Kuningas rautalankaa

Väänsin kuningas rautalankaa.

Ollessamme Maapallon pinnalla. Meidän on paljon vaikeampaa ja hitaampaa nostella raskaita ammuksia kuin kevyitä ammuksi.

Ajatellaan tykit joihin nostellaan ammuksia. Kevyitä nostelee nopeammin ja niimpä niitä saa lähtemään nopeammin. Nyt Maapallosta pois päin saadaan ammuttua tiheämmin näitä keveitä ammuksia.

Kun taas raskaita ammuksia saadaan ammuttua hitaammin.

Kun ajatellaan ajatustani ja sitä miten ammuttavat ammukset alkavat räjähtämään energiaansa liikerataan nähden taakse päin, niin raskaiden ammusten liike kiihtyy hitaammin, samalla kun ammukset räjähtävät energiaansa liikerataan nähden taaksepäin.

Sen lisäksi ne omaavat vähemmän ulkopintaa, jolloin ne laajenevat hitaammin.

Siis hitaammin kuin vanhoista kohteista avautuvat ammukset. Vanhat kohteet kun ovat ehtineet liikkua vähän tiheässä tilassa suhteellisesti ottaen todella paljon kauemman aikaa kuin uudet kohteet.

ja sitten kuningas rauatalankaan.

Meillä on jutun isoin jutska josta lähtee liikkeelle pienempiä jutskia.

"Pienten" jutskien pinnalla on tyyppejä jotka heittelevät isoja kiviä pois päin kappaleesta jossa heittelijät seisovat. He heittelevät raskaita kiviä ja näin heittely on hidasta.

Jutun isointa jutskaa kohti tulee pienempiä jutskia, joiden pinnalla on myös kivien heitteliöitä. He heittelevät paljon kevyempiä kiviä ja näin he pystyvät heittelemään kymmeniä kiviä samaan aikaan kuin toiset tyypit saavat heitettyä yhden raskaan kiven. raskaiden kivien vauhti kiihtyy hitaammin.

Nyt nämä kappaleet joista heitellään paljon kevyitä kiviä, ohittavat jutun isoimman jutskan läheltä ja ne menevät raskaan kiven heittäjien kappaleiden välisellä alueella niin etteivät raskaat kivet osu niihin ollenkaan. Niitähän tulee harvakseltaan ja vaikka raskaat kivet omaavat paljon energiaa, ovat ne pakkautuneet pieneen tilaan.

Nyt jutun isointa jutskaa kohti tulee joka suunnasta kappaleita joista heitellään paljon kevyitä kiviä ja näin niitä on paljon tiheämmin joka alueella ja ne kaikki liikkuvat kohti jutun isointa jutskaa ja näin osa niistä osuu niihin kappaleisiin jotka ovat menossa jutun isoimman jutskan ohi.

Arvaa mitä jutun isoin jutska kuvaa?

Savorinen

:);):)
5352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet luonnonlahjakkuus! Mitään näin omaperäistä ja luovaa en ole lukenut pitkään aikaan.

Oletko harkinnut runoilijan uraa?

Tai TV-sarjojen käsikirjoittajan jobia?

Äänestä

...mikä stana avautuu.

avautuu avautuu,,,
siis avautuu ja
minne jutska avautuu vai avautuuko se avautumistaan kunnes ei enää kykene avautumaan.
on tää niiiiin perusteellisen avautuvaa jutskaa,voisit vaikka avautua muillakin keskusteluavau eikäkö -foorumeilla tästä avautumisesta.

avautuminen on jännä juttu,näinä aikoina jokainen avautuu tarpeen mukaan.

AVAUTUKAA JA TÄYTTÄKÄÄ MAA !!!

Äänestä
  • Mutta menköön.

    Kun puhut, saat äänihuulesi atomit räjähtämään normaalia voimakkaammin ja näin suustasi lähtee liikkeelle paineaalto jonka ystäväsi kuulee koska hänen korvisaan tapahtuu paineen vaihtelua.

    Nyt ystäväsi avautuu energiaa ja sinä kuulet hänen suustaan energia-aallon jne.

    Näin tää nyt vaan menee.

    Uusi oikea fysiikka tulee Kuopiosta ja täts it.

    http://www.onesimpleprinciple.com

    Täytyy tosin muistaa että Auringosta avautuu raskaampia fotoneja ja niistä avautuu raskaampia energiakimppuja kuin vanhoista fotoneista

    ja samalla Auringosta avautuvien fotonien pinnalla on vastaavasti energisempiä "kivien" heittelijöitä

    eli ne kylläkin jaksavat heittää niitä raskaampia ammuksia vastaavasti tehokkaammin.

    Mutta nyt pitääkin muistaa mitä Einstein meille kertoi ajan suhteellisuudesta.

    Oliko se niin että mitä massiivisempi taivaan kappale, sitä hitaammin aika etenee?

    No, siinä tapauksessa Auringosta avautuvien fotonien pinnalla oleva kello etenee hitaammin kuin vanhojen fotonien pinnalla oleva kello.

    Että silleen.

    Ähäkutti tuas kerran.

    Savorinen

    :);):)

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Mutta menköön.

    "Kun taas raskaita ammuksia saadaan ammuttua hitaammin. "

    Kyllä tuollaisella järeällä tykillä 800m/s lähtönopeus on kevyesti. Enemmän kuin rynnäkkökiväärillä tms. kevyemmällä aseella.

    Äänestä

  • tykkimies.... kirjoitti:

    "Kun taas raskaita ammuksia saadaan ammuttua hitaammin. "

    Kyllä tuollaisella järeällä tykillä 800m/s lähtönopeus on kevyesti. Enemmän kuin rynnäkkökiväärillä tms. kevyemmällä aseella.

    ja Auringosta avautuvissa raskaissa fotoneissa nimen omaan on raskaiden ammusten tykit.

    Ja tykkimiesten mukaan he nostelevat ammuksia yhtä nopeasti kuin vanhojen fotonien tykkimiehet.

    ja tämän todistaa vieläpä kellot jotka ovat raskaiden uusien fotonien pinnalla ja kevyeiden vanhojen fotonien pinnoilla.

    Vaan eipä hättillä. Oliko se Einstein kun sanoi että aika etenee sitä hitaammin mitä raskaampi kappale?

    Eli Auringosta avautuvien raskaiden fotonien aika etenee hitaammin.

    Savorinen

    :);):)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Savorinen kirjoitti:

Väänsin kuningas rautalankaa.

Ollessamme Maapallon pinnalla. Meidän on paljon vaikeampaa ja hitaampaa nostella raskaita ammuksia kuin kevyitä ammuksi.

Ajatellaan tykit joihin nostellaan ammuksia. Kevyitä nostelee nopeammin ja niimpä niitä saa lähtemään nopeammin. Nyt Maapallosta pois päin saadaan ammuttua tiheämmin näitä keveitä ammuksia.

Kun taas raskaita ammuksia saadaan ammuttua hitaammin.

Kun ajatellaan ajatustani ja sitä miten ammuttavat ammukset alkavat räjähtämään energiaansa liikerataan nähden taakse päin, niin raskaiden ammusten liike kiihtyy hitaammin, samalla kun ammukset räjähtävät energiaansa liikerataan nähden taaksepäin.

Sen lisäksi ne omaavat vähemmän ulkopintaa, jolloin ne laajenevat hitaammin.

Siis hitaammin kuin vanhoista kohteista avautuvat ammukset. Vanhat kohteet kun ovat ehtineet liikkua vähän tiheässä tilassa suhteellisesti ottaen todella paljon kauemman aikaa kuin uudet kohteet.

ja sitten kuningas rauatalankaan.

Meillä on jutun isoin jutska josta lähtee liikkeelle pienempiä jutskia.

"Pienten" jutskien pinnalla on tyyppejä jotka heittelevät isoja kiviä pois päin kappaleesta jossa heittelijät seisovat. He heittelevät raskaita kiviä ja näin heittely on hidasta.

Jutun isointa jutskaa kohti tulee pienempiä jutskia, joiden pinnalla on myös kivien heitteliöitä. He heittelevät paljon kevyempiä kiviä ja näin he pystyvät heittelemään kymmeniä kiviä samaan aikaan kuin toiset tyypit saavat heitettyä yhden raskaan kiven. raskaiden kivien vauhti kiihtyy hitaammin.

Nyt nämä kappaleet joista heitellään paljon kevyitä kiviä, ohittavat jutun isoimman jutskan läheltä ja ne menevät raskaan kiven heittäjien kappaleiden välisellä alueella niin etteivät raskaat kivet osu niihin ollenkaan. Niitähän tulee harvakseltaan ja vaikka raskaat kivet omaavat paljon energiaa, ovat ne pakkautuneet pieneen tilaan.

Nyt jutun isointa jutskaa kohti tulee joka suunnasta kappaleita joista heitellään paljon kevyitä kiviä ja näin niitä on paljon tiheämmin joka alueella ja ne kaikki liikkuvat kohti jutun isointa jutskaa ja näin osa niistä osuu niihin kappaleisiin jotka ovat menossa jutun isoimman jutskan ohi.

Arvaa mitä jutun isoin jutska kuvaa?

Savorinen

:);):)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu