Kuulo ja luulo

Kuulla vai luulla. Kuulo ja luulo.

Molemmat kertovat jossakin määrin viestinnästä. Jotakin yhtäläisyyttä on jokatapauksessa niiden merkityksessä. Vastakohtiakin voivat olla. Huonokuuloisella luuleminen voi alkaa kun kuuleminen loppuu, ikävä kyllä:)

Ei näiden sanojen syntyhistorialle satuisi olemaan virallista selitystä. Kumpikohan oli aikaisemmin käytössä?
5290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Äitini täyttää kohtapuoliin 91 vuotta. Hänelle moitteeton fysiikka on kunnia-asia – rapistumista ei pidä ottaa todesta! Lääkkeisiin turvautuminen on jotain kammoksuttavaa siihen satunnaisestikin jouduttaessa. Silmälasit (lukulasit) mammarainen hankki vasta siinä vaiheessa, kun käsien pituus ei riittänyt lukemiseen.

Me lähipiiri olemme yrittäneet puhua kuulolaitteesta parin vuoden ajan. TV pauhaa niin kovalla, että samassa huonetilassa on epämiellyttävää olla, ja asiat joutuu selittämään kahteen tai kolmeenkin kertaan (ja vielä crescendo).

Lievä kosmeettinen haitta (tarkalla silmällä katsoen juuri ja juuri havaittava kuulolaite) on mahdoton hyväksyä. Vanharouva suostuu mieluummin kummeksuvan huomion kohteeksi, kun kommunikointi ihmisten ilmoilla ollessakaan ei onnistu muuten kuin huutamalla.

Vaan minkäs teet!

Äänestä
  • Viikon vinkki: hankipa mammalle langattomat kuulokkeet televisioon, niin ei enää tarvitse häiritä naapureita tai pelästyttää mettän elukoita. ;)

    Monet vanhukset ovat ihastuneet ikihyviksi moisista vempeleistä, kunhan ovat päässeet ennakkoluulojensa yli. Ja sitten ehdottomasti radiotaajuuksilla toimivat, infrapunavälitteiset ovat aivan syvältä ja poikittain.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Viikon vinkki: hankipa mammalle langattomat kuulokkeet televisioon, niin ei enää tarvitse häiritä naapureita tai pelästyttää mettän elukoita. ;)

    Monet vanhukset ovat ihastuneet ikihyviksi moisista vempeleistä, kunhan ovat päässeet ennakkoluulojensa yli. Ja sitten ehdottomasti radiotaajuuksilla toimivat, infrapunavälitteiset ovat aivan syvältä ja poikittain.

    Lähimpään naapuriin on matkaa hyvinkin 50 metriä ja kyllä se hirsitalon seinien ulkopuolelle kuuluva möykkä sentään kohtuuden rajoissa pysyy!

    Luulen, että mamma yksin ollessaan vääntää edelleen mieluummin potikkaa kaakkoon kuin ottaa luureja korvilleen.

    Äänitaajuisen informaation infrapunasiirrosta minulla on jonkin verran omakohtaistakin kokemusta, joskaan ei eihan tuoretta. Rakensin noin 30 vuotta sitten koemielessä IR-lähettimen ja -vastaanottimen. Taajuusvaste oli tuollaista lankapuhelimen luokkaa, –3 dB:n pisteet jossakin 300 Hz:n ja 3 kHz:n tienoilla. Eivät ne muutkaan ominaisuudet ihmeemmin vakuuttaneet enkä innostunut yrittämäänkään laitteiston parantelemista.

    Äänestä

”Vedi Napoli, e poi muori!” eli ”Nähdä Napoli ja kuolla!”, ovat sanoneet.

Székesfehérvár on kaupunki Unkarissa.

Sivulla http://fi.wikipedia.org/wiki/Székesfehérvár on ämyrinkuva. Uskaltaneeko kuka painaa – saattaisivat olla korvat kovilla!

Kuukkeli-niminen pikkulintu on minulle laulanut, että

kuolla (suomi) = hal (unkari)
kuulla (suomi) = hall (unkari)

http://homepage.univie.ac.at/Johanna.Laakso/Hki/s-u-ety.html

Kuule! Olikohan tuo nyt yhtä kaukaa haettu kuin kuulemisen ja luulemisen yhteys? Mitä luulet?

Äänestä

Ruotsiksi kumpikin kääntyy 《troshörning》.

Kysymys näistä kahdesta sanasta voi liittyä Raamattuun. Roomalaisille 10:ssa luvussa Agricolansuomella sanotaan: "Usko johtuu siitä mitä on luultu" - Katekismus 1831.

Kr 1938 käyttää eri sanaa , suurinpiirtein: "siitä mikä on kuultu". Suomenkieli on ollut Agricolan käsialaa ja käännös voi liittyä siten tähän ruotsinkielen kompeeseen.

On myös sananlasku: suomalainen ei usko ennen kuin näkee.

Ja Raamatussa suurinpiirtein: emme vaella näkemisen avulla.

Aaltonen Kaarinasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuli vaan mieleen taas tämm... kirjoitti:

Kuulla vai luulla. Kuulo ja luulo.

Molemmat kertovat jossakin määrin viestinnästä. Jotakin yhtäläisyyttä on jokatapauksessa niiden merkityksessä. Vastakohtiakin voivat olla. Huonokuuloisella luuleminen voi alkaa kun kuuleminen loppuu, ikävä kyllä:)

Ei näiden sanojen syntyhistorialle satuisi olemaan virallista selitystä. Kumpikohan oli aikaisemmin käytössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu