* Eli kysymykseni ovat erittäin yksinkertaisia, jotta kaikenlaiset ihmiset voisivat siihen vastata ikään, sukupuoleen tai siviilisäätyyn katsomatta.
* Niihin ei tarvitse alkaa kirjoittamaan epäkohteliaita, uhkaavia, alistavia, rasistisia tai mitään muita negatiivisia kommentteja, sillä en viittaa tai toimi epäoikeudenmukaisesti kumpaakaan sukupuolta kohtaan kysymykselläni.
* Toivon, että tästä saataisiin RIIDATON keskustelu aikaiseksi, vaikka ihan todella lyhytkin.
Eli kysymykseni ovat:
Kun nainen ja kun mies mahdollisesti pettävät, onko eroja siinä, kuinka kauan toinen osapuoli sen kokee "ongelmaksi" suhteelle?
Kuinka kauan te itse kokisitte uskottomuuden "ongelmaksi" ja kumpaa sukupuolta edustatte?
Mitä mieltä te itse olette koko uskottomuus -asiasta?
Oma vastaukseni olisi, että nainen luultavasti muistaa kauemmin miehen uskottomuuden ja kokee sen suuremmaksi ongelmaksi, kuin mies naisen, joka tekee saman.
Aika outoa ajatella sitä noin, mutta siihen on luonnollinen selityskin.
Tätä on selitetty aikojen alusta sillä, että nainen ajattelee paljon tunteellisemmin kuin mies. Tietysti kaikki on suhteellista ja riippuu suurimmaksi osaksi ihmisestä, siksi halusin kysyä tuota teiltä, tavallisilta Suomen kansalaisilta.
Oma mielipiteeni on, että itse (naisena) muistan varmasti miehen pettäneen, mutta kuuntelen tarkasti teon motiivin ja suhteutan sen henkilön luonteeseen. Jos motiivi rimmaa todellakin henkilön luonteeseen ja teko on tämän perusteella anteeksi annettavissa, niin pystyn antamaan anteeksi. Syynä tähän on, että kaikki tekevät inhimillisiä virheitä mutta joillekin se ei ole ollut "virhe" vaikka näin väittäisivätkin.
Valitettavasti joudun myöntämään tehneeni itse samanlaisen virheen vuosia sitten, mutta itselleni annettiin anteeksi. Elämään se ei vaikuttanut parin kuukauden jälkeen enään yhtään ja pettäminen ei ole edes käynytkään mielessä sen jälkeen.
Ihmiset tosiaan tekevät virheitä ja sen kanssa on elettävä. Pettäminen kuuluu todella moneen parisuhteeseen.
Avioliitossa on normaalia että pettää 1 - 2 kertaa koko suhteen aikana mutta jatkuva pettäminen ei ole anteeksi annettavissa.
Joidenkin täytyy oppia kantapään kautta!
Kiitos ja kumarrus! :)
-AngeLight
* Niihin ei tarvitse alkaa kirjoittamaan epäkohteliaita, uhkaavia, alistavia, rasistisia tai mitään muita negatiivisia kommentteja, sillä en viittaa tai toimi epäoikeudenmukaisesti kumpaakaan sukupuolta kohtaan kysymykselläni.
* Toivon, että tästä saataisiin RIIDATON keskustelu aikaiseksi, vaikka ihan todella lyhytkin.
Eli kysymykseni ovat:
Kun nainen ja kun mies mahdollisesti pettävät, onko eroja siinä, kuinka kauan toinen osapuoli sen kokee "ongelmaksi" suhteelle?
Kuinka kauan te itse kokisitte uskottomuuden "ongelmaksi" ja kumpaa sukupuolta edustatte?
Mitä mieltä te itse olette koko uskottomuus -asiasta?
Oma vastaukseni olisi, että nainen luultavasti muistaa kauemmin miehen uskottomuuden ja kokee sen suuremmaksi ongelmaksi, kuin mies naisen, joka tekee saman.
Aika outoa ajatella sitä noin, mutta siihen on luonnollinen selityskin.
Tätä on selitetty aikojen alusta sillä, että nainen ajattelee paljon tunteellisemmin kuin mies. Tietysti kaikki on suhteellista ja riippuu suurimmaksi osaksi ihmisestä, siksi halusin kysyä tuota teiltä, tavallisilta Suomen kansalaisilta.
Oma mielipiteeni on, että itse (naisena) muistan varmasti miehen pettäneen, mutta kuuntelen tarkasti teon motiivin ja suhteutan sen henkilön luonteeseen. Jos motiivi rimmaa todellakin henkilön luonteeseen ja teko on tämän perusteella anteeksi annettavissa, niin pystyn antamaan anteeksi. Syynä tähän on, että kaikki tekevät inhimillisiä virheitä mutta joillekin se ei ole ollut "virhe" vaikka näin väittäisivätkin.
Valitettavasti joudun myöntämään tehneeni itse samanlaisen virheen vuosia sitten, mutta itselleni annettiin anteeksi. Elämään se ei vaikuttanut parin kuukauden jälkeen enään yhtään ja pettäminen ei ole edes käynytkään mielessä sen jälkeen.
Ihmiset tosiaan tekevät virheitä ja sen kanssa on elettävä. Pettäminen kuuluu todella moneen parisuhteeseen.
Avioliitossa on normaalia että pettää 1 - 2 kertaa koko suhteen aikana mutta jatkuva pettäminen ei ole anteeksi annettavissa.
Joidenkin täytyy oppia kantapään kautta!
Kiitos ja kumarrus! :)
-AngeLight
Vastaukset 31
Vanhimmat
"Oma vastaukseni olisi, että nainen luultavasti muistaa kauemmin miehen uskottomuuden ja kokee sen suuremmaksi ongelmaksi, kuin mies naisen, joka tekee saman.
Aika outoa ajatella sitä noin, mutta siihen on luonnollinen selityskin."
Selitäpäs sitten se, miksi se on yleensä nimenomaan mies, joka ottaa kirveen ja hakkaa pettäneen vaimonsa (tai jonka luulee pettäneen) hengiltä? Tai ampuu? Miksi nimenomaan mies päätyy tuohon ratkaisuun vieläpä exästään mustasukkaisena? Teoriasi ontuu pahasti.
Muuten, noin 1/3 pettää. Aika erikoista väittää, että satunnainen pettäminen on avioliitossa normaalia.
Aivan totta kirjoitit. Itse en pystynyt antamaan anteeksi enkä unohtamaan mieheni salasuhdetta. Kyseessä ei ollut todellakaan mikään ns.yhden yön kännipano vaan pitkään jatkunut suhde, yhteisiä öitä kymmeniä ja monta yhteistä matkaa toisen naisen kanssa! Ja aivan selvää oli että molemmin puolin on ollut jo tunteita pelissä, kenties rakkauttakin ja se on aivan eri asia kuin pelkkä akti kännipäissään. En pystynyt enää edes päästämään miestäni lähelleni, pelkkä hänen kosketus kuvotti, mies yritti katua ja puhua minua ympäri, lähinnä sen vuoksi etten rikkoisi perhettä ,meillä yksi lapsi ja omaisuutta jonkin verran. MIkään ei enää auttanut, en pystynyt jatkamaan avioliiton irvikuvaa enkä teeskentelemään että kaikki olisi hyvin. Tuo toinen nainen oli AINA välissämme,varsinkin aviovuoteessa. Ja tiesin ja tunsin koko ajan että mies ei ole pystynyt unohtamaan tunteitaan toiseen naiseen, ja jatkuva epäilys rasitti todella paljon enkä jaksanut enää olla hyvä äiti pojallemme. Siksi laitoin eron vireille, mies musertui täysin, en heltynyt hänen itkuille,rakkaus oli kuollut ja kaikki tunteet häntä kohtaan, itse hän rikkoi ne,ja kun ne noin pahasti rikotaan,ei niitä enää saa takaisin. Nyt aloitan uuden elämän, ei ole helppoa mutta ainut oikea ratkaisu meidän perheessä. Toivon voimia teille kaikille jotka vielä mietitte mitä pitäisi tehdä ja miten eteenpäin petoksen tultua ilmi.
Ensinnäkin, on erittäin mukavaa että ilmoitat mielipiteesi noin selkeästi ja negatiivisesti koska olet eri mieltä kanssani, mutta nimenomaan muistaakseni kehotin jättämään liialliset syyttelyt ja tuontyyliset vastaukset pois.
Tuon olisi voinut tietysti kertoa paljon ystävällisemminkin, mutta otetaan se sitten näin kun kerran ehdit jo kirjoittaa.
Tämä oli MINUN mielipiteeni. Muista, minun. Minun omani. Ei kenenkään muun. Ja syy miksi painotan tätä on siksi, että olen ihminen aivan niinkuin sinäkin ja kaikilla on oma mielipiteensä asiasta.
Ja itseasiassa et edes syyttänyt minua tekstin perusteella mitä olin kirjoittanut, vaan väärensit sen.
En pysty / viitsi nyt sitä mennä kopioimaan tuolta vain sinun iloksesi, mutta sanoin aika tarkalleen näin:
"Naisille pettäminen on pidemmän aikaa ongelma, kuin miehille"
En näin:
"Naisille se on helpompaa, kuin miehille"
Ja mielestäni noissa kahdessa lauseessa on ero. Et siis joko lukenut tekstiäni ja säntäsit suinpäin ensimmäisen lauseen perusteella tähän haukkumaan, tai sitten sinulla on luultavasti jonkinlainen ongelma tekstin ymmärtämisessä.
Huomioi muuten, että lauseella: "ja kokee sen suuremmaksi ongelmaksi" tarkoitetaan aikaa, joka koeTAAN ongelmaksi.
Äidinkielen oppitunti siis.
"nainen luultavasti muistaa kauemmin miehen uskottomuuden" = Tämä oli siis selvä päälause, jossa sana:
'nainen' on subjekti ja
'muistaa' on verbi.
= Nainen muistaa (jotakin).
'kauemmin' on ajan määre, joka liittyy sanaan
'miehen uskottomuuden' joka on siis objekti.
= ...kauemmin miehen uskottomuuden.
Päälausetta seuraa: "ja kokee sen", joka on verbaalinen lause, jolla viitataan päälauseen subjektiin, eli sanaan 'nainen'
= Nainen ... uskottomuuden ja kokee (jotakin).
'Nainen kokee' viitataan verbiin "muistaa".
= Nainen kokee muistamisen (joksikin).
= '...Kokee muistamisen' on verbaalinen lause, johon on vastattu lauseella: "suuremmaksi ongelmaksi".
= Nainen kokee (päälauseen objekti) muistamisen suuremmaksi ongelmaksi.
Eli lause:
"nainen luultavasti muistaa kauemmin miehen uskottomuuden ja kokee sen suuremmaksi ongelmaksi, kuin..."
vastaa siis kysymykseen:
Minkä nainen kokee 'suuremmaksi ongelmaksi'?
Nainen siis kokee suuremmaksi ongelmaksi sen, että hän muistaa kauemmin miehen uskottomuuden.
Kiitos ja kumarrus!
-AngeLight
Mielestäni miehillä on ääripäät aina paremmin edustettuina kuin naisilla. Eli mies osaa suhtautua "kevyemmin" vaimonsa uskottomuuteen(kuin naiset keskimäärin miehensä uskottomuuteen), mutta myös paljon raskaammin kuin naisten keskivertokäyrä vrt. kirves.
Itse laitoin pihalle viisivuotta sitten pettäjän, vaikka jäin yksin kahden pienen lapsen kanssa. nyt olen kahdessa peräkkäisessä muutaman vuoden kastävässa suhteessa pettänyt itse omia kunppaneitani, siis molemmissa. aika julmaa kostaa muille omat kokemukset mutta näin se vain on mennyt ja itselleni en ole mitään mahtanut=/
Perheellinen nainen on aina "vahvoilla" miehen uskottomuustapauksissa, sekä myös omassaan... Jos mies on uskoton, niin naisella on menetettävänään vain se mies. Jos nainen on uskoton - niin harva mies haluaa heti erota. Sillä mies menettää naisensa lisäksi yleensä myös lapset.
Tätä olen pohtinut pitkään:
Pistäisivätkö naiset miehensä katuja mittailemaan niin herkästi, jos samalla lähtisivät lapsetkin? Vaikka miltä kannalta katsoisin, niin vastaus on aina "eivät"! Oikeastaan joskus säälin miehiä syvästi: On täysin kohtuutonta, että yhden virheen - tai kokonaisen virhesarjankin päätteeksi mies/lasten isä hylätään täydellisesti. Mitä se "myötä- ja vastoinkäymisissä tarkoittikaan?"
Tuossa on osin perää, mutta kannattaisi miettiä ennen eikä vasta jälkeen. Ei tietysti aina onnistu, myönnän, mutta jos lähtökohdaksi jo otetaan "muutama pikku virhe", niin eipä kannata ihmetellä, jos niitä tulee.
En kuitenkaan usko, että mies ottaa naisen pettämistä yhtään kevyemmin kuin nainen miehen. Melkeinpä päinvastoin.
"Huomioi muuten, että lauseella: "ja kokee sen suuremmaksi ongelmaksi" tarkoitetaan aikaa, joka koeTAAN ongelmaksi."
Tuokin on puhtaasti oma mielipiteesi. Mitään logiikkaa tuossa ei ole. Mistä lähtien kokeminen on tarkoittanut aikaa? Lisäksi jos mies jahtaa vielä exäänsä, on yleensä kulunut aikaa. Ääritapauksia tietysti. Naiset sortuvat usein myös siihen harhaan, että mies ei mukan tunne, koska ei ilmaise tunteitaan kuten nainen.
Viestini oli ehkä turhan negatiivissävyinen, olen pahoillani. Minusta vain on ihan turha totuuden vastaisesti viljellä ajatusta, että kaikki pettävät ja se on suhteessa normaalia. Viestini ei myöskään vedä mitenkään vertoja tälle sinun äärimmäisen agressiiviselle reaktiollesi. Se ei ole vain negatiivinen, se on jo naurettava. Onhan se tietysti ikävää, jos ihmiset eivät tottele sinua tismalleen.
... Mutta siitä huolimatta koitan.
Eli siis, tarkoititko sitä, että tosiaan pari virhettä suhteessa ei pitäisi haitata niin paljon, että pitäisi ero heti ottaa?
Koska tällöin olen samaa mieltä kanssasi.
Itse myönsin tehneeni virheen. Tein sen vuosia, vuosia sitten. Sain onnekseni anteeksi ja tosiaan sen parin kuukauden jälkeen juttu oli jo miltein kokonaan unohtunut.
Ja vannon, että IKINÄ en ole miettinyt pettämistä enään! Sain kärsiä jo tekemästäni virheestä. Tein virheen ja myönsin sen. Kerroin asian jopa itse miehelleni.
Ja tietysti se satutti häntä! Erittäin syvästi, sillä olin kuitenkin hänen ensimmäisensä. Mutta hän osasi rinnastaa sen luonteeseeni, jonka jälkeen hän tiesi, että en tekisi sitä enään.
Vaikein osuus oli kuitenkin se, että pelkäsin hänen jättävän minut. En kuitenkaan itse ole ikinä miettinyt sitä niin, että olisin eron ansainnut kuitenkaan. En tiedä, miksi tein niinkuin tein. Olin varmasti nuori ja tyhmä.
Mutta mitä tein, niin se luultavasti on johtoa siitä, että minua itseäni petettiin. Ennen sitä en ikinä ollut pettänyt. Seuraava suhteeni, eli juuri tuo kyseinen suhde, niin menin siinä sitten mokaamaan.
Minusta todellakin rakkaus on kunnossa kahden ihmisen välillä, jos toiselle pystyy antamaan anteeksi pahasta virheestä (esim. juuri pettäminen) kerran tai korkeintaan kaksi. Kolme on sillä rajalla, antaako enään anteeksi vai ei. Itse en antaisi enään.
Ihmiset tosiaan tekevät hirveitäkin virheitä, mutta heille täytyy antaa anteeksi. Täytyy kuitenkin muistaa pitää se anteeksi antaminen kohtuuden rajoissa. Krooninen pettäjä on tosiaan sananmukainen "pettäjä" eli kutsuisin sellaista jo pahaksi ihmiseksi. Tämä on ongelma, joka pitäisi ratkoa viimeistäänkin psykiatrilla, sillä tällaisella ihmisellä voi olla jokin mielenhäiriö tai lapsuudessa / nuoruudessa on tapahtunut jotakin, jota ei ole selvitetty ja tällöin se täytyy selvittää. Syynä voi olla vaikka mikä, ihmisestä riippuen.
Kiitos ja KUMARRUS! :)
-AngeLight
Kyllä, sinun viestisi oli tosiaan erittäin negatiivisen sävyinen.
Myönnän myös, että ihmiselle joka ei tunne minua, minun viestini sinulle oli myös negatiivisen sävyinen.
Mutta tosiaan, et vain tunne minun kirjoitustyyliäni ja se onkin mahdotonta sinun sitä tuntea.
En ollut agressiivinen, eikä sen ollut tarkoitus olla negatiivinenkaan. Koitin hieman selventää tekstiäni, jotta ymmärtäisit sen.
Sanoin tuon:
"Huomioi muuten, että lauseella: "ja kokee sen suuremmaksi ongelmaksi" tarkoitetaan aikaa, joka koeTAAN ongelmaksi."
Siksi, että tajusit sen lauseeni väärin, jossa tuo virke oli.
Tajusit sen nimittäin niin, että naiset kokevat suuremmaksi ongelmaksi pettämisen, kuin miehet. Asiahan ei ollut niin. Asia oli lyhyesti selitettynä näin, että AJALLISESTI naiset kokevat sen uskottomuuden muistamisen enemmän ongelmaksi, kuin miehet.
Selitin sen kyllä sinulle uudestaan, jotta sinäkin ymmärrät sen. Älä siis koita väittää tässä asiassa enään vastaan, sillä tiedän mitä tarkoitin ja uskon että tiesin alussa jopa paremminkin, kuin sinä. :)
Olen huomannut saman, kuin sinäkin.
Miehet eivät ilmaise tunteitaan kovinkaan helposti.
Kirjoittaessa koneella tosin hymiöt ja muut tällaiset tietysti helpottavat siinä suhteessa, että mies voi yksinkertaisesti pistää hymiön kuvaamaan selkeästi tunteitaan, jotka oikeassa elämässä voivat jopa olla yllättävän vaikea tulkita (jostakin syystä)juuri hänen naamaltaan. Nettisuhteet voivat tällöin sopia tällaiselle miehelle jopa paremmin, sillä tunteet tulevat ilmi suht. nopeasti.
Tiesitkö muuten, että kun kuuntelet jotakin ihmistä, niin huomaat hänen tunnetilansa mm. silmistä ja suulta? Äänensävykin on erittäin tärkeä, mutta kun ihmisen tärkein aisti on näkö, niin helposti sitä tulee tarkkailtua vain tunnetilan merkkejä, joita näet. Tämän vuoksi miehen tunnetiloja voi olla jopa helpompi tulkita netissä, kuin oikeasti, jos mies ei normaalisti tunnetilojaan näytä kasvoiltaan.
Ja mitäköhän sanoin tästä 'MINUN MIELIPIDE' -asiasta? Taisin mainita jotakin tähän suuntaan: "Nämä ovat vain MINUN mielipiteitäni", eli se EI siis tarkoita sitä, että viljelisin ajatusta..
Vai olenko tosiaan noin suosittu, että ihmiset itseasiassa KUUNTELEVAT mielipiteitäni ja elävät niiden mukaan?! Jestas! Ihme kun en itse tiennyt! :D
Taisin mainita myös tuosta agressiivisuus asiasta nimellä "negatiivisuus" tuossa alussa.
Sinun viestisi oli äärimmäisen negatiivisen kuuloinen, vaikka nimenomaan sanoin, etten senlaisia kommentteja edes kaipaa eikä se ole tarpeen. Tästä johtuen taisin mainita YHDEN negatiivisen asian sinusta joka oli: "Sinulla saattaa olla ongelmia lukemisen ymmärtämisessä".
Ai jaa! Siis SEKÖ sinua nyt suututtaa? Miksi ihmeessä? Minähän vain arvelin enkä sanonut missään kohtaa tietäväni tällaista asiaa!
..Vai olinko kenties oikeassa? Sekö sinua nyt harmittaa?
No olen pahoillani, että otin ongelmasi ilmi. En tee sitä enään.
Minua nauratti todella paljon tuo sinun lauseesi: "Onhan se tietysti ikävää, jos ihmiset eivät tottele sinua tismalleen." :D!
En voi uskoa sinun juuri sanoneen tuota! :DD Kuulostit kaikenlisäksi niin viisaaltakin hetken!
Siis, TOTTELEEKO sinua joku?! Voi herranjumala! Voi sitä säälittävää otusta, joka joutuu toteltavaksi..
Ja enkä tosiaan halua ihmisten TOTTELEVAN minua. En todellakaan. Sehän on alistamista! Sehän on.. Hirveää!
Aivan kauhistuttava ajatuskin, että ihmiset tosiaan tottelisivat minua, kuin koirat! En tiedä mitä kiksejä sinä siitä saat, että ihmiset tottelevat sinua, mutta itse pidän sinua juuri nyt vallan hirveänä ihmisenä..
Tosiaanko sinä alistat ihmisiä noin? Olitko edes tosissasi?
Jäätävää.
-AngeLight
Joku enkula selittelee pettämistään ja kirjoitustyyliään luonteellaan ja samalla on tietävinään että joku muu kirjoitti niin kuin kirjoitti pelkkää piruuttaan. Joopa joo ja niinpä niin. Huoh.
Pettäminen on aina raskas kokemus, ei siinä sukupuolella ole merkitystä.
Enemmän on merkitystä sillä, miten henkilö ylipäätään suhtautuu moraalikysymyksiin ja noudattaa niitä elämässään. Silloinkin kun tulee eteen se lähes ylipääsemätön houkutus ja tilaisuus...
Jotkut henkilöt vain suhtautuvat elämään ja parisuhteeseen kevyemmin kun toiset vakavammin. Siitä on kyse. Samat luonteenpiirteet ilmenevät myös siinä tilanteessa kun pettäminen paljastuu. Kevytkenkäinen vähättelee ja mitätöi tapahtunutta ja mielellään sen hautaisi jo pois päiväjärjestyksestä. Vakavampi osapuoli ei ensin kykene käsittämään tapahtunutta, ja sitten kun kykenee, alkaa etsiä syvällisempiä selityksiä asioiden tilaan ja siinä samassa ottaa helvetinmoisen murheen kannettavakseen. Ja vain toisen tekojen tähden. Ei kovin reilua.
.. Kirjoittaa tähän mitään viisasta, sillä et kirjoittanut sinäkään.
Jätän siis tämän osion suhteellisen tyhjäksi, sillä tyhmempää kommenttia en ole eläessäni saanut! :D
Hah!
-AngeLight
Jaa, mitenköhän niin? Eikö juuri nuo "äärilaidat" edusta ihmisen suhtautumista tähän asiaan?
Elämä ei ole reilua, siitä on lähdettävä aina. Eikä ole järkeä kantaa murhetta kumppanin teosta, koska siihen ei millään ole voinut itse vaikuttaa.
"kannattaisi miettiä ennen eikä vasta jälkeen"
Aivan hel...tillisen hyvä ohje joka asiaan. Hei, me ollaan ja eletään täällä vain kerran - käsittääkseni on tarkoitus elää - eikä vain välttää virheitä viimeiseen asti, vaikka hampaat irvessä. Siitä ei nimittäin myöskään hyvää seuraa...
Miettikääpä kaikki tykönänne: Mitä haittaa on siitä, jos suhtautuu vastaantuleviin asioihin hieman kevyemmin? Itse olen huomannut, ettei ole mitään haittaa, päinvastoin. Etenkin itselle, mutta myös ympäröiville ihmiselle on tasan tarkkaan helpompaa jättää puolet murheista murehtimatta... Osa miehistä sekä naisista vain ottaa pettämisen kevyemmin - siinä se. Siihen lienee vaikuttaa myös elämänkokemus ( elämänkokemuksella ja ihmisen iällä ei taas välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa).
Mutta tuolla ym. kirjoituksella tarkoitin nimenomaan sitä, että naisetkin katsoisivat ainakin yhden miehensä pettämistapauksen "läpi sormien", jos olisivat vaarassa "menettää" miehensä mukana myös lapsensa.
Kyllä, nimenomaan tarkoitin sitä, että pari virhettä olisi kumppanille hyvä antaa anteeksi.
Ehdoton edellytys anteeksiannolle on kuitenkin molempien halu jatkaa suhdetta. Joskus oma uskottomuus herättää todellisuuteen: Huomaa, ettei enää arvosta kumppaniaan kuten mielestään pitäisi. Sitten ei enää arvosta itseäänkään, jos pidempään jatkaa suhdetta jossa arvostus on kadonnut. Tämä sama on anteeksiantamisen kanssa: Toki voi antaa anteeksi (saman asian) ties kuinka monta kertaa. Mutta fakta on se, että suhteesta katoaa arvostus - molemminpuolin - sitä paremmin mitä useammin saman asian antaa anteeksi. Ei kukaan voi tosissaan pyytää anteeksi kovin montaa kertaa. Toistuvien virheiden myötä kadottaa uskottavuutensa myös itseltään.
"Eikä ole järkeä kantaa murhetta kumppanin teosta, koska siihen ei millään ole voinut itse vaikuttaa."
Murhe tuleekin siitä, että toisen teot satuttavat aivan sikana!!! Jokainen itse viime kädessä päättää pettääkö vaiko ei, mikään pakko siihen hommaan ei ole lähteä. Ja petetyn on TOSIIIii vaikea ymmärtää miksi kuitenkin lähti pettämään.
Sehän se juuri armottomasti ottaakin pattiin, että menee tekemään yksipuolisesti sellaisia tekoja jotka mitä suuremmassa määrin vaikuttaa siihen toiseenkin ja koko liittoon. Se on petos, josta joutaisi joutua tilille, tavalla tai toisella.
Tosiaan asia on niin, että riippuu ihmisestäkin ja osaltaan myös suhteen laadusta. Enemmän kuitenkin ihmisestä varmaankin.
Nimittäin on ihmisiä, jotka pitkän ajan kuluttua luottavat toisiin ihmiseen niin paljon, että yksikin virhe tuntuu ylitsepääsemättömältä. Tällöin suhde on kyllä riekaleina.
Yleisesti ottaen ihmiset ovat kuitenkin sellaisia, että antavat luultavasti kerran anteeksi jos toista todellakin uskoo ja haluaa jatkaa suhdetta. Tämän jälkeen tuntuu kyllä hieman epäuskottavalta jos menee saman tekemään uudestaan.
Mutta mutta.
Hyvää päivän jatkoja! :)
-AngeLight
asiasta kanssasi.
Valitettavasti vakava (=elämän vakavasti ottava, mutta ei huumorintajuton) ja vastuuntuntoinen joutuu kärsimään eniten.
Ensinnäkin lapset tajuavat yhtä ja toista. Onko esim. pojan hyvä nähdä miten isä kohtelee äitiä? Äitinä en haluasi näyttää lapsille esimerkkiä että pettäminen on ok ja sitä pitää sietää vaikka kuinka pahalta tuntuisi.
Eikä pettäminen ole syy esim. yhteishuoltajuuden eväämiseen.
Miksi pitäisi jakaa elämä ihmisen kanssa johon ei voi luottaa ja jonka kanssa tuntee itsensä onnettomaksi?
Eihän kukaan halua ystäväkseenkään ihmistä joka loukkaa ja johon ei voi luottaa.
toisen teot toisinaan satuttavat, enemmän tai vähemmän, riippuu ihmisestä. Mutta koko homman juju onkin siinä, että ihminen on täysin vastuussa vain omista tunteistaan ja teoistaan. Eikö niin? Parisuhde ei yksinkertaisesti voi toimia, jos syyttää omasta pahasta olostaan kumppaniaan. Täytyy AINA muistaa, että kysymys oli TOISEN valinnasta. Ei omasta.
uskottomuus muodostuu lähinnä kahdessa tilanteessa:
1. Henkilö on kroonisesti suuntautunut vieraisiin. Mies/vaimo saattaa olla parisuhteessa mitä ihanin. Tunteet hoituu, vuorovaikutuskin sujuu, seksi toimii jne. Mutta aina kun silmä vähänkin välttää, käydään kääntymässä vieraissa. Uskottomuus on siis joidenkin (tosin melko harvojen) toinen luonto. Järkevä kumppani tajuaa toisen muuttumisen olevan lähes mahdotonta. Hyvin usein kroonisesti uskottoman kumppani myötäilee, kuvittelee sietävänsä tilannetta. Vuosia. Kunnes joskus herää ja mitta tulee täyteen, kun huomaa menettäneensä itsensä ja elämänsä - johonkin mustaan aukkoon verrattavaan tilaan.
2. Mies/nainen tapaa jonkun toisen, ihastuu/rakastuu ja suhteen jatkuessa haluaa vain ainoastaan elää tämän uuden ihmisen kanssa. Joku voi tässä tilanteessa huomata, että haluaa elää mieluummin jopa yksin kuin "vanhan" kumppaninsa kanssa.
Kaikki muut uskottomuustyypit eivät varmasti ole täysin ongelmattomia, mutta anteeksianto ja sopuisa yhteiselo on paljon mahdollisempaa kuin noissa kahdessa em. tapauksessa. Kunpa ihmiset jaksaisivat rauhallisesti kuunnella mitä kumppanilla on uskottomuudestaan sanottavana. Yleensä kieltoreaktio "et olisi saanut tehdä niin" estää kuuntelemasta - vielä pitkänkin ajan jälkeen. Surku.
Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin he hakeutuvat yhteen ja muodostavat parin.
Jos toinen syystä tai toisesta pettää niin suhteelta on pohja poissa.Ihan turha kysellä kuinka kauan "pettäminen" on toisen mielessä,se ei häivy koskaan.
Sen kanssa on elettävä jos liittoa päätetään jatkaa tietäen,että jossain riitatilanteessa toinen ottaa sen esille.Tai sitten vaan erota.
Minun mielestäni ero tilanteessa pettäminen unohtuu nopeammin kun sinun ei tarvitse katsella toista osapuolta kotona eikä ottaa sitä kolmatta osapuolta yhteiseen sänkyyn.
Mitä kauemmin pettäminen on jatkunut sen vakavampaa se on ja suunnitelmallista.
Pettäminen on erittäin raskas kokemus joka syöpyy mieleen koko loppuelämäksi (ellei dementia viimein armahda..). Sukupuolella ei ole merkitystä, vain sillä miten rakkain ja tärkein ihminen on sinua loukannut ja kohdellut kaltoin pettämällä.
On myös vaarallista otaksua, ettei miehillä ole tunteita. Niitä nimeomaan on ja runsaasti, kun kyse on omasta perheestä, sen koossapysymisestä ja perheen tulevaisuudesta. Jos perheeseen kohdistuu uhka, kuten vaimon pettäminen, on perhe vaarassa hajota. Kyllä se kuule käy miehen luonteellekin ja iskee niihin perimmäisiin tunteisiin raskaasti!
Joku edellä sanoi osuvasti, että erotilanteessa vaimolta menee "vain" mies kun lapset ja yleensä tuttu kotikin jää naiselle, mutta mieheltä menee kaikki. Ja sen kaiken eteen mies on saattanut ponnistella koko elämänsä, että perheellä olisi asiat hyvin eikä mitään puuttuisi. Sitten sattuu että nainen alkaa sivusuhteilemaan.. pistää kaiken vaakalaudalle. On omituisia otuksia naiset, ei niistä ota selvää itse pirukaan.
eivät oikein sulla täsmää. Mutta hyvin kirjoitat ja oletan että olet perhellinen mies joka on uskottomuuden kokenut.
Näin ainakin mulla, ja kaikki meni perhe, lapset, koti ja kaikki mitä olin itsestäni antanut, työsuoritteena, rahana ja rakkutena.
Mutta kuinka voikaan nyt ajan kuluttua tuntua että tuo uskottomuus ei ole niin hirveä asia. Miten nainen ajattelisi en ota kantaa enkä osaa edes arvioida sitä.
Sitä että rakkaus kuolee pettämiseen en usko, tosin joku voi kokea asian ylipääsemättömäksi ja sen takia luopuu tunteistaan. Miksi asiaa vatvottaisi ja otettaisi esille myöhemmin riidellessä on kanssa asia johon en usko jos se on käsitelty ja käyty läpi.
Kahta samallaista tapausta ei ole mutta kokemuksista tuntuu mies on joutuessaan uhriksi se joka menettää enemmän kuin nainen, samaa tuskaa varmasti kaikki kokevat js eivät ole täysin tuntettomia.
Joo, osuit oikeaan arvauksessasi.
Ja ehkä tuli liikaa yleistettyä ed. viestissä. Ei kaikki naiset(kaan) ole arvaamattomia, mutta omalle kohdalle ikävä kyllä sellainen sattui vaimoksi.
Mutta elämänkoulu kypsyttää... joskus vähän liikaakin. Mutta elämä jatkuu, pettämisestä huolimatta.
Totta, jos sitä ajattelee noin.
Mutta voi myös ajatella, että naisen täytyy olla erittäin kiukkuinen, jotta hän ylipäätään (tai minä ainakin) estäisin esimerkiksi oman poikani isää tapaamasta poikaansa!
En minä pelkästään ja yksin tätä poikaa ollut väsäämässä, vaan mies oli mukana kaikella rakkaudellaan tässä aktissa, jonka vuoksi tulin raskaaksi.
Vaikka minähän sen tietysti synnytin ja tein raskaamman työn kuin tämä mies, niin en minä kuitenkaan kehtaisi hänen omaa poikaansa alkaa omimaan.
Eräät naiset valitettavasti tosin näkevät juuri tässä tämän porsaanreiän:
Nainen teki raskaamman työn; kantoi vatsassaan kasvavaa vauvaa, kärsi useista eri kiputiloista, pahoinvoinneista sekä mahdollisesti myös masennuksesta. Kun synnytys tuli ajankohtaiseksi, nainen kärsi hirvittävät kivut ja mahdollisesti paikkoja repeili, jonka vuoksi naisesta ei edes seksi tuntunut enään niin hyvältä synnytyksen jälkeen.
EIKÄ miehen tarvinnut muutakuin naida henkensä edestä ja nauttia siitä pienestä jännityksestä (joka nostatti kiihkoa luultavasti myös) että tästä seuraa lapsi!
Naiset muistavat kaiken tuon paskan (anteeksi kiroileminen) jonka he kokivat saadakseen tämän lapsen. Kun sitä vertaa siihen "paskaan" jota mies koki - jos sellaista edes on.. Sitä turhautuu eron hetkellä.
"Pitäisikö kaiken tämän jälkeen, mitä olen kokenut raskauden aikana ja mahdollisesti sen jälkeenkin, antaa miehelle lupa tavata lapsia jonka eteen hän sai vain nautintoa (seksi ilman mitään ehkäisyä), samalla kun minä kärsin ja kärsin.." Yhä useammat naiset ajattelevat noin.
Ja minä ymmärrän myös heitä.
Mutta itse olen mahdollisimman paljon tasa-arvoa kunnioittava ihminen. Yritän miettiä asioita myös miehen kannalta, jonka vuoksi en ole ominut MINUN SYNNYTTÄMÄÄ poikaani häneltä.
Mutta valitettavasti joudun vaatimaan häneltä paljon, sillä tosiaan hän ei tehnyt asian eteen paljon mitään. En silti kanna kaunaa :)
Hyvää syksyn jatkoa! :]
-AngeLight
Tekstisi perusteella juuri sä alkaisit erossa tapella ja kiristää. Niin ihme teksti.. MINUN SYNNYTTÄMÄÄ
Olisitko ystävällinen (mies) ja lukisit sen vitun tekstin uudestaan, jotta ymmärtäisit sen.
Ymmärrän hyvin, että putkiaivoilla on vaikea ymmärtää yhtään mitään, mutta koita edes.
Teksti ei ollut suunnattu sinulle. Naiset jolla on lapsia, tietävät mistä puhun.
"Tekstisi perusteella juuri sä alkaisit erossa tapella ja kiristää."
- Olen jo eronnut ja olen tällä hetkellä pirun onnellinen. Näin onnellinen en ole ikinä ollut!
Eipähän tarvitse miehen huutoa kuunnella kotona, vaikka erittäin hyviä ystäviä vielä ollaankin ja hän täällä joskus käykin.
Toimimme rakastavina vanhempina yhteiselle pojallemme :)
Illan jatkoja vain sinne!
-AngeLight
jos se sinut siinä meinaa voittaa. En ihmettele..
Olet todellakin joko erittäin tyhmä tai sitten äärimmäisen yksinkertainen (tässätapauksessa siis mies). En todellakaan kykene ymmärtämään noin yksinkertaisen tyhmää ihmistä.
Mitä kohtaa et siis ymmärrä:
- Olen eronnut pari vuotta sitten
- Olemme erittäin läheisiä ystäviä pojan isän kanssa
- Eromme ei ollut riitaisa eli siihen ei liittynyt minkäänlaista huutoa.
Se oli siis YHTEINEN päätös.
Mistä tuollaisia äärimmäisen yksinkertaisia ihmisiä oikein vuotaa?
Luulisi niiden jo kuolevan sukupuuttoon, vaikka tyhmiä ihmisiähän on paljon, mutta siis NOIN tyhmiä.. :/
-AngeLight