tässä on teille jotain, mikä on täysin uutta ja sen tähden niin myrkylliseltä kuulostavaakin, koska se sotii käsityksiänne vastaan, mutta huomatkaa, että silloin ette ole vapaat, jos käsityksenne teidät sitoo. mutta itse asia:
musta tuntuu et jumala juttelee mulle ajatuksina, hiljensin mieleni ja tiesin, etten tiedä mitään kuin mielipiteeni mitä olin oppinut tai itselleni opettanut muiden kautta.
hän sanoo kauttani, että minun pitää puhua ihmisille.
Ihmiset, minä en tiedä Jumalasta yhtään mitään, ja siksi hän sanoo juttelevansakin minulle, koska mieleni on kuin tyhjä kuppi, mihin voidaan jotain uutta kertoa, näin ei muiden ihmisten laita ollut. Heillä oli vain tietonsa jolla mielensä täyttivät, ei sinne mitään voinut sisään kaataa, kaikki se vain tulvi ylitse.
Siksi pyydän, että puhut ihmisille, ja että he kuuntelisivat, sydämessään niitä sanoja, joita minä sinulle nyt aion antaa:
Luomani, kaiken mitä teille olen joskus kertonut, on aivan totta. Olette tehneet elävistä opetuksista itsellenne lait, jotka sitten teidät sitoi näkemästä minua. Ne sanat olivat vain viisauksia, eivät mitään jokapäiväiseen sopivia lakeja. Te teitte itsellenne niistä vankilan, jotka nyt teidän on murrettava. näiden lakienne takia, vain koska uskotte olevanne oikeassa, opetetun perisynnin lailla. Katsokaa nyt mitä te kaikki teette maailmalle, jonka teille olen antanut. Vain harvat teistä toden näkee muttette heitä kuuntele, vaan pidätte kiinni käsityksistänne ja elämä siten kuolee pois. Olenhan minä tie totuus ja elämä.
Teidän tulee itse luoda se taivas, jossa haluatte elää. Johan teille jo kertaalleen ristillä kuoltuani olen sanonut, että jo tänä päivänä te olette jo taivaassa.
Taivas josta puhun, on siellä minne sormenne osoittaa, eli ylös taivaalle, missä aurinkokin on, siellä myös on meidän kotimme, planeettamme, kaiken sen tyhjyyden ympärillä. Meidän tulee käsittää se, että me todellakin olemme jo siellä, jo tänä päivänä.
Annoin teille syntinne anteeksi jottette itseänne vihaisi ja siten sokaistuisi.
Te todella tulette uudesti syntymään, mutta tähän samaan maahan, ainoaan paikkaan, missä elämä on mahdollista, heti kuolemanne jälkeen, joksikin elämänmuodoksi.
Ette tule muistamaan entisestä elämästänne mitään, ei muistoja, ei kokemuksia tai muutakaan, vain kokija ajatusten ja tunteiden takaa tulee säilymään, joka olen minä.
Teidän pitää katsoa, miten kohtelette toisianne, koska hän voi ollakin sinä, me olemme yhtä.
koska kaiken te teette itsellenne. Olette niin maan kautta kuin hengen kautta yhtä ja samaa.
Vain ajatuksenne teidät erottaa. hiljentäkää mielenne, ja nähkää totuus. Ajatus on se, mikä totuuden tielle tulee.
Tästä on aina kaikesta ollut kyse, ja nyt teidän on aika tajuta tämä.
Te olette yhtä tämän planeetan ja kaiken kanssa. Te olette sitä samaa.
Älä pidä muita jumalia, sillä Minä olen herra, sinun jumalasi.!
Älä tee itsellesi Jumalan kuvaa, olen kertonut, ja mitä te olette nyt palvoneet, jo 2000 vuotta, jumalankuvaa, siinä on syy miksi ette ole minua nähneet.
Pitäkää mielessä, että jokainen opetus, mikä minusta kertoo, pitää paikkansa, oli kyse minkä maan uskonnosta tahansa, johan jo jokaisen uskonto sanookin, että ei voi olla kuin yksi jumala. Kaikessa on kyse juuri minusta, te eksytte sanoihin, joku kansa nimittää minua oman kielensä Jumala sanalla, ja te ajattelette heidän puhuvan jostain aivan muusta, jokainen teistä. Ei ole kuin yksi.
Levittäkää sanomaa vain sanan voimalla Mutta älkää opettako lapsillenne totuutta, koska silloin he vain eksyvät uskomaan tietoon jota annatte heille, joka on eri asia kuin itse kokemus ja ymmärrys. Näin teitä on tähän asti opetettu, ja siksi olette olleet sokeita, jokainen.
tuon minä kuulin ja planeetan tuhon minä muutoin näin jos emme häntä nyt usko.

Vastaukset 2
Vanhimmat
takuulla osuvin ja kaunein tulkinta Raamatusta jonka olen ikinä lukenut tai kuullut. Aivan loistava :)
/me tykkää
Niin se on totta, että on vain yksi Jumala, mutta sekin on vain yksi totuus, että Hänen luokseen on vain yksi tie, joka on Jeesus Kristus, jonka Hänen Isänsä lähetti valmistamaan tien itsensä luo ja yhteyteensä. Jeesus on "tie totuus ja elämä".
Ne uskonnot jotka eivät Häntä tunne ja tunnusta, eivät myöskään voi olla johdattamassa ihmisiä Jumalan luo, vaan eroon Hänestä. On olemassa yksi Jumala ja lukematon määrä niitä joita ihmiset ovat tehneet jumaliksi itselleen, kun eivät oikeaa tietä tunne. Sen takia Jeesus, ennen kuin nousi taivaaseen, sanoi opetuslapsilleen "menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia..."