heliumpallo

no niin kertokaapas nyt vihdoinkin te hieman fiksummat ihmiset vastaus tähän ikuiseen kysymykseen, johon kukaan ei koskaan tunnu tietävän vastausta.. Eli; jos auton sisällä on heliumpallo ja auto jarruttaa äkisti, liikkuuko pallo silloin eteen vai taaksepäin? Ja erityisesti kiinnostaa tietää, että miksi?! Me sitä täällä kovasti nyt mietitään, kaveri on vahvasti sitä mieltä, että eteenpäin, minä taas ajattelen päinvastaista, koska helium on ilmaa kevyempää... Eli olisi todella kiva jos joku voisi tämän asian selittää meille:)Saataisiin mielenrauha:D
413616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

alkutilanteessa sivusuunnassa homogeenista, niin kaikki massat pyrkivät jarrutettaessa eteenpäin hitautensa johdosta.

Jos jarrutus jatkuisi hyvin pitkän aikaa ja hidastuvuutta olisi koko ajan riittävästi (käytännössä kuitenkin mahdotonta), niin tällöin ilma pakkaantuisi vähitellen auton etuosaan raskaampana ja helium kevyempänä ryhtyisi siirtämään palloa taaksepäin, kuten ilmakehässä ylöspäin.

Koska kuitenkin alkutilanteessa ilma ei ole pakkaantunut auton etuosaan, ja sen tapahtuminen vaatii virtausta, niin myös heliumpallo ja helium pyrkivät jarrutettaessa yhtäkkiä autossa eteenpäin.

(En silti mene 100% vannomaan ilman kokeilua...)

Äänestä
  • Pallo menee taaksepäin.

    Aivan yhtälailla, jos sinulla on laakea astia puolillaan vettä, menee raskaampi vesi eteenpäin ja sen yläpuolella oleva kevyempi ilma taaksepäin. Samoin käy raskaamman ilman ja kevyemmän heliumpallon tapauksessa.

    Eikä tuon asian testaaminen luulisi olevan kovin vaikeaa järjestää.

    Äänestä

  • Heeliumi kirjoitti:

    Pallo menee taaksepäin.

    kokoonpuristuvaa, kuten kaasu, joten siihen vertaaminen ei tuota vastaavuutta.

    Aivan alussa kaikki pyrkii eteenpäin. Se mitä myöhemmin tapahtuu, ei sisältynyt kysymykseen.

    Äänestä

  • Niin kyllähän heliumpallo pyrkii jatkamaan eteenpäin, mutta ei sinne pääse, koska sitä painavammalla ilmalla on enemmän voimaa.

    Tämä on helpompi testata jollain pullolla jossa sopivalla nestettä, ja jossa on ilmakupla. Eli nyt nesteen tiheys on suurempi kuvaten autossa olevaa ilmaa, ja ilmakupla taas tiheydeltään pienempi vastaten helium palloa. Kun pulloa heilauttaa eteenpäin, niin kupla menee taaksepäin M.O.T

    Minulla taitaakin olla tuolla alakaapissa sopiva nesteellä täytetty pullo. Pitää vain otta hörppy, nii että pulloon saadaan sopiva ilmakupla. Kerron sitten aamulla miten kävi, edellyttäen tosin, että pää ei kokeillessa tule kovin kipeäksi, ja toisaata että muistan vielä testin tuloksen.

    Niin, ihan tarkalleen pallo taitaa sittenkin jarrutuksen alussa n. 1/300 s ajan liikkua ohjaamossa eteenpäin, tämä siitä syystä, että paineenvaihtelu ilmassa kulkee äänennopeudella, ja pallo voisi olla esim. metrin päässä ohjaamon etureunasta.

    Äänestä

  • Jonsson. kirjoitti:

    kokoonpuristuvaa, kuten kaasu, joten siihen vertaaminen ei tuota vastaavuutta.

    Aivan alussa kaikki pyrkii eteenpäin. Se mitä myöhemmin tapahtuu, ei sisältynyt kysymykseen.

    Kaikki asiaan vaikuttava selittyy G-voimien kautta. Paikallaan olevassa tai tasaisella nopeudella liikkuvassa autossa vaikuttaa 1 G alaspäin (maan vetovoima), ja heliumpallo pyrkii ylöspäin. Kun auto jarruttaa, summautuu siihen joku G:n osa myös eteenpäin, jolloin heliumpallo pyrkii taaksepäin. Kun samassa tilassa on ilmaa ja heliumpallo, pyrkii heliumpallo aina G-voimasta vastakkaiseen suuntaan. Ei se ilma ja pallo voi tietää, ovatko ne 1 G:n tavallisessa painovoimassa, vai sen lisäksi myös jarrutuksen aiheuttamassa 0,5 G:n erisuuntaisessa voimassa.

    Äänestä

,että autossa oleva heliumpallo siirtyy oikealle, jos auto kaartaa oikealle. Tämä päättely voidaan johtaa Einsteinin päätelmästä (sillä on jokin kunnon nimi, nyt en sitä muista), jonka mukaan havaitsija ei pysty erottamaan painovoimaa ja kiihtyvää liikettä toisistaan.

Esimerkiksi jos olet ikkunattomassa avaruusaluksessa, joka on kiihtyvässä liikkeessä, et voi tietää onko alus kiihtyvässä liikkeessä vai esim. jonkin planeetan pinnalla. Luonnonlait ovat kuitenkin riippumattomia aluksen liiketilasta. Avaruusaluksessa oleva heliumilmapallo nousisi siis ylös, riippumatta siitä kiihtyykö alus vai onko se painovoimakentässä. Tietysti aluksessa olevan kaasun on oltava heliumia tiheämpää.

Näin ollen kun auto jarruttaa, on kiihtyvyys "taaksepäin" ja heliumpallokin liikkuu autossa olevan havaitsijan mukaan taaksepäin. Toivottavasti tästä saa joku selvää... :)

Äänestä
  • selvä asia, että painovoima ja kiihtyvyys ovat vaihtokelpoisia ja että ei ole mahdollisuutta erottaa niitä toisistaan.

    Mutta tarkkaan ottaen mitä tapahtuu ohjaamossa, jossa hidastuvuus yhtäkkiä rupeaa vaikuttamaan ja !HUOM! ei ole vaikuttanut ennen sitä? Tässä tilanne poikkeaa vaikkapa ilmakehästä ja painovoimasta, koska siinä painovoima on vaikuttanuta ja vaikuttaa jatkuvasti (taikka pitkässä kaarteessa).

    Nyt kysyttiinkin sitä, että mitä tapahtuu, kun hidastuvuutta ilmenee yhtäkkiä ja se ei ole vaikuttanut sitä ennen. Mielestäni nimenomaa aivan aluksi kaikki pyrkivät eteenpäin ja vasta myöhemmin mahdollisesti pallo taaksepäin, mutta tällöin ilma on jo saanut asettua tilanteen mukaiseksi.

    Periaatteessa siis molemmat ovat oikeassa, mutta aivan aluksi kaikki menisi kuitenkin eteenpäin.

    Äänestä

  • Jonsson. kirjoitti:

    selvä asia, että painovoima ja kiihtyvyys ovat vaihtokelpoisia ja että ei ole mahdollisuutta erottaa niitä toisistaan.

    Mutta tarkkaan ottaen mitä tapahtuu ohjaamossa, jossa hidastuvuus yhtäkkiä rupeaa vaikuttamaan ja !HUOM! ei ole vaikuttanut ennen sitä? Tässä tilanne poikkeaa vaikkapa ilmakehästä ja painovoimasta, koska siinä painovoima on vaikuttanuta ja vaikuttaa jatkuvasti (taikka pitkässä kaarteessa).

    Nyt kysyttiinkin sitä, että mitä tapahtuu, kun hidastuvuutta ilmenee yhtäkkiä ja se ei ole vaikuttanut sitä ennen. Mielestäni nimenomaa aivan aluksi kaikki pyrkivät eteenpäin ja vasta myöhemmin mahdollisesti pallo taaksepäin, mutta tällöin ilma on jo saanut asettua tilanteen mukaiseksi.

    Periaatteessa siis molemmat ovat oikeassa, mutta aivan aluksi kaikki menisi kuitenkin eteenpäin.

    Itse olen sen kannalla, että pallo menee heti taaksepäin. Kappalehan on heti kiihtyvyyssä liikkeessä, kun nopeus muuttuu. Tarkasteluaikahan voidaan jakaa hyvin pieniin osiin, jolloin saadaan kiihtyvyys näiltä lyhyiltä ajanjaksoilta. Alussa kiihtyvyys on pieni, kun dt on myös hyvin pieni. Kappaleen keskikiihtyvyyden suuruudella ei näin ole merkitystä.

    Äänestä

  • T-Force kirjoitti:

    Äsken kirjoitin hieman epäselvästi. Tarkoituksena oli sanoa, että palloon kohdistuu noste N=rhoo*V*a, eikä a:n suuruudella ole merkitystä. Kiihtyvyyshän ei voi heti saavuttaa suurtaa arvoa, vaan kappale on "kiihtyvässä" kiihtyvässä liikkeessä.

    Ok, auto hidastuu, mutta mitäs kautta hidastuvuus alkaa vaikuttaa palloon. Ohjaamossa olevan ilman välityksellä, eikö vain? Edes ohjaamossa oleva ilma ei ihan heti seuraa auton kiihtyvyyttä, vaan se siirtyy eteenpäin, niin, että sekä paine, että tiheys ohjaamon etuosassa on lopulta suurempi, kuin takaosassa.

    (Takanakin oleva ilma painaa jonkin verran, ja sen hidastamiseen tarvitaan voima, kaasuissa voiman tuottamiseen tarvitaan paine-ero).

    Äänestä

  • , nus..a kirjoitti:

    Jotta helium-pallo voisi siirtyä taaksepäin (suhteessa auton runkoon) täytyisi siihen vaikuttavien painevoimien summan olla taaksepäin. Tämä summavoima syntyy kun auton tuulilasia vasten puristuvan ilmamassan aiheuttama patopaine saavuttaa pallon pinnan.

    Paineaalto ilmassa etenee äänen nopeudella ja siten pallo alkaa liikkua taaksepäin ajan hetkellä

    t = s / v

    missä s on pallon etäisyys tuulilasista (esim. 0,5 m) ja v on äänen nopeus ilmassa (343 m/s). Noilla numeroilla pallon taaksepäin liikkumisen alkamisene aikaa kuluisi noin 0,0015 sekuntia

    Äänestä

  • Patonki vie voiton =)

    Äänestä

joo ei täältäkään saatu kuin väittely aikaiseksi. Asiaa koko ilta mietittyämme tultiin siihen tulokseen, että mennään ensi vappuna ostamaan heliumpallo ja käydään testaamassa juttu ihan käytännössä. Voin tulla tänne kertomaan teille tuloksia, niin ei tarvitse enää pohtia:D

Äänestä

Jos auton hidastuvuus on pienempi kuin g ,pallo lähtee taaksepäin.
Jos hidastuvuus on suurempi kuin g , pallo
lähtee ensin eteenpäin ja kääntyy sitten hyvin pian taaksepäin.

Äänestä
  • Jos tätä "vaakasuoraa nostetta" käsittelee tavallisen nosteen tavoin ,niin pallon kiihtyvyys heti alussa = auton hidastuvuus-g*(roo ilma/roo pallo).
    Roo ilma on vaikeaselkoinen, mutta alussa tuo tiheyksien suhde on yksi, ja a=hidastuvuus-g.
    Se on siis positiivinen, eli eteenpäin, jos hidastuvuus on suurempi kuin g.
    Tyhjiön kammon vuoksi pallo sitten lähtee aikanaan taaksepäin.

    Äänestä

  • Pallo saattaa käyttätyä noin jostakin hidastuvuuden rajasta lähtien,mutta satavarmasti se ei ole g.
    Sillä ei ole tässä asiassa mitään tekemistä.

    Äänestä

Samoin kaarteissa pallo liikkuu sisäkaarteen puolelle. Syynä on että pallo sisuksineen on ilmaa kevyempi. jarrutuksessa maan painovoima hidastuvuus kääntää "painovoima" vektoria etuviistoon. Jolloin pallo ilmaa kevyempänä menee vastakkaiseen suuntaan takaviistoon.

Äänestä
  • Eikös siihen palloon vaikuta jonkin verran "normaalia suurempi" ilmanvastuskin, kun pallon takana oleva ilma liikkuu auton etuosaan. Kuinkahan suuri ilmanvastus mahtaa olla kyseessä? Virtausmekaniikan asiantuntijoita tai jtn?

    Äänestä

  • En kyllä ymmärrä mikä voima sitä taaksepäin vetäisi.Jos se alkutilanteessa leijuu vapaasti auton keskellä ja autoa sitten jarrutetaan niin kyllä se eteenpäin kaiken muun irtaimen ,sekä ilman mukana lähtee.
    Kun ilma liikkuu auton etuosaan, niin samalla se vähenee auton takaosassa ja sen tiheys on tietysti myös auton takaosassa pienempi kuin alkutilanteessa.
    Miten se pallo voi Arkhimedeen lain mukaan muka pienempitiheyksiseen kaasuun mennä?
    Epäilen, että auton keskellä on koko jarrutuksen ajan ilmassa suurinpiirtein sama tiheys, ja noste ei liikuta palloa auton keskiosassa taakse eikä ylös.
    Sen sijaan hitausvoima liikuttaa sitä eteenpäin, ja siellä on suurempitiheyksistä ilmaa, joka vastustaa hieman tätä eteenpäin liikettä, mutta aiheuttaa myös ylöspäin nosteen.

    Mielipiteeni on,että pallo lähtee eteen ja ylös.

    Äänestä

  • Nappi7 kirjoitti:

    Eikös siihen palloon vaikuta jonkin verran "normaalia suurempi" ilmanvastuskin, kun pallon takana oleva ilma liikkuu auton etuosaan. Kuinkahan suuri ilmanvastus mahtaa olla kyseessä? Virtausmekaniikan asiantuntijoita tai jtn?

    Riippuu siitä, kuinka ison osan auton sisätilasta pallo täyttää. Jos pallo täyttää tilan lähes reunojaan myöten, haittaa se pallon takana olevan ilman siirtymistä pallon etupuolelle, mutta ei kuitenkaan estä sitä kokonaan. Eli ilmiö vain hidastuu. Jos kyseessä on normaalikokoinen henkilöauto ja muutaman kymmenen senttiä halkaisijaltaan oleva pallo, ei niin tapahdu.

    Uskokaa vaan, se pallo menee aina poispäin vaikuttavan G-voiman suunnasta, eli tässä tapauksessa taaksepäin.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä mikä voima sitä taaksepäin vetäisi.Jos se alkutilanteessa leijuu vapaasti auton keskellä ja autoa sitten jarrutetaan niin kyllä se eteenpäin kaiken muun irtaimen ,sekä ilman mukana lähtee.
    Kun ilma liikkuu auton etuosaan, niin samalla se vähenee auton takaosassa ja sen tiheys on tietysti myös auton takaosassa pienempi kuin alkutilanteessa.
    Miten se pallo voi Arkhimedeen lain mukaan muka pienempitiheyksiseen kaasuun mennä?
    Epäilen, että auton keskellä on koko jarrutuksen ajan ilmassa suurinpiirtein sama tiheys, ja noste ei liikuta palloa auton keskiosassa taakse eikä ylös.
    Sen sijaan hitausvoima liikuttaa sitä eteenpäin, ja siellä on suurempitiheyksistä ilmaa, joka vastustaa hieman tätä eteenpäin liikettä, mutta aiheuttaa myös ylöspäin nosteen.

    Mielipiteeni on,että pallo lähtee eteen ja ylös.

    Uskokaa jo, auton sisällä oleva ilma ei jarrutuksessa puristu käytännössä yhtään mihinkään. Siihen tarvittaisiin pirun paljon isompia G-voimia.

    Oletetaan auton sisätilan pituudeksi 3 metriä (farmariauto). Mietipä kuinka paljon 1 G eli maan painovoima aiheuttaa ilman puristumista 3 metrin matkalla? Eli kuinka paljon ilma on tiheämpää maan pinnan tasolla kuin 3 metrin korkeudella? Niin, ero on mitätön. Sama pätee tässä tapauksessa. Jos autoa jarrutetaan 1 G:n hidastuvuudella, johon tavallisella peheautolla ei taida päästä lähellekään, on ero ilman tiheydessä auton etu- ja takaosien välillä yhtä mitätön.

    Se heliumpallo menee aina vaikuttavasta G-voimasta poispäin, eli tässä tapauksessa taaksepäin.

    Äänestä

  • hjhjhjhjhjh kirjoitti:

    Päteekö tuo logiikka myös kiihdytykseen ja heliumpallo syöksähtää kiihdytettäessä,taas vaikuttavaa G-voimaa vastaan, tuulilasiin, vielä autonkin kiihtyvyyttä suuuremmalla kiihtyvyydellä?

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Päteekö tuo logiikka myös kiihdytykseen ja heliumpallo syöksähtää kiihdytettäessä,taas vaikuttavaa G-voimaa vastaan, tuulilasiin, vielä autonkin kiihtyvyyttä suuuremmalla kiihtyvyydellä?

    Pallo auton sisällä saa suurimman kiihtyvyyden.
    Onko vaikeaa tajuta seuraavaa asiaa maa vetää ilmaa puoleensa. siellä mihinka painovoiman resultantti kohdistuu sinne pyrkii kaikki, ilma ja lue nyt tarkasti, myös helium pallo. Mutta kun heliun palloineen on ilmaa kevyempi, Ilma VOITTAA aina tän taistelun ja helium pallo saa vastakkaissuuntaisen resultantin kuin ilma tai painovoima. kiihdytettäessä ilma pyrkii taaksepäin. ja helium pallo menee silloin narun nokassa eteenpäin. ei kuitenkaan naru vaakatasossa koska painovoima alaspäin vaikuttaa koko ajan.
    Vielä ilmasta jos tekee savua auton sisälle huomaa ettei ilma juurikaan liiku ellei ilmassa ole tuheys eroja esim vasta käynistetty auto ja lattialla kylmää pään korkeudella lämmintä. silloin kylma ilma syöksähtelee kiihdytysten mukaan autossa. Itse huomasin Dynalla kun tuli risteykseen ja kaarsin vasemmalle tuli lämmin hulvahdus, kun kylmä ilma syöksähti ulkokaarteen puolelle ja lämmin ilma ympäröi kevyempäna vasemmanpuolen ja kuskin :)).
    Vaikka pallolla on massaa ympäristöään kevyempänä liikku aina vastakkaiseen suuntaan kuin ilma.. Linja-autossa saattaisi koko ilmamassa kulkea niin paljon eteenpäin että pallokin menee hetken aikaa eteenpäin., kunnes mitätön tiheyden muutos ajaa palloa taaksepäin.

    Äänestä

  • airfoil kirjoitti:

    Jos se pallo leijuu vapaasti siellä autossa, eikä siis ole katossa, niin miten se on silloin ilmaa kevyempi?
    Vaikuttaisi minusta ,että olisivat saman painoisia.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Yleensä heliumpallo on ilmaa kevyempi. Ja jos heliumpallo on irrallaan siellä autossa, on se takuulla kiinni auton katossa. Ja menisi paljon korkeammallekin jos vain pääsisi. Jarrutettaessa se pyrkii lisäksi siirtymään taaksepäin.

    Paremmin tuo ilmiö tulee esille, kun se heliumpallo on kiinnitetty narulla johonkin, niin ettei se kosketa auton kattoon.

    Minä olen puhunut koko ajan ilman kanssa samanpainoisesta pallosta, joka on irrallaan autossa, niinkuin tuosta ylempää Niinköhän otsikon alta voi lukea.
    Tässä on tieysti kaksi eri tapausta ilmaa kevyempi ja ilman kanssa samanpainoinen pallo.
    Kevyempi lähtee jarrutettaessa tottakai kattoa pitkin taaksepäin.
    Pelkkä sana heliumkaasu ei kuitenkaan tee pallosta ilmaa kevyempää. Pallon kuoret ovat nykyään hyvinkin painavia, ja on taatusti olemassa sellaisia palloja, jotka täytenä ollessaan leijuvat juuri noin metrin korkeudella.Semmoista palloa minä tarkoitin.

    Tässä ketjussa on kuitenkin koko ajan puhuttu ilmaa kevyemmästä heliumilla täytetystä pallosta. Jos sinä et ole sitä ymmärtänyt, niin ei kai se voi olla kenenkään muun vika kuin vain omasi.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Minä olen puhunut koko ajan ilman kanssa samanpainoisesta pallosta, joka on irrallaan autossa, niinkuin tuosta ylempää Niinköhän otsikon alta voi lukea.
    Tässä on tieysti kaksi eri tapausta ilmaa kevyempi ja ilman kanssa samanpainoinen pallo.
    Kevyempi lähtee jarrutettaessa tottakai kattoa pitkin taaksepäin.
    Pelkkä sana heliumkaasu ei kuitenkaan tee pallosta ilmaa kevyempää. Pallon kuoret ovat nykyään hyvinkin painavia, ja on taatusti olemassa sellaisia palloja, jotka täytenä ollessaan leijuvat juuri noin metrin korkeudella.Semmoista palloa minä tarkoitin.

    Olit todella kirjoittanut vapaasti lijuvan pallon... Olin ilman muuta käsittänyt että puhuttiin edelleen narun nokassa olevasta pallosta.
    Miksi leijuva pallosi lähtisi eteen ylös silloinhan ilmankin pitäisi sinne mennä. kohta alhaalla takana ei olisi ilmaa ???

    Luulisin että auton ilmaan syntyy kuitenkin jonkinlainen tiheysjakautuma, ja pallo lähtee ensin muitten mukana eteenpäin ja sitten nuosee nosteen vuoksi kattoon, koska pallon tiheys pysyy koko ajan samana, mutta ympäröivä ilma luultavasti hyvin vähän tihenee. Paljonhan tuo pallo ei tiheyseroa tarvitse,koska oli alunperin samanpainoinen.
    Omasta alkuasemastaan se ei ainakaan taaksepäin pääse, koska siellä on aina ohuempaa ilmaa, vaikka sitten kuinka vähänkin ohuempaa.

    Äänestä

  • hetken kuluttua! Pallo ei tiedä mitään hidastuvuudesta siinä vaiheessa, kun auton seinät jo hidastuvat. Impulssin kulkunopeus ilmakehässä on rajallinen.

    Äänestä

kaikki auton sisällä liikkuu aluksi eteenpäin, kun sitä äkkiä hidastetaan!

Siinä vaiheessa, kun auton sisäseinät jo hidastuvat, niin heliumpallo ei vielä tiedä asiasta mitään!

Myöhemmässä vaiheessa pallo voi sitten ruveta liikkumaan toiseen suuntaan, kun paineet ovat asettuneet hidastuvuuden mukaiseksi autoon sisällä, mutta tähän menee aikaa.

Äänestä
  • Kuten joku jo tuolla ylempänä laskeskeli, mainitsemasi viive on noin pari millisekuntia. Viiveellä ei ole mitään merkitystä, koska tapahtumaa seuraava ihminen ei sitä huomaa. Hän vain näkee heliumpallon menevän jarrutettaessa taaksepäin.

    Äänestä

  • Heeliumi kirjoitti:

    Kuten joku jo tuolla ylempänä laskeskeli, mainitsemasi viive on noin pari millisekuntia. Viiveellä ei ole mitään merkitystä, koska tapahtumaa seuraava ihminen ei sitä huomaa. Hän vain näkee heliumpallon menevän jarrutettaessa taaksepäin.

    Kun jarrutetaan, niin ilma autossa syöksähtää eteen.
    Millä voimalla heliumpallo puskee tätä tuulta vastaan ?
    Jossain aiempana oli kuva jossa heliumpallo oli kiinnitetty narulla auton lattiaan. Sehän on ylösalainen heiluri, eli jarrutus antaa sille alkusykäyksen eteenpäin ja sitten se heilahtelee jonkun kerran eteen taakse eteen.....

