Hyvän pullasudin

Eli en löytänyt omaa palstaa keittiövälineille ja päätin kirjoittaa tänne.
Olen pidemmän aikaa etsinyt hyvää pulla sutia mutta en ole löytänyt mistään, siis sellaista jota voi käyttää muuhunkin kuin korvapuustien sukimiseen, sehän nyt onnistuu näillä marketti kamoillakin. Olen aina ollut keittiöhommeleissa perfektionisti ja vaadin välineiltä täydellisyyttä.
No sittemmin opin tekemään itse pikkuisia harjoja ja päätin alkaa etsimään täydellistä harjasmateriaalia pullasutiin. Kuinka ollakkaan ratkaisu löytyi ihan nenän alta, eli huomasin että viiksikarvat ovat mitä parhainta materiaalia sudin valmistukseen. Nyt tässä on vain se pulma että muut mm. vaimoni saattaisivat vieroksua viiksiharjalla sudittuja leivonnaisia. Vaikka en sinänsä ymmärrä miksi, onhan ennenvanhaan harjoja tehty ties minkä eläimen karvoista, luulisi että viikset ovat sinänsä hygieenisemmät varsinkin kun en ole mikään epäsiisti henkilö. Siis mitä mieltä olette, ei kannattane kertoa vaimolle mitään tämän uuden sudin todellisesta alkuperästä? Hän jo sitä kysyikin mutta sanoin ostaneeni sudin työmatkalta pienestä luontaistuotekaupasta. Toisaalta mieleni tekisi jakaa tämä loistava juttu ja keksintö vaimoni kanssa...
12861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

pullasuti on se silikoninen.

Miten viiksikarvat käyttäytyvät astianpesukoneessa?

Äänestä
  • Tai oli meillä aiemmin astianpesukone vaimoni hankkimana mutta hankkiuduin eroon siitä koska mielestäni astioihin jäi outo haju sen jäljiltä. Silikonista pullasutia en ole uskaltanut kokeilla koska olen silikonille allerginen ja pelkään että sitä silikonia jää pulliin ja saan sairauskohtauksen. Viiksisudin voi viruttaa vesihanan alla.

    Äänestä

  • Silikoninen on paras!

    Äänestä

  • ole astianpesukonetta kirjoitti:

    Tai oli meillä aiemmin astianpesukone vaimoni hankkimana mutta hankkiuduin eroon siitä koska mielestäni astioihin jäi outo haju sen jäljiltä. Silikonista pullasutia en ole uskaltanut kokeilla koska olen silikonille allerginen ja pelkään että sitä silikonia jää pulliin ja saan sairauskohtauksen. Viiksisudin voi viruttaa vesihanan alla.

    kumma miten ihmiset ei tajua puhdistaa esim. astianpesukoneitaan tai pyykkikoneitaan... sudin muuten sun muijaas viime viikolla... tykkäs.

    Äänestä

Oliskohan rautakaupassa myytävät lakkasiveltimet hyviä pullasuteja?

Äänestä
  • Ne on liian karkeita. Jos tekee hienompia leivoksia lakkapensselistä jää sutimisen jälki leivoksen pintaan. Paras on kyllä tuo viiksisuti, se on sellainen aika pieni, ja erimallinen kuin sudit yleensä, vähän pensselimäinen. Voin laittaa kuvan myöhemmin ja vaikka ohjeet jos joku muukin haluaa itselleen sellaisen tehdä...

    Äänestä

  • ole hyviä kirjoitti:

    Ne on liian karkeita. Jos tekee hienompia leivoksia lakkapensselistä jää sutimisen jälki leivoksen pintaan. Paras on kyllä tuo viiksisuti, se on sellainen aika pieni, ja erimallinen kuin sudit yleensä, vähän pensselimäinen. Voin laittaa kuvan myöhemmin ja vaikka ohjeet jos joku muukin haluaa itselleen sellaisen tehdä...

    Näädänkarvasiveltimet voisivat olla hyviä mutta jumalattoman kalliita joten laitahan ohjeet tulemaan jos viitsit. Mutta mistä mä ne viikset hankin? Mites nopeesti sun karvas kasvaa ja voisitko harkita niiden myymistä?

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Näädänkarvasiveltimet voisivat olla hyviä mutta jumalattoman kalliita joten laitahan ohjeet tulemaan jos viitsit. Mutta mistä mä ne viikset hankin? Mites nopeesti sun karvas kasvaa ja voisitko harkita niiden myymistä?

    pullasuti ,muistaakseni ostin joiltakin markkinoilta näkövammaisten tekemä on ollut kauan.

    Äänestä

  • on jouhellinen kirjoitti:

    pullasuti ,muistaakseni ostin joiltakin markkinoilta näkövammaisten tekemä on ollut kauan.

    sokevan tekemä, oikeista harjaksista ja ollut iät ja ajat.
    Maalikaupoista saa oikein hienoon siveltelyyn suteja eikä ne niin mahdottomia maksa. Aloittajan ehdotus ihan typerä. Luuli olevansa vitsikäs, höhhöh.

    Äänestä

keksinyt tuota sutia tehdä...

Äänestä
  • olevista karvoista, heh!Olis jo muniin tottuneitakin.

    Äänestä

  • toiselta puolelta kirjoitti:

    olevista karvoista, heh!Olis jo muniin tottuneitakin.

    Parhaat pulla ja pillusutiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


metsästys kirjoitti:

Eli en löytänyt omaa palstaa keittiövälineille ja päätin kirjoittaa tänne.
Olen pidemmän aikaa etsinyt hyvää pulla sutia mutta en ole löytänyt mistään, siis sellaista jota voi käyttää muuhunkin kuin korvapuustien sukimiseen, sehän nyt onnistuu näillä marketti kamoillakin. Olen aina ollut keittiöhommeleissa perfektionisti ja vaadin välineiltä täydellisyyttä.
No sittemmin opin tekemään itse pikkuisia harjoja ja päätin alkaa etsimään täydellistä harjasmateriaalia pullasutiin. Kuinka ollakkaan ratkaisu löytyi ihan nenän alta, eli huomasin että viiksikarvat ovat mitä parhainta materiaalia sudin valmistukseen. Nyt tässä on vain se pulma että muut mm. vaimoni saattaisivat vieroksua viiksiharjalla sudittuja leivonnaisia. Vaikka en sinänsä ymmärrä miksi, onhan ennenvanhaan harjoja tehty ties minkä eläimen karvoista, luulisi että viikset ovat sinänsä hygieenisemmät varsinkin kun en ole mikään epäsiisti henkilö. Siis mitä mieltä olette, ei kannattane kertoa vaimolle mitään tämän uuden sudin todellisesta alkuperästä? Hän jo sitä kysyikin mutta sanoin ostaneeni sudin työmatkalta pienestä luontaistuotekaupasta. Toisaalta mieleni tekisi jakaa tämä loistava juttu ja keksintö vaimoni kanssa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu