Meillä on ollut tyttöystäväni kanssa jo pidemmän aikaa parisuhteessa ongelmia. Tarkemmin ilmaistuna tyttöystäväni on ollut eroaikeissa jo pidempään. Syitä ovat lähinnä se, että hän haluaa tilaa ympärilleen, meillä on ollut kamalia riitoja jne. Ketään kolmatta ei ole ollut kuvioissa eikä varmasti tulekaan.
Nyt hän on käynyt muutaman kerran jossakin yksilöterapiassa. Olen suhtautunut tähän positiivisesti ja meillä on muutenkin ns. koeaika suhteessa menossa. Asioiden pitäisi olla siis varsin positiivisella, tai ainakin kehittämiskelpoisella mallilla. Kuitenkin minua ihmettyttää suuresti se, miten tyttöystäväni kanssa keskustellessa hän tuo voimakkaasti esiin sitä miten terapeutti on tuominnut minua ja esim. riitatilanteessa tekemiäni asioita kääntäen tilanteet siten, että kaikki on yksinomaan minusta johtuvaa ja minun syytäni. terapeutti on lisäksi todennut mm. ettei toisen ihmisen luonnetta voi muuttaa ja että minulla on mahdollisesti narsistinen persoonallisuushäiriö.
Sanoamttakin selvää, että keskustellessamme näistä asioista tyttöystäväni kanssa ei hän siedä minkäänlaista kritiikkiä terapeuttia kohtaan ja luottaa sanasta sanaan kaikkeen mitä hän on (oletettavasti) sanonut.
Kysyisinkin, että onko tällainen terapeutin rooli jotenkin poikkeuksellista vai pikemminkin ihan normaalia terapiaprosessia? Itse olen aina ymmärtänyt, että terapeutti toimisi lähinnä "ovien avaajana", eli auttaa asiakasta ymmärtämään omia ajatuksiaan paremmin, eikä itse neuvoisi asiakasta, saati sitten latelisi toisista ihmisistä omia tuomioitaan varsinkaan pelkästään asiakkaan omien kertomusten perusteella. Tässä alkaa itse kohta luulla että on oikeasti mielisairas kun saa kuulla näitä tuomioita joita terapeutti on ladellut. Vai onko kyse mahdollisesti vain siitä että tyttöystäväni onkäsittänyt väärin terapeutin sanomisia ja vetänyt huonoja johtopäätöksiä?
Nyt hän on käynyt muutaman kerran jossakin yksilöterapiassa. Olen suhtautunut tähän positiivisesti ja meillä on muutenkin ns. koeaika suhteessa menossa. Asioiden pitäisi olla siis varsin positiivisella, tai ainakin kehittämiskelpoisella mallilla. Kuitenkin minua ihmettyttää suuresti se, miten tyttöystäväni kanssa keskustellessa hän tuo voimakkaasti esiin sitä miten terapeutti on tuominnut minua ja esim. riitatilanteessa tekemiäni asioita kääntäen tilanteet siten, että kaikki on yksinomaan minusta johtuvaa ja minun syytäni. terapeutti on lisäksi todennut mm. ettei toisen ihmisen luonnetta voi muuttaa ja että minulla on mahdollisesti narsistinen persoonallisuushäiriö.
Sanoamttakin selvää, että keskustellessamme näistä asioista tyttöystäväni kanssa ei hän siedä minkäänlaista kritiikkiä terapeuttia kohtaan ja luottaa sanasta sanaan kaikkeen mitä hän on (oletettavasti) sanonut.
Kysyisinkin, että onko tällainen terapeutin rooli jotenkin poikkeuksellista vai pikemminkin ihan normaalia terapiaprosessia? Itse olen aina ymmärtänyt, että terapeutti toimisi lähinnä "ovien avaajana", eli auttaa asiakasta ymmärtämään omia ajatuksiaan paremmin, eikä itse neuvoisi asiakasta, saati sitten latelisi toisista ihmisistä omia tuomioitaan varsinkaan pelkästään asiakkaan omien kertomusten perusteella. Tässä alkaa itse kohta luulla että on oikeasti mielisairas kun saa kuulla näitä tuomioita joita terapeutti on ladellut. Vai onko kyse mahdollisesti vain siitä että tyttöystäväni onkäsittänyt väärin terapeutin sanomisia ja vetänyt huonoja johtopäätöksiä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
tilanne onkin ollut sellainen, että terapeutti on kysynyt, kyseenalaistanut ja tarkentanut kysymyksin tai ajatuksin, mutta tyttöystäväsi on itse halunnut ottaa asiat noin (tai suodattanut senmuun alitajuisesti). Ehkä hän ei vielä ole valmis käsittelemään omia ajatuksiaan, virheitään ja tunteitaan ja hän kuulee vain sen mitä hän haluaa kuulla. Kuullostaa siltä, että hänelle on kehittymässä hyvä terapiasuhde, luottamus terapeuttiin, joten kyllä se muukin tietoisuus sieltä hänelle varmasti suodattuu. Terapiaprosessissa vain usein aluksi ollaan tilanteessa, jossa ei vielä hyväksytä muuta kuin ne omat oletukset, vasta myölhemmin voidaan kyseenalaistaa ne.
Koita jaksaa ja voithan käydä itse purkamassa nuo ajatuksesi jonkin toisen terapeutin luona, että olet vahvempi ottamaan vastaan tyttöystäväsi tunteet. Voit myös kysyä, että mitä mieltä hänen terapeuttinsa olisi yhteiskäynnistä.
Toinen vaihtoehto on tietenkin, että tyttöystäväsi terapeutti on ammattitaidoton, mutta se on liene epätodennäköisempää kuin normaali terapiaprosessin kulku syy.
Tuo helpotti paljon omia ajatuksiani. Ajattelinkin, että jostain tämäntapaisesta olisikin kysymys.
Kuinka kauan tuollaiset terapiat yleensä kestävät ennen kuin asiakas alkaa ajatella ns. enemmän kokonaisvaltaisesti? Onko tyypillistä että esim. muutaman kerran jälkeen alkaa vene kääntyä fiksuun suuntaan, vai vaatiiko esim. paljon enemmän aikaa?
terapiasuunatauksesta ja asiakkaan "vastaanottokyvystä", joka ei siis liity älykkyyteen tai muutenkaan kyvykkyyteen arkikielen sanan merkityksessä. Toki asiassa on vaikuttamassa myös se kuinka hankalasti käsiteltävä asia on kyseessä. Jos kyseessä on ratkaisukeskeinen terapia, ajattelumalleja tarkastellaan uduesta näklkulmasta hyvinkin nopeasti ja pidemmässä terapiassa vähän hitaammassa tahdissa.
Kyllä se siitä helpottaa, jos ei kolmen kerran jälkeen, niin 30 kerran jälkeen.