    Äänestä

  • käy pallon tie ? kirjoitti:

    Usko jo, että siellä auton sisällä ei käy mitään tuulta jarrutettaessa. Tavallisen jarrutuksen aiheuttamat G-voimat eivät saa ilmaa puristumaan käytännössä yhtään mihinkään. Raskaampi ilma vain siirtyy kevyemmän heliumpallon etupuolelle, ja pallo siirtyy taaksepäin. Mikä tässä yksinkertaisessa asiassa on niin vaikea ymmärtää? Meneehän se heliumpallo silloinkin G-voimasta poispäin, kun se on narulla kiinni kädessäsi torilla vappuna.

    On aivan selvää, että aluksi heliumpallo menee eteenpäin aivan kuin kaikki tavarat ja ilma auton sisällä. Vasta hetken kuluttua, kun ilma on pakkautunut auton etuosaan, syntyy esittämäsi ilmiö. Mutta tämä on vasta sen jälkeen kun pallo on jo auttamatta siirtynyt eteenpäin. Tämä on aivan selvä perusasia.

    Äänestä

  • jklaskjdfhlkja kirjoitti:

    Moneenko kertaan tämä pitää sanoa: Auton jarrutuksen aiheuttama G-voima ei saa auton sisällä olevaa ilmaa puristumaan käytännössä ollenkaan!

    Maapallon 1 G:n painovoima aiheuttaa ilmaan sadan kilometrin matkalla noin yhden ilmakehän paine-eron (paine-ero maanpinnan ja ilmakehän yläreunan välillä.

    Jos oletetaan tavallisella autolla pystyttävän parhaimmillaan 0,5 G:n jarrutukseen, aiheuttaa se vastaavasti suhteessa 2 metriä pitkässä auton matkustamossa 0,00001 ilmakehän paine-eron matkustamon etuosan ja takaosan välillä.

    Ilma ei siis millään tavalla "pakkaudu matkustamon etuosaan" autolla jarrutettaessa!

    siinäs sen sanoit, ilma ei merkittävästi pakkaudu, joten ilmapallollakaan ei ole mitään syytä liikkua taaksepäin.

    Toisaalta jos mietitään asiaa juuri jarrutettaessa, se pieni paine-ero vaati paineaallon (ehkei aivan shokkiaallon) syntymisen, jolloin aivan jarrutuksen alkaessa ilmapallo ei tiedä mitään jarrutuksesta vaan liikkuu vähän - siis todella vähän - ETEENPÄIN

    Äänestä

  • dih kirjoitti:

    ja sen pienen eteenpäin liikkeen jälkeen pallo alkaa liikkua taaksepäin. Kokeelliset (silmämääräiset) testitulokset kertovat vain tämän jälkimmäisen...

    Äänestä

makkaran takaosa liikkuu vielä eteenpäin, kun sen etuosa on jo RÄJÄHTÄNYT?!!??

http://www.youtube.com/watch?v=YvmkD3Cmc5M

Katso vaikka edellinen video.

Ja miksi heliumpallo liikkuu vielä eteenpäin, kun auto jo hidastuu?

VASTAUS: Hitauden johdosta! Mikään impulssi ei voi liikkua luonnossa äärettömän nopeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietämätön?? kirjoitti:

no niin kertokaapas nyt vihdoinkin te hieman fiksummat ihmiset vastaus tähän ikuiseen kysymykseen, johon kukaan ei koskaan tunnu tietävän vastausta.. Eli; jos auton sisällä on heliumpallo ja auto jarruttaa äkisti, liikkuuko pallo silloin eteen vai taaksepäin? Ja erityisesti kiinnostaa tietää, että miksi?! Me sitä täällä kovasti nyt mietitään, kaveri on vahvasti sitä mieltä, että eteenpäin, minä taas ajattelen päinvastaista, koska helium on ilmaa kevyempää... Eli olisi todella kiva jos joku voisi tämän asian selittää meille:)Saataisiin mielenrauha:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu