Naista pitää kohdella huonosti

naista on pakko pitää ainakin pikkuisen varpaillaan miehensä suhteen, sillä silloin hän takertuu ja sitoutuu enemmän mieheen.

Itselläni on mennyt pari suhdetta piloille, kun olen ollut liian hellä ja huomaavainen naistani kohtaan. Jostain syystä naiset ovat kyllästyneet, ryhtyneet tiirailemaan muita mieheiä ja muutenkin muuttuneet vähemmän arvostaviksi.
Aina olen kadehtinut renttuja ja pelimiehiä, jotka saavat udeat naiset kiintymään voimakkaasti itseensä. Sitten päätin itse ottaa heistä, ihan vain vähän, mallia.

Nyt uuden tyttöystäväni kanssa olen paljon tarkempi kuin ennen: enää en jakele jatkuvasti huomionosoituksia, enkä välitä olevani niin rakastunut. Puhun avoimemmin muista naisista ja välillä flirttailenkin. Tämä on saanut tyttöystäväni pitämään minusta enemmän ja jotenkin olen "arvokkaampi" kuin jos vain nyhjäisin hänen ympärillään. Hänen mukaansa meidän suhde toimii loistavasti ja hän sitä myös muistaa toisille mainostaakkin.

saan siis enemmän vastarakkautta ja arvostusta, kun kohtelen naistani huonommin kuin haluaisin. Jotenkin ironista, mutta tuntuu pitävän paikkansa.
274425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Hullua, mutta totta. Kai se tekee miehestä enemmän miehen jossain alkukantaisessa naisiin vetoavassa siittokyky ja tappelumielessä.

Mikä hulluinta, en ole havainnut että naisten ihannoimalle "miehekkäälle" eli minin tavoin huonolle käytökselle olisi jotain rajaa jolloin naistet eivät "miehekästä" miestä ihannoisi.

Naiset todellakin antavat kaikkensa suhteeseen ja miehelle jos mies käyttäytyy "miehekkäästi" nimenomaan naista itseään kohtaan.

Äänestä

Olen sitä mieltä,ettet ole ehkä sittenkään tavannut sitä oikeaa ihmistä.Rankkaa koko ajan kaupitella tunteitaan tyyliin,jos et tykkää,niin teen näin,jos tykkäät,teen niin.

Äänestä
  • Nyt riittää tämän skeidan lukeminen. Luultavasti teillekin on annettu ihan terveen elämän pohjat kotoa käsin - vai miten on ?

    Äänestä

Olipa taas huvittava juttu:) Jos joku haluu itseään kohdeltavan huonosti, ni ei ole päästään ihan terve. Muijas taitaa olla jotenki sairas, ninku taidat itsekkin olla. Molemmat hoitoon. Rentut ei todellakaan ole kovassa huudossa.

Äänestä

Harmikseni,
olen joutunut toteamaan aivan saman. Se tuntuu todella oudolta ja kierolta ,mutta se vain toimii. Voisin jotenkin kuvitella että parisuhteessa molemmilla on käytössä 50%. Kun toinen alkaa olla oikein hellä ja mukava niin hän luovuttaa tästä omasta 50% toiselle osapuolelle.
Ja mitä enemmän se toinen osapuoli saa hyväksyntää ja huomiota sitä vapaammaksi hän muuttuu toisten ihmisten suhteen. Tavallaan koska hän huomaa että hän on vallan kahvassa. Tätä on todella vaikea selittää mutta allekirjoitan kyllä saman pointin.
Siksi olen itsekkin vähä ruvennut olemaan kylmempi ei nyt mitenkään radikaalisti mutta ihan pikkasen vain.
Tottakai raja menee kaikessa mutta jos toinen muuttuu minua kohtaa kylmemmäksi niin sitä vain alkaa yrittää enemmän.

Äänestä

...joten älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Voi tulla takkiin tässäkin suhteessa.

Äänestä

Todennäköisesti syy muutokseen ei suinkaan ole sinun pelleilysi, vaan se, että kyseessä on eri nainen. Ei taatusti toimi kaikkien kanssa! Näytteleminen tuskin toimii pitkään kenenkään kanssa. Ole sitä mitä olet.

Äänestä

Et voisi enää oikeammassa olla! Tietenkin naisen on vähän ikävää olla aina varpaisiltaan - mutta jos mies on liian lälly, eikä laisinkaan "miehekäs", naisen mielenkiinto lopahtaa.

Itseänikin alkaa joskus ottamaan aivoon, kun mieheni lepertelee ja palvelee. Jos mieheni olisi tyranni, osaisin kunnioittaa häntä, ja suhde voisi hyvin.

Ihme ja kumma.

Äänestä

Mitä ihmettä sinä parisuhteesta haet - et tunnu ainakaan aitoa rakkautta hakevan. Sitä ei nimittäin tuollaisilla kepulikonsteilla saa! Leikit tyhmyyttäsi tuollaisella, loppuseuraukset eivät ole sinun eikä naisesi kannalta mieluisat. Sitä paitsi toimintasi kertoo jotain kummallista luonteestasi.

Aikuiseksi ihmiseksi täytyy kasvaa henkisestikin. Kateutesi perusteet ovat kummalliset ja vääristyneet - kyllä suhde kaatuu todellakin muuhun kuin hellyyteen ja huomavaisuuteen, siis pikemminkin niiden puutteeseen. Pelottelulla ja vaatimisella ei ole hyvät seuraukset kummankaan kannalta, usko pois.

Äänestä

Nyt lyön kliseen pöytään: Riippuu ihmisestä!

Uskoisin, että tässä on paljon kyse naisen itsetunnosta. Itsensä suhteen epävarma nainen luultavasti pitääkin siitä, kun mies määrää, missä mennään. Monet naiset tekevät itsestään tahallaan uhreja ja ajautuvat sen takia huonoihin suhteisiin ja pysyvät siinä siksi, kun tuntevat oman kurjuutensa kotoisaksi.

Itsevarmat naiset taas luultavasti pistäisivät heti poikki mokoman kukkoilun seurauksena. Toiset hakevat huoltajaa tai pelinappulaa, toiset sielunkumppania. Aitoa rakkautta voi olla vaikea houkutella esiin pelaamalla. Pitää vain avata itsensä, olla aito oma itsensä ja uskaltaa heittäytyä rakkauden tuleen silläkin riskillä, ettei suhteesta välttämättä tulekaan mitään.

Äänestä
  • "Pitää vain avata itsensä, olla aito oma itsensä ja uskaltaa heittäytyä rakkauden tuleen silläkin riskillä, ettei suhteesta välttämättä tulekaan mitään."

    Kannattaa lukea kahdesti. Tai kolmesti.

    Äänestä

  • Näin se juuri immeiset menee!:)

    Äänestä

miehen olevan sopivan renttu ja kohtelevan itseään kunnioitettavasti siitäkin huolimatta että mies kohtelisi vähän huonosti aina silloin tällöin.flirttailu toisten naisten kanssa voi lopulta johtaa siihen että naisesi alkaa epäillä sitoutumistasi häneen ja mustasukkaisuus astuu kehiin.jos elätte tasavertaisessa parisuhteessa olis kai ihan aitoa olla niin kuin on eikä esittää muuta.vaikka voin uskoa että tuo toimii mutta toimiiko kuinka kauan...hmmm..

Äänestä

Mikään itsestäänselvyys ei pidä olla siten, että antaa kumppanin kohdella itseään huonosti, mutta muista puhuminen ja flirttailu on todella tyhmää.

Äänestä
  • olemattomia uhkia...

    Äänestä

kyllä minä ainakin haluan että mua kohdellaan hyvin,en minä ainakaan vois kyllästyä hellyydenosoituksiin. mut Ehkä toi suhteen alussa voi pitääkin paikkansa.....

Äänestä
  • vai Rovaniemellä?

    Äänestä

ilmaa, kannattaa vaikka tahallaanajaa välillä pieniä erimielisyyksiä olen huomannut että näin ei tule isompia ongelmia sitten myöhemmin vastaan ja sovintoseksi vaan tuntuu jotenkin parhaalta seksiltä, tuntuu kun toinen olisi jotenkin uudistunut ja entistä viehkeempi pienenriidan jälkeen.

Äänestä

toisinkin päin.Tosin se kunnioitus toista osapuolta kohtaan hupenee nopsaan ja ero tulee taas.En mä haluais olla kenenkään sellasen kanssa joka "kestää" halventavaa kohtelua.

Äänestä

En suosittele huonoa kohtelua ja muille naisille flirttailua ainakaan pidemmän päälle. Tietysti pieni etäisyys voi joskus tehdä suhteelle hyvää ja herätellä toinen tajuamaan, ettei olekaan aivan itsestäänselvyys, mutta kaikenlainen pelaaminen ihmissuhteessa on arveluttavaa. Sitä joko ollaan yhdessä kumpaisenkin avoimesta tahdosta tai ei. Huomion saamiseen tai antamiseen ei pitäisi kyllästyä, kun rakastaa kumppaniaan aidosti.

Itse en suhteessani haluaisi tulla kohdelluksi huonosti tai joutuvani koko ajan kilpailemaan huomista muitten naisten kanssa. Se olisi erittäin rasittavaa.

Äänestä
  • kunhan sitä saa.Muistelepa pidemmältä aikaväliltä asioita. Miksi joku on epävarma, perusasioita, nainen!
    Eikä muille osoitettu huomio ole edes mitään peliä, kuin ehkä murto-osaltaan - katsopa itse sydämeesi, katsotko tilannetta tietynväristen silmälasien läpi. Mustien?(:-):-()

    Äänestä

  • oletko kokeillut puhumista? kirjoitti:

    kunhan sitä saa.Muistelepa pidemmältä aikaväliltä asioita. Miksi joku on epävarma, perusasioita, nainen!
    Eikä muille osoitettu huomio ole edes mitään peliä, kuin ehkä murto-osaltaan - katsopa itse sydämeesi, katsotko tilannetta tietynväristen silmälasien läpi. Mustien?(:-):-()

    "Huomiosta ei tarvitse kilpailla kunhan sitä saa"

    Niinpä, mutta entisessä etäsuhteessani muut naiset saivat tanssilattioillakin paljon enemmän kuin minä kotona yksin odotellen.

    "oletko kokeillut puhumista?"

    Vuoden tai melkein pari kärsivällisesti tuhlasin kokeillessa, mutta viimeinen yhteinen matka avasi silmät ja korvat, miehellä olikin suuret puheet mutta puheeksi se jäikin,

    Se siitä.

    Äänestä

Se on ihan totta, voin myöntää avoimesti, ettei mua ainakaan sytytä liikaa liehittelevä, liian selvästi mun perään kuolaava mies, vaan mies jolla on vähän ylpeyttä ja omanarvontuntoa. Ristiriitaista mutta totta, turha tästä on hernettä nenuun vetää.

Äänestä
  • honey thats 'pitaa paikkansa' because you are not -the woman-, you are a pitiful human being who is feeling miserable about herself because of what some asshole has treated and made you feel like a piece of shit you are...

    Äänestä

you are pathetic, you have too much to learn, redneck.

Äänestä
  • You are the one who's pathetic, U twat!
    I have learned from my mistakes and now I have gained more love.

    U see, if I go too further in showing my feeling to her she fades away. It's a fucking turn out and now I know it.

    Äänestä

höpöhöpö! mistä lienet tuollaista saanutkin päähäsi??? tottakai liian imelä ja kokoajan toisessa roikkuva mies alkaa ärsyttää.. mutta et varmasti ole aiheuttanut ainuttakaan eroa olemalla kiltti ja huomoiva naistasi kohtaan! et varmasti.. syy on ollut jokin muu mitä et tiedä..
Kuvitteles asia toisin päin: rakastuisitko naiseesi enemmän jos hän mainostaisi sinulle muita miehiä, kuinka komeita kolleja eilen näki ja flirttailisi vieraiden kanssa sinun nähtesi.. nainen tarvitsee huomiota, arvostusta ja rakkauden osoituksia kuten mieskin.. (voihan poikkeuksiakin olla) Sitäpaitsi eikö ne pelimiehet ole juuri niitä, joilla ei ole vakisuhteita?? vain tunteettomia yhden illan juttuja.. sitäkö haluat?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tietää_ kirjoitti:

naista on pakko pitää ainakin pikkuisen varpaillaan miehensä suhteen, sillä silloin hän takertuu ja sitoutuu enemmän mieheen.

Itselläni on mennyt pari suhdetta piloille, kun olen ollut liian hellä ja huomaavainen naistani kohtaan. Jostain syystä naiset ovat kyllästyneet, ryhtyneet tiirailemaan muita mieheiä ja muutenkin muuttuneet vähemmän arvostaviksi.
Aina olen kadehtinut renttuja ja pelimiehiä, jotka saavat udeat naiset kiintymään voimakkaasti itseensä. Sitten päätin itse ottaa heistä, ihan vain vähän, mallia.

Nyt uuden tyttöystäväni kanssa olen paljon tarkempi kuin ennen: enää en jakele jatkuvasti huomionosoituksia, enkä välitä olevani niin rakastunut. Puhun avoimemmin muista naisista ja välillä flirttailenkin. Tämä on saanut tyttöystäväni pitämään minusta enemmän ja jotenkin olen "arvokkaampi" kuin jos vain nyhjäisin hänen ympärillään. Hänen mukaansa meidän suhde toimii loistavasti ja hän sitä myös muistaa toisille mainostaakkin.

saan siis enemmän vastarakkautta ja arvostusta, kun kohtelen naistani huonommin kuin haluaisin. Jotenkin ironista, mutta tuntuu pitävän paikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu