Onneton parisuhde, ei puheyhteyttä enää lainkaan, riitoja vain. Ja lapset kärsivät. Mies ei halua parisuhdeneuvontaan. Mies menee ja itse olen lasten kanssa kotona. Kolme alle kouluikäistä lasta.
Typerä olin ja jätin aikanaan työpaikkani ja muutin miehen perässä hänen kotipaikkaansa maalle. "Lapsien vuoksi" Kuten silloin puhuttiin ja "jos vaimo ei viihdy niin muutetaan takaisin kaupunkiin". Täällä sitä olen vuodet asunut ja yhteisestä sopimuksesta ollut kotiäitinä. Ihanat lapset, joskin välillä olen väsynyt heihin. Aikuista seuraa ei lähettyvillä, muuta kuin miehen iäkkäät sukulaiset. Mies ei ole halunnut maalta pois enää, eikä lähde. Eikä kuulemma lapsetkaan, jos haluan eron niin saan miehen mukaan "lähteä yksin".
Ensimmäisen lapsen jälkeen kärsin synn. jälk. masennuksesta ja sain siihen hoitoa. Pelkään että mieheni käyttää tätä minua vastaan, jos yritän erossa saada lapset. Ja minulla ei ole työpaikkaa odottamassa, ei tietoa asunnosta. Talon on mies ostanut ennen avioliittoamme seurusteluaikanamme. Minulla ei ole yhtään mitään, kaiken mitä olen tuloina saanut, olen laittanut lasten tarpeisiin ja talomme sisustamiseen viihtyisäksi. Mies on maksanut taloa ja omia harrastuksiaan, toki on jotain lapsiinkin laittanut. Autot ja kaikki ovat miehen nimissä.
Kuolen, jos en pääse tästä suhteesta irralleen. Kuolen, jos menetän lapseni. Enkä näe kohta mitään toivoa edessä...
Typerä olin ja jätin aikanaan työpaikkani ja muutin miehen perässä hänen kotipaikkaansa maalle. "Lapsien vuoksi" Kuten silloin puhuttiin ja "jos vaimo ei viihdy niin muutetaan takaisin kaupunkiin". Täällä sitä olen vuodet asunut ja yhteisestä sopimuksesta ollut kotiäitinä. Ihanat lapset, joskin välillä olen väsynyt heihin. Aikuista seuraa ei lähettyvillä, muuta kuin miehen iäkkäät sukulaiset. Mies ei ole halunnut maalta pois enää, eikä lähde. Eikä kuulemma lapsetkaan, jos haluan eron niin saan miehen mukaan "lähteä yksin".
Ensimmäisen lapsen jälkeen kärsin synn. jälk. masennuksesta ja sain siihen hoitoa. Pelkään että mieheni käyttää tätä minua vastaan, jos yritän erossa saada lapset. Ja minulla ei ole työpaikkaa odottamassa, ei tietoa asunnosta. Talon on mies ostanut ennen avioliittoamme seurusteluaikanamme. Minulla ei ole yhtään mitään, kaiken mitä olen tuloina saanut, olen laittanut lasten tarpeisiin ja talomme sisustamiseen viihtyisäksi. Mies on maksanut taloa ja omia harrastuksiaan, toki on jotain lapsiinkin laittanut. Autot ja kaikki ovat miehen nimissä.
Kuolen, jos en pääse tästä suhteesta irralleen. Kuolen, jos menetän lapseni. Enkä näe kohta mitään toivoa edessä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
onko teillä avioehto, jos ei ole, niin voit ryöstää miehen omaisuudesta puolet ja lähteä hänen rahojensa turvin hakemaan itsellesi viihdykettä elämääsi.
Jos teillä on avioehto, niin silloinhan saat mitä sinulle kuuluu.
ottaa sen mitä itselle kuuluu eli puolet omaisuudesta. Ap:kin on luopunut omasta työstään ja urastaan ja panostanut perheeseen eli mieheen ja hänenkin lapsiin itseänsä huomioimatta. Tällaisessa tilanteessa, kun ero tulee, on hänen oikeus saada osansa niin moraalisestikin kuin lakimääräisestikin.
Ihmettelen suuresti sinun kuten muidenkin mielipidettä siitä, että Ap olis ryöstämässä. Hänhän on UHRANNUT elämänsä miehelle ja perheelle ja kiitoksena ehkä miehen petturuus tai paskamaisuus
Älä välitä tuosta k*pää viestistä!
Sinä olet ansainnut osuutesi tekemällä työtä lasten ja kodin eteen!
Jos avioehtoa ei ole, niin miehesi voi lunastaa sinut ulos.
Lapset kärsivät tuollaisesta liitosta, heille mies tekee pahaa jos väkisin haluaa jatkaa!!!
Ei mies voi vaatia lapsia jäämään...huoltajuus ei todellakaan määrydy miehen oman pään mukaan!
Olet saanut hoitoa akuuttiin sairauteen ja parantunut; ei pitäisi olla mitään syytä moisella uhata...ukkopahalla ei ole keinoja käsitellä asiaa aikuiseen tapaan, joten täytyy keksiä kaikenmaailman pelokkeita. lapset ovat alle kouluikäisiä, joten heidän asuinpaikkansa määräytyy ihan vanhempien olosuhteiden mukaan. Onnellisempia olisivat varmasti ilman jatkuvaa riidan kuuntelemista...ja minkä mallin saavatkaan perhe-elämästä!
Perheterapiaan voit mennä itsekin; saattukea itsellesi ja neuvoja jaksamiseesi ja/tai ratkaisujen tekemiseen.
Älä hyvä ihminen alistu ihna kaikkeen! Voimia ja jaksamista sinulle ja lapsillesi...toivon teille kaikkea hyvää elämässä!
Mene kunnan sosiaalitoimistoon ja etsi sieltä lapsien etuuksia ajava ihminen. KYSY häneltä suoraan et mitkä mahikset sulla tai sun miehellä on niihin lapsiin. Kysy samalla vuokraasunnoista, kelan etuuksista, ja näistä toimeentuloavustuksista. Ku tiedät mitkä ovat mahdollisuudet niin on helpompi tehdä päätöksiä.
Itse asun myös maaseudulla. Sama tilanne muuten, mutta lapset on jo isoja. Avioero tulee ihan vain sen vuoksi, etten enää jaksa tätä yksinäisyyttä. Itselläni on kyllä työ, mutta silti saatan joutua tyhjin käsin lähtemään. Mielummin köyhä ja onnellinen ku rikas ja onneton!
Muuten, taajamassa on vaan helpompi saada lapsille hoitopaikka. Vaikka ei joka päiväksi, edes parina päivänä viikossa. Saisit sitten sinäkin levätä, jotta taas jaksat lastesi kanssa. Normaaliäiti joskus väsyy lapsiinsa. Mut silloin ois vaan haettava apua jostakin, että pääsis lepäämään, tai sais ees siivota kodin ilman lasten "apua".
Huh..ei olisi pitänyt lukea tätä aloitusta, itse olen nyt samassa tilanteessa, siis pitäisi tehdä päätös muutanko miehen matkaan vai en. Nuo samat kommentit "muutetaan sitten pois jos en halua asua siellä" jne. Pelottaa kauheasti tukiverkon menetys, esim. äitini kanssa ollaan totuttu näkemään viikottain, samoin monien muiden sukulaisten ja ystävien kanssa. Pelottaa, että käy juuri noin, jos jään kotiäidiksi (jos siis ensinnäkin saadaan lapsia). Ja haluan kyllä olla ekat vuodet kotona lasten kanssa..mutta mitä jos en henkisesti kestä sitä yksinäisyyttä. Ei ole tuttuja paikkoja jossa käydä, ei tuttuja vastaantulijoita, mies naimisissa työn kanssa (henkisesti aika raskas duuni) jne...
Nyt tästä tuli minun valitusvirteni! Jos olet ap. varma, ettet ole miehesi kanssa onnellinen etkä tule sitä olemaan, mieti vakavasti haluatko elää loppuelämäsi tuossa jamassa. Lapsille ero on aina iso asia, se jättää jonkinlaisen jäljen turvallisuudentunteeseen. Mutta lapset kyllä vaistoavat, jollei äiti ole onnellinen. Jos suhde on kroonisesti epätyydyttävä, lapset saattavat isoina alkaa toistaa vanhempiensa antamaa mallia parisuhteesta, siis alitajuisesti. Lapsesi ovat nuoria, mutta missään nimessä mahdollista erotilannetta ei kannata salata.
Oletko puhunut miehellesi ajatuksistasi? Jollet ole, niin tee se pian. Jos yksin haudot noita päässäsi, ongelmasta tulee koko ajan vain isompi. On mahdollista, että asennoitumalla eri tavalla (ja miehen kunnioituksella) opit kuitenkin viihtymään siellä. Jos miehesi sinua taas todella rakastaa, hän on valmis muuttamaan sieltä ihmisten ilmoille, jotta sinun mielenterveytesi säilyy hyvänä.
Hyvä antaa neuvoja, kun itse pelkään koko aika noita ihan samoja juttuja!! Jotenkin tuntuu, etten kuitenkaan voi perääntyä enää. Kamalaa, kun pitäisi valita joko muutto (ainakin väliaikaisesti)tai mahdollisesti ero. Mies tulee aina tienaamaan niin paljon enemmän kuin minä, että tuskin me minun työn perässä tullaan koskaan juoksemaan.
Täällä kans maalla, jossa mies naimisissa työnsä kanssa. Tosin nykyisin ex...
Töitä ei tarjolla tradenomille, aina about 100 tai 200 hakijaa per paikka, ja itse ollut lasten kanssa kotona 10 vuotta. Tosin opiskelin tuossa lopussa hierojaksi, vaikka se ei sitten sopinutkaan kokopäiväiseksi ammatiksi nivelten takia. Mutta tiedän tunteen, että töitä ei ole tai töitä on, mutta ne eivät täytä tyhjiötä. Tosin työ olisi täyttänyt paremmin kuin hyvin oman tyhjiön ihanien asiakkaiden vuoksi, mutta toki on töitä, joissa ei saa henkisesti mitään...muuta kuin rahallisen korvauksen.
Joka tapauksessa lähtökohta on oma hyvinvointi - siitä tulee lastenkin hyvinvointi. Joskus ihminen tietää jossakin sisimmässään, että tilanne on hyväksi esim. omalle kehitykselle ja kestää sitä jonkin aikaa, mutta jossakin vaiheessa voi tulla tunne, että nyt riittää ja sitten on lähdettävä.
Raha ei tuo onnea, paitsi lottovoitto velkavankeudessa elävälle. Tuleeko lottovoitto sille, joka pelkää lotota, ettei vaan häviä?
Kumpaa haluat enemmän? Elää nykyisessä vai etsiä jotain uutta? Voithan ehdottaa etsiväsi työpaikkaa muualta ja jos tärpää katsotte sitten kuinka käy? Noh, itse en olisi valmis kyllä muuttamaan kauas... mutta toiset on. Tai sitten menemistä kouluun... sitä itse harkitsen... Mahdollisuuksia sinulla kuitenkin on,kunhan huomaat ne. Ehkä enemmänkin kuin minä näen.
Missä on sisäinen leijonasi? Herätä se- ja taistele!
Opiskeluun olen ajatellut lähiaikoina käyttää aikaani, kunhan saan sen opiskelupaikan jota olen hakenut. Sitä kautta uskon, että pääsisin työelämään takaisin. Mutta ei opiskelu eikä työnsaantikaan meidän parisuhdetta tule millään tavalla parantamaan. Uskon, että riidat tulevat vain lisääntymään. Koska emme ole esim. vapaa-ajan käytöstä päässeet koskaan sopuun. Miehen vapaat ja lomat ovat miehen omia ja hän päättää mitä tekee. Perheellä ei ole hänen vapaidensa kanssa mitään tekemistä, ellei hän sitten armollisesti halua niin päättää.
Olimme vuosia yhdessä ennen lapsien saamista, mutta en ajatellutkaan että mies ei olekaan sellainen perheihminen mitä etukäteen antoi ymmärtää.
Ja vaimo, noh, naimisiin kun mentiin, sehän tarkoittikin sitä että vaimo nyt on ja pysyy. Että vaikka tekisi mitä ja kohtelisi miten vaan. "Ai niin, en muistanutkaan sanoa, että huomenna lähden muutaman päivän harrastusreissun kavereiden kanssa" Ja kun mies palaa kotiin, siellä odottaa hyväntuulinen vaimo esiliina edessä, ruoka pöydässä. Ja kun on syöty, vaimo nukuttaa lapset ajoissa, että mies saa sitten tarpeensa tyydytettyä. Ja kun on valmista, aah, televisio päälle ja olutpullo käteen. Plääh!
Tuosta poismuutosta. Jos nyt muuttaisin lasten kanssa pois miehen luota, tulisi välimatkamme olemaan pitkä. Koska lähettyviltä ei ole asuntoon mahdollisuuksia. Tämäkin arveluttaa tosi paljon, kun en kuitenkaan haluaisi että lapset erkaantuisivat isästään. Jos nyt ero on se meidän tie. Eihän nämä asiat ole vasta kuin omassa päässä ajatusasteella ja tänne kirjoitettuna.
Niin ja joku tuossa alussa sitä avioehtoa kyseli. Ei ole avioehtoa, eikä ole aikomusta mieheltä ryöstää omaisuutta. ;)
pärjäät. Ennen kuin päätät lähteä käy sosiaalitoimistossa juttelemassa asiastasi tai ota joihinkin perheneuvoloihin yhteyttä.
Olin ns. vastaavassa tilanteessa aikaisemmin opiskelijana kun erosin. Sinulla on puolet kaikesta omaisuudestanne eli saat tasinkoa mieheltäsi, jos teillä ei avioehtoa. Et siis jää tyhjän päälle.Lisäksi kysy sosiaaliapua ja ennen kaikkea yritä saada töitä.
Se, että olet kärsinyt synnytysmasennuksesta, ei tee sinusta yhtään huonompaa äitiä ja ei varmasti vaikuta teidän huoltajuuteenne