tyhjyys

Onko yleistä sellainen tunne, että kokee ettei kukaan tunne todella.Millainen on..omat vanhemmat mukaan lukien. Vaikka kuinka kertoisivat välittävänsä, se ei vain kosketa. Sisälläni on lapsesta saakka ollut "möykky" joka usein tuntuu myös tyhjänä, koskemattomana tilana; tunne että kukaan ei tunne _todella_ Oikeastaan koen että vain yksi ihminen on nähnyt "lävitseni". Koin pelkästään hänen katseensa hyvin terapeuttisena. Valitettavasti tämä ihminen on menneisyyttä. Onko muilla vastaavanlaisia tuntemuksia. Itse täytyy vain "rakastaa" itseään..
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Emme me mitään oikeasti tunne, eikä meidän tarvitsekaan. Tunteet työllistävät psykologeja siinä kuin horoskoopit astrologeja, mutta ei meidän tarvitse silti uskoa tähän fiktioon.

Äänestä

aktiivisesti vaan uutta seuraa, joka välittää. Tietty toivot niitä rakastumisen ja välittämisen tunteita niin kuin meistä jokainen, mutta ajattele kuitenkin kuinka tärkeä olet vanhemmillesi, ymmärrät sitten vanhempien rakkauden, kun itselläsi on lapsia.

Äänestä

tuohon tunteeseen varmaankin on. Kaikenlaisiä tunteita on tullut koettua, mutta en muista, että olisin tyhjyyttä sisälläni tuntenut. Mutta jokainen tuntee asiat tavallaan.

Jos tuo kovasti rasittaa, niin kannattaa ehkä käydä juttelemassa kallonkutistajan kanssa. Toinen vaihtoehto on unohtaa koko juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisälläni kirjoitti:

Onko yleistä sellainen tunne, että kokee ettei kukaan tunne todella.Millainen on..omat vanhemmat mukaan lukien. Vaikka kuinka kertoisivat välittävänsä, se ei vain kosketa. Sisälläni on lapsesta saakka ollut "möykky" joka usein tuntuu myös tyhjänä, koskemattomana tilana; tunne että kukaan ei tunne _todella_ Oikeastaan koen että vain yksi ihminen on nähnyt "lävitseni". Koin pelkästään hänen katseensa hyvin terapeuttisena. Valitettavasti tämä ihminen on menneisyyttä. Onko muilla vastaavanlaisia tuntemuksia. Itse täytyy vain "rakastaa" itseään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu