Metotreksaatti & Sulfasalatsiini ym.

Kiitos todellakin teille vastauksista... Olette joutuneet syömään lääkkeitä todella pitkään, joten teillä on kokemusta näistä asioista. Mieheni tuli viikonlopuksi pois sairaalasta hyvin huolestuneena ja pettyneenä. Hän oli sanonut lääkärille, ettei aio mennä enää ensi viikoksi, vaikka aluksi olikin sellainen sopimus. Sen verran pettynyt hoitoon hän oli tai oikeastaan siihen, ettei mistään asiasta oltu kerrottu tarpeeksi. Lääkäri oli lopettanut eilen sen Metotreksaatin- eli mieheni söi sitä vain yhden tabletin. Salazopyrin 500 mg ja Oxiklorin 300 mg jatkuu kovien särkylääkkeiden syönti. Samoin kortisonin pistoshoito niveliin. Kyllähän se lääkäri oli myöntänyt Metotreksaatin ja Salazopyrin:in vaikutuksen siittiösolujen tuotantoon... Kumma vaan, että vasta sitten, kun MINÄ otin asian käsittelyyn. Outoa, että näin omaisen täytyy muistuttaa lääkäriä kertomaan potilaalle sivuvaikutuksista. Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi...ja näin ollen kai tulee kiinnitettyä enemmän huomiota miten potilasta informoidaan. Miten teillä..? Onko teillä jo lapsia...? Vai oletteko joutuneet jopa luopumaan ajatuksesta saada lapsia? Nämä on vaikeita ja arkoja asioita. Minä olen 30 vuoden ylittänyt ja mieheni yli 40... Lasta olemme "odottaneet" tulemaksi jo 8 vuotta, joten kriisiä on käyty. Nyt tuli vielä tämä reuma- asia, johon pitää sopeutua...mutta meneehän sekin kai muiden kriisien joukossa.Ilman huumoria ja uskoa tosin ei selvittäis... Saa nähdä miten lääkkeet alkavat vaikuttaa ja miten mieheni sopeutuu henkisesti asiaan. Kipu ja kehon muutokset tulevat varmasti vaikuttamaan paljon identiteettiin ja mielialaan. Läheisten tuki on korvaamaton apu tässäkin asiassa- eikö vain? Mielestäni läheistenkin jaksamisesta lääkäreiden pitäisi olla kiinnostuneita... Oikein hyvää jatkoa teille kummallekin vastanneelle!

Huolestunut kirjoitti:

Kiitos todellakin teille vastauksista... Olette joutuneet syömään lääkkeitä todella pitkään, joten teillä on kokemusta näistä asioista. Mieheni tuli viikonlopuksi pois sairaalasta hyvin huolestuneena ja pettyneenä. Hän oli sanonut lääkärille, ettei aio mennä enää ensi viikoksi, vaikka aluksi olikin sellainen sopimus. Sen verran pettynyt hoitoon hän oli tai oikeastaan siihen, ettei mistään asiasta oltu kerrottu tarpeeksi. Lääkäri oli lopettanut eilen sen Metotreksaatin- eli mieheni söi sitä vain yhden tabletin. Salazopyrin 500 mg ja Oxiklorin 300 mg jatkuu kovien särkylääkkeiden syönti. Samoin kortisonin pistoshoito niveliin. Kyllähän se lääkäri oli myöntänyt Metotreksaatin ja Salazopyrin:in vaikutuksen siittiösolujen tuotantoon... Kumma vaan, että vasta sitten, kun MINÄ otin asian käsittelyyn. Outoa, että näin omaisen täytyy muistuttaa lääkäriä kertomaan potilaalle sivuvaikutuksista. Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi...ja näin ollen kai tulee kiinnitettyä enemmän huomiota miten potilasta informoidaan. Miten teillä..? Onko teillä jo lapsia...? Vai oletteko joutuneet jopa luopumaan ajatuksesta saada lapsia? Nämä on vaikeita ja arkoja asioita. Minä olen 30 vuoden ylittänyt ja mieheni yli 40... Lasta olemme "odottaneet" tulemaksi jo 8 vuotta, joten kriisiä on käyty. Nyt tuli vielä tämä reuma- asia, johon pitää sopeutua...mutta meneehän sekin kai muiden kriisien joukossa.Ilman huumoria ja uskoa tosin ei selvittäis... Saa nähdä miten lääkkeet alkavat vaikuttaa ja miten mieheni sopeutuu henkisesti asiaan. Kipu ja kehon muutokset tulevat varmasti vaikuttamaan paljon identiteettiin ja mielialaan. Läheisten tuki on korvaamaton apu tässäkin asiassa- eikö vain? Mielestäni läheistenkin jaksamisesta lääkäreiden pitäisi olla kiinnostuneita... Oikein hyvää jatkoa teille kummallekin vastanneelle!

Lue lisää

Painitte hankalien asioiden kimpussa.Aktiivinen nivelreuma on erittäin kivulias tauti,joten ei sitä nykyään jaksa kukaan ilman lääkkeitä sairastaa.Lääkkeet vaan ovat rajunpuoleisia.Varsinaista täsmälääkettä reumaan ei ole.Kokeilua,jos tuo auttaisi systeemillä vaan...Pikkusen ollaan koekaniineina kaikki.
Varsinkin miehiltä pitäisi saada tulehdukset rauhoitettua,muuten alkavat munuiset tuhoutua.

Toivottavasti löydätte pätevän ja asiaan vakavasti suhtautuvan lääkärin tukemaan ja auttamaan sekä taudin,että lapsensaannin suhteen.
Lapsen hankinnan suhteen olette varmaan jo pohtineetkin erilaisia vaihtoehtoja.
Voimia teille ja ymmärrystä toistenne suhteen.

m50 kirjoitti:

Painitte hankalien asioiden kimpussa.Aktiivinen nivelreuma on erittäin kivulias tauti,joten ei sitä nykyään jaksa kukaan ilman lääkkeitä sairastaa.Lääkkeet vaan ovat rajunpuoleisia.Varsinaista täsmälääkettä reumaan ei ole.Kokeilua,jos tuo auttaisi systeemillä vaan...Pikkusen ollaan koekaniineina kaikki.
Varsinkin miehiltä pitäisi saada tulehdukset rauhoitettua,muuten alkavat munuiset tuhoutua.

Toivottavasti löydätte pätevän ja asiaan vakavasti suhtautuvan lääkärin tukemaan ja auttamaan sekä taudin,että lapsensaannin suhteen.
Lapsen hankinnan suhteen olette varmaan jo pohtineetkin erilaisia vaihtoehtoja.
Voimia teille ja ymmärrystä toistenne suhteen.

Lue lisää

Löysin tämä palstan ja huomasin kuinka tarpeen mulle olisi saada "kuulla" muiden, sairastuneiden ja puolisoiden, kokemusta.
Mieheni on sairastanut psorin aiheuttamaa niveltulehdusta jo kymmenisen vuotta ja kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu.
Epäilen että kärsin itse pahasti YMMÄRTÄMÄTTÖMYYDESTÄ, eli on aikoja jolloin tunnen
kiukunsekaista katkeruutta koska mieheni on mielestäni saamaton, on aikoja jolloin hän vain istuu TV:n ääressä aamusta iltaan, tai päiviä jolloin hän ei jaksaisi lämmönnousun tähden edes nousta vuoteesta, nukkuisi vain. Mun on välillä ollut tosi vaikea muistaa/ymmärtää, kaipa se on niin kun sairautta ei NÄE, ei aina jaksa uskoa
ettei toinen "lintsaa tahallaan"...
(Hän on sairaseläkkeellä.)
Hän on ajoittain tosi ärtynyt ja vetäytyvä
ja usein loukkaanun tosi pahasti hänen
"kiukuttelustaan"
LÖYTYYKO kohtalotovereita tai toisia sairastuneita jotka voisivat vähän ojentaa muo.
Taidan ajoittain olla aika itsekeskeinen paskiainen...?

Myy kirjoitti:

Löysin tämä palstan ja huomasin kuinka tarpeen mulle olisi saada "kuulla" muiden, sairastuneiden ja puolisoiden, kokemusta.
Mieheni on sairastanut psorin aiheuttamaa niveltulehdusta jo kymmenisen vuotta ja kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu.
Epäilen että kärsin itse pahasti YMMÄRTÄMÄTTÖMYYDESTÄ, eli on aikoja jolloin tunnen
kiukunsekaista katkeruutta koska mieheni on mielestäni saamaton, on aikoja jolloin hän vain istuu TV:n ääressä aamusta iltaan, tai päiviä jolloin hän ei jaksaisi lämmönnousun tähden edes nousta vuoteesta, nukkuisi vain. Mun on välillä ollut tosi vaikea muistaa/ymmärtää, kaipa se on niin kun sairautta ei NÄE, ei aina jaksa uskoa
ettei toinen "lintsaa tahallaan"...
(Hän on sairaseläkkeellä.)
Hän on ajoittain tosi ärtynyt ja vetäytyvä
ja usein loukkaanun tosi pahasti hänen
"kiukuttelustaan"
LÖYTYYKO kohtalotovereita tai toisia sairastuneita jotka voisivat vähän ojentaa muo.
Taidan ajoittain olla aika itsekeskeinen paskiainen...?

Lue lisää

Hei Myy.Ei ne reaktiosi miehesi sairaudesta ole mitenkään yllättäviä.Tuollainen sairaus on aina koko perhettä koskeva asia.Itse sairastuin noin 15 v sitten reumaan ja kaikenlaista kriisiä ja ihmeellisyyttä on sen vuoksi saanut kokea niin kotona (avioero) kuin työpaikalla.Kelahan järjestää koko perheelle tai puolisoille sopeutumisvalmennuskursseja monenkin sairauden kohdatessa jonkun perheen jäsenen.Et sinä mikään itsekeskeinen paskiainen ole kuten kysymysmerkein totesit.En tässä keskustelupalstalla voi alkaa kovin syvällisesti kirjoittamaan kokemuksiani,mutta jos kiinnostaa niin heitä kirjeellä:[email protected]
Se on selvä,että tilanteestasi olisi hyvä jutella jonkun kanssa.Useimmiten jonkun ulkopuolisen kanssa,koska vuosien kuluessa ne kotisaarnat ja reaktiot laimenevat normaaleiksi sanailuiksi ilman,että niitä voidaan käsitellä asiallisesti.

Myy kirjoitti:

Löysin tämä palstan ja huomasin kuinka tarpeen mulle olisi saada "kuulla" muiden, sairastuneiden ja puolisoiden, kokemusta.
Mieheni on sairastanut psorin aiheuttamaa niveltulehdusta jo kymmenisen vuotta ja kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu.
Epäilen että kärsin itse pahasti YMMÄRTÄMÄTTÖMYYDESTÄ, eli on aikoja jolloin tunnen
kiukunsekaista katkeruutta koska mieheni on mielestäni saamaton, on aikoja jolloin hän vain istuu TV:n ääressä aamusta iltaan, tai päiviä jolloin hän ei jaksaisi lämmönnousun tähden edes nousta vuoteesta, nukkuisi vain. Mun on välillä ollut tosi vaikea muistaa/ymmärtää, kaipa se on niin kun sairautta ei NÄE, ei aina jaksa uskoa
ettei toinen "lintsaa tahallaan"...
(Hän on sairaseläkkeellä.)
Hän on ajoittain tosi ärtynyt ja vetäytyvä
ja usein loukkaanun tosi pahasti hänen
"kiukuttelustaan"
LÖYTYYKO kohtalotovereita tai toisia sairastuneita jotka voisivat vähän ojentaa muo.
Taidan ajoittain olla aika itsekeskeinen paskiainen...?

Lue lisää

Olipa Luojan johdatusta, että löysit tämän palstan ja kerroit huolistasi. Kyynelin luin kirjoitustasi... Kuule, minäkin, vaikka mieheni sai reumadiagnoosin tänä keväänä, niin olen miettinyt noita samoja asioita jo nyt. (Miehelläni kipuja on tosin ennen diagnoosia ollut pidemmän aikaa)Tämä on suuri kriisi parisuhteelle, kuten varmaan olipa kyseessä mikä sairaus tahansa. Uskoisin kuitenkin, että kipu on asia, joka vie ihmistä yhä sykkyrämpään itseensä jopa niin, että unohtaa muiden murheet. Tietäähän sen kyllä itsestäänkin milloin on kipuja, niin ei siinä pysty paljon toisia ajattelemaan, vaikka miten tahtoisi. Mutta se on pahinta, jos sairaudesta tulee veruke helpompaan elämään. Tarkoitan juuri sitä, että jättää kaiken vastuun esim. kotitöistä toiselle. Ei se ole ihme, jos siinä väsyy ja kurkkua alkaa puristamaan. Sitä miettii eikö kukaan ymmärrä vaimon murheita ja huolta tulevaisuudesta...? Ihaninta olisi, jos mies huomaisi vaimon surun ja koettaisi kaikesta huolimatta tukea...ettei kävisi juuri niin, että toinen "kaatuu" eli uupuu ja tulee avioero. Kiitos sinulle, joka kerroit, että Kela järjestää sopeutumisvalmennus-kursseja puolisoille/perheille! Täytyypä ottaa Kelasta selvää siitä josko meilläkin olisi mahdollisuus sellaiseen. Kirjoittele miten sinä Myy tänään jakselet? Minun miehenikin on välillä tosi ärripurri ja minun on etsittävä itsestäni kaikki mahdollinen kärsivällisyys, että jaksan eteenpäin. Eilen esim. oli TOSI vaikea päivä! Mieheni ei kyennyt lähtemään töihin- jalkoja vei alta, eikä kahvikuppikaan meinannut nousta. Itkimme yhdessä sohvalla... Mutta siitä se sitten iltaa pitkin helpottui ja tänään hän jo pystyy hymyilemäänkin. Minunkin mieleni on aurinkoisempi, kun näen hänen olonsa helpottuneen ja pystyvän välillä jopa naureskelemaan kömpelyydelleen. Kiitoksia lähetän Taivaan Isälle... Jaetaan murheita, sillä jakamalla niitä ne painavat hiukan vähemmän!Ja kiitti sulle m50 rohkaisevista sanoistasi!!

Myy kirjoitti:

Löysin tämä palstan ja huomasin kuinka tarpeen mulle olisi saada "kuulla" muiden, sairastuneiden ja puolisoiden, kokemusta.
Mieheni on sairastanut psorin aiheuttamaa niveltulehdusta jo kymmenisen vuotta ja kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu.
Epäilen että kärsin itse pahasti YMMÄRTÄMÄTTÖMYYDESTÄ, eli on aikoja jolloin tunnen
kiukunsekaista katkeruutta koska mieheni on mielestäni saamaton, on aikoja jolloin hän vain istuu TV:n ääressä aamusta iltaan, tai päiviä jolloin hän ei jaksaisi lämmönnousun tähden edes nousta vuoteesta, nukkuisi vain. Mun on välillä ollut tosi vaikea muistaa/ymmärtää, kaipa se on niin kun sairautta ei NÄE, ei aina jaksa uskoa
ettei toinen "lintsaa tahallaan"...
(Hän on sairaseläkkeellä.)
Hän on ajoittain tosi ärtynyt ja vetäytyvä
ja usein loukkaanun tosi pahasti hänen
"kiukuttelustaan"
LÖYTYYKO kohtalotovereita tai toisia sairastuneita jotka voisivat vähän ojentaa muo.
Taidan ajoittain olla aika itsekeskeinen paskiainen...?

Lue lisää

Itse sairastan myös reumasairautta ja oon aika lailla samanlaine ko siun ukkos välillä kiukuttelen ja oon äkäinen vain sen takia kun sattuu en sanoisi sitä ymmärtämättömyydeksikään sanoisin ennemmin vaikeaselitteiseksi asiaksi itekin koitan olla äksyilemättä ihmisille jos oon kipeä mutta ei se helppoa ole varsinkaan jos toisella ei samankaltaisia kipuja ole

Reuma ei ole periytyvä sairaus. Toki, jos vanhemmalla on reuma, erityisesti selkärankareuma, lapsella on hieman suurempi mahdollisuus sairastua reumaan kuin muilla. Isälläni on nivelreuma, mutta yhdelläkään 7 sisaruksestani ei. Nykyään sairastuneiden keski-ikä on nykyään 60 vuotta, joten ei kannata jättää lapsen tekoa tuon takia.

pape kirjoitti:

Reuma ei ole periytyvä sairaus. Toki, jos vanhemmalla on reuma, erityisesti selkärankareuma, lapsella on hieman suurempi mahdollisuus sairastua reumaan kuin muilla. Isälläni on nivelreuma, mutta yhdelläkään 7 sisaruksestani ei. Nykyään sairastuneiden keski-ikä on nykyään 60 vuotta, joten ei kannata jättää lapsen tekoa tuon takia.

Lue lisää

Oli kiva, että otit kantaa asiaan...(juttu olikin kauan aikaa tauolla). Olen kuullut ihan samaa, ettei reuma periydy sillä tavoin kuin pelätään. Ei miehenikään suvussa ole reumaa- reumadiagnoosi oli tosi yllätys. Lääkkeistä olen nyt lukenut, että oligospermia (eli siittiöiden vähäisyys) palautuu normaaliksi lääkityksen loputtua. Katsellaan nyt tilannetta... Reumahoito on nyt tärkeämpää ja se, että miehen olo pysyisi hyvänä- siis, ettei lääkkeistä tulisi pahoja sivuvaikutuksia.

Aloitin keskustelun kirjoitti:

Oli kiva, että otit kantaa asiaan...(juttu olikin kauan aikaa tauolla). Olen kuullut ihan samaa, ettei reuma periydy sillä tavoin kuin pelätään. Ei miehenikään suvussa ole reumaa- reumadiagnoosi oli tosi yllätys. Lääkkeistä olen nyt lukenut, että oligospermia (eli siittiöiden vähäisyys) palautuu normaaliksi lääkityksen loputtua. Katsellaan nyt tilannetta... Reumahoito on nyt tärkeämpää ja se, että miehen olo pysyisi hyvänä- siis, ettei lääkkeistä tulisi pahoja sivuvaikutuksia.

Lue lisää

Huomasin tämän palstan vasta viime viikolla. Asia kiinnostaa, koska minulla on synnynnäinen sairaus, joka voi johtua isän syömistä lääkkeistä. Silloin ei osattu varoa tuollaisia asioita, esim. että metotreksaatin syönti täytyy lopettaa 3 kk ennen kuin alkaa tehdä lasta.

Isäni on nyt yli 70-vuotias ja hänestä ei huomaa päälle päin mitään, että nivelreuma on ollut yli 50-vuotta. Miehillähän tauti usein jää ns. lieväksi eikä nykyään muutenkaan nivelreumaa sairastavista tule sellaisia invalideja kuin ennen.

pape kirjoitti:

Huomasin tämän palstan vasta viime viikolla. Asia kiinnostaa, koska minulla on synnynnäinen sairaus, joka voi johtua isän syömistä lääkkeistä. Silloin ei osattu varoa tuollaisia asioita, esim. että metotreksaatin syönti täytyy lopettaa 3 kk ennen kuin alkaa tehdä lasta.

Isäni on nyt yli 70-vuotias ja hänestä ei huomaa päälle päin mitään, että nivelreuma on ollut yli 50-vuotta. Miehillähän tauti usein jää ns. lieväksi eikä nykyään muutenkaan nivelreumaa sairastavista tule sellaisia invalideja kuin ennen.

Lue lisää

Onko tosiaan niin, että sairautesi on epäilty johtuneen isäsi syömistä lääkkeistä? Oliko se lääkäri, joka niin epäili ja söikö isäsi Metotreksaattia? Jos niin on, asiahan on silloin tosi vakavasti otettava... Millainen sairaus sinulla on? Ois kiva, jos jaksaisit vielä keskustella kanssani... Olen lähihoitajaopiskelija ja minua kiinnostaa tällaiset asiat. Olen omassa mielessäni pohtinut sitä, että voisiko lääkkeet jopa imeytyä sperman kautta naiseen, mutta en ole oikein uskaltanut kysyä asiasta ääneen lääkäreiltä. Luulen, ettei asiaa ole paljonkaan tutkittu...vai oletko sinä nähnyt tälläisesta asiasta tutkimuksia? Jos imeytyy, niin ajattelehan... silloinhan nainenkin saa elimistöönsä lääkeaineita ja altistuu niiden aiheuttamille sivuvaikutuksille. Joku voi tietysti tästäkin sanoa, että turhaa pelkoa...mutta eikö ole hyvä, että tällaisiakin asioita pohditaan? Olisi tosi kiva, jos vielä kirjoittelisit...

Huolestunut kirjoitti:

Onko tosiaan niin, että sairautesi on epäilty johtuneen isäsi syömistä lääkkeistä? Oliko se lääkäri, joka niin epäili ja söikö isäsi Metotreksaattia? Jos niin on, asiahan on silloin tosi vakavasti otettava... Millainen sairaus sinulla on? Ois kiva, jos jaksaisit vielä keskustella kanssani... Olen lähihoitajaopiskelija ja minua kiinnostaa tällaiset asiat. Olen omassa mielessäni pohtinut sitä, että voisiko lääkkeet jopa imeytyä sperman kautta naiseen, mutta en ole oikein uskaltanut kysyä asiasta ääneen lääkäreiltä. Luulen, ettei asiaa ole paljonkaan tutkittu...vai oletko sinä nähnyt tälläisesta asiasta tutkimuksia? Jos imeytyy, niin ajattelehan... silloinhan nainenkin saa elimistöönsä lääkeaineita ja altistuu niiden aiheuttamille sivuvaikutuksille. Joku voi tietysti tästäkin sanoa, että turhaa pelkoa...mutta eikö ole hyvä, että tällaisiakin asioita pohditaan? Olisi tosi kiva, jos vielä kirjoittelisit...

Lue lisää

Minulla on synnynnäinen sydän- ja keuhkosairaus. On hyvin monta vaihtoehtoa, joka sen on voinut aiheuttaa. Yksi niistä on reumalääkeet. Mainitsin metotreksaatin vain, koska olit siitä huolissasi ensimmäisessä viestissäsi. Esim. reumaliiton nettisivulla sanotaan suoraan, että se voi aiheutttaa sikiövaurioita. Siksi tuo suoja-aika koskee myös miehiä. Myös reumasairaalan asiantuntijapalstalla puhutaan metotreksaatin syönnistä useampaan kertaan. En ole huomannut mitään tutkimustuloksia, joissa olisi eritelty eri lääkkeiden aiheuttamia sikiövaurioita. Sen tiedän, että yleensä sydänvikaisten lasten vanhemmat eivät ole halukkaita edes keskustelemaan asiasta, mikä lapsen sairauden on voinut aiheuttaa.

Siis en osaa pitää metotreksaattia sellaisena lääkkeenä, jota olisi erityisesti varottava.

pape kirjoitti:

Minulla on synnynnäinen sydän- ja keuhkosairaus. On hyvin monta vaihtoehtoa, joka sen on voinut aiheuttaa. Yksi niistä on reumalääkeet. Mainitsin metotreksaatin vain, koska olit siitä huolissasi ensimmäisessä viestissäsi. Esim. reumaliiton nettisivulla sanotaan suoraan, että se voi aiheutttaa sikiövaurioita. Siksi tuo suoja-aika koskee myös miehiä. Myös reumasairaalan asiantuntijapalstalla puhutaan metotreksaatin syönnistä useampaan kertaan. En ole huomannut mitään tutkimustuloksia, joissa olisi eritelty eri lääkkeiden aiheuttamia sikiövaurioita. Sen tiedän, että yleensä sydänvikaisten lasten vanhemmat eivät ole halukkaita edes keskustelemaan asiasta, mikä lapsen sairauden on voinut aiheuttaa.

Siis en osaa pitää metotreksaattia sellaisena lääkkeenä, jota olisi erityisesti varottava.

Lue lisää

Hei! Kirjoitan nyt toisella nimimerkillä...en ole enää huolestunut =) Niin...syytä on vaikea usein varmuudella sanoa sairauksien syntyyn. Voi olla, että vanhemmille epätietoisuus aiheuttaa usein liikaakin syyllisyyden tunteita. Kukaan kun tuskin tahallaan aiheuttaa lapselleen sellaista. Nykyään onneksi äidit tietävät odotusaikana lääkkeiden haittavaikutukset... Mikään lääke ei ole toista haitattomampi- ainakin, jos haluaa olla varma, ettei sikiölle aiheudu vaaraa. Itsekin olen nyt päättänyt, ettemme tällä hetkellä yritäkään lapsia- reuman hoito on tärkeämpää. Elämä on arvokasta ilman lapsiakin... Kaikkea hyvää sinulle!