Tällä palstalla "ykköset" usein esittävät kysymyksiä "kakkosille" - ajattelin tehdä päinvastoin, vaikken itse olekaan sen koommin ykkönen, kakkonen kuin kolmonenkaan:
Minua kiinnostaisi tietää, miksi te "ykkösnaiset" syytätte usein yksipuolisesti miehenne uskottomuudesta toista naista? Mikä muu kuin esim. taloudellinen syy saa teidät jatkamaan avioliittoa miehen kanssa, joka on petollinen?
Jotkut vaimothan "hyväksyvät" miehensä muut suhteet ja ovat hiljaa asiasta, mutta ainakin tällä palstalla on useita naisia, jotka pitävät "kakkosta" syyllisenä, ja ovat valmiita antamaan miehelleen anteeksi, kunhan tämä kakkonen saadaan eliminoiduksi pois. Kaikki turhaumat puretaan kakkosnaiseen, ja siinä unohtuu olennainen, eli se, että pettäminen on aina oma valinta; ketään ei houkutella pettämään.
Ihmettelen yleensäkin naisia, jotka ikään kuin kerjäävät rakkautta miehiltä ja elävät miesten kautta? Miehet saattavat pompottaa naista miten päin vain, ja nainen on aina valmis ottamaan miehen takaisin. Miksi niin moni nainen elää (yhä) miesten kautta?
Minua kiinnostaisi tietää, miksi te "ykkösnaiset" syytätte usein yksipuolisesti miehenne uskottomuudesta toista naista? Mikä muu kuin esim. taloudellinen syy saa teidät jatkamaan avioliittoa miehen kanssa, joka on petollinen?
Jotkut vaimothan "hyväksyvät" miehensä muut suhteet ja ovat hiljaa asiasta, mutta ainakin tällä palstalla on useita naisia, jotka pitävät "kakkosta" syyllisenä, ja ovat valmiita antamaan miehelleen anteeksi, kunhan tämä kakkonen saadaan eliminoiduksi pois. Kaikki turhaumat puretaan kakkosnaiseen, ja siinä unohtuu olennainen, eli se, että pettäminen on aina oma valinta; ketään ei houkutella pettämään.
Ihmettelen yleensäkin naisia, jotka ikään kuin kerjäävät rakkautta miehiltä ja elävät miesten kautta? Miehet saattavat pompottaa naista miten päin vain, ja nainen on aina valmis ottamaan miehen takaisin. Miksi niin moni nainen elää (yhä) miesten kautta?
Vastaukset 84
Vanhimmat
Voi kuule silloin kun ihmiset asuu yhdessä ja niillä on lapsia ja yhteistä omaisuutta, niin asioita ehkä ei mietitä ihan samalta kantilta kuin joku rakastajatar pienessä päässään kuvittelee. Yleensä näitä pariskuntia pitää yhdessä rakkaus, vaikka ei tommonen helppo nakki sitä tajua.
Tulihan sieltä heti yks raivoisa vastaus oletettavasti ykkösnaiselta. Mistäköhän johtuu et nää "ykköset" ei kykene asialliseen keskusteluun vaikka alotus on asiallinen?!
Ovatko kysymykseni jotenkin liian vaikeita vastattaviksi, vai mistä moinen "purkaus"?
Luulen, että näet jokaisessa naisessa potentiaalisen "kakkosen", joka uhkaa sinua. Sanoin, että en ole itse kakkonen enkä kolmonenkaan, mutta sinä päätit heti, että olen.
Huomaatko edes itse tätä?
Toisaalta taas en. Tuo reaktio kertoo, että sattuu, vaikka yrittää muuta väittää.
eli heikko ihminen ottaa sen heikon, samalla lailla kuin kakkonen (oli mies tai nainen) valitsee sen heikon...
Kun oman arvonsa tunteva ihminen, jolla on terve itsetunto, tulee petetyksi, niin hän selvittää asian ja tekee myös selväksi että rajat on sillä, miten häntä kohdellaan. Jos päätetään jatkaa on molempien siihen sitouduttava. Jos toisesta ei ole siihen ei terveellä itsetunnolla varustettu ihminen jää suhteeseen loukattavaksi, ei rahan, ei lasten tai muiden tekosyiden vuoksi.
Ihminen joka ei arvosta ja kunnioita itseään, joka ei tajua kuinka syvästi lapset tajuavat asiat, eikä tajua millaisen aikuisen mallin vanhemmat antavat on surullinen itsetunnoton tapaus, oli mies tai nainen. Mutta niinhän nämä hommat pyörivät, näkeehän sen esimerkiksi siitä, mikä on keskustelun "taso" uskottomuus -otsikon alla. Ei siellä kenelläkään ole normaalia itsetuntoa, itsensä kunnioittamisesta puhumattakaan...
Ja minä en tekisi tästä naisasiaa ollenkaan, mun mielestä kaikki kolmiodraaman osapuolet ovat samanlaisia reppanoita. Pettäjä on sanansa syöjä ja valehtelija oli kumpaa sukupuolta vain, ja häntä peesaavat ykkönen ja kakkonen ovat muuten itsetunnottomia kun eivät vihellä peliä poikki...
Kyllä musta on ihan aiheellista kysyä tätä just naisilta, ei se silti tarkota, että pettäjät on yksipuolisesti miehiä. Ap:han viittaa just täällä käytäviin keskusteluihin, joissa aloittajat on nimenomaan naisia. En mä ainakaan oo vielä nähnyt alotusta, jossa mies sanois olevansa "ykkönen" ja soimais "kakkosmiestä" avioliittonsa rikkojaksi...
Minä olen ykkösmies joka kuukausi sitten sai tietää kakkosen olemassaolosta.Vaimoni ja kakkonen olivat seurustelleet puolitoista vuotta ja vaimo yritti jo kerran erilleen muuttamista mutta sain asian junailtua nii että jäi kanssani.Kielsi silloin toisen miehen olemassaolon.
Käryymisen jälkeen olin täysin shokissa ja tunteet tuli pintaan.Enhän halunnut luopua vaimostani toisen miehen hyväksi.Olemme sopineet asioita ja katsotaan nyt miten käy.
Järki on pikku hiljaa palannut ja nyt tulee itsellekkin ero mieleen,kyllä tilanne on niin tosi hankala.Voinko enää luottaa vaimooni.Onko hän tosissaan yrittämässä liiton pelastusta vai onko kyseessä vain aikalisä ja palaa kakkosen luo aina kun silmä välttää.
Kakkosmiestä on oikeastaan voi soimata.Tietysti hän teki väärin kun saastutti vaimoni mutta ei hän sitä yksin tehnyt.Tunnen tämän kakkosen.Monta kertaa on tullut mieli soittaa hänelle ja puhua asioista vaan vaimoni ei oikein pitä asiaa hyvänä.Onkohan niin ett ä olis jättänyt jotain kotona kertomatta ja pelkää asian tulevan julki kun miehet juttelee.Vaimoni sanoo heillä olleen rakkaus suhde eikä pelkkää panoa.Eniten tässä asiassa ottaa päähän että tyypillisesti minä olen se joka sai asiasta viimeksi tietää.Tuntuu kuin kaveritkin naurais,taidan sittenkin suostua eroon tai oikeastaan tulen vaatimaan sitä.Minä tässä se kärsiä olen,toki ei vaimollakaan helppoa ole.
Itse osapuilleen vastaavassa tilanteessa n. pari vuotta sitten tein radikaalin ratkaisun ja kävin henk. kohtaisesti jututtamassa tätä kolmatta osapuolta, siis vaimoni salarakasta.
Ei ollut aivan helppoa lähteä soittelemaan ventovieraan tyypin ovikelloa, tyypin jonka olemassaolon olin vaistonnut jonkin aikaa mutta lopullisen varmistuksen olin saanut vain n. päivää aiemmin ennen "vierailua". Mutta koska vaimosta ei saanut totuutta irti mitenkään, pelkästään valhetta, oli pakko saada pöytää puhtaaksi jollain keinoa. Sen verran paha olo oli siinä vaiheessa.
Tälle kolmannelle osapuolelle tein heti alkuun selväksi mistä on kyse ja etten ole riitaa tullut haastamaan vaan käymään sivistynyttä keskustelua siitä missä mennään. Onneksi tämä käynti onnistui ja sain selvyyden suunnilleen kaikesta mitä jo olin epäillytkin. Kuitenkin miehillä on tapana pysyä asiassa vaikka aihe olisikin vaikea, mitään teatteria ei esitetty vaan tein suoria kysymyksiä johon tuli suoria ja rehellisiä vastauksia.
Näen, että koko kriisin kulminoitumispiste oli tuo käynti ja vaikka sen jälkeen tunteet pääsi aika rankasti valloilleen ja seuraavien kuukausien aikana avioero oli lähellä, jonkinlainen "parantuminen" kuitenkin alkoi. Ainakin se valehtelu ja pettäminen oli loppu, mutta tilalla muuten suuri ahdistus. Vasta nyt parin vuoden jälkeen on alkanut elämä helpottaa siinä määrin, ettei asiaa tule joka päivä pohdituksi. Tosin välillä tulee masennus kun ajatukset ajautuu siihen paskavyyhteen, mutta yritän katkaista sen ajatuskierteen koska tiedän ettei siitä todellakaan ole mitään apua mihinkään, muistella menneitä.
Vaimo on parantanut tapansa, elämä palautunut lähes ennalleen (ei meillä edes mitään suurempaa syytä ollut ajautua tällaiseen kriisiin, ehkä elämä vain oli liian arkipainoitteista?). Joskus tuntuu, että se oli vain todella pahaa unta, mutta ikävä kyllä tottahan se oli.
Sitä vaan, että kannattaisi harkita tuon kolmannen osapuolen tapaamista. Mutta se kannattaa hoitaa sivistyneesti, ilman "kukkoilua", koska muuten siitä ei ole mitään apua. Veikkaan, että tämä kolmas osapuoli kertoo sinulle hiukka toisenlaisen tarinan kuin mitä vaimosi... Onnea matkaan.
...että onko niin, että petetty nainen syyttää enemmin toista naista kuin itse petollista miestään, ja petetty mies kokee taas vaimonsa pettäneen, eikä suhtaudu yhtä tunteenomaisesti kolmanteen osapuoleen?
Ja voisiko tästä vetää senkin johtopäätöksen, että naista syyllistetään ylipäänsä aina enemmän kuin miestä tällaisissa tilanteissa?
Ehkä petetty nainen syyttää molempia eli toista naista ja miestään. Mutta on helppoa sälyttää suurin syy jonkun ulkopuolisen niskoille kuin sen oman miehen. Ja samalla jättää ymmärtämättä että suurin syypää on kuitenkin se oma siippa. Tuskin häntä sentään väkisin otettiin...
Ehkä miehet ajattelevat näistä(kin) asioista suoraviivaisemmin kuin naiset? Tai ehkä naiset kuvittelevat omistavansa miehensä ja pelkäävät että toinen nainen varastaa miehen? Ajatella, että ihmisen voi varastaa toiselta... :) Eiköhän kyse ole kuitenkin vapaasta tahdosta, suostuuko "varastettavaksi" vaiko ei.
Käyn tällä palstalla pari kertaa viikossa ja empä ole vielä lukenut yhtään ykkösen kirjoittamia kysymyksiä kakkosille..? No kaipa niitä täällä on kuitenkin ollut.
Me ykkösnaiset emme syytä yksipuolisesti uskottomuudesta toista naista. Toinen nainen on ulkopuolinen ja ei sinällään edes kuulu parisuhteeseen mitenkään. Hän on usein hairahdus, seuraus jostakin tai vain pelkkä pano.
Harva meistä hyväksyy miehen muita suhteita mutta uskon, että niistä useimmiten selvitään jotenkin koska avioliitot jatkuvat pettämisen jälkeenkin. Ehkä liitoissa on jotakin huomattavsti tärkeämpää kuin kakkossuhde.
Kappalettasi, jossa ihmettelit yleensäkin naisia, jotka ikään kuin kerjäävät rakkautta miehiltä ja elävät miesten kanssa, en osaa kommentoida. Tarkoitit ilmeisesti kuitenkin näillä naisilla kakkosia, heihin tämä kuvaus sopii.
Miehet eivät saa pompottaa naista miten päin tahansa, puhut ilmeisesti omasta kokemuksestasi ja minä omastani mutta käsitykseni on, että jos avioliitot jatkuvat pettämisen jälkeen, usein on kysymys siitä, että mies haluaa jatkaa ja nainen miettii jne.
Jos mielestäsi moni nainen elää yhä edelleen miehen kautta, laajenna kokemuksiasi ja sosiaalista verkostoasi, niin tutustut myös toisenlaisiin naisiin, sillä meitä on yllättävän paljon.
mies pitää sivusuhdetta ja haluaa ITSE jatkaa suhdetta vaimoonsa? Täähän on se tyypillinen kuvio: mihinkäs sitä avioliitosta lähtisi kun saa pitää vielä sivusuhdetta siinä samalla. Sä tunnut ajattelevan, että kun mies haluu "palata" avioliittoon, niin se olis jotenkin jaloa toimintaa mieheltä ja se tekis sen siksi, että ykkönen on parempi kun kakkonen. Mä sanoisin sulle ihan elämänkokemuksen myötä, et usein mies vaan pyrkii hyötymään tilanteesta, ja valitettavasti (liian) monelle miehelle kaksi on parempi kuin yksi (joten sunkin on syytä avata silmäs...)
Kirjoituksesi oli lähes asiallinen, mutta sitten paljastit kuitenkin katkeruutesi tai kapeakatseisuutesi:
Tarkoitit ilmeisesti kuitenkin näillä naisilla kakkosia, heihin tämä kuvaus sopii.
ja tuskinpa vaimot niin ajattelevatkaan. Miehelläni on ollut kahdenkymmenen vuoden aikana sen verran kakkosia, että kyllä se syy taitaa löytyä hänestä.
Jatkan liittoa hänen kanssaan juuri siksi, että minulla on omakin elämä ja itsetuntoni kestää kevyesti vaihtuvat salarakkaat. Uskollisuutta voit toki vaatia, mutta olenpa tässä elämäni aikana nähnyt, että kyllä ne käyvät vieraissa nekin, "joista ei ikinä olisi uskonut".
Yksinkertaista! Rakastan miestäni.
Ja pidän Toista naista uskottomuuteen yhtä syyllisenä, kuin miestäkin. Siis 50/50%. Toinen pyytää ja toinen lupaa.
Eli kumpi sun mielestä pyytää ja kumpi lupaa?
rakastatko ja kunnioitatko itseäsi mielestäsi terveellä tavalla? haluatko siirtää käyttäytymismallin lapsillenne (eli onko elämäntyylisi mielestäsi niin hyvä, että suot sen lapsellesikin riemumielin?)
Mutta vain toinen on sitoutunut liittoon kanssasi. Vain hän voi pettää sinua.
jolta kyselet, mutta ihan mielenkiinnosta vastaan. Olen itsekin sitä mieltä, vaikka mieheni pettäisi minua, ei se ole mikään syy erota.
Tuo kummallinen hokeminen itsensä kunnioittamisesta ja hyvästä itsetunnosta on mielestäni hiukan vääristynyttä. Siitä on tullut lyömäase jolla mollataan toisiaan.
Kyllä itseään voi kunnoittaa - ei se ole väärin tekemistä jos antaa anteeksi sille , joka on tehnyt väärin. Kyllä, välitän itsestäni niin paljon, etten käytä ihmisiä itsetuntoni kohentamiseen, en edes miestäni. Kyllä, sillä elän omien arvojeni mukaan vaikka kuinka muut painostaisivat tekemään toisin.
En myöskään ymmärrä miksi itseään pitää rangaista jos elämä ei menekään minun mieleni mukaan. Jos mies pettää, en hylkää häntä ihmisenä, vietä yksinäistä vanhuutta, en hajoita kotiani, enkä rääkkää lapsiani vain siksi että jotkut ihmiset niin vaativat - muka "kunnian" takia.
Mielestäni se on sitä marttyyriutta jolla naiset kuvittelevat saavansa jotain glooriaa omille typerille teoilleen...
Hieno kirjoitus. Minä hairahtuvaisen miehen kanssa asuvana olen tasan tarkkaan samaa mieltä kuin sinä. Kyllä tiedän lähipiirini ihmettelevän, että miksi en heitä mokomaa miehenkuvatusta kuutamolle. Miksi heittäisin ulos hyvän elämänkumppanin, lasteni isän ja hellän rakastajan. En ainakaan sen ns. "kunnian" takia.
Joku oli huolissaan siitä, että minkälainen malli lapsille annetaan parisuhteesta, jos jompikumpi käy vieraissa. Mistäs lapset muka tietävät jomman kumman käyvän vieraissa, jos asiasta ei perheessä riidellä ja perhe-elämä on tasaisen tavallista?
Jos suhde ei toimi. täysin kylmä parisuhde mikä ei anna kummallekkaan mitään ja mitä jatketaan ties milläkin verukkeella, esim. häpeä epäonnistua suvun ja ystävien edessä. Kulissi pitää viimeiseen asti. Seksiä harrastettu viimeksi viime vuosituhannella, ja silti ykkönen vaatii täydellistä uskollisuutta. Vihkivalakin pitäisi suvun länäollessa uusia.
normaalia olla riitelemättä noinkin arasta aiheesta, kuin pettäminen? Eli kaikki on hyvin, kun asiat lakaistaan maton alle.. tai sitten sua tai sun miestä ei oikeasti koko asia kiinnosta edes riitelyn vertaa. Mitä se kertoo teidän keskinäisestä rakkaudesta? Ja nyt en tarkoittanut riitelyä lasten nähden/kuullen, vaan ylipäätään - nähtävästi teillä ei sitten riidellä lainkaan, koska lapset vaistoaisivat sen kyllä. Outoa.
Ja just tuo "tasainen tavallisuus" kuvastaa hyvin sitä, miksi jäädään pettävän puolison luo. Hyvä elämänkumppani? Joka käy vieraissa? My ass. "Kun kaikki on ihan hyvin! On talo, lapset, koti ja koira, ja seksiäkin!" MITEN KAIKKI ON MUKA HYVIN, JOS TOINEN OSAPUOLI KOKEE TARPEELLISEKSI KÄYDÄ VIERAISSA?! Mukavuudenhalu ja yksin jäämisen pelko se ihmiset pitää tuollaisen jälkeen yhdessä. Säälittävää.
Ja tuossa ylempänä oli joku kirjoittanut, että vasta nyt, kahden vuoden jälkeen, pettämisasia ei pyöri päässä joka päivä. Ei kertakaikkiaan mene mun jakeluun, miksi piinata itseään petollisen puolison vuoksi, muuten kuin mukavuudenhalusta/pelosta? Ja kaikki "myötä- ja vastoinkäymisasiat" on tässä kohtaa syytä unohtaa - eihän se toinenkaan pitänyt lupaustaan, miksi sitten toisen pitäisi? Ja en millään jaksa uskoa täällä kirjoittavien ihmisten syvään uskonnollisuuteen, että kun on Jumalan edessä annettu lupaus ja blaablaa.. Luuletteko jotenkin saavanne kirkkaammaan kruunun, kun sinnillä vedätte avioliittoa läpi, vaikka toinen on sen käytöksellään jo dissannut?!
En tajua minäkään, miten joku nainen (tai mies) pitää vapaaehtoisesti puolison, joka on patologinen pettäjä? Kyse on silloin aina taloudellisesta turvasta, jonka mies tarjoaa. Mukavuudenhalu ja puutteellinen itsekunnioitus estää lähtemästä. Nainen on riippuvainen petollisesta miehestään.
On ihan eri asia, jos jompikumpi puolisoista pettää kerran tai pari liiton aikana. Satunnaiset yhden illan jutut ym. kuuluvat moneen liittoon. Mutta että siedetään sivusuhdetta pitäviä/jatkuvasti pettäviä puolisoita, on aivan käsittämätöntä. Pettäminen ei kuulu avioliittoon, eikä ole koskaan kuulunutkaan. Jotka muuta väittävät, valehtelevat itselleen. Ja yrittävät täällä vielä vakuuttaa muita - HAH!
En tarkoittanut patologista pettäjää. En edes sitä että miehellä on rinnakkaissuhde vuosia - vaan pettämistä eli käymistä vieraissa.
Mutta kuten sanoit "Satunnaiset yhden illan jutut ym. kuuluvat moneen liittoon.". Ennenkaikkea sillä, joka etsii ulkopuolisia suhteita, on ongelma. Miksi tätä ongelmaa ei voida lähteä yhdessä ratkomaan - avioero ei ole se paras ratkaisu! Silloinhan todella lakaistaan ne ongelmat sinne maton alle ja ollaan olevinaan ettei se missään tunnu eroaminen.
Enemmän se on mukavuuden halua että juostaan karkuun - ei tarvitse kohdata itseään ja kipeitä asioita. Juostaan jonkun toisen syliin parkumaan ja haukutaan toisia!!Sekö on sitten sitä täydellistä itsekunnoitusta?
PS. mies ei ole koskaan "tarjonnut" taloudellista turvaa. Jo äitini aikoinaan opetti, että naisen on seistävä omin jaloin ja tehtävä itse se taloudellinen turva...
juuri niin, kun kerran se toinen ei pitänyt lupaustaan niin ei minunkaan tarvii - sekö oikeuttaa sinut tekemään typeriä tekoja? Pelkää kostonhalua se on, ja oman kruunun kiilloittamista: MINÄ olen oikeutettu...
Kysymys onkin, ettei avioliitossa "sinnitellä" vaan siinä eletään täysillä. Kuljetaan ne vastamäetkin yhdessä. Jos aivoliitossa täytyy olla hampaat irvessä, silloin on syytä katsoa peiliin ja kysyä - miksi minä teen niin?
Ai pettämisongelmaa ei kuulukaan ratkoa yhdessä - kenen kanssa sitten, jos saa kysyä???? Eikö ongelma ole nimenomaan liitossa, jos siinä petetään jatkuvasti????
Ja kuka on sanonut, että eroava syöksyy suin päin parkuen uuden syliin valittamaan kohtaloaan - näetkö asian todella näin?? Uskomatonta - etkö tiedä, että on muitakin tapoja hoitaa asia, erota voi aivan muullakin tavalla?
Mikä on muuten syy siihen, että et lähde suhteesta? Oletko masokisti, vai vain tunteeton? Onko miehesi sinulle pikkupoika, jonka "leikkejä" on kiva seurata vierestä?
Juuri tätä tarkoitin. En ole sinisilmäinen, elämässä ja avioliitossa voi yhden illan juttuun hairahtaa - ihminen on erehtyväinen - mutta liian monta kertaa ei samaa erehdystä voi toistaa.
Eli kiitos tarkennuksesta, juuri tätä ajoin takaa.
ylempää, missä joku (mies?) kertoi olleensa kovin masentunut pitkään, ja vasta nyt parin vuoden jälkeen (mikä on tuollaisessa jutussa itseasiassa aika lyhyt aika) alkaa päästä jaloilleen. Eiköhän siinä hyvin pitkälle "sinnitelty" liitossa. Mun mielestä pettäjä ei moista arvonantoa ansaitse, että toisella osapuolella elämä menee päin peetä.
Juuri niin: kun se toinen ei pitänyt lupaustaan, niin ei minunkaan tarvii. Eikä siinä mistään kostonhalusta ole kysymys, vaan halusta toimia niin kuin itselle parhaalta tuntuu. Niinhän se toinenkin osapuoli teki. Kutsu sitä itsenäisyydeksi tai itsekkyydeksi, ihan miten tahdot.
Ja onko sun mielestä oikein, jos avioliiton toinen osapuoli aiheuttaa niitä vastamäkiä ja toisen vaan pitää niellä ne ja kulkea järkähtämättä rinnalla, kun on sen lupauksen kerta antanut? Pettäminen kun on pikkuisen eri asia kuin esim. sairastuminen tms. mitä kriisejä nyt elämässä ja avioliitossa voi tullakaan vastaan.
enkö juuri niin sanonutkin että ongelmaa ratkotaan yhdessä? Onko sinulla lukiongelma?
On monenlaisia tilanteita joissa toinen lähtee etsimään ratkaisua jostain muualta, eli etsii vieraan ihmisen. On tilateita joissa pettäjä ei ole edes kohdannut niitä vaiketa asioita, joita hän pakonomaisesti toiminnalaan yrittää ratkaista. Ei kaikki ole aina niin tietoista. Ei aina ongelma ole siinä suhteessa vaan se voi olla vain sillä toisella!!
Olen nähnyt monen eroavan etsivän sitä seuraavaa aika nopeaan tahtiin. Puhutaan ns.laastarisuhteesta. Tiedän että on muita tapoja - olen itse eronnut ilman että ketään muuta on ollut odottamassa. Viettänyt itsenäistä elämää 10 vuotta. Puhun vain siitä mitä ympärilläni näen.
ja olen kokenut.
Miksi ei voi seisoa omilla jaloillaan niin, ettei sen toisen petäminen vie elämää päin peetä? Oma elämä on sinun omissa käsissäsi, sinä itse päätät kuinka suhtaudut asiaan.
Kostonhaluahan se on, jos olet rehellinen - saan tehdä väärin kun muutkin niin tekee, tuntekoot nahoissaan. Kun se tuntuu minusta NIIN hyvältä!!!
Kun ajattelet asiaa pitkällä juoksulla, niin avioliittoon mahtuu kyllä toinen toisilleen aiheutettuja alamäkiä yllinkyllin, laita aikaväli vaikka 40 vuoteen?
Kyllä, rakkaus nielee paljon. Pettäminen ei ole pahimmasta päästä. Olen itse elänyt väkivaltaisessa avioliitossa 7 vuotta. Kun oma henkikulta on kyseessä, vieläpä lasten fyysinen turvallisuus, pettäminen on vähän vähemmän. En toki mitätöi, sekin koskee ja lujaa.
Samoin koskee kun huomaa että elää toisen kanssa ihan eri arvomaailmaa ja on ihan toisenlaiset tavoitteet kuin toisella. Koskee sekin kun toinen mitätöi sanoillaan ja teoillaan sinut ihmisenä - ilman että nai kenekään kanssa?!!!
Kyllä - mies joka osoittaa muutoin että olen tärkeä, on suloinen, turvallinen ja ennenkaikkea MIES, voi en tule jättämään häntä jos joskus vanha "häntäheikki" lipsuu.
meillä ei todellakaan lakaista mitään maton alle, vaan kerrotaan rehellisesti toisillemme kaikki. Luuletko, etten minä tietäisi milloin avomieheni on käynyt vieraissa? Tiedän, koska hän kertoo minulle. Eli ei tarvitse riidellä, kun asiasta on sovittu jo etukäteen. Avomieheni nyt sattuu olemaan sellainen, että tykkää naisista ja naiset tykkää siitä.
Minun itsetuntoani ei hetkauta puoleen eikä toiseen, jos käydään lakanoiden välissä jonkun baarituttavuuden kanssa. En ole niin sinisilmäinen, että uskon täydelliseen uskollisuuteen, mies on mies biologisine "taakkoineen". Toisilla nämä jutut vaan pidetään salassa.
Joku viisas on sanonut, että sellaiseen ihmiseen toisen uskottomuus koskee kaikista eniten, joka on rakentanut koko elämänsä pelkän avo/aviopuolison varaan, eikä ole mitään omaa, kuten mielenkiintoinen työ, harrastukset, ystävät, taloudellinen asema yms. Minulla on muutakin sisältöä elämässä kuin pelkkä avopuoliso. Ja niinkuin joku tuossa alempana kirjoitti, niin on niitä pahempiakin vastoinkäymisiä elämässä kuin se, että toinen piipahtaa tyhjentämässä itsensä jonkun kanssa.
Ja mitään kruunua en pääni päälle ole ripustamassa, elämässä ei ole muuta pakkoa kuin kuolema, olen tässä suhteessa täysin vapaaehtoisesti, en marttyyrina enkä kynnysmattona.
Hyvää tuossa on toki se, että ollaan rehellisiä. Sitä en vain voi käsittää, että mitä virkaa on parisuhteella siinä kohtaa, jos muita suhteita on kuvioissa säännöllisesti? Miksi sitten ylipäätään olla suhteessa?!
Ja ei, en todellakaan ole sinisilmäinen, tiedän, että pettämistä tapahtuu ja voi tapahtua myös minun kohdalleni, mutta mielestäni jokainen ihminen on luottamuksen arvoinen kunnes toisin todistetaan. Ja sitten jos on toisin todistettu, ei mene minun jakeluun MIKSI sitten ollaan yhdessä, siis muuten kuin sen taloudellisen mukavuuden tms. vuoksi. Jos koet, ettet ole rakentanut elämääsi toisen varaan ja siksi uskottomuus ei koske, niin toistan kysymyksen: MIKSI YLIPÄÄTÄÄN OLET SUHTEESSA, MIKSET OLE SINKKU? Eihän tuossa ole mitään järkeä, silkkaa itsenäistymisen pelkoa.
Säälittävää, mutta onnea toki elämääsi. Minusta tuollainen on parisuhteen raiskaamista.
Haluan tarkentaa, että ihminen on erehtyväinen ja mokaamismahdollisuus on aina olemassa. Se on kuitenkin tyystin eri asia kuin se, että miehelläsi on säännöllisesti muita naisia. Ai niin, mutta sehän oli ok, kun miehesi kertoo heistä sinulle..?! Miten paljon luulet miehesi arvostavan sinua tuolla käytöksellään? Ja ennenkaikkea: mitä tuo kertoo arvostuksestasi itseäsi kohtaan?
Sanot, että itsetuntosi kestää miehesi "seikkailut". Minäpä luulen, että sinun itsetuntosi on kaikkea muuta kuin kohdallaan, koska itseään ja parisuhdetta arvostava ihminen ei milloinkaan antaisi kohdella itseään tuolla tavoin.
On miehelläsi ainakin oltavat, saa syödä kakun ja säästää sen.. hyi olkoon.
Hei kuule vain itsellesi; rivien välistä paistaa, että et ole noin yksiviivaisen tyytyväinen petolliseen mieheesi. Jos olisit, et olisi avoliitossa alkuunkaan. Olisitte miehesi kanssa satunnaiset kumppanit, kumpikin hääräisi tahollaan.
Ne ihmiset, jotka pitävät vapaita suhteita normaalina elämänä, jättäytyvät kokonaan pois avo/avioliitoista. Miksiköhän sinä vielä roikut miehessäsi?
Tässä ei ole enää kysymys normaalista suhteesta, vaan vapaasta suhteesta. Ihminen, joka tällaisen hyväksyy joko ei rakasta toista tai ei tiedä mitään sukupuolitautien tarttumisesta. Kondomihan ei suojaa kokonaan sukupuolitaudeilta ja taudit leviävät helposti, kun ottaa baarista yhden yön suhteen, jolla on ollut monia suhteita sitä ennen. Parhaimmassa tapauksessa miehesi saa hivin, jonka tartuttaa sinulle. Itseään arvostava ihminen arvostaa omaa terveyttäänkin niin paljon, että ei lähde tällaiseen venäläiseen rulettiin.
Korostat, kuinna sinulla on hyvä itsetunto. Itsetunnolla ei ole tällaisen asian kanssa mitään tekemistä. Itsensä kunnioittamisella sen sijaan hyvinkin paljon: Itseään kunnioittava ihminen ei anna kohdella itseään tällä tavalla. Ja jos antaa, herää kysymys, miksi miehen jatkuvat syrjähypyt eivät hetkauta suuntaan eikä toiseen; eli onko kyse siitä, että ihminen saa (pervesrssiä) nautinota ajatuksesta, että oma kumppani on toisen kanssa.
ihmeessä minun pitäisi olla sinkku? Ei tämä ole mitään parisuhteen raiskaamista, vaan sitä, että ei kahlita toista eikä anneta toiselle valmista sabluunaa siitä, miten tätä elämää pitäisi elää. Minäkö olen oikea henkilö kieltämään eron uhalla, jos toinen löytää tosi viehättävän naisen vaikka nyt kapakasta ja haluaa sen kanssa leikkiä? Vaikka kieltäisin, niin saattaisi se mies tehdä sen kumminkin ja salaisi kaiken.
Ollaan tässä suhteessa siksi, että kummallakin on hemmetin hyvä tässä olla, kun toinen ei ole omistamassa toista ja neuvomassa joka käänteessä elämän kiemuroita.
Eikä se vieraisiin meno ole mitenkään säännöllistä, että miehellä koko ajan olisi joku pikajuttu mielessä. Ja tasa-arvon nimissä, onhan minullakin sama oikeus, jos haluan sitä käyttää.
Ja itsenäisyyttä en pelkää, en minä tarvitse miestä miksikään elämän pönkittäjäksi ja tukipuuksi, vaan kaveriksi elämänpolulle.
Ja sääliä en tarvitse, näitä suhteessa elämisen malleja kun on yhtä monta sorttia kun on meitä tallaajiakin. Kuka se sanoo, että mikä se oikea malli on? Kristillinen moraaliko? Vai se, mitä kahden kesken suhteessa elämisestä sovitaan?
A) Rakastetaan
B) Nämä naiset, jotka liimautuu avomieheeni ovat kaikki olleet avo/avioliitossa olevia hellyydenkipeitä naisia, joilla tuskin suurta sairauskertomusta on takanaan.
juuri näkyy, että et ymmärrä meidän tapaamme elää. En todellakaan ole mikään miehen alistama piipittävä kotihiiri, joka sanoo JOO kaikelle.
on suuri hyväntekijä, hänhän vain auttaa näitä "hellyydenkipeitä, avo/avioliitossa olevia naisia". Onpa miehelläsi suuri sydän!
Oletko muuten kysynyt, mikä sun rooli on tässä kuviossa? Kodinhoitaja? Lasten kasvattaja? Seuranpitäjä? Seksiähän te ette vissiin toisiltanne tarvitse, kun on oikein lupa käydä hakemassa sitä muualta silloin kun siltä tuntuu? Onhan se vieras aina jännempi kuin se tuttu siellä kotona.
varmastikaan ole siitä, että kukaan sinua sellaisena pitäisi, eiköhän se näistä kirjoituksistasi ole jo tullut ilmi.
Et muuten vissiin ole vielä vastannut siihen, että mikä mielestäsi ON parisuhteen funktio, kun se ei ainakaan uskollisuus ja sitoutuminen ole?
millaisen mallin lapsesi elämälleen saavat eläessään lapsuuttaan väkivallan varjossa?
"Avokki" vakuuttelee jatkuvasti, että on itsenäinen nainen. Niin on meistä moni muukin, mutta nyt puhutaankin suhteen käsitteestä eikä jonkun itsenäisyyden tasosta.
Samalla logiikalla voisin väittää, että hyvä miespuolinen ystäväni, joka on varsinainen häntäheikki, on seurustelukumppanini vain sen perusteella että "meillä on hauskaa yhdessä". Tai että mukava kämppikseni on rakastajani vain siksi, että "hän on niin mukava kaveri" - viis siitä keiden kanssa nämä herrat makaavat kunakin päivänä.
Eli jos arvon "Avokki" vielä määrittelit, mikä on sinusta on avoliitto?
ja sen lisäksi toimimaan. Olen eronnut siitä liitosta jo kaksikymmentä vuotta sitten. Lapseni ovat sen verran fiksuja että ovat laatineet ihan omat mallinsa - ei se periytyvää.
Mietihän itse, mitä lapset oikeastaan oppivat perhe elämästä. Oma mallini on ollut hyvin perinteinen, vanhempani ovat olleet sen "ekan" kanssa naimisissa, ei ole ollut vieraita suhteita jne. ei väkivaltaa, ei alkoholismia.
On vain tukahduttava kahden ihmisen liitto, jossa on alituinen riita ja katkeruus toiselle kun toinen "pilasi" oman elämän. Tätä olen kuunnellut läpi ikäni ja olen sentään 50v !! Yhä he jatkavat samaa - eivät lopeta varmaan edes haudassa.
Tämä malli, että kun kerran on naimisiin menty, ei erota vaikkei rakkautta (eikä seksiä) enää olisikaan, vain siksi että se "kunniallista", on suorastaan peloite eikä kannuste!
Ihan juridisestihan avoliitto ei ole mikään liitto, vaan kaksi erillistä ihmistä asuu avioliiton omaisesti saman katon alla. Itse en näe tarpeellisena mennä naimisiin, koska näen tekopyhänä ne lupaukset, joita alttarilla luvataan. Ne eivät ole mikään onnen tae.
Minulle (ja avopuolisolleni) avoliitto merkitsee sitä, että asun yhdessä parhaan ystäväni ja rakastamani ihmisen kanssa. Ja meillä on hyvä olla toistemme kanssa joka päivä.
Olen monesti ihmetellyt naiskaverieni pahoja puheita miehistään heidän selkänsä takana ja sitä miten surkean miehen ovat saaneet, kun ei tee sitä eikä tätä. Avioliittolupauksenko turvin voi tyytymättömyyttään ilmaista vieraille ihmisille ja nolata toista selän takana? Voin sanoa, että itse en ole ikinä sortunut moiseen. Olen itse vapaaehtoisesti kumppanini valinnut ja halunnut ja niin paljon arvostan häntä ihmisenä, että en missään nimessä puhu pahaa selän takana. Ja toinen piirre, jota aina ihmettelen joidenkin avioliitoissa on ainainen "kilpailu": mies oli baarissa viime viikonloppuna, nyt on minun vuoroni. Tyhjensin tiskikoneen eilen, nyt en kyllä sitä tee, on toisen vuoro. Kun toinen ei halunnut eilen sängyssä, niin en kyllä minäkään tänään anna. Ja kaiken huippuna on täälläkin saanut lukea, että joku on jättämässä miestään, kun on löytänyt sen netistä katselemassa vähäpukeisten naisten kuvia. Hah. Meillä niitä kuvia katsellaan yhdessä. Ei kai avioliitonkaan tarkoitus ole, että toinen ihminen tekee vain sitä mistä MINÄ tykkään ja harrastaa vain sitä mikä MINULLE sopii.
Ja mitä pahaa siinä on, jos parisuhteessa on "hauskaa yhdessä"??? Me laitellaan toisillemme tekstiviestejä työpäivän aikana, ostellaan toisillemme lahjoja, saan usein aamukahvit sänkyyn ilman että on mikään merkkipäivä, halataan ja pussataan monta kertaa päivässä, kutitellaan ja nauretaan ja rakastellaan usein. Ja tällaista meillä on aina ollut, jo yli 10 vuotta.
Niin tämän pohjalta mitä väliä sillä on, jos mies jollakin työreissullaan käy vieraissa. Sillä on siihen omat syynsä, pätemisentarpeensa tai kilpailu työkavereiden kanssa siitä, kuka pokaa naisen. Ja naisia on kyllä tyrkyllä ja kaikki eivät todellakaan ole sinkkuja!
Minun kommenttini ovat saaneet täällä monta kärkästä vastausta ja se on hyvä, että keskustelua syntyy eikös se ole tarkoitus? Eli meillä parisuhde toimii näin, toisilla taas uskollisuuslupauksista kiinni pitäen, vaikka sitten valehdellen. Nämäkin asiat vaan pitää puhua selviksi jo suhteen alkuvaiheessa.
Vähän samantyylisiä minäkin ajattelen.
Parisuhteemme perustuu molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen. Itselleni on aika tärkeää että mieskin on vapasta tahtostaan kanssani. Pelkkä velvollisuus on kamalinta mitä tiedän.
Olemme puhuneet asiat selviksi ennen yhteen muuttamista. Kummallakin on ollut aikaa haluaako todella yhteen vai ei.
Yhdistäviä tekijöitä on Rinnalla kulkeminen, samaan suuntaan katsominen. Avoin ja rehellinen suhde - toisen ei tarvitse olla täydellinen, eikä näin ollen tarvitse pelätä suhteen romuttumista jos virheitä tekee. Rakastaminen tässä ja nyt - silloinkin kun on huonoja päivä.
Yhteisen vanhuuden kohtaaminen aikanaan.
No - nämä ei varmaan ole niitä rakkaus/sitoutumis teemoja joita useat etsivät Prinsessa Ruusus malliin???
Sinä tunnut tunnistavan vain kaksi tapaa olla parisuhteessa: vannoa uskollisuutta (valehdellen), tai hyväksyä uskottomuus sääntönä parisuuhteessa.
On olemassa se kolmaskin vaihtoehto, johon valtaosa ihmisistä uskoo, tai ainakin haluaa uskoa. Nämä ihmiset eivät ole "prinsessaunelmissa" eläviä epärealistisia tolloja, vaan ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat uskoa siihen, että avo/avioliitossa pätevät edelleen tietyt kirjoittamattomat säännöt.
Tässä ei ole mitään "tekopyhää" - ei edelleenkään, vaikka elämme vuotta 2007. Tietyt perusasiat eivät muutu, koska ihminen ei muutu; ihminen haluaa rinnalleen uskollisen kumppanin.
Tämä ei varsinaisesti kuulu ketjun aiheeseen. Jäin kuitenkin miettimään onko myös sinulla lupa hairahtua? Onko sinulle ja puolisollesi ok jos niin käy?
On eroitettava se mihin haluaa uskoa ja se mikä on todellisuutta.
Säännöt - ne ovat niitä joista täytyy uskaltaa keskustella rehellisesti. Liian usein se on sitä että luullaan ja uskotellaan ja oletetaan. Eihan kukaan mielellään halua kuulla totuutta!
Siksi se on tekopyhää, että ei oikeasti ole keskusteltu. Vaan säännöt on joko saneltu tai "oletetaan" - ei ole edes kyetty kohtaamaan toinen toistaan. Kiristetään toista jo aluen alkaen.
Ennemmin haetaan unelmia kuin todellisuutta. todellisuus on liian kipeää - kyllä halutaan uskollinen kumppani, mutta millä hinnalla?
Totuus vain on, että on niin paljon muuttuvia tekijöitä, joita emme pysty hallitsemaan. Aina voi luvata - mutta tiukan paikan tullen emme edes itse tiedä, mitä tulee tapahtumaan.
Prinessaunelmat ovat juuri sitä, että kuvittelemme toisen olevan täydellinen. Että toinen ihminen tuo sitä turvallisuutta ja elämän hallinan tuntua. Aikuisuutta on se, että ymmärrämme ettei meidän unelmia voi koskaan kukaan toinen ihminen täyttää. että turvallisuus on minussa itsessäni, ei siinä toisessa.
Tekopyhää on se, että kuvittelee sen, että se jotenkin on riippuvainen omasta paremmuudesta millaisen kumppaninen saamme. Että on jotenkin huono ellei saa kumppania joka on yhteisön hyväksymä.
Rakkaus on nöyryyttä sen edessä, että toinen on yhtä heikko ja epätäydellinen kuin minä itse. ellei itseään hyväksy, on etsittävä kumppani joka nostaa arvoasi ylöspäin toisten ihmisten silmissä.
Tai jos haluat olla ylpeä ja toisten yläpuolella - ala omaksi jumalaksesi!??
Omahyväisyys ja kopeus - sekö on sinun mielestäsi "itsensä arvostamista"?
Puhut koko ajan jostakin muusta kuin itse asiasta - eli uskottomuudesta. Puhut siitä, että kuvitellaan toisen olevan täydellinen, ollaan "toisten yläpuolella", "omahyväisyys ja kopeus" jne. - mistä ihmeestä revit näitä, kun tässä on kuitenkin kyse ihan yksinkertaisesta asiasta - siihen luottamisesta, että kumppani on uskollinen. Tämä on ihan peruskamaa normaalissa parisuhteessa. Jos ei sinulle ole, niin edustat pientä vähemmistöä.
Sama täytyy sanoa nimimerkille "avokki"; vaihdat myös jatkuvasti puheenaiheen ihan toiseksi, esim. puhut siitä, että tapellaan kumpi vie roskat ym. -tämä on sinusta turhaa suhteessa. No, niin on meistä muistakin, joten miksi vaivaudut edes ottamaan tällaisia esille! Puhu mieluummin siitä, millaisia tunteita sinussa herättää esim. se, kun miehesi aamulla kertoo menneensä edellisenä yönä sänkyyn parin kaunottaren kanssa - me olisimme kiinnostuneita kuulemaan, miltä tällainen avovaimosta tuntuu! Kerro jotain...!
Uskollisuus itselleni tarkoittaa sitä että toinen ei jätä minua, enkä minä jätä toista sen vuoksi että tekee virheitä. Että otan toisen huomioon siinä mitä milloinkin teen. Toisen ihmisen puolesta en voi luvat yhtään mitään.
Luotan kumppaniini että hän on minulle rehellinen. Että minulle kerrotaan ja asiaa puidaan keskenään. Luotan ettei hän, niissä harvoissa satunnaisuhteissa, puhu roskaa minusta. Luotan ettei hän sekaannu ystäviini. Luotan että suhteet ovat (ainakin ne kaksi) todellakin satunnaisia.
Nuo kaksi suhdetta olivat alkuaikoina. Ne on käyty läpi ja niihin ei ole aihetta palata (tottakai se sattuu, mutta nämä tunteet pitää yhdessä työstää...). Mies ei halua itsekkään pilata välejämme, nyt on mennyt muutama vuosi, ettei ketään ole. Mieheni mukaan hän ei halua enää sellaisia.
Mutta kuten sanoin, emme me ihmiset voi koskaan olla varmoja siitä, kuinka tulee käymään. Vannoohan moni sitä ikuista rakkautta toiseen ja muutaman vuoden päästä huomaavat sen haihtuneen jonnekkin. Eivät edes itse ymmärrä miksi?
Elän päivän kerrallaan, iloiten siitä mitä on. Olen joutunut saattamaan viimeselle matkalle kaksi hyvää ystävääni ja yhden ystäväni pienokaisen, jotka kuolivat liikenteessä. Enemmän minä pelkään sitä että joku juoppo kolaroi mieheni kanssa ja tulee se päivä kun hän ei enää palaakkaan kotiin.
Kysyt, että miltä se tuntuu, kun avomies kertoo satunnaisista suhteistaan. No ensinnäkään samana yönä ei kerkiä sänkyyn kahden kaunottaren kanssa :))
Vastaan, että ei tule asiasta näppylöitä, sehän on vaan seksiä. Ja jälkikäteen kun olen jopa nähnyt joitakin hänen seksikumppaneitaan, niin eivät ne ole yhtään sen kauniimpia tai fiksumpia olleet kuin minäkään. Ja se juuri, että toinen kertoo nämä seikkailut, tarkoittaa sitä, että ne eivät merkitse mitään. Luulen, että jos hän löytäisi todella uuden rakastetun itselleen, niin se olisi vaikeampi asia kertoa ja sen kyllä huomaisi jo toisen käyttäytymisestäkin.
Se, että ei tunnu miltään, kertoo ehkä se, että yhden naisen kanssa on jopa tutustuttu työn merkeissä ja hän on käynyt meillä kotonakin.
Eli se luottamus on sitä, että luotetaan toistemme rehellisyyteen eikä sitä, että vannotaan olevamme uskollisia. Kun kukaan meistä ei voi sitä mennä vannomaan. Tilaisuus saattaa tehdä varkaan.
Ja se, että vahingossa tekee hairahduksen, on tosi vaikea kertoa toiselle, jos on pelkona se, että toinen heittää kamat saman tien ulos, alkaa huutamaan ja kutsuu vielä sukulaisetkin apuun haukkumaan kelvotonta toista osapuolta. Eli tuomitaan ilman oikeudenkäyntiä (=keskustelua siitä miksi näin kävi).
ylipäätään keskustelette asiasta tyyliin "miksi näin kävi", jos koko homma on sinulle tai parisuhteelleenne ihan ok ja sovittu asia? Ja avomiehesi on tosi helppo tehdä näitä "vahinkoja", kun tietää, että kotona ei sanomista tule. Toisin sanoen aikuisen ihmisen ei tarvitse ottaa vastuuta tekemistään "vahingoista"? Sitä paitsi, haluan jälleen erottaa toisistaan kerran hairahduksen tai säännöllisen epäsäännölliset irtosuhteet, silloin kun ollaan parisuhteessa. Niissä tosiaankin on vissi ero.
Ja mistä voit olla varma, että miehesi kertoo sinulle koko totuuden asioista? Et yhtään mistään - niinkuin eivät voi nekään, ketkä vielä uskovat uskolliseen parisuhteeseen. "Eli se luottamus on sitä, että luotetaan toistemme rehellisyyteen" - niinhän tekevät kaikki muutkin!? Lähtökohtasi siis todellakin on - niinkuin joku jo tuolla aiemmin mainitsi - että uskollista parisuhdetta EI VAIN VOI OLLA. Ei ole sinisilmäistä uskoa uskolliseen parisuhteeseen, sitä kutsutaan luottamukseksi. Hyvän itsetunnon merkki on luottaa, kunnes toisin todistetaan. Sen jälkeen kukin tekee niinkuin parhaaksi näkee, mutta taisin jo tuolla ylempänä kertoa, mitä mieltä olen ihmisestä, joka jää toistuvasti pettävän puolison luokse. Mitä se kertoo tällaisen ihmisen itsenäisyydestä?
että meillä enää keskustellaan. Meillä tämä asia on jo keskusteltu ajat sitten ja minä tiedän miksi miehelle joskus näitä tapahtuu.
Ja tosi on, en usko täysin uskolliseen parisuhteeseen sen perusteella mitä olen lähipiirini elämässä nähnyt. Kun ei luota liikaa, niin ei putoakaan korkealta. Mutta tämä ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi ideaalina uskollista parisuhdetta. Paljastuu joskus vain jälkeenkin päin niin yllättäviä juttuja, jotka on tarkoitettu aikanaan pysymään salassa. Sain tietää muutama vuosi sitten, että esim. oma edesmennyt pappanikin oli pettänyt mummoani. Ja siinäkin oli kaikkien mielestä onnellinen liitto. Ja mummoni kuulemma tiesi tästä eikä eronnut. Mummo oli yrittäjä ja taloudellisesti omillaan, joten ei jäänyt suhteeseen sen takia, että olisi ollut taloudellisesti riippuvainen ja muutenkin oli räväkkä ihminen.
Kirjoitat: "Hyvän itsetunnon merkki on luottaa, kunnes toisin todistetaan". Minusta tämä toisiin luottaminen ei kyllä liity mitenkään hyvään itsetuntoon. Hyvä itsetunto on luottamista omaan itseensä.
Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta löytyy seuraavat määritelmät itsetunnosta:
- Tunnetta, että olen hyvä.
- Itseluottamusta ja itsensä arvostamista.
- Oman elämän näkemistä arvokkaana ja ainutkertaisena.
- Kykyä arvostaa muita ihmisiä.
- Itsenäisyyttä oman elämän ratkaisuissa ja riippumattomuutta muiden mielipiteistä.
- Epäonnistumisten ja pettymysten sietämistä.
Laitoin nyt tähän, vaikka sinun mielestäsi menee taas asian vierestä :)
Ja oletpa mitä mieltä tahansa ihmisestä, joka sietää pettävää puolisoaan, niin minulla ei ole mitään syytä jättää hyvää avopuolisoani, vaikka hänellä nyt tämmöinen "vika" onkin. Vaihtaessa saattaisi saada repullisen muita "vikoja". Kuvittelen, että sinulla ei ole omakohtaista kokemusta uskottomasta puolisosta.
Tietysti on, mutta minä en naisena ole innostunut pikasuhteista. Yhden kerran olen tilaisuutta käyttänyt ja avomieheni tietää. Mies oli ennestään tuttu meille molemmille ja kuuluu edelleen ystäväpiiriimme.
Melko kipeetä.
Hyvän itsetunnon omaavat luottavat rehellisyyteen. Luotathan itsekin - siihen, että miehesi kertoo sinulle AINA ja KAIKEN? Sun logiikalla uskollista parisuhdetta EI VAAN VOI OLLA, vaan kaikki ovat lähtökohtaisesti pettureita jotka eivät vain ole tunnustaneet/jääneet kiinni puolisolleen.
Tosin taisithan sen tuossa mainita, ettet uskokaan uskolliseen parisuhteeseen, mutta tiedätkös, lähipiirissä nähty totuus ei aina ole se ainoa.
Pidät ideaalina uskollista parisuhdetta? Ideaali = ihanne, tavoiteltava tila. Et siis tohdi kuitenkaan elää niinkuin haluat? Et halua tavoitella uskollista parisuhdetta, ettet putoa korkealta? Tyydyt siihen mitä saat? Tiesitkö, että ainoa asia, mikä estää meitä elämästä, on pelko.
itselläsikin jo sanat sekaisin? Juuri tuolla ylempänä sanoit, ettei teillä lakaista asioita maton alle, vaan keskustellaan ne, ja nyt ei sitten enää keskustellakaan? Miten se asia nyt siis on?
No hyvä..
Vastauksesi kyllä pitää sisällään ajatuksen siitä, että naistapaiseen käytökseen kuuluu uskollisuus/ei pikaista intohimoa. Mutta on kai ikuisuuskysymys johtuuko tuo kulttuurista vai naisen ja miehen erilaisesta seksuaalisuudesta.
Olet joutunut tässä vähän tulilinjalle ja puolustuskannalle. Pääasia kuitenkin on, että sinä -ja myös kaikki ne, jotka ovat valinneet toisenlaisen tavan olla suhteessa kuin sinä- saatte olla siinä niinkuin hyvältä ja oikealta tuntuu. Sepä ei ole keneltäkään pois.
Syytetään vain kakkosta? Mistä tiedät ....tuskin se niin menee eiköhän ne pettäjät saa aina molemmat kärsiä siitä!
En sano ett vaimo,koska se petetty voi olla myös mies.Eli petetty on aina vaihvoilla,sehän ei ole pettäjä! Ja niin ollen petetty voi antaa viellä mahdollisuuden tai sitten eron!
Harvoin se kakkonen muuttuu ykköseksi ,koska se alkuhuuman loppuu niin nopee!
Ja avioliiton sokeri on lapset ja menneisyys *varsinkin jos yhteistä taivalta on ollut jo pitkään* ja virheitä kaikki tekee jossain vaiheessa on ne sitten pettämisiä tai jotain muuta ja jos suhde on rakkaus pojalla.....sillon se kestää pahemmatkin kriisit!
Rakkaus ei lopu koskaan ,joskus vaan kohde vaihtuu!
Ex-mieheni alkoi harrastaa toisten naisten valloitusta noin viiden avioliittovuoden jälkeen. Se tuli yllätyksenä, sillä olimme nuoria, onnellisia ja meidän yhteinen elämämme oli kuin suuri seikkailu. Miehen parhaat ystävät paljastivat minulle miehen olleen aina kovassa hyväksynnän tarpeessa ja veikkasivat tätä yhdeksi syyksi uskottomuuteen. He olivat osaltaan toivoneet naistenmiehen maineessa olevan kaverin rauhoittuvan avioliiton myötä.
Näitä valloituksia oli monta seuraavan viiden vuoden aikana ja kaava oli aina sama. Mies ei kauheasti vaivannut päätään, vaan osti jokaiselle kakkoselle vuorollaan samanlaisen kultaisen rannerenkaan jne. Hän jopa esitteli vallotuksensa kavereilleen, vanhemmilleen ja minullekin. Nainen oli aina muka jokin työtuttava, joskus oikeasti olikin samassa työpaikassa. Mies taktikoi niin, että näin yhteydenpitoa ja tapaamisia ei tarvinnut salailla ja kaikki epäilykset suhteen laadusta menisivät vaimon vainoharhaisuuden piikkiin...
En ollut koskaan katkera kakkosille, vaan säälin heitä heidän naiviudestaan. Olisi tehnyt mieli soittaa ja sanoa, että kuule kulta pieni, et ole ensimmäinen etkä viimeinen, etsi nyt ihmeessä itsellesi parempi mies! Mutta tuskin olisivat minua uskoneet, olisi mennyt katkeran ykkösen piikkiin ;-) Välillä jo toivoin, että mies ehdottaisi avioeroa ja tosiaan lähtisi jonkun kakkosen matkaan, sillä se tilanne ei tosiaankaan vastannut haaveitani hyvästä avioliitosta. Vihdoin viimein lähdin itse ja siitähän se draama vasta alkoi, sillä mieheni ei suostunutkaan avioeroon.
Ei ole herkkua se kakkosen asema. Harva mies luopuu vaimostaan ja/tai perheestään kakkosen vuoksi. Ja jos kyllästyy kakkoseen, niin vaihtaa kolmoseen, se käy helposti. Näin minun ex-miehenikin teki. Pahinta mitä kakkonen voi itselleen tehdä on uskoa olevansa jotain aivan valtavan erityistä miehen elämässä.
Olen nyt uudelleen naimisissa eikä kakkosista näy onneksi vilahdustakaan :-) Ex-mieheni asuu avoliitossa ja hänellä on siinä sivussa uusi kakkonen. Mitenkähän monta kakkosen sydäntä hän on jo ehtinyt särkeä?
Viestisi oli ihan asiallinen kunnes esität suunnilleen että "kakkosen ei kannattais kuvitella mitään". Siis joku peruskatkeruus kohdistuu nimenomaan "kakkoseen" joka on kuitenkin loppujen lopuksi päämme luoma kuvitelma jostakin asetelmasta.
Tosiasiassa "kakkonen" on myös ihminen, ja monessa tapauksessa hän on myös miehen tuleva toinen vaimo, jonka kanssa mies perustaa uuden perheen.
Tuntuu, että monella pettyneellä naisella on pakonomainen tarve tuomita juuri "kakkonen", koska näin saa itse tuntea olevansa parempi ihminen ja olokin kohenee siitä hetkeksi.
En halua yhtään vähätellä "ykkösten" kokemuksia, katkeruuteen ja vihaan on usein syytäkin. Mutta täytyy samalla muistaa, että "ykkönen" ei ole jonkin ansaittu asema - sen voi menettää koska vain. Joten ei pidä naisenkaan yhden miehen varaan elämäänsä laskea.
Olisiko nyt vähän liioiteltua sanoa että "älytöntä yleistystä"? Vaikutat hyökkäävällä kirjoituksellasi itse lähinnä katkeralta kakkoselta :-) Minusta tuossa nimeonomaan oltiin hyvin järkeviä ja ymmärtäväisiä kakkosen suhteen. Olen itse ollut kakkosena eikä tämä teksti ainakaan minua saa pillastumaan, päinvastoin mielestäni täyttä asiaa. En nähnyt siinä mitään "pakonomaista tarvetta tuomita" kakkosta, olipahan vain yksi kokemus muiden joukossa.
Minusta siinä tuodaan hyvin esiin se näkökulma, että se kakkosnainen ei välttämättä ole varsinainen syntipukki, vaan myös nainen haaveineen ja toiveineen, jopa tilanteen uhri. Sattuupa vai onnettomuudekseen rakastumaan ukkomieheen jolla ei välttämättä ole vakavia sitoutumisaikeita kakkosen suhteen. Dramaattista onkin se jos itse toivoo suhteen olevan vuosisadan rakkaustarina ja miehelle se onkin vain piristävä seksisuhde. Totta on myös se, että suurimmassa osassa tapauksista mies ei luovu perheestään ihan noin vain kakkosen vuoksi, paitsi jos parisuhde on jo muutenkin ihan kuollut ja kuopattu.
Kukaan ei siis väitä etteikö Suomessa olisi monimutkaisia uusperheitä pilvin pimein, jotkut näistä ovat varmasti saaneet alkunsa salasuhteesta. Tosin en menisi myöskään sanomaan että salasuhde johtaisi systemaattisesti harmoniseen perhe-elämään, kyllä se useimmiten johtaa pettymykseen.
Olisikin hienoa jos kaikki rakastaisivat vain niitä ihmisiä jotka ovat vapaita antamaan vastarakkautta.
"kakkosesta", on tietysti itsekin "katkera kakkonen".
En ole kakkonen, vaikka niin oletat. Olen naimisissa miehen kanssa, ja oletan, että hänkin on naimisissa vain minun kanssani.
On silti mahdollista esittää kommentteja ikään kuin "kakkosen" näkökulmasta. Tässä suhteessa minusta nämä keskustelut "tökkivät", eli yhden viestin perusteella kuulut heti johonkin kategoriaan ja olet lisäksi "katkera".
Eikö viestistä voisi joskus jättää pois olettamuksen, että toinen on jotakin tiettyä?
Sinäpäs nyt vaukolla tuulella olet asiasta joka ei sanojesi mukaan edes itseesi liity! Kirjoitin että VAIKUTAT hyökkäävällä kirjoituksellasi itse lähinnä katkeralta kakkoselta :-) Ja hymiö perään. Huomasitko? Et ehkä ole ykkönen, etkä myöskään kakkonen, mutta miksi ihmeessä pitää noin kiehua asiasta joka ei itseä koske?
mä syyttäisin ainoastaa miestä,jos pettää. antaisin turpaan olantakaa! ja lähtisin kävelemään.
Hiukan ihmetyttää tämä asenne, että kakkosen oletetaan haluavan joku tulevaisuus varatun kanssa tyyliin naimisiin jne. Mulle on ainakin riittänyt hyvä seksi ja mukava yhdessä olo. En edes halua muuta tällä hetkellä.
tulisikin "ykkönen" on sietämätön näille ykkösille. Ja useinhan näin käykin, näitä uusperheitähän riittää ja tämähän on jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Luulen, että tämä on se syy, miksi täällä soimataan kakkosia.
Eihän tällaista asiaa voi yleistää. Kakkosnaisiakin on monenlaisia, yksi rakastuu oikeasti ja toinen haluaa pelkkää seksiä ja huomiota mutta ei halua sitoutua.
Miehiäkin löytyy joka lähtöön, yksi haluaa vaihtaa elämänkumppania, toinen haluaa piristystä seksielämään.
Myös vaimoja on monenlaisia, yksi kärsii hiljaa lasten vuoksi, toisella se on kerrasta poikki. Jotkut syyttävät miestään, toiset kakkosta, kolmas itseään...
Kun näistä jokaisesta sekoittaa eri yhtälöitä niin tämän asian setviminen ei lopu koskaan!
...siksi koko tämä keskustelu on täysin turhaa lukuunottamatta jonkinlaista viihdearvoa.
Se, että meitä on moneen junaan, ei tarkoita, että ei olisi naisia, jotka pitävät esim. juuri "kakkosnaista" syyllisenä miehen petollisuuteen. Ja jos eivät suoraan pidäkään, niin katkeruus on ilmeinen. Eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa, inhimillistähän se on.
Ihminen, joka on objektiivinen, näkee asioiden eri puolet. Tällaisia ihmisiä ei ole välttämättä enemmistönä näissä keskusteluissa, ja siksi on ihan ymmärrettävää kysyä tällaista - tuleehan kysymyseen AINA vastaus joka tapauksessa.
Mistä tahansa aiheesta voidaan mennä sanomaan, että "ei saa yleistää". Jos näin tehdään, mitään keskusteluja ei enää synny, ja tämän palstan tarkoituksena on käsittääkseni herättää halu keskusteluun, ja näin on päässyt tämänkin aloituksen kanssa käymään. Ja hyvä niin. On ihan turha sanoa, eeä "mahdoton vastata", kun tämäkin ketju on edennyt siihen pisteeseen, että moni ihminen on katsonut aiheelliseksi vastata kysymykseen. Kaikki mikä on inhimillistä herättää tunteita ihmisissä, ja tämä säätelee keskutelupalstojen vastausten määrää.
Onko keskustelu milloinkaan turhaa? Mä luuulen että keskustelu antaa aina uusia näkökulmia ja ajattelun aihetta jopa tarkistaa omia piintyneitä mielipiteitään. Ja joskus jopa huomaa olevansa itekin väärässä jonkun asian suhteen, jos vaan uskaltaa sen myöntää. :)
arasta aiheesta, joka yleensä näillä palstoilla menee mauttomaksi riehunnaksi. Mukava lukea asiallistakin keskustelua ja pistää itseänikin ajattelemaan. Itse olen kakkonen ja tapaamme varsin paljon, juttelemme ja harrastamme seksiä. En ole rakastunut, enkä perheen rikkomista suunnittele, miehellä on ollut ennen minua suhteita ja kun lopetamme on varmaan minun jälkeenikin. En tiedä onko vaimon hiljainen hyväksyntä, tuskinpa.
Harkitsin pitkään asiaa alanko vai enkö, vetovoimaa ainakin on, mutta järki varoitteli. Tiedän tekeväni väärin ja se helvetti joka räjähtää käsiin jos tämä paljastuu ei ole kaiken tämän väärti, tätä ei tehdä rakkaudesta vaan himosta. Tämä sopii vain nyt molemmille erittäin hyvin. Tuntuu ilkeälle sanoa, mutta asia ei vaivaa minua yhtään. Mies on fiksu ja mukava ja niin uskon hänen vaimonsakin olevan, itsekin pidän itseäni fiksuna ja mukavana ja silti moraalissa ainakin kai olisi toivomisen varaa... Monet asiat eivät vain ole aina niin yksiselitteisiä mitä sitä joskus niiden ajatteli olevan.
En elä miehen kautta, enkä kerjää hänen rakkauttaan enkä usko ns ykkösenkään niin tekevän. Luulen että me molemmat naiset elämme just niin kuin haluamme, mutta totta puhuakseni miehestä en ole varma. Luulen hänen etsivän jotain enkä tiedä onko hänelle mitään täyttymystä ikinä vai jatkaako ikuisesti. Sen tiedän että minun ja hänen tiet eroavat enkä usko alkavani ikinä toiseen salasuhteeseen. Fyysisyys ei riitä kelleen normaalille ihmiselle ikuisesti, vaan haluan enemmän, joku päivä. Rakastaa ja olla rakastettu. Sitä etsiessä eksynyt...
Meillä ainakin vaimo on luvannut jos se ei saa tietää ko. toiminnasta mitään. Tosin en vielä itse tiedä haluanko muita ja mitä hän loppupelissä asiasta ajattelee. Olen muutenkin aktiivisempi meillä ja haluaisiko hän mahdollisesti vähentää tästä aiheutuneita "riita tilanteita".
On helpompi vihata ihmistä jota ei rakasta ja jonka kanssa ei joudu olemaan jatkuvasti tekemisissä. Siksi negatiiviset tunteensa on helpompi suunnata kakkosnaiseen.
Lisäksi psyykkinen itsesuojelu edellyttää tätä: niin kauan kuin keskityt ajattelemaan että joku vieras paholainen vietteli miesparkasi, se koskee vähemmän kuin sen tajuaminen, että ihminen jota rakastat ja jolle olet omistautunut vuosia, on päättänyt pettää sinut pahimmalla mahdollisella tavalla.
On siis itselle helpompi vihata ja syyttää vierasta kuin ihmistä, johon on ollut syvä rakkaussuhde. Kaikista kamalintahan olisi, jos huomaisi, että on itse osaltaan vaikuttanut suhteen tilaan niin että puoliso päätyi pettämään (vaikka mikään suhteen tila ei pettämistä oikeuta).
Ja mitä miehen kautta elämiseen tulee... ne ovat niitä naisia jotka eivät muuta osaa tai uskalla. Samanlaisia heikkoitsetuntoisia löytyy myös miehistä.
Kysymys on esitetty naisille ja naisen ääni soi keskustelussa hyvin.
Minä en ymmärrä teitä kakkosia ja kolmosia ja ykkösiä lainkaan.
Minä olen yhden naisen mies ja sen naisen täytyy olla yhden miehen siis minun nainen. Minä en neuvottele näistä ehdoista. Jos nainen haluaa miehiä lisää hän saa ne varmasti ja minä poistun paikalta.
Olipas yksinkertaista....
puhunut. Itse vain uteliaisuudesta katselin tätä ketjua..
Itse en pettäisi miestäni enkä usko että miehenikään pettää minua. Ei vain ole sen tyyppinen. Me olemme tärkeitä toisillemme ja haluamme siinä tilassa ja onnessa myös pysyä..
Itse tiedän sata varmasti että jos katselisin se olisi viimeinen katselu aidan toiselle puolelle joten pettäminen ei ole tullut mieleenikään.
Pettämisestä tiedän paljon sillä edellinen avioliitto 10v purkautui juuri pettämisen (mieheni) vuoksi ja voin kertoa että pettäminen tekee pahaa ja tappaa ympäriltä kaiken kauniin ja hyvän. Se satuttaa puolisoita ja lapsia. Siinä ei ole mitään hyvää, kaunista eikä puolusteltavaa. Se on sairasta ja pahaa..
Pettäjät ja ne jotka lähtevät suhteeseen tietäen toisen avioliitosta ja lapsista ovat pahoja ihmisiä ja täysin empaattisuuden menettäneitä luusereita. Ei ajatella lapsia eikä mitään muutakaan vain sitä itseään ja hetken hyvää..
Itse en ikinä olisi lähtenyt suhteeseen avioliitossa olevan kanssa koska se on alhaista sillä avioliitto on pyhä asia enkä todellakaan olisi koskaan halunnut päästä johonkin ikävään tilanteeseen vaimojen ja lasten kanssa.. Vapaita miehiä on pilvin pimein miksi ei voi niistä valita??
Kun meillä ilmeni suhteessa uskottomuutta lopetin suhteen. Päätös ei ollut vaikea. Olimme juuri muuttamassa yhteen ja aloittamassa yhteistä elämää. Luulen että sain itsekkin syyn päättää suhteen jota en voinut kuvitella jatkavani elämäni loppuun asti.
Sinä hetkenä en kuitenkaan tätä vielä ymmärtänyt. Pidin itseäni petettynä ja loukattuna. Jollain tavalla vieläkin, mutta nyt en ole enää katkera tapahtuneesta vaan ennemmin kiitollinen, pääsin jatkamaan elämääni ja löysinkin jotain sisältöä siihen.
Mies koki eromme minun vikani ja pitää vielä edelleen vuosien jälkeenkin, sanoo ettei saanut tarpeeksi suhteestamme minun vuokseni ja että oli minun vikani että petti. voi olla, en tiedä ,en itse ainekaan pidä sitä minun aiheuttamanani. Me emme vain olleet hyvä pari keskenämme.
Yksipuolisesti en syyttänyt pettämisestä ja parisuhteeni kaatumisesta miestäni, sitä toista naista tai itseäni. Syytin meitä kaikkia kolmea. Miestä siitä että teki mitä teki, petti luotamuksen ja valehteli, itseäni siitä etten olut miehelle sopiva ihminen, vaikka minkä minä sille olisin voinut mitään, toista naista syytin siitä että tämä tiesi mieheni olevan varattu ja rakastettu, mutta silti suostui yhdenillan jutuksi.
Pitää vaan jatkaa omaa elämää pettämisen jälkeen, joko samassa parisuhteessa tai yksinään, mikä kellekin sopii. Turhaa vihaa ja katkeroitumista ei kannata pitää sisällään. ihmiset on ihmisiä, ei voi luottaa siihen että kaikki menee aina hyvin ja onni pysyy kasassa. Minun mielestäni jokainen määrää omasta onnestaan. Minut tekee onnelliseksi se että tiedän etten itse pettäisi ja sillä satuttaisi toista.
Ehkä erittäin ajankohtainen kysymys, eikä tätä ole syytä lakaista maton alle. Tämä asetelma on varmaankin hyvin usein avioerojen takana. Monet
naiset kuitenkin kokevat olevansa vain helpottuneita, kun fyysinen yhteys puolisoon päättyy. Seksi ei kiinnosta. Toisaalta, jos miehen suhde onkin henkistä laatua, se useammin loukkaa ja saa aikaan eron. Suhteen syntyminen vaatii aina kaksi osapuolta. Ykkösnainen löytää kyllä syyt miehen pettämiselle, jos vain katsoo itseään peiliin. Suhde ei ole kunnossa, jos väliin mahtuu kolmas pyörä. Ero voi tässä tapauksessa olla ainut ratkaisu. Sattuuhan se, mutta pitkällä tähtäimellä voit loppujen lopuksi kiittää vierasta naista/miestä uudesta paremmasta elämästä.
Ensinnäkin, yleensä ykkös- ja kakkosnaiset (miksiköhän miehet ei siellä yleensä edes kirjoittele) keskustelevat uskottomuus palstalla eikä avioliittopalstalla.
Mieheni on ollut toisten naisten kanssa, mutta kyse onko pettämisestä onkin kyseenalainen juttu, tiedän nimittäin näistä hänen kertomanaan. Mielipiteeni on, että yleensä syy uskottomuuteen on AINA parisuhteen laadussa, ei siis siinä käyttövälineessä =toinen nainen.
Kirjoitat; "Ihmettelen yleensäkin naisia, jotka ikään kuin kerjäävät rakkautta miehiltä ja elävät miesten kautta? Miehet saattavat pompottaa naista miten päin vain, ja nainen on aina valmis ottamaan miehen takaisin. Miksi niin moni nainen elää (yhä) miesten kautta"
Tuota viimeisintä en minäkään ymmärrä. Ehkä sillä ei ole mitään tekemistä taloudellisen puolen kanssa, mihin aikaisemmin viittaat, ehkä se on todellista rakkautta?
Itselläni miehen kanssa sopimusavioliitto, perustuu pelkkään järkeen, eikä tunteeseen. Eli MEILLÄ se ns. taloudelliseen näkökulmaan sekä myös lasten etua katsovaan näkökulmaan perustuva avioliitto. Mistään rakkauden kerjäämisestä ei ole kyse. Olemme yksilöitä ja haluamme jos haluamme ja keneltä, on omassa päätösvallassamme. Tosin se asia pitää tarkoin harkita. Tunteet joita irtosuhteisiin liittyy voivat olla riski järkiavioliiton pysyvyydelle.
Tällaisessa tapauksessa voisi olla järkevää tehdä jonkunlainen kirjallinen sopimus tyyliin avioehto, nimeksi avioliittosopimus..määritellään irtosuhteet, niiden käyttö ja informointi. Mitä mieltä muut olisivat?
Minun mielipide on että syy uskottomuuteen on omassa valinnassa olla uskoton.
Syitä löytyy niin juomiseen kuin pettämiseen, on vain ikävä ottaa vastuu omasta toiminnasta ja olla siirtämättä syitä olosuhteiden syyksi.
Samaa mieltä olen;uskottomuus on oma valinta siinäkin tapauksessa, että puoliso on mäntti ihminen. Pettäjä ei tajua, että uskottomuus on vain yksi ratkaisu ongelmaan. On muitakin, esim. avioliiton päättäminen, avioliittoneuvontaan meneminen jne. Lopullinen vastuu on aina yksilöllä, siät ei voida koskaan siirtää olosuhteisiin tai toiseen ihmiseen.
Ja totta on, että ihminen pakenee aina vastuuta ja oman itsen kohtaamista - se kun sattuu kaikkein eniten.
Kerrankin "ykkösnaiselta" vastine, joka on kirjoitettu puhtaasti järjellä - ei selittelyjä, muille vakuutteluja jne. mitä täältä on saanut lukea muilta "ykkösiltä". Positiivista vaihtelua!
"Ja totta on, että ihminen pakenee aina vastuuta ja oman itsen kohtaamista - se kun sattuu kaikkein eniten."
Mutta on välttämätöntä (ainakin minulle) tasapainoisen ja mielekkään parisuhteen saamiseksi.