Me elämme statuksiemme kautta- oikeammin yhteiskunnan asettamien leimojen kautta, kuten ylioppilas, amis, sotilas, merkonomi, naimisissa/naimaton, sinkku tai vammautunut.
Mikä mörkö teille on vaikka ylioppilas ? Sehän on vain pelkkä lakki, ylioppilasta ja vain peruskoulun käynyttä ei erota käytännössä kuin vain se valkolakki. Avioliitossa ja sinkkuna elänyttä ei erota muu kuin sormus! Siis pelkkä sormus! Oikeasti pitää koittaa keskittyä elämään, ihmissuhteisiin, mielenterveyteen, koulutukseen, rahatilanteeseen ja materiaalisen omaisuuteen tai hengelliseen valveutuneisuuteen, riippuen mitä pitää arvossa. Ei ole olemassa parempaa aikaa kuin nykyhetki. Mennyt on mennyt, tehty ja sanottu, tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut; ainut hetki on nyt. Joku voi olla onnellinen erakkona vuorilla yksinäisessä majassaan, toinen voi olla onneton naimisissa oleva kolmen lapsen isä.
Status, kuten naimisissa oleva voi antaa valheellisen kuvan pintapuolisesti muille, tyyliin: "Aha, toi on naimisissa, varmasti se on maailman onnellisin ihminen, kun mä oon "vaan" sinkku!". Oikeasti mitä vanhemmaksi tulee, mitä enemmän saavuttaa, sitä vaikeammaksi reaalielämä tulee kun muuttaa omaan asuntoon, saa lapsia, töitä yms. Kannattaa nauttia vielä kun voi, koska jokainen hetki karkaa käsistä liian nopeasti.
Ei ole olemassa "oikeaa" elämää, se elämä mitä sinä elät tällä hetkellä on riittävä, koska sinä olet tärkeä. En sano että pitäisi tyytyä huonoihin olosuhteisiin, vaan että ruoho on aina vihreämpää aina aidan toisella puolella. Jokaisella ihmisellä on ainutlaatinen ja originelli elämä, eikä sitä pidä verrata muihin tai väheksyä.
Itse elämä on millä on väliä, ei sillä mikä on statuksesi, rakasta itseäsi niin elät täysillä.
Mikä mörkö teille on vaikka ylioppilas ? Sehän on vain pelkkä lakki, ylioppilasta ja vain peruskoulun käynyttä ei erota käytännössä kuin vain se valkolakki. Avioliitossa ja sinkkuna elänyttä ei erota muu kuin sormus! Siis pelkkä sormus! Oikeasti pitää koittaa keskittyä elämään, ihmissuhteisiin, mielenterveyteen, koulutukseen, rahatilanteeseen ja materiaalisen omaisuuteen tai hengelliseen valveutuneisuuteen, riippuen mitä pitää arvossa. Ei ole olemassa parempaa aikaa kuin nykyhetki. Mennyt on mennyt, tehty ja sanottu, tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut; ainut hetki on nyt. Joku voi olla onnellinen erakkona vuorilla yksinäisessä majassaan, toinen voi olla onneton naimisissa oleva kolmen lapsen isä.
Status, kuten naimisissa oleva voi antaa valheellisen kuvan pintapuolisesti muille, tyyliin: "Aha, toi on naimisissa, varmasti se on maailman onnellisin ihminen, kun mä oon "vaan" sinkku!". Oikeasti mitä vanhemmaksi tulee, mitä enemmän saavuttaa, sitä vaikeammaksi reaalielämä tulee kun muuttaa omaan asuntoon, saa lapsia, töitä yms. Kannattaa nauttia vielä kun voi, koska jokainen hetki karkaa käsistä liian nopeasti.
Ei ole olemassa "oikeaa" elämää, se elämä mitä sinä elät tällä hetkellä on riittävä, koska sinä olet tärkeä. En sano että pitäisi tyytyä huonoihin olosuhteisiin, vaan että ruoho on aina vihreämpää aina aidan toisella puolella. Jokaisella ihmisellä on ainutlaatinen ja originelli elämä, eikä sitä pidä verrata muihin tai väheksyä.
Itse elämä on millä on väliä, ei sillä mikä on statuksesi, rakasta itseäsi niin elät täysillä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus ja varmaan ikääsikin sopiva aihe. Olen kanssasi samaa mieltä. Eipä sinällään, että sinun tulisi kokea syyllisyyttä vaikkapa siitä, että pääsit ehkä ylioppilaaksi. :)
Ehkä mietit elämässä tavoiteltavia asioita... Todellakin, minusta yhteiskunta, missä on velvollisuus heittää hukkaan elämänsä heittäytymällä ensin vertailtavaksi muihin; vertailu on aina subjektiivisuutta ja tarkoittaa ihmisen materialisoimista ja esineellistämistä johonkin tarkoitukseen ilman esineellistäjään kohdistettuja vaatimuksia.
Mutta kuka yhteiskunnassa sitten esineellistää? Eikö yhteiskunta koostu juuri niistä ihmisistä, jotka esineellistetään? Koittavatko ihmiset sillä todistella, että itsen esineellistäminen on oikein?
Vertailun pohjalla on aina myös tyhjyys, jonka päälle vertailu rakentuu. Sellainen, mikä elää vertailusta, ei ole itsessään mitään.
Moraalisesti on väärin sanoa: toinen on enemmän punainen, kuin toinen. Oikein olisi sanoa toinen on punaisempi, kuin toinen.
Toinen, mikä mieleeni tuli, on jatkuva hyväksynnän tarve. Yhteiskunnassa joka asiassa täytyy pystyä saamaan toisen luottamus ja hyväksyntä, jotta voi jotain tehdä.
Entä jos puuttuu se kyky saada virallinen tuki? Vastapainoksi on ihmisiä, jotka eivät mitään muuta olekaan, kuin muiden hyväksyntää ja tämän maineensa takana ei totuukka olekaan ollenkaan.