoinen asia...
.
Minusta "aidon" enneunen tulisi olla sisällöltään tarkempi suhteessa tulevaan tapahtumaan.
Niinkin on, että maailmassa nähdään miljoonia unia öittäin. Tällöin todennäköisyydenkin vuoksi joku voi tärpätä.
.
Oletkos muuten kuullut siitä kokeesta, jota suoritettiin ennen 9/11 ja sen jälkeen? Liittyy lähinnä elektronien tunneloitumiseen puolijohteessa.
Tämä on toisin sanoen satunnaistulosgeneraattori, vähän niin kuin kolikon heitto. Eli keskiarvoistettuna tulos on aina yhtä paljon kruunaa ja klaavaa. Mutta kun koetta suoritettiin näiden "terroristi-iskujen" aikana tuli noin 4h ennen tapahtumia suuri piikki, joka ilmeni maailmanlaajuisesti. Se oli niin huomattava piikki että melkein ampui asteikon yli. Tämä tarkoittaa, että jokin muutti normaalia käyttäytymistä satunnaisuuden osalta maailmassa ennakoivasti.
Oletkos tutustunut tapaukseen??
En tiedä liittyykös nyt kauhean kovin aiheeseen, mutta päätin jakaa valtavista tietovarannoistani muillekin...
.
enkä ainakaan vielä usko, että noin olisi tapahtunut.
.
Kauheata, epäilet minua!
Ottaisin sen henkilökohtaisesti, ellen tuntisi itseäni.
http://www.damninteresting.com/?p=252
http://www.redorbit.com/news/display/?id=126649
Siinä on nyt joitakin.
.
tulee silloinkin, kun mitään merkittävää ei näytä tapahtuvan. Piikkejä tulee aivan sattunnaisesti.
.
Epäilijät ovat kuin lohiparvi, uivat vastavirtaan...
Noh voivathan ne olla oikeassa...
Nähtäväksi jää
Mutta myönnä pois, pieni Jungi sisälläsi, pääsi jo hieman innostumaan asiasta.
eikös niilläkin ole tavattu tätä kollektiivista tajuntaa, kun lauma jossakin toisella mantereella oppii uuden tavan, kohta toisillakin mantereilla olevat oppivat.
En sen tarkemmin muista edes lajia tai mistä oli kyse, mutta kenties te olette niistä kuulleet.
Joo muistelen englannista tapauksen jossa oli lintuja jotka opettelivat avaamaan näitä uusia maitopulloja, ja sitten kun ne pullot myöhemmin otettiin käyttöön toisissa maissa, niin tämä sama lintulaji osasi avata ne heti.
Muistelen myös 100 apinan tapausta...
http://www.wowzone.com/monkey.htm
.
"Mutta myönnä pois, pieni Jungi sisälläsi, pääsi jo hieman innostumaan asiasta."
Minähän oli näistä innostunut jo silloin, kun itse elit vielä edellistä elämääsi. Kun pitäviä tuloksia ei ole tullut, on kiinnostukseni hiipunut.
Ikävä kuulla, että olet "faktojen" lannistamana menettänyt mystisyyden tunteesi elämästä.
Eihän tuosa ollut kyseessä mikään enneuni vaan kyseisen henkilön sielu oli unen aikana irrottautunut (kuten jokaisen ihmisen sielu) ja hän oli paikalla näkemässä tämän Estonian tilanteen. Ei se sen kummempaa ole. Ihan normaalia.
Suuressa joukossa "mahdotonkin" muuttuu mahdolliseksi.
Ongelma lähinnä on, että asianomainen itse uskoi nähneensä enneunen.
Moi
Haluan kertoa vastaavasta tapauksesta.
Pikkuveljeni näki silloin kun estonia upposi unta jossa laiva kulkee vedellä "peräkontti" auki. Pikkuveljeni oli kovin pieni tuolloin eikä tiennyt sanaa keulaportti tai sitten unessa oli tulkinnanvaraa. Tämä ei siis ollut enneuni vaan ilmeisesti samaan aikaan kun kyseinen homma tapahtui.
Toinen tapaus oli kun eräs tuntemani vanhempi mieshenkilö kertoi myöhemmin että hän oli nähnyt yöllä unen jossa on meri, laiva ja pilvien keskellä iso risti. Oli tajunnut että nyt tapahtuu suuri onnettomuus merellä. Tämän kyllä kuulin jälkikäteen eli tästä en voi mennä takuuseen.
Ensimmäisestä voin kyllä mennä.
En väitä etteikö olisi voinut aivan hyvin pikkuveljesi nähdä kyseistä unta kyseisenä yönä, mutta kirjoituksessasi oli eräs sana, joka pistää kuitenkin arvelemaan.
Se on -ilmeisesti. Aloitit kirjoituksen faktana, että silloin.... ja myöhemmässä vaiheessa se olikin ilmeisesti samaan aikaan...
Menetkö kuitenkin takuuseen?
Näin oikean veikkausrivin, mutta pirulauta en muistanut aamulla kuin kolme ensimmäistä merkkiä ja ne olivat kaiken lisäksi oikein.
Köyhänä kuolen tällä menolla. :/
Joillekkin ihmisille on annettu herkempi intuitio. Näin minä uskon.
Äitini vielä eläessä hänen puolisonsa, isäni näki henkilökohtaisen enneunen.
Hän näki unessa äitimme nousevan valkoisia leveitä portaita ylös huikaisevaan kirkkauteen.
Isä huusi hädissään; älä mene vielä. Kun äiti kääntyi, hänen kasvonsa olivat hyvin onnelliset.
Isä käsitti heti välttämättömyyden lain.
Äidin isosisko soitti pian: Hän on poistunut keskuudestamme.
Selitys:
He olivat syvästi uskonnollisia. Mihin uskoo - näyt ovat sen mukaiset.