Saako kouluruokaa myydä hlökunnalle?

Mökin akka

Heräsipä tuossa pienellä koulullamme keskustelu siitä että saako kouluruokaa myydä henkilökunnalle päivän päätteeksi? Kuinka helppo olisi kotiin viedä iltaruoka koska ruoka meillä on useimmiten hyvää. Vastaus on ollut että se on kiellettyä mutta osaako joku fiksu sanoa että kieltääkö sen kunta vai EU? Ruoka tuodaan koululle keskuskeittiöltä.

4

2209

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rotissööri

      kouluruoka on luonnollisedsti tarkoitettu koululaisille. Jotta ei syntyisi väärinkäytöksiä siten, että kouluruoan ulosmyynnillä tehdään biznestä, ovat monet opetuslautakunnat kunnissa määränneet, ettei sitä saada myydä einesluonteisesti. Nimittäin on mahdollista, että ruokaa pakataan poisvietäväksi heti ruokatunnin alussa ja sitten sitä ei riitäkään oppilaille. Rikoshistoria jopa tuntee tapauksia, että koulun keittiöstä on halpaan nimellishintaan myyty valmisruokaa emännän tuttavan pitämään ruokabaariin. Parasta olisi pyytää opetuslautakuntaa muuttamaan määräyksiä ja tällöin rehtorin kannanotto on paikallaan.Valvonta voitaisiin nimetä vaikkapa oppilaiden keskuudesta valitulle toimielimelle, joka valvoisi, että vain ylitse jäänyttä ruokaa saadaan myydä ulos ja että ruokalassa tarjottava ruoka on tasokasta ja riittävää.

      • siitä ettei

        tule ruokamyrkytystä. Mieti vähän,siellä se ittekseen jäähyy ja sit pakataan peräkonttiin muhimaan ja ennenkuin se on kotona....muhmhu


      • pottunenä
        siitä ettei kirjoitti:

        tule ruokamyrkytystä. Mieti vähän,siellä se ittekseen jäähyy ja sit pakataan peräkonttiin muhimaan ja ennenkuin se on kotona....muhmhu

        Jos ruokaa myydään ulos, se pitää olla jäähdytetty ja säilytetty elintarvikeasetuksen mukaan. Eli jäähdyttämisen pitää tapahtua määrätynlaisissa olosuhteissa ja määräajassa.
        Jos ruokaa myydään kuumana, sitä ei saa olla säilytetty kuumana valmistuksen jälkeen kuin korkeintaan 2 tuntia.
        Kouluruoka valmistetaan sitä varten, että sitä tarjotaan koululaisille juuri ruoka-aikaan.
        Jos sitä myytäisiin ulos, sitä varten pitäisi olla erä, joka käsitellään lain määrämällä tavalla.


      • Makarooniparta
        pottunenä kirjoitti:

        Jos ruokaa myydään ulos, se pitää olla jäähdytetty ja säilytetty elintarvikeasetuksen mukaan. Eli jäähdyttämisen pitää tapahtua määrätynlaisissa olosuhteissa ja määräajassa.
        Jos ruokaa myydään kuumana, sitä ei saa olla säilytetty kuumana valmistuksen jälkeen kuin korkeintaan 2 tuntia.
        Kouluruoka valmistetaan sitä varten, että sitä tarjotaan koululaisille juuri ruoka-aikaan.
        Jos sitä myytäisiin ulos, sitä varten pitäisi olla erä, joka käsitellään lain määrämällä tavalla.

        Mäkelänrinteen Aikuislukiossa on hieman toinen tapa. Tiedä häntä, mikä on oikea:

        - Ensin päiväkoululaisille annetaan päiväruoka ja loput myydään klo 15.00 jälkeen iltakoululaisille.

        - Kun iltakoululaiset eivät enää syö (eli n. 18,30 jälkeen), myydään samaa sapuskaa uloskin. Ihan samaa sapuskaa se on aamulla, illalla ja kotona.

        Ja eipä sitä mitenkään jäähdytetä. Otetaan vain tavallinen kertakäyttöastia, tungetaan täyteen tavaraa, kansi päälle ja astia pussiin ja pussin kassiin ostajan haltuun. Hyvin usein ostaja on vielä pari tuntia töissä ja kotona vasta paljon myöhemmin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      136
      3231
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      66
      2857
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2239
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      107
      2158
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2013
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      46
      1981
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      11
      1319
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1125
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      119
      932
    Aihe