Väitteet, että ilmastonmuutos johtuisi ihmisestä ovat pelkkää NWO:n eli New World Orderin (Uuden Maailmanjärjestyksen) propagandaa. Tarkoituksena on pelotella ihmisiä ja siihen tarkoitukseen ilmastonmuutos on täydellinen ase, koska se koskettaa jokaista maailman ihmistä. Itseasiassa se on vielä tehokkaampi pelottelukeino, kuin terrorismi, koska esim. Suomessa ja muissa "syrjäisissä" maissa on hyvin epätodennäköistä joutua terrorismin uhriksi. Sen sijaan ilmastonmuutos vaikuttaisi myös meihin suomalaisiin... jos se vain olisi totta.
Totuus, jonka valtamedia piilottaa yleisöltä on, että maapallo on kautta aikojen lämmennyt ja kylmennyt kausittain. Tämänhetkinen lämpötilojen nousu on täysin normaalia, eikä tule jatkumaan vaarallisen pitkään.
Pelottelu ilmastonmuutoksella on samaa propagandaa, kuin Irakin joukkotuhoaseet, joista USA:n hallitus valehteli törkeästi ja joiden nojalla maa hyökkäsi täysin laittomasti toiseen maahan ja jatkaa syyttömien ihmisten tappamista vielä vuosikausia.
Samaan propagandaketjuun kuuluvat myös syyskuun 11. päivän terrori-iskut New Yorkissa, joiden takana ei ollut Osama Bin Laden, vaan itse USA:n hallituksessa vaikuttavat rikolliset.
Tiesitkö sitä kiistatonta faktaa, että USA:n ilmapuolustusjärjestelmä NORAD ajettiin alas ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana juuri ennen terrori-iskuja ja palautettiin toimintakuntoon vasta, kun oli liian myöhäistä? Ja kuka olikaan NORAD:in komentoketjussa ylimpänä? Dick Cheney, yksi Bushin hallinnon rikollisista.
Nyt nämä samat miehet vaahtoavat, että maapallon lämpeäminen johtuu ihmisestä ja me uskomme kaiken tämän roskan vain siksi, koska niin sanotaan uutisissa tai koska USA:n presidentti sanoo niin. Käyttäkää omia aivojanne ja ottakaa itse asioista selvää, älkääkä enää olko lampaita, joita valtaapitävät voivat pompotella miten tykkäävät!
Auktoriteettiuskovaisuus on vaarallista, koska silloin ihminen uskoo mukisematta kaiken, mitä ylhäältä sanotaan vain siksi, että luotamme niihin, jotka meitä käskyttävät.
PS. Sheriffille terveisiä: tämä ketju ei kuulu pelkästään salaliittoteoria-palstalle, joten annetaan sen olla täällä. Kiitos.
0Äänestä
Tarx
Ei se Ilmasto mitään lämpene. Säät voivat olla joskus lämpimiä ja joskus kylmempiä. Kaikki riippuu niistä ilmamassoista (niiden ominaisuuksista) jotka saavat energiansa jollain alueella ja kun ne kiertyvät matalapainealueen ympärillä jollekin toiselle alueelle niin siellä ne joko luovuttavat tai sitovat energiaa eli sitä rataa säät vaihtelevat.
0Äänestä
J.-C.Aqfaq
Tarx kirjoitti:

Minä uskon kyllä mielummin tällaista nimimerkillä "Uusi Maailman Järjestys" esiintyvää kohkaajaa, joka osaa linkittää läjittäin toinen toistaan vainoharhaisempia videoita, kuin ammattilaisia, jotka tutkivat työkseen ilmastoasioita ja planeetan tilaa...
Juu ei, ei se näin mene.
0Äänestä
New_World_Order
J.-C.Aqfaq kirjoitti:

"Minä uskon kyllä mielummin tällaista nimimerkillä "Uusi Maailman Järjestys" esiintyvää kohkaajaa, joka osaa linkittää läjittäin toinen toistaan vainoharhaisempia videoita, kuin ammattilaisia, jotka tutkivat työkseen ilmastoasioita ja planeetan tilaa..."
Niinpä. 9/11-komissiohan koostui ammattilaisista, mutta silti raportti on yksi ihmiskunnan surkeimpia tieteellisiä selvityksiä. Täynnä aukkoja, salailua ja sensuroituja sivuja. Ja kaiken tämän saivat ammattilaiset aikaan. :)
0Äänestä
New_World_Order
New World Order on siis koko ilmastonmuutoshössötyksen takana. Tarkoituksena on kontrolloida ja pelotella ihmisiä.
USA:n presidentti John F. Kennedy piti aikoinaan kansakunnalle ja samalla koko maailmalle puheen, jossa hän julisti aikovansa paljastaa salaseurat, kuten New World Orderin ja Skull & Bonesin ja pyysi toimilleen tukea. Tämän vuoksi New World Orderin jäsenet murhauttivat hänet 1963.
paikkaansa. CO2 määrän kasvu on fossiilisten polttoaineiden jatkuvan, kasvavan ja sääntelemättömän käytön seurausta. CO2 ei kuitenkaan lämmitä ilmakehää. Fossisia polttoaineita poltettaessa vapautuu ilmakehään kaksin tai kolminkertaisesti vettä, joka sitoo lämpöä itseensä aina kun aurinko paistaa eli maan aurinkoisella puolella ja kun tulee yö niin se sitoo lämpöä kaikesta siitä materiasta joka on saanut päivän aikana edes hiukkasenkin lämpöä tuosta meidän auringosta.
Ja kaikki riippuu siitä millä leveysasteella ollaan ja mikä on vuodenaika ja kellonaika ym ym, joten älkää hyvät ihmiset tehkö Ilmastoasioista mitään yleistyksiä tyyliin, että "Ilmasto lämpenee".

MTV3.docin esittämässä ulkomaisessa dokumentissa sanottu, että hiilidioksidin määrä on noussut jälkijunassa seuraten ilmaston lämpenemistä? Ja tuossa linkittämässäni videossakin sanottiin samaa. Yhtä kaikki, olemme kumpikin sitä mieltä, ettei hiilidioksidi aiheuta lämpenemistä.
0Äänestä
Tarx
New_World_Order kirjoitti:

siinä saiassa että CO2 ei lämmitä Ilmastoa. Mutta tiedätkö miten ILMASTON lämpötilaa yleensä mitataan? "Asiantuntijat" puhuvat jostain satelliittikuvauksista, mutta onko parempia keinoja olemassa?
0Äänestä
Old World Order
vaikuttavan rahantuloon hamaan loppuun asti. Nyt vasta öljyllä tienaakin. Hinta on pilvissä ja nousee. Propagandafilmejä ilmastonmuutoksen olemattomuudesta syytää juuri tuo teollisuus ja ihmisethän uskovat kaikkeen hömppään. MTV3:n esittämäkin filmi oli ihan huuhaata eikä siinä ollut lainkaan asiaa.
Tarinat NWO:sta ovat pötyä, ennemminkin OWO eli Old World Order on faktaa. Kuka tienaisi ilmastonmuutos puheista? No ei sitten kukaan. Ajattele itse. Älä usko hömppään.
0Äänestä
New_World_Order
"Tarinat NWO:sta ovat pötyä, ennemminkin OWO eli Old World Order on faktaa."
Väärin. Jo Kennedy varoitti salaseuroista ja siksi hänet murhattiin. Mikset usko presidenttiä, joka halusi rauhaa ja myönteisiä muutoksia? NWO:sta on läjäpäin juttua, mutta sinun täytyy ottaa itse asiasta selvää. Älä ole niin naiivi, että luulet löytäväsi ne kaikkein salaisimmat ja varjelluimmat jutut Iltalehdestä.
"Kuka tienaisi ilmastonmuutos puheista? No ei sitten kukaan."
Ei tässä tienaamisesta kyse ole. Ihmisiä pelotellaan tappavalla ilmastonmuutoksella, eli maailmanlopulla. Jos ihmiset uskovat nämä valheet, he alkavat vaatia hallituksilta rajumpia toimenpiteitä ja niinpä voidaankin kaikki valtiot lyödä yhteen ja samaan klimppiin, jota johtaa muutama rikollinen. Tämä kaikki on jo totta ja suunnitelma täydessä käynnissä. Monet ihmiset, kuten sinä eivät vain huomaa, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Jos haluaa edelleen pysyä ulkona siitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, kannattaa jatkaa valtavirtamedian seuraamista. Sieltä et nimittäin opi mitään muuta, kuin sen, kuka voitti viimeisimmän Big Brotherin ja kenen kanssa Paris Hilton on tällä kertaa naiskennellut.

ja valta on välikappale millä sitä tehdään. Lue viestini uudelleen ja havaitse faktat. Älä usko hömppään. Älä ole massa mikä uskoo ihan kaiken huuhaan mitä maailmalta suolletaan. Pikkupojat kehittelevät huimia tarinoita ja naureskelevat ihmisten hölmöydelle. Mitä ilmastomuutoksen faktoihin tulee niin en usko jonkun hassun puheisiin jotka alkavat "... en ole tutkinut aihetta luotettavista lähteistä mutta uskon silti että ihminen ei ole aiheuttanut..." Ei tämä ole uskon asia. En kuitenkaan jaksa jaaritella tämän enempää ja uskon että uskot Hämähäkkimieheen. Täytyyhän sen olla totta kun sitä niin kovin mainostetaan ja lehdissäkin kirjoitetaan.
0Äänestä
New_World_Order
Old World Order kirjoitti:

joka uskoo kaikkeen hömppään mitä valtamedia silmiisi ja korviisi tuputtaa.
"Täytyyhän sen olla totta kun sitä niin kovin mainostetaan ja lehdissäkin kirjoitetaan."
Tuo lause sopii täydellisesti juuri teihin, jotka uskotte tähän ilmastonmuutoshömppään.

ei mistään muusta puhutakaan kuin ilmastonmuutoksesta. Vastapuolen kannanotoista kuulee aniharvoin valtamediassa. Että näin. :)

mainostetaan kauheasti. Sen täytyy olla totta.
0Äänestä
MothMan

Vai 2:a. Joo, LEFFAA mainostetaan, sen tajuaa penskatkin :D.
0Äänestä
tehy.
olet muuten hoidossa ?
Kivaa että niihin nykyään järjestetään nettipäätteitäkin, voi olla terapeuttisesti ihan hyvä ratkaisu. Tosin keskustelupalstojahan nämä tapaukset rassaavat spammauksillaan, mutta usein niistä löytää ihan mukavia naurun paikkoja.
Minuakin surettaa yleensäkin tämän suomalaisen sopulilauman laumahenkinen sokeus,Ns.päämedia vie kuin kuoriämpäriä,kun nyt suvaisevaisuus(ylisuvaitsevaisuus) on trendikästä ja ketään ei saa syrjiä,niin kai luulis että saa olla eri mieltä kuin "pääjoukko",kyllä se on mennyt kiihkouskonnon puolelle tämä median touhotus,hyvä esimerkki on tämä uusi Väyrysen köyhyydenvastainen raportti tai selonteko,siinä painotus on nyt ilmastonmuutoksessa eikä suoranaisessa köyhyyden poistamisessa,tästä keskusteltiin eilen A-talk ohjelmassa,tulee tänään uusintana jos joku kerkee kattoon.Eli kuka hallitsee suomalaista mediaa ja maailmanlaajuista?Kuka päättää mitä aletaan kansalle painottamaan,todelliset ongelmat peittyvät nyt ilmastouskon varjoon,onko tarkoituskin?kun niihin ei saada loppua,esim.jatkuvat sisällis-sodat,aina on jossain päin menossa jonkunlainen teurastus.
Olenkin pitkään ihmetellyt,että vaikka "rauhanmiehet",eli valtioiden edustajat reissaavat kokouksesta toiseen maasta toiseen,neuvotteluista toiseen,tilanteet vain pahenee?Nyt Myanmarissa,sudanissa vuosikausia.Ihmiset kärsivät,paljon kuolemaa,lasten kärsimystä.
On vaara,että edellä kuvatut asiat alkavat peittyä energialamppujen,hybridiautojen ja hiilidioksidihumun alle.
Luulisi maailman olevan parempi paikka elää,kun jatkuvasti rauhan-neuvotellaan,mutta ei. Ei kannata todellakaan heti nyt uskoa kaikkea mitä valtamedia antaa ulos.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Väitteet, että ilmastonmuutos johtuisi ihmisestä ovat pelkkää NWO:n eli New World Orderin (Uuden Maailmanjärjestyksen) propagandaa. Tarkoituksena on pelotella ihmisiä ja siihen tarkoitukseen ilmastonmuutos on täydellinen ase, koska se koskettaa jokaista maailman ihmistä. Itseasiassa se on vielä tehokkaampi pelottelukeino, kuin terrorismi, koska esim. Suomessa ja muissa "syrjäisissä" maissa on hyvin epätodennäköistä joutua terrorismin uhriksi. Sen sijaan ilmastonmuutos vaikuttaisi myös meihin suomalaisiin... jos se vain olisi totta.
Totuus, jonka valtamedia piilottaa yleisöltä on, että maapallo on kautta aikojen lämmennyt ja kylmennyt kausittain. Tämänhetkinen lämpötilojen nousu on täysin normaalia, eikä tule jatkumaan vaarallisen pitkään.
Pelottelu ilmastonmuutoksella on samaa propagandaa, kuin Irakin joukkotuhoaseet, joista USA:n hallitus valehteli törkeästi ja joiden nojalla maa hyökkäsi täysin laittomasti toiseen maahan ja jatkaa syyttömien ihmisten tappamista vielä vuosikausia.
Samaan propagandaketjuun kuuluvat myös syyskuun 11. päivän terrori-iskut New Yorkissa, joiden takana ei ollut Osama Bin Laden, vaan itse USA:n hallituksessa vaikuttavat rikolliset.
Tiesitkö sitä kiistatonta faktaa, että USA:n ilmapuolustusjärjestelmä NORAD ajettiin alas ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana juuri ennen terrori-iskuja ja palautettiin toimintakuntoon vasta, kun oli liian myöhäistä? Ja kuka olikaan NORAD:in komentoketjussa ylimpänä? Dick Cheney, yksi Bushin hallinnon rikollisista.
Nyt nämä samat miehet vaahtoavat, että maapallon lämpeäminen johtuu ihmisestä ja me uskomme kaiken tämän roskan vain siksi, koska niin sanotaan uutisissa tai koska USA:n presidentti sanoo niin. Käyttäkää omia aivojanne ja ottakaa itse asioista selvää, älkääkä enää olko lampaita, joita valtaapitävät voivat pompotella miten tykkäävät!
Auktoriteettiuskovaisuus on vaarallista, koska silloin ihminen uskoo mukisematta kaiken, mitä ylhäältä sanotaan vain siksi, että luotamme niihin, jotka meitä käskyttävät.
Säänmuokkausteknologia "HAARP":
http://www.youtube.com/watch?v=MnRPZOUVhJ4
Al Gore voitti Nobelin... mutta minkä *elvetin takia?
http://www.youtube.com/watch?v=179mwZZSPBs
PS. Sheriffille terveisiä: tämä ketju ei kuulu pelkästään salaliittoteoria-palstalle, joten annetaan sen olla täällä. Kiitos.
Ei se Ilmasto mitään lämpene. Säät voivat olla joskus lämpimiä ja joskus kylmempiä. Kaikki riippuu niistä ilmamassoista (niiden ominaisuuksista) jotka saavat energiansa jollain alueella ja kun ne kiertyvät matalapainealueen ympärillä jollekin toiselle alueelle niin siellä ne joko luovuttavat tai sitovat energiaa eli sitä rataa säät vaihtelevat.
Minä uskon kyllä mielummin tällaista nimimerkillä "Uusi Maailman Järjestys" esiintyvää kohkaajaa, joka osaa linkittää läjittäin toinen toistaan vainoharhaisempia videoita, kuin ammattilaisia, jotka tutkivat työkseen ilmastoasioita ja planeetan tilaa...
Juu ei, ei se näin mene.
"Minä uskon kyllä mielummin tällaista nimimerkillä "Uusi Maailman Järjestys" esiintyvää kohkaajaa, joka osaa linkittää läjittäin toinen toistaan vainoharhaisempia videoita, kuin ammattilaisia, jotka tutkivat työkseen ilmastoasioita ja planeetan tilaa..."
Niinpä. 9/11-komissiohan koostui ammattilaisista, mutta silti raportti on yksi ihmiskunnan surkeimpia tieteellisiä selvityksiä. Täynnä aukkoja, salailua ja sensuroituja sivuja. Ja kaiken tämän saivat ammattilaiset aikaan. :)
New World Order on siis koko ilmastonmuutoshössötyksen takana. Tarkoituksena on kontrolloida ja pelotella ihmisiä.
USA:n presidentti John F. Kennedy piti aikoinaan kansakunnalle ja samalla koko maailmalle puheen, jossa hän julisti aikovansa paljastaa salaseurat, kuten New World Orderin ja Skull & Bonesin ja pyysi toimilleen tukea. Tämän vuoksi New World Orderin jäsenet murhauttivat hänet 1963.
http://www.youtube.com/watch?v=-kX0sLFXR0Q
on seuraava:
http://www.youtube.com/watch?v=MoXkTg-Uoz4
maapallon lämpenemiseen. Hiilidioksidin määrä on seurausta maapallon lämpenemisestä, ei sen aiheuttaja:
http://www.youtube.com/watch?v=7wEdtXBNy5E
paikkaansa. CO2 määrän kasvu on fossiilisten polttoaineiden jatkuvan, kasvavan ja sääntelemättömän käytön seurausta. CO2 ei kuitenkaan lämmitä ilmakehää. Fossisia polttoaineita poltettaessa vapautuu ilmakehään kaksin tai kolminkertaisesti vettä, joka sitoo lämpöä itseensä aina kun aurinko paistaa eli maan aurinkoisella puolella ja kun tulee yö niin se sitoo lämpöä kaikesta siitä materiasta joka on saanut päivän aikana edes hiukkasenkin lämpöä tuosta meidän auringosta.
Ja kaikki riippuu siitä millä leveysasteella ollaan ja mikä on vuodenaika ja kellonaika ym ym, joten älkää hyvät ihmiset tehkö Ilmastoasioista mitään yleistyksiä tyyliin, että "Ilmasto lämpenee".
MTV3.docin esittämässä ulkomaisessa dokumentissa sanottu, että hiilidioksidin määrä on noussut jälkijunassa seuraten ilmaston lämpenemistä? Ja tuossa linkittämässäni videossakin sanottiin samaa. Yhtä kaikki, olemme kumpikin sitä mieltä, ettei hiilidioksidi aiheuta lämpenemistä.
siinä saiassa että CO2 ei lämmitä Ilmastoa.
Mutta tiedätkö miten ILMASTON lämpötilaa yleensä mitataan?
"Asiantuntijat" puhuvat jostain satelliittikuvauksista, mutta onko parempia keinoja olemassa?
vaikuttavan rahantuloon hamaan loppuun asti. Nyt vasta öljyllä tienaakin. Hinta on pilvissä ja nousee. Propagandafilmejä ilmastonmuutoksen olemattomuudesta syytää juuri tuo teollisuus ja ihmisethän uskovat kaikkeen hömppään. MTV3:n esittämäkin filmi oli ihan huuhaata eikä siinä ollut lainkaan asiaa.
Tarinat NWO:sta ovat pötyä, ennemminkin OWO eli Old World Order on faktaa. Kuka tienaisi ilmastonmuutos puheista? No ei sitten kukaan. Ajattele itse. Älä usko hömppään.
"Tarinat NWO:sta ovat pötyä, ennemminkin OWO eli Old World Order on faktaa."
Väärin. Jo Kennedy varoitti salaseuroista ja siksi hänet murhattiin. Mikset usko presidenttiä, joka halusi rauhaa ja myönteisiä muutoksia? NWO:sta on läjäpäin juttua, mutta sinun täytyy ottaa itse asiasta selvää. Älä ole niin naiivi, että luulet löytäväsi ne kaikkein salaisimmat ja varjelluimmat jutut Iltalehdestä.
"Kuka tienaisi ilmastonmuutos puheista? No ei sitten kukaan."
Ei tässä tienaamisesta kyse ole. Ihmisiä pelotellaan tappavalla ilmastonmuutoksella, eli maailmanlopulla. Jos ihmiset uskovat nämä valheet, he alkavat vaatia hallituksilta rajumpia toimenpiteitä ja niinpä voidaankin kaikki valtiot lyödä yhteen ja samaan klimppiin, jota johtaa muutama rikollinen. Tämä kaikki on jo totta ja suunnitelma täydessä käynnissä. Monet ihmiset, kuten sinä eivät vain huomaa, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Jos haluaa edelleen pysyä ulkona siitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, kannattaa jatkaa valtavirtamedian seuraamista. Sieltä et nimittäin opi mitään muuta, kuin sen, kuka voitti viimeisimmän Big Brotherin ja kenen kanssa Paris Hilton on tällä kertaa naiskennellut.
ja valta on välikappale millä sitä tehdään. Lue viestini uudelleen ja havaitse faktat. Älä usko hömppään. Älä ole massa mikä uskoo ihan kaiken huuhaan mitä maailmalta suolletaan. Pikkupojat kehittelevät huimia tarinoita ja naureskelevat ihmisten hölmöydelle. Mitä ilmastomuutoksen faktoihin tulee niin en usko jonkun hassun puheisiin jotka alkavat "... en ole tutkinut aihetta luotettavista lähteistä mutta uskon silti että ihminen ei ole aiheuttanut..."
Ei tämä ole uskon asia. En kuitenkaan jaksa jaaritella tämän enempää ja uskon että uskot Hämähäkkimieheen. Täytyyhän sen olla totta kun sitä niin kovin mainostetaan ja lehdissäkin kirjoitetaan.
joka uskoo kaikkeen hömppään mitä valtamedia silmiisi ja korviisi tuputtaa.
"Täytyyhän sen olla totta kun sitä niin kovin mainostetaan ja lehdissäkin kirjoitetaan."
Tuo lause sopii täydellisesti juuri teihin, jotka uskotte tähän ilmastonmuutoshömppään.
ei mistään muusta puhutakaan kuin ilmastonmuutoksesta. Vastapuolen kannanotoista kuulee aniharvoin valtamediassa. Että näin. :)
mainostetaan kauheasti. Sen täytyy olla totta.
Vai 2:a. Joo, LEFFAA mainostetaan, sen tajuaa penskatkin :D.
olet muuten hoidossa ?
Kivaa että niihin nykyään järjestetään nettipäätteitäkin, voi olla terapeuttisesti ihan hyvä ratkaisu. Tosin keskustelupalstojahan nämä tapaukset rassaavat spammauksillaan, mutta usein niistä löytää ihan mukavia naurun paikkoja.
alhainen vastustuskykysi eliitin harjoittamalle jokapäiväiselle aivopesulle mediassa.
Minuakin surettaa yleensäkin tämän suomalaisen sopulilauman laumahenkinen sokeus,Ns.päämedia vie kuin kuoriämpäriä,kun nyt suvaisevaisuus(ylisuvaitsevaisuus) on trendikästä ja ketään ei saa syrjiä,niin kai luulis että saa olla eri mieltä kuin "pääjoukko",kyllä se on mennyt kiihkouskonnon puolelle tämä median touhotus,hyvä esimerkki on tämä uusi Väyrysen köyhyydenvastainen raportti tai selonteko,siinä painotus on nyt ilmastonmuutoksessa eikä suoranaisessa köyhyyden poistamisessa,tästä keskusteltiin eilen A-talk ohjelmassa,tulee tänään uusintana jos joku kerkee kattoon.Eli kuka hallitsee suomalaista mediaa ja maailmanlaajuista?Kuka päättää mitä aletaan kansalle painottamaan,todelliset ongelmat peittyvät nyt ilmastouskon varjoon,onko tarkoituskin?kun niihin ei saada loppua,esim.jatkuvat sisällis-sodat,aina on jossain päin menossa jonkunlainen teurastus.
Olenkin pitkään ihmetellyt,että vaikka "rauhanmiehet",eli valtioiden edustajat reissaavat kokouksesta toiseen maasta toiseen,neuvotteluista toiseen,tilanteet vain pahenee?Nyt Myanmarissa,sudanissa vuosikausia.Ihmiset kärsivät,paljon kuolemaa,lasten kärsimystä.
On vaara,että edellä kuvatut asiat alkavat peittyä energialamppujen,hybridiautojen ja hiilidioksidihumun alle.
Luulisi maailman olevan parempi paikka elää,kun jatkuvasti rauhan-neuvotellaan,mutta ei.
Ei kannata todellakaan heti nyt uskoa kaikkea mitä valtamedia antaa ulos.