Nyt on kyllä kinkkinen tilanne.
Eli lukiossa olen ja olen äärettömän ihastunut yhteen mukavaan vaihtarityttöön. Ikinä ennen en ole seurustellut, joten on vähän ongelmia ottaa se ensimmäinen askel. Tyttö on ranskasta mutta englanti a osaa vallan mallikkaasti, minäkin ihan kelvollisesti. Ihastumista on nyt jatkunut kuukauden päivät ja "odottaminen" alkaa käydä sietämättömäksi, poikana pitäisi kai tehdä jotain muuta kuin odottaa. Pitään tyydyin vain vilkuilemaan häntä ja hän vilkuili joskus takasinkin, mutta vahva tutina että se johtui vain siitä kun "joku" kyyläsi häntä.
No sitten yksissä koulun pippaloissa uskaltauduin nousuhumalassa mennä juttelemaan tälle mukavalle persoonalle kaikennäköistä ja juttuhan luisti valllan mallikkaasti, mielipiteetkin olivat jokseenkin samoja. No tanssimaan en kuitenkaa uskaltautunut, liekö hän tuntenut tällaisen suomalaisen juntin liian tungettelevaksi.
Nyt olen kuitenkin pystynyt sentään moikkailemaan kyseiselle viehättävälle tytölle, niin tai hän moikkaili minulle. Jotenkin vain tuntuu että aina kun koitan lähestyä häntä, hän vain välttelee katsetta tai koettaa paeta tilanteesta. Itse olen, tai ainakin yritän olla koulussa jonkinlainen aattellinen kovanaama, joskin kyseinen tyttö on vaikuttaisi hieman rauhallisemmalta, joten olen itsekin koittanut käyttäytyä hieman neutraalimmin, etenkin hänen seurassaan, aina se ei kuitenkaan ole helppoa.
Eikö tunne sittenkään ole molemminpuoleinen, kun hän näin koettaa pakoilla? Mitä minä teen? Mistä tunnistan tunteeko hän samoin? Auttakaa ensikertalaista kokematonta nyhveröä? Miten uskallan ottaa ensimmäisen askeleen? Apuva!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mites ihan kaveripohjalta ensin?
Pyydä tyttöä elokuviin. Kahvilaan? Vaihtarina saattaa olla yksinäinenkin.
Tai tee jotain suomi-juttua... pyydä teille leipomaan korvapuusteja. :-) joulupipareita (Osaathan?)
Moikka, mulla oli lukiossa ihan samanlainen tilanne. Se tyttö oli mun ensirakkaus, mutta en ikinä uskaltanut mennä ehdottamaan sille yhtään mitään. Kaduin sitä pitkän aikaa....
Suosittelen, ylläolevan kirjoittajan ehdottamia juttuja. Kaveripohjalta on hyvä lähteä. Ei tarvi olla mitään ihmejuttuja. Keilaus, elokuvat, huvipuisto, kahvittelu, kävelylle. Siinä muutamia.
Tiedän, ettei ole helppoa kysyä tyttöä ulos. Itse kysyin eilen ja se jännitti niin hemmetisti =) sen jälkeen olo oli kyllä loppuillan tosi hyvä, nimittäin tyttö suhtautui asiaan positiivisesti. Toivottavast ei vain tule katumapäälle....
Mut jos pyytäisin sitä leffaan, niin se varmasti kuvittelis siinä olevan jokin hämärä taka-ajatus? Sit jos hän ei suostuis, niin varmasti kertois kavereilleen, kuinka joku onneton oli koittanu iskeä sitä ja siitä se riemu vasta ratkeis ja olis loputkin maineen rippeet menneet.
On tää maailma vaan niin epäoikeuden mukainen ja julma paikka...
Mutta voin vain kuvitella tuon edellä mainitun tapaisen surkuttelun, kun ei tullut aikoinaan tartuttua tilaisuuteen....
Empä usko että menis juoruilee mitää pahaa kavereilleen, vaikkei lähtiskään. Luultavasti ois tosi imarreltu. Sen verran mukavalta ja fiksulta tytöltä vaikuttaa.
Ja viel toi, että jos nopee siirtää katseen pois kun teiän katseet kohtaa. Niin se voi MYÖS johtua ihan siitäki, että sitä ujostuttaa kattoo pidempään. Ite en ainakaa pysty kovinkaa kauaa silmiin katsomaan.
Tuollaiset kokemukset kasvattaa sinua valtavasti ihmisenä tapahtui mitä tapahtui. ja rehellisesti jos katsoisi elämääsi kokonaisuutena sillä ei ole pätkääkään väliä mitä muutama ihminen sinusta jossakin lukiossa ajatteli joten turha miettiä maineesi pilaamista.
1a) voit olla tekemättä yhtään mitään, jatkaa epämiellyttävää kyyläystä koulussa ja oivotella ja voivotella parin vuoden päästä kavereillesi kuinka annoit potentiaalisen elämäsi rakkauden valua käsistäsi pois.
b)tai voit ottaa puheeksi esim jonkun hyvän leffan joka sinun on pitänyt mennä katsomaan, (keskustelun yhteydessä, ei kannata aloittaa keskustelua sillä) ja kysyä onko hän nähnyt sitä jne ja ottaa vaikka joku kolmas henkilö mukaan jos et kahdestaan uskalla mennä. kyllä tytöstä huomaa kiinnostaako häntä pätkääkään vai ei. ja jos ei kiinnosta, unohda koko tyttö. maailmassa on 6 miljardia ihmistä, kyllä löydät vielä jonkun joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet ja sinä häntä.
todennäköisyys että rakastutte korvia myöten toisiinne ja tulette olemaan yhdessä 'til death do you appart' on naurettavan pieni. luultavasti tyttö ei ole se oikea sinulle joskus kymmenen vuoden tai edes vuoden päästä vaikka hän tällä hetkellä olisi, joten turha liikaa murehtia, että pilaisit kaiken. jotenkin ne palaset vaan elämässä loksahtaa paikoilleen, sen tulet huomaamaan kun vanhenet hieman.
öö, ei aamu yhdeltä pysty kirjoittamaan mitään kauhean syvällistä tai järkevää, toiv. sait jotakin irti tuosta tekstistä? lycka till.
Aluksi kiitos asiallisista ja rohkaisevista vastauksista!
Aluksi pitäisi varmaan uskaltautua ihan selvinpäin koulussa juttelemaan luontevasti tälle tytölle ja sitten edetä seuraava askel pyytä leffaan jotenkin salakavalasti.
Jotenkin vaan tänäänkin vain tuntui että oikeen tarkoituksella hän koitti pakoilla ja välttää katsetta, mutta kyllä kerran taas katseet kohtasivat pariksi sekunniksi...söpööö. Tai sitten luulen vain... Kerrankin kun istuin hänestä parin metrin päähän odottamaan tunnin alkua vaikutti hän äärettömän vaivaantuneelta ja hermostuneelta ja pakeni luokkaan välittömästi kun ovi aukesi. Olenko sittenkin vain pilvilinnoissa?
Jotenkin kun hän liikkukin aivan erilaisten "kunnollisten ihmisten" kanssa tuntuu oudolta mennä juttelemaan hänelle.
Eikai tässä auta muu kuin tarttua ensi viikolla härkää sarvista, kokeilla kepillä jäätä ja ryhtyä tuumasta toimeen.
Antakaahan vielä jotain vinkkiä, että mikä tyttöjä nyt nykyään kiinnostaa, tai mistä itse tyttönä olisit kiinnostunut keskustelemaan? Tietysti aika yksillöllistä, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan.
Kyllä nyt jätän vaiheilut sikseen ja alan toimia, meni syteen tai saveen!
rohkaiskaahan nyt nyhveröä vielä ja antakaa kokeneemmat vinkkiä!