Kaipauksen askeleet

Olipas osuvia sanomasi, todella.

Ja kuinka se onkin niin, että vain katse katsees-
sa voimme täysin ymmärtää toisiamme.
Kuinka paljon voimme ymmärtää väärin luettua
tekstiä, ääneen lausumattomia sanoja ja tulkitse-
matta toisen katseita yht´aikaa.

Kiitos Sinulle palautteesta ja hyvää päivän
jatkoa,
t. linda

ovat niin äärettömän tuttuja tässä elämässä ol-
leet lukemattomat kerrat.

Kaikista suurin, Rakkaus.
Niin, kaikista suurin ja kaikista kuluttavinkin
se taitaa olla, joskin NIIN suloinenkin.

Kyllä ne Sinunkin viimeaikaiset runosi ovat
olleet hyvin koskettavia ja kauniita. Sinulla on
taito kirjoittaa luonnosta, kuten Teellä, Kobol-
tilla ja muutamilla muillakin siellä puolella.

Minä olen tainnut jämähtää paikalleni näissä ru-
noissani - tai ainakin itsestä toisinaan tuntuu,
etten löydä enää mitään uutta.

Miellyttävää kuitenkin huomata, että muutamat
ovat jollain tapaa runoni tavoittaneet.

Kiitos Mer ja hyvää huomenta,
t. linda

lindalinda1 kirjoitti:

ovat niin äärettömän tuttuja tässä elämässä ol-
leet lukemattomat kerrat.

Kaikista suurin, Rakkaus.
Niin, kaikista suurin ja kaikista kuluttavinkin
se taitaa olla, joskin NIIN suloinenkin.

Kyllä ne Sinunkin viimeaikaiset runosi ovat
olleet hyvin koskettavia ja kauniita. Sinulla on
taito kirjoittaa luonnosta, kuten Teellä, Kobol-
tilla ja muutamilla muillakin siellä puolella.

Minä olen tainnut jämähtää paikalleni näissä ru-
noissani - tai ainakin itsestä toisinaan tuntuu,
etten löydä enää mitään uutta.

Miellyttävää kuitenkin huomata, että muutamat
ovat jollain tapaa runoni tavoittaneet.

Kiitos Mer ja hyvää huomenta,
t. linda

Lue lisää

Tosi on, että Rakkaus, tunne - mikä se lieneekin,
silloin kun se on sisällä, se ei anna rauhaa päivällä, joskus ei yölläkään - se tuntuu kipeältä, raastavalta kun ei saa siihen odottamaansa ja kaipaamaansa vastakaikua. Olenko kenties itsekäs, vaadin enemmän kuin toinen kykenee antamaan. Mene ja tiedä, mutta joskus tuntuu, kuin nääntyisi siihen kaipaukseen ja "nälkään" mitä sydämessään tuntee. Sitä odottaa, että sydän saisi joskus levähtää, olla vain hiljaa sykkien - tyytyväisenä olevaan - onneen ja autuuteen.
Ja vielä. Älä ollenkaan vähättele että olet juuttunut paikallesi, et todellakaan -
monipuolisia ja elämää aidosti kuvaavia ovat kirjoituksesi olleet. Jokainen runoelma syntyy jo ennalta ajatuksissa, elämä muuttuu, ihminenkin, ja runot muotoutuvat sen mukaisesti.
Valoisaa jatkoa Sinulle niin päivään kuin elämäänkin! -merluza-

-merluza- kirjoitti:

Tosi on, että Rakkaus, tunne - mikä se lieneekin,
silloin kun se on sisällä, se ei anna rauhaa päivällä, joskus ei yölläkään - se tuntuu kipeältä, raastavalta kun ei saa siihen odottamaansa ja kaipaamaansa vastakaikua. Olenko kenties itsekäs, vaadin enemmän kuin toinen kykenee antamaan. Mene ja tiedä, mutta joskus tuntuu, kuin nääntyisi siihen kaipaukseen ja "nälkään" mitä sydämessään tuntee. Sitä odottaa, että sydän saisi joskus levähtää, olla vain hiljaa sykkien - tyytyväisenä olevaan - onneen ja autuuteen.
Ja vielä. Älä ollenkaan vähättele että olet juuttunut paikallesi, et todellakaan -
monipuolisia ja elämää aidosti kuvaavia ovat kirjoituksesi olleet. Jokainen runoelma syntyy jo ennalta ajatuksissa, elämä muuttuu, ihminenkin, ja runot muotoutuvat sen mukaisesti.
Valoisaa jatkoa Sinulle niin päivään kuin elämäänkin! -merluza-

Lue lisää

repii ja raastaa, jos sitten vastapainoksi joskus
saa muutakin. Mutta näihin kymmeniin tässä
elämässä on kaiketi sillä saralla jo koettu kaik-
ki mahdollinen, tai ainakin pitää toivoa ettei
enempiä taakkoja harteiden kannettavaksi olisi
tulossa.

Ja vaikka olenkin aina sanonut, että vain runoni
ovat yleistä riistaa, ei elämäni. Niin kyllähän
näissä eittämättä on aina jotain siitäkin,
rivien välissä, ken lukea osaa.
Toki muutamat siitä tietävätkin, ei sen puoleen.

" Sitä odottaa, että sydän saisi joskus levähtää,
olla vain hiljaa sykkien " jne - kauniisti sanot
tuonkin, ja juuri niin se on.
Joskus on niin väsyttävää yrittää olla vahvempi
kuin mihin rahkeet riittää, sydämen väsymystäkin
se on.

No mukava kuulla, etten ole jämähtänyt paikalle-
ni, kun itsestä välillä tuntuu siltä. Siis siten,
että runoni junnaisivat saman aiheen ympärillä.

Sinä olet niin valoisa, vaikka joskus tuolla toi-
sella puolella jotain vastaavaa sanoit minulle.
Palautteesi tulee suoraan sydämestä, aidosti.

Kaikkea hyvää tahdon toivottaa Sinullekkin, niin
elämääsi kuin runojen synnytykseenkin.

Olet ihana ystävä, kiitos Mer.

Vai oikein kolahti, heh.

Sellaistahan se on toisinaan, että on kuin
sisikuntaan kolahtaisi jokaisen sekunnin jokainen
viisarin heilahdus.
On ollut niin paljon vastoinkäymisiä, etten kai
osaa löytää uusia kulmia runoihini, vaan ne tai-
taavat junnata samaa rataa.

Kiitokset vain itsellesi, sinnehän se aina kuuluu.

eläs nyyyyy.

Kun juur oon tässä hokenu, etten osaa kai enää
kirjottaa, löytää mitään uutta ainakaan
runoihini.

Ja Sinä olet siellä sanatonna, höh.

Ei vaan, oikeesti olen otettu - tietenkin.

Kiitos ja hyvää huomenta myöskin sinne.

Siis kopsahti.

Se hiljainen huone, jossa pieni kynttilä lepattaa
takan reunalla - jossa koira kulkee varjona
perässäni ja kellon viisareiden liike naksaa hir-
sistä seinää vasten. Se on niin hiljainen ja toi-
sinaan pelottavakin, ja kaipa ne hetket sitten
inspiroivat kirjoittamaan tämän tapaista runoa.

Kaikki aistitkin tuntuu silloin olevan poissa ja
mikä kumma saakaan havahtumaan, että Sinä kun
olisit läsnä, niin kaikki aistinikin heräisivät
äärimmilleen.

Ohimennen sanottuna tuosta Maajussille morsian,
niin oon kurkkuani myöden täynnä tätä naista,
mikä hänen nimi nyt sitten onkaan, joka on suuna
päänä koko ajan siinä, ugh !

Kiittäen ja hyvän päivän toivotuksin,
linda

teidän sanojenne edessä, oikeesti.

Liikuttavaa lukea palautettasi Mys,
k i i t o s.

En osaa sanoa muuta !

palautteesi Liona.

Yhtä lailla kuin Mysillekkin sanoin, en osaa
Sinullekkaan sanoa muuta kuin lämmin kiitos.

Ja kiitos kuuluu AINA hänelle, joka on sanasensa
runooni sanonut. Ehkä se on sulka hattuuni, mutta
vaatimattomana senkin kannan.

K I I T O S.

tuo Sinun tervehdyksesi saa jo hymyn huulille
Diinaliin. Tulee väkisinkin mieleen se lasten lo-
ru " Diinalii, dipatii, diiliskukko dipsis "

Mutta nuo runoni sanat, joihin viittaat niin kai
oikeasti sellainen näkymätön polku painuu
lattiaan, kun sitä aikansa edestakaisin kulkee.
Ja kuinka yön hiljaisuudessa se kellon raksutus-
kaan ei ole raksutusta vaan kumahtelua kuin onton
putken sisällä. Ihmismielen kummallisuuksia kai-
keti yksinäisyyden synnyttämänä.

" yksi ainoa ihminen, mulle antaa nyt tunteen
sen " jne sellainen biisi kuin kannusti tähän
runooni.

Kaipa kaikelle todellakin on tarkoituksensa, niin
meidät on opetettu uskomaan.

Kiittäen myös Sinun arvokkaasta mielipiteestäsi
t. linda

en koskaan, en KOSKAAN lopeta runoilua.
Siitä minä elän ja hengitän - edelleenkin.

Sydämellinen kiitos Kobolt huomionosoituksestasi
ja hyvää päivän jatkoa.

Palataan taas runoilun merkeissä,
t. linda