Hoitajien korotuksien seuraukset

Onko yhdelläkään palkankorotuksista kitisevällä hoitajalla käynyt mielessä että paljonko vastaavasti heidän korotuksiensa takia nostetaan kunnallisveroa... jonka siis itse hoitajatkin maksavat asuessaan omassa kunnassaan. Eli jos saattekin kitistyä sen 1-3% enemmän kuin oli tarkoitus, myös kunnallisvero voi nousta saman verran eli mikä hyöty kyseisellä kitinällä sitten olikaan? No ei luultavasti mikään mutta onhan se mukava kitistä.

Jokainen voi aivan itse ajatella kyseistä asiaa eli onko järkeä kuitenkaan vaatia jotain mihin ei ole varaa? Melkein 13% korotus palkkoihin on kuitenkin jo erittäin iso nousuerä joten voiko enempää edes saada ja jos voi, onko lakkoilemalla saavutettu korotus kovinkaan oleellinen. Ja paljonko mahdolliset lisäkorotukset jatkossa nostavat vastaavasti kunnallisveroa, joka taas on pois teidän omistakin palkoista?

Lisäksi huomattakoon että kunnat joutuvat säästämään koululaisten ruoasta, opetuksen laadusta, teiden ylläpidosta, investoinneista joten kuinka monen sydän oikeasti kestää moisten vaatimusten tasoa kun ajattelette mihin tämä kaikki voi johtaa?
3268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

meillä on taas tällainen aivopestyn suomilaaman yksioikoisen aivottoman ajattelun tuotos....

Äänestä

sinähän se maksat. Vai oletko vapaamatkustaja. Todennäköisesti.

Äänestä

Ja jos perheessä on kaksi työikäistä, tuleepi molemmille veronkorotukset;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaakkovi. kirjoitti:

Onko yhdelläkään palkankorotuksista kitisevällä hoitajalla käynyt mielessä että paljonko vastaavasti heidän korotuksiensa takia nostetaan kunnallisveroa... jonka siis itse hoitajatkin maksavat asuessaan omassa kunnassaan. Eli jos saattekin kitistyä sen 1-3% enemmän kuin oli tarkoitus, myös kunnallisvero voi nousta saman verran eli mikä hyöty kyseisellä kitinällä sitten olikaan? No ei luultavasti mikään mutta onhan se mukava kitistä.

Jokainen voi aivan itse ajatella kyseistä asiaa eli onko järkeä kuitenkaan vaatia jotain mihin ei ole varaa? Melkein 13% korotus palkkoihin on kuitenkin jo erittäin iso nousuerä joten voiko enempää edes saada ja jos voi, onko lakkoilemalla saavutettu korotus kovinkaan oleellinen. Ja paljonko mahdolliset lisäkorotukset jatkossa nostavat vastaavasti kunnallisveroa, joka taas on pois teidän omistakin palkoista?

Lisäksi huomattakoon että kunnat joutuvat säästämään koululaisten ruoasta, opetuksen laadusta, teiden ylläpidosta, investoinneista joten kuinka monen sydän oikeasti kestää moisten vaatimusten tasoa kun ajattelette mihin tämä kaikki voi johtaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu