Onko kukaan tutustunut lähemmin antiikin filosofiaan? Sokrateehen ja hänen aikansa sofisteihin, Platoniin, tämän akatemiaan, akatemian kautta kasvaneeseen Aristoteleehen...?
Kun tutustuu lähemmin filosofiaan, ensimmäiseksi kuvittelisi löytävänsä ratkaisun todella filosofisiin ja ikiaikaisiin kysymyksiin maailman synnystä, Jumalan eksistenssistä ja monista muista asioista, joita ihmiskunta on yrittänyt selvittää koko olemassaolonsa ajan. Tässä kohtaa useimmat kuitenkin kulkevat väärään. Filosofia ei voi todistaa, filosofia on ajattelutapa, joka muuttuu ihmisten ja aikakauden myötä.
Jos tutkii filosofista historiaa, voi tämän ymmärtää. Eräs filosofi, Georg Wilhelm Friedrich Hegel, totesi tämän elinaikanaan 1700-luvun ja 1800-luvun puolivälillä. Hän nimitti tiedon kolmea tasoa teesiksi, antiteesiksi ja synteesiksi. Hän havainnollisti tämän esimerkeillä häntä aikaisemnmin eläneistä filosofeista.
René Descartes, "Subito ergo cogito, cogito ergo sum" (epäilen, siis ajattelen, ajattelen, siis olen olemassa) oli aikansa suurin rationalisti, joka luotti pelkästään jörjen avulla tehtäviin havaintoihin. Hänen filosofiansa oli teesi, jota nousi vastustamaan David Humen empirismi, antiteesi, melkeinpä vastakkainen maailmankuva. Väitteiden ja katsomusten välisen jännitteen ratkaisi lopulta Immanuel Kantin synteesi, hän hyväksyi osan empiristien ja osan rationalistien ajatuksista. Hän myös totesi molempien olleen joissain kohdissa väärässä. Historian kulku ei kuitenkaan loppunut Kantiin, vaan hänen synteesistään muodostui uuden vastaavanlaisen triadin lähtökohta, sillä synteesin vastustajaksi nousee uusi antiteesi.
Tällä tavoin maailman kehittyessä myös filosofia ja ihmisyys sinäänsä kehittyy; näin ollen me emme voi sanoa saavamme lopullisia ratkaisuja maailman peruskysymyksiin, vaan meidän on ajateltava myös sitä mahdollisuutta, että tuleva todistaa kaikki väitteemme ehdottoman vääriksi. Mutta toisaalta, ihmisellä on tarve kysellä niitä kysymyksiä, joihin ei ikinä voisikaan saada vastauksia; ihminen on kuitenkin älyllinen olento ja sellaisen on tuskin mahdollista elää elämäänsä tyytyen pelkkiin pinnallisiin arvailuihin.
Mutta vaikka filosofia onkin loppumatonta totuuden etsiskelyä, niin se on erittäin kehittävää ihmisyyttämme kohtaan ja erityisesti ajatteluamme varten.
Siis, hyvät ihmiset, FILOSOFOIKAA!
Terv. Haamu

Vastaukset 1
Vanhimmat
Haamu, täältä voisit yrittää vireämpää keskusteluseuraa:
http://www.nakokulma.